Sivu 2/2
Lähetetty: Ke 16.03.2005 10:37
Kirjoittaja Thrag
Joo... kyllähän tuossa on ainesta vaikka mihin. Joissakin kohdissa huumori oli erinomaista ja todella hauskaa mutta toisaalta ongelmana oli, niin kuin mainittu, se että sitä tuputettiin liikaa ja se että se oli parissa kohdassa, miten sen nyt sanoisi, "kuivahkoa" (= ei minun makuun). Tuo ei tosin välttämättä haittaa mitään, sillä huumorista, aivan kuten makuasioistakaan, ei voi kiistellä!. Taistelun kulku oli ilmaistu hieman epäselvästi, mutta se annetaan ekalla kerralla anteeksi (varsinkin kun on kyse viihteestä).
Älä nyt kuitenkaan annetusta kritiikistä, onhan tuolla paljon positiivista palautettakin. Be positive!

Ja sitäpaitsi, tekstin huippukohdat olivat todellakin hyviä, joten kannattaa vaan ottaa palutteesta opikseen ja jatkaa raporttien kirjoittamista.
Lähetetty: Su 10.04.2005 14:19
Kirjoittaja TrollChieftain
Sakcris kirjoitti:Tai sitten tarkoitettin että yhtä miestä tuettiin keihäällä kun se taisteli 4:ää vastaan?
Olihan se ihan hassu taisteluraportti, välillä nauratti ja välillä tuntui että yritetään saada nauramaan, siinä onnistumatta.
Oikeastaan siinä tarkoitettiin sitä, että yksi haradi tukijalla, taisteli kahta khazadia tukijoilla vastaan...
Lähetetty: To 14.04.2005 15:54
Kirjoittaja Smu
Tossa oli todellakin paljon pöhköjä vitsejä mutta sääliks käy niitä hassaneita jotka sai vaan trip mehut ja maksanäkkärit.
Lähetetty: Ma 18.04.2005 21:19
Kirjoittaja 123456
vau,fantastista,hienoa,loistavaa.......liikuttava kertomus!
Lähetetty: Ti 19.04.2005 15:27
Kirjoittaja Smu
Niin,kyllähän se aikas liikuttava oli!
Lähetetty: Ke 20.04.2005 21:16
Kirjoittaja TrollChieftain
Täh? Liikuttava? Mitäs te nyt höpisette...
Lähetetty: To 21.04.2005 17:53
Kirjoittaja Strider
Troll Chieftain kirjoitti:Täh? Liikuttava? Mitäs te nyt höpisette...
veikkaisin että ne heittää läppää

mut aika huonoo sellasta.
Lähetetty: To 21.04.2005 18:40
Kirjoittaja Elrohir
Jatkan vielä raportin arvostelua.Ensimmäiseksi raportiksi ihan hyvä(sisälsi paikoin hauskaa huumoria,hauskaa soveltamista mm.laastari=fate), mutta jatkossa voisi olla lisää asiallisuutta,strategista informaatiota(jäi sellainen kuva, että kun linjat kohtasivat niin ne vain mätkivät toisiaan).Vähentää voisi typerää,lapsellista huumoria kuten se pikkuhousunsuoja juttu oli ihan typerä.
Lähetetty: Pe 22.04.2005 21:10
Kirjoittaja TrollChieftain
Elohiiri kirjoitti: mm.laastari=fate)
Tuo on yleinen sanonta koulussamme. Onhan se kyllä ihan hauska. Varsinkin kun " vasta viimeinen pysyi ihossa kiinni"

Arvaa muuten harmittiko... mähän se paha pelaaja tossa olin.