Sivu 2/2

Lähetetty: La 19.03.2005 16:45
Kirjoittaja Attila
Testorsin liima. Lieköhän ollut Model Master. Pitää mainiosti, ja tuskin maksaa neljääkään euroa.

Lähetetty: La 19.03.2005 16:53
Kirjoittaja Nostra
Hmm. Jen taisi sanoa, että paras liima hänen mielestään on Zap-a-Gap. Tätä liimaa pikkuveljeni taisi ostaa kerran kalastusvälinekaupasta perhoja varten, ja jotenkin kummasti Super-Attackin loputtua se kulkeutui minun pöydälleni. On pitänyt ihan kohtalaisesti, mutta nykyisin, kun pinnaan joka figun, niin on melkein sama, vaikka sylkis tonne saumaan. Pinnaus jo yksistään saa aikaan kohtuullisen vahvoja liitoksia, joten liiman ei tarvitse joka kohdassa olla niin kauhean hyvää, ja pitää siltikin erinomaisesti.

Ite tosin tulen hankkimaan super attackia heti kun tästä nyt tämä zap-a-gap loppuu, sillä ko. tuotteen kohdalla ainakin omat kokemukseni olivat varsin positiivisia. No, tämäkin on näköjään hieman henkimaailman juttuja, joten ei tästä sen enempää.

Lähetetty: La 19.03.2005 20:31
Kirjoittaja Goblinisti
Henkimaailman tosiaan. Joskus olen nimittäin saanut Superillakin aikaan ihan hyviä liitoksia, kun taas joskus aivan samoista lähtökohdista syntyy puhallus ja irti on -mestariteos. Kaipa osuutta on ollut maalin vanhenemisellakin, äskettäin loppunut liima kun ostettiin joskus viime syksynä.

Lähetetty: La 19.03.2005 20:34
Kirjoittaja Balrog
Hohhoijaa :D
Sanopa taas että Würthin pikaliima on kaikkein parasta, parempaa kuin kuollut Super Attack :p
-liimaa nopeammin kiinni
-liimaa ihan oikeasti mitä mihin vain
-20g purkki, riittää kauan
-hinnasta en tiedä, mutta ei varmasti ole kallista laatuun nähden
-pitää kiinni niin ettei marinen torsoa saa jaloista ilman vakavaa väkivaltaa irti..

Lähetetty: La 19.03.2005 20:39
Kirjoittaja gawd
...niin ja sitä saa mistä?

Lähetetty: La 19.03.2005 22:10
Kirjoittaja Leksa
Joulukuussa kun aloittelin figuharrastusta, lukkoonlyödyssä alituskeskustelussani kerrottiin pienessä lasipullossa olevasta muoviliimasta jonka krkissa on sivellin. oli kuulemma pitävää ja nopeaa. kenelläkään ideaa mikä mahtaisi olla?

Lähetetty: Su 20.03.2005 09:52
Kirjoittaja Zob
revel Contacta liquid Kuva Pitäisi löytyä hyvinvarustetuista pienoismalliliikkeistä eri vahvuuksisina. Täällä helsingissä ainakin tietonikkarista saa 3 vahvuutta muoviliima, teholiima, mitä-vain-mihin-vain -liima. Pullo on nykyään matalampi ja leveämpi.

Lähetetty: Su 20.03.2005 09:57
Kirjoittaja Silens
The Educated Fool kirjoitti:Liima nimeltä Super Glue on hyvää ja hinta on huikeat 95 senttiä. Saa tiimarista.
Juu ostin tuota ja aloin liimaamaan Mariinia kasaan. Uudesta tuubista ei si tullu yhtään mitään. Mielestäni Super Attack on paras ja halpa.
Juuri tuo yllämainitun pakkaus varsinkin. Maksaa 4.30 ja tulee kaks tuubia liimaa.

Lähetetty: Su 20.03.2005 15:49
Kirjoittaja ankara halla
Leksa kirjoitti:Joulukuussa kun aloittelin figuharrastusta, lukkoonlyödyssä alituskeskustelussani kerrottiin pienessä lasipullossa olevasta muoviliimasta jonka krkissa on sivellin. oli kuulemma pitävää ja nopeaa. kenelläkään ideaa mikä mahtaisi olla?
Revellin lisäksi löytyy myös sellaista tavaraa kuin Humbrol Liquid Poly.
Kuva
Itse olen käyttänyt tätä ja jotenkin tykkään enemmän kuin Revellin vastaavasta, mutta se nyt on käytännössä aika pitkälle makukysymys. Sen verran sukulaisia ovat keskenään.

Lähetetty: Ma 21.03.2005 16:38
Kirjoittaja Sebottendorf
Minulla on kyllä Revellin putkimallinen, erittäin kätevä (hintaa en muista :()
Jotkut noobithan valittavat, että menee tukkoon mutta hyvällä sytkärillä sulatat sen auki nopeasti.
(Tuskin maksaa montaa euroa)

Lähetetty: Ma 21.03.2005 19:10
Kirjoittaja Silens
Minulla on ainakin Super attack GEL toiminut loistavasti.
Muilla liimoillu kun olin liimannu ni ku osat lähti irti ihan helposti, Super Attackilla ei.
Tiedä si miten te tätä liimaa käytätte ;)

Lähetetty: Ma 21.03.2005 20:30
Kirjoittaja Goblinisti
Vielä äsken puhuttiin siitä pipettiliimasta, ei geelistä. Geeli onkin ihan hyvää ainetta, mitä nyt tuubista on hiukan hankalaa annostella ja aine ärsyttää ihoa aivan mahdottomasti.

Lähetetty: Ma 21.03.2005 21:25
Kirjoittaja Thorin
Äh! GW:n PVA liimaa se olla pitää. Osat lähtee repimällä muttei muuten. No kuivumis aika on melko pitkä, mutta pitää hyvin pikaliimaan (en muista tarkkaa nimeä) verrattuna...