Minulla taas on kieli niinkuin ruttoon kuolleella zombiella. Nuolen aina pensselin teräväksi ja laiskuuttani en viitsi hommata vesikuppia pöydälle, missä huljuttaa aina välillä. Yritän skarpata tässä asiassa.
Mutta asiaan vielä. Toki ylimääräinen maali poistetaan johonkin. Siistit ihmiset paperiin, minä myös käteen. Mutta olennaisen tärkeää on, ettei maalia alunperinkään ota liikaa. Jos maali pääsee pensselin tyveen asti, niin se kuivuessaan saa pensselin hapsottamaan ja sinulla on taas uusi brushausharja.
Vielä toinenkin asia tuli mieleen. Jos haluat käyttää paljon vaaleita värejä, niin käytä vaaleanharmaata tai valkoista pohjamaalia. Jos haluat tummia ukkoja, niin silloin saattaa mustaakin pohjamaalia käyttää. Vaaleat värit kun eivät aina peitä hyvin tummia värejä. Jotkut värit ovan muutenkin huonosti peittäviä, mutta kokemus opettaa tässäkin asiassa.
40k:n IG Headquater
Ihan hyviltähän nuo näyttivät. Tuo valkoinen oli kyllä hieman paksua, mutta kuten moni on jo sanonutkin, niin se on hieman hankalempi väri. Itse olen myöskin oppinut 8 vuoden aikana maalaamaan eri väriteemoilla, ja tuo valitsemasi väriteema oli kyllä aivan hyvä, tulipas Fenniakaarti mieleen(puolenkuunpelien galleriasta näet hieman kuvia siitä).
Kokeileppas niinpäin, että pohjamaalaat valkoisella, sitten maalaat ensin syvät kohdat väreillä joilla haluat(mm. kasvot, kainalot yms.) ja sitten ne kohdat jotka haluat valkoisella, niin niissä on jo suurinosa valkoisella pohjamaalin jälkeen. Niihin kohtiin vain laitat ohuella kerroksella valkoista joihin on mennyt muuta väriä. Älä huoli kun niitä syviä kohtia maalaat että se väri osuisi johonkin muihinkin kohtiin, koska "pinnalla" olevat paikat(panssarit yms.) koska ne on helpompi korjata kuin ne syvällä painanteissa olevat kohdat.
P.S. Sulla on kuvaussilmää, tuo komissaari kujalla on hieno kuva, tuli sellainen ahdistava tunne niinkuin "olen umpikujassa"
Jatka samaan malliin ja muista että harjoittelu tekee mestarin.

Hienoa että on tullut näinkin paljon rakentavaakin kommenttia, kiitos siittä.
Mutta tuo valkoinen on joo hieman vaikea mulle, mutta silti haluan tehdä sillä, sillä tuo väriteema on mielestäni parhain.
Mutta pieni korjaus, se EI ole komissaari, mun armeijassani kun ei ole komissaareja, vaan se on senior officer.
Ja vielä niistä maaleista, nuo ei siis ole gw:n maaleja, eikä vallejon, vaan Lakkavalmiste oy:n valmistamaa maalia, joka on tehty nimenomaan miniatyyreille ja pienoismalleille.(ihan varmasti ette ole edes kuullutkaan koko yhtiöstä, se kun ei myy noin pieniä eriä maaleja paljoakaan)
Mutta eiköhän tuossa ollu jo jotain, mutta kommenttia ja ehdotuksia voisi antaa vielä, ainakin tuosta, miten saan tuon valkoisen näyttämään paremmalta?
p.s.niin, onkos nuo kuvat hyviä, siis itse kuvat, ei miniatyyrit?Kuten jo sanoin niin ekat kuvani, joten en oikein haltsaa tätä hommaa vielä.
Tuota varmaan pitäisi kohteliaisuutena pitää, kun kerran vannoutunut Star Wars fani olen, mutta omasta mielestä ei näytä siltä, tosin jokaisella on oma mielipiteensä.shadowdancer kirjoitti:
Värit olivat mielestäni hyvät. Tuli mieleen Imperiumin vastaisku, näyttivät melkoisesti kapinallisilta.
Juuh, muistan nähneeni jonkun veteraanit, joilla oli aikas samanlaiset väritykset kuin omissani.Ja vielä oudommaksi meni se, että olen/olin tekemässä niille olkapäihin samanlaiset siniristit kuin niillä veteraaneilla (tosin nytten tulisi sellainen olo, että mua alettais syyttää kopioijaksi, vaikka keksiessäni ajatuksen en ollut edes nähnyt niitä veteraaneja).WarHound kirjoitti:Ihan hyviltähän nuo näyttivät. Tuo valkoinen oli kyllä hieman paksua, mutta kuten moni on jo sanonutkin, niin se on hieman hankalempi väri. Itse olen myöskin oppinut 8 vuoden aikana maalaamaan eri väriteemoilla, ja tuo valitsemasi väriteema oli kyllä aivan hyvä, tulipas Fenniakaarti mieleen(puolenkuunpelien galleriasta näet hieman kuvia siitä).
Mutta tuo valkoinen on joo hieman vaikea mulle, mutta silti haluan tehdä sillä, sillä tuo väriteema on mielestäni parhain.
Juuh, olen yrittänyt saada jonkinmoisia kuvia aikaan, en ole aiemmin sen pahemmin ottanut miniatyyreistä kuvia, ja tuokin kamera jolla otin, oli aivan uusi mun käsissäni.WarHound kirjoitti:P.S. Sulla on kuvaussilmää, tuo komissaari kujalla on hieno kuva, tuli sellainen ahdistava tunne niinkuin "olen umpikujassa"