Sotavasara.net

Harryboy kirjoitti:

Ratovaari kirjoitti:Figuharrastus edesauttaa siihen, että pystyy pitämään ne omituisen näköiset ihmistä muistuttavat otukset (AKA tytöt) kaukana. Sitä saa sitten pohtia onko se hyvää vai pahaa...

No ihan miten sen ite aina ottaa! :P Mut yks OT kysymys: mistä toi lyhenne AKA tulee? en sitten millään keksi... Vaikka ei sillä kyllä kovin paljoa merkitystäkään olekaan...

Also Known As. (~Tunnetaan myös (nimellä) ...)

Ja aika iso osa tuntemistani figupelaajista on naimisissa, joten ihan täydellistä varmuutta tyttöjen karkoittamiseen ei voida taata. Lisäksi monella on lapsiakin, joten ehkäiseväänkään vaikutukseen ei parane luottaa.

Ratovaari kirjoitti: Ja aika iso osa tuntemistani figupelaajista on naimisissa, joten ihan täydellistä varmuutta tyttöjen karkoittamiseen ei voida taata. Lisäksi monella on lapsiakin, joten ehkäiseväänkään vaikutukseen ei parane luottaa.

No mites ihmeessä mä en tota keksiny.... No ei se ehkäisevä vaikutus sitten välttämättä nyt niin kovin suuri ole...

Tietysti voimme lähteä spekuloimaan sillä, että kuinka monella pelkästään GW:n pelejä pelaavalla on lapsia verrattuna niihin, jotka kokeilevat myös muita valmistajia...

Silveri kirjoitti:Tietysti voimme lähteä spekuloimaan sillä, että kuinka monella pelkästään GW:n pelejä pelaavalla on lapsia verrattuna niihin, jotka kokeilevat myös muita valmistajia...

Tai sitä, kuinka monella "lapsella" on GW:n pelejä.

... tai kuinka moni GW:n pelejä (tai minkä tahansa figuvalmistajan) EI olisi vielä jollain tasolla lapsi... ja takaisin aiheeseen...

Ylivoimaisesti maalaus vie voiton, ei mikään muu yllä sen nautinnon tasolle, kuin että saa jotain valmiiksi. Sen vastakohtana on liimaaminen...Se sukkaa.

Maalaamisessa saa itse nähdä kuinka kehittyy ja samalla näkee, kuinka virheistä oppii. Pelaaminen on ok, mutta mikäli vain pelattaisiin figuilla, en harrastaisi moista.

-Nilarakh

Konvertoiminen. Mikään ei ole hauskempaa kuin saada se panssarivaunu rakennetuksi siellä muovisilpun keskellä.

Musta parasta on pelaaminen ja varsinkin turnauksissa tutustuu moniin uusiin ihmisiin.

No onhan se maalaaminenkin kivaa kun näkee miten on kehittynyt mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan.

ismo kirjoitti:No onhan se maalaaminenkin kivaa kun näkee miten on kehittynyt mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan.

Tuollainen raja ei tule koskaan vastaan, sillä koskaan ei voi olla täydellinen maalaaja. Aina on jotain parannettavaa.

Minun mielestä konverointi ja maalaus on parasta tässä harrastuksessa. On mahtavaa tehdä omaperäisen näköisiä figuja, kun vain mielikuvitus on rajana. Pelaaminen on ihan hauskaa, mutta IG:llä pelatessa se ei ole enää niin hauskaa n.10 peräkkäisen tappion jälkeen.

Aziz the combat fighter kirjoitti:

ismo kirjoitti:No onhan se maalaaminenkin kivaa kun näkee miten on kehittynyt mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan.

Tuollainen raja ei tule koskaan vastaan, sillä koskaan ei voi olla täydellinen maalaaja. Aina on jotain parannettavaa.

Jossain vaiheessa ihmisen omien kykyjen raja tulee vastaan - ehkä Ismo tarkoittikin sitä.

Skilliä voi aina kehittää. Sellaista rajaa ei ole olemassakaan. Kehittyminen voi hidastua ja muuttua työläämmäksi, mutta mitään kattoa ei ole olemassa, vaikka se paraneminen olisi alle promillen luokkaa lopulta Tosin omille töille voi tulla sokeaksi, eikä kehitystä aina huomaa itse, ennenkuin ajan päästä. Itse huomasin, että muutaman vuoden takaiset figut alkoivat näyttää alkeellisilta ja rumilta, vaikka olin pitänyt niitä aikanaan parhaimpina suorituksinani.

Mutta takaisin asiaan. Uutena jännittävänä harrastuksen osa-alueena olen huomannut klassikoiden metsästämisen. Kun löytää jotain varhaisinta RT-aikaista tuotantoa, on naama aika messingillä.

Huru-ukko kirjoitti:Skilliä voi aina kehittää. Sellaista rajaa ei ole olemassakaan.

Tämä nyt on vähän hiustenhalkomista, mutta mitään uutta ei opi jos ei kokeile.

Ajatellaanpa hemmoa, joka on oppinut maalaamaan klassisella "lelusotilastyylillä", eli puhtaat värit ilman mitään varjostuksia.

Jatkamalla samaa hän varmasti vähitellen oppii tarkemmaksi ja ennen kaikkea nopeammaksi, mutta voiko lopputuloksia tietyn pisteen jälkeen sanoa paremmiksi, ennen kuin niissä on varjostukset? Nopeudessa ja tarkkuudessa (peeveli, ajatus katkesi) tulee jossain vielä raja-arvot vastaan, jolloin normaalikäytössä eroa ei enää huomaa.

Jossain pisteessä mennään myös siihen, että kysymys ei ole enää pelkästä tekniikasta vaan taiteellisesta ilmaisusta, jonka arvostelu on aina subjektiivista.

Minusta kehitys voi olla myös sitä, että oppii uusia tekniikoita ja oppii yhä paremmaksi niitä käyttämään. Tekniikoita on monia, ja menee todella paljon aikaa, ennen kuin voi sanoa hallitsevansa ne kaikki. Taitoa on osata käyttää hyvin niitä tekniikoita päästäkseen hyvään lopputulokseen, taitojen ja tekniikoiden parantuessa aina parempaan.

Mielestäni kyllä harrastuksen tärkeintä osa-aluetta on sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen, onhan tämä sentään pelkkää lautapeliä yhtälailla kun monopolykin, vain laajemmassa ja vaativammassa muodossa. Ja lautapeleissähän on tärkeintä voitto... eikun siis, tämä sosiaalinen kanssakäyminen ja hauskanpito. Siihen nähden kun jonkun ihan perus lautapelin säännöt oppii parissa minuutissa niin vaikkapa WH:n sääntöjä ei hetkessä osaakkaan ja melkein aina löytyy jotain korjattavaa. Taktisuudessa shakki voittaa 40k:n 10-0, mutta monipuolisuudessa tilanne on toisin.

Maalaaminen ja askartelu on rentouttavaa ja luovaa puuhaa jonka kanssa viihtyy yksinkin (lukuunottamatta vieressä pauhaavia stereoita). Varsinkin kun on saanut aikaan jotain mielestään tosi hienoa, kuten vaikka hienosti maalatun figun tai paljon aikaa ja vaivaa vieneen maastonpalan, saa hyvän mielen kun kuulee kehuja sekä positiivista kommenttia. Itse ainakin olin hyvillä mielin kun olin saanut asennettua predatoriin valaistukset kovalla työllä ja tuskalla, ja sain oikein mukavaa kommenttia (kiitos kaikille sitä kommentoineille).

Toisaalta jos on saanut tehtyä jotakin tosiaan hienoa ja pitää sitä tietenkin parhaimmalla paikalla nähtävänä, saattaa myös saada kateellista sekä negatiivista kommenttia. Esimerkkeinä näistä voisi olla jotain vastaavanlaista: kaveri löytää kohdan joka on mennyt pieleen maalauksessa ja huomauttaa siitä heti ikävään sävyyn, tai kaveri tietää mukamas toisen henkilön joka on tehnyt konversion paljon hienompana ja tyylikkäämpänä, Joopajoo... hyvä mieli katoaa hetkessä kun suuri vaivannäkö joutuu kauhealle kritiikille, jonka jälkeen pitää työtänsä aivan Pas**na.

Mielestäni harrastuksessa kaikki on tärkeää mutta paras osa on makuasia.

Ps. pahoittelen jos menin aiheen ulkopuolelle.

Parasta on ollut tutustua pariin mahtavaan frendiin, joihin ei ilman tätä harrastusta ois ikinä tutustunut.

Mulle parasta on kaikki tähän harrastukseen liittyvä oman mielikuvituksen käyttö. Taustan, figujen, pelien mystinen sekametelisoppa joka herää henkiin oman mielikuvituksen avulla.

Parhaita hetkiä on Abnettin uusi kirja tai joku kauan odotettu codexin kädessä löhötä ja lukea...tai suunnitella seuraavaa uber konversiota...tai ihastella aivan järjettömän raatamisen tuloksena valmistunutta armeijaa.

Huru-ukko kirjoitti: Itse huomasin, että muutaman vuoden takaiset figut alkoivat näyttää alkeellisilta ja rumilta, vaikka olin pitänyt niitä aikanaan parhaimpina suorituksinani.

Jees, täytyy sanoa samaa. Aloitin just Beastmen-armeijan, olen maalannut vasta Shamanin ja Doombullin mutta hyllyllä nököttävään reilun 1500 pisteen liskoarmeijaan verrattuna jälki on uskomatonta. Ehkäpä aloin leipääntyä niihin karkinvärisiin sinisiin ja vihreisiin liskoihin tjsp, mutta tietyt uudet tekniikat ja uuden armeijan innostus on kyllä boostannut mun maalausjälkeä taas asteen ylöspäin =)

Heh, näin yhtä vanhaa kaveria tossa kerran ja se kysy että pelaanko mä vielä hammeria. Keskustelun tuloksena se antoi mulle läjän figuja, tässä läjässä oli muiden muassa mun ekat figut mitä maalasin yli 15 vuotta sitten. Oli kyllä nostalginen fiilis niitä pieniä bokseja tonkiessa että "hei nääkin mä olen maalannut ja "hei mullahan oli muuten näitäkin". Onhan se maalausjälki tullut muutamanki skill levelin ylöspäin niistä ajoista kun mulla oli vaan Monster Paintset ja kaks pensselii, ei mitää turhia pohjamaaleja jne ;-)

Vielä siitä avioliittokysymyksestä, joka oli tossa muutama viesti takaperin. Itse oon naimisissa (ja ikää 24 eli en nyt mikään vanhakaan!), mutta oltiin seurusteltu vasta pari kolme vuotta kun mulle tuli fiilis että tekis mieli ruveta taas maalaamaan monen vuoden tauon jälkeen. Neiti oli sillon ihan että "siis jotain rautasii äijii ja sä maalaisit niitä, WTF?". Sitten kun se näki muutaman maalatun figun ja jutteli GW:llä muutaman mukavan myyjän kanssa niin ei se oo ollu sen jälkee moksiskaan =)

Juu kyllä se tärkein osa harrastusta on nimenomaan figujen maalaaminen. Kakkosena tulee maastojen teko, ja sen jälkeen scratchbuildit ja konvertointi, jota olen pikkuhiljaa alkanut opettelemaan.
Itse pelaaminen on sitten jossakin siellä listan loppupäässä. Sitä kun pääsee harrastamaan parhaimmillaankin kerran kuussa.

Jos käytetään tietokonevertausta, niin mulla figujen maalaaminen vastaa tietokoneella pelaamista.
Itse figupelien pelaaminen on sitten sama, kuin winsulla ajaisi virustarkistusta ja puhdistaisi rekistereitä. Tärkeää puuhaa sekin on, mutta en minä sen takia tietokonetta ostanut.

Itse en ole kovin pitkään harrastuksen parissa ollut (joitain vuosia), mutta kyllä on huomannut että tuossa maalaus puuhassa kehittyy ja ennen kaikkea siinä kehittyminen on kivaa. Ensimmäiset figuni olivat sekamelska värejä, joista en erityisesti itsekkään pitänyt. Käytännössä tuli yksi eldar armeija uhrattua maalauksen opetteluun, mutta nyt saa jo itsensä tyytyväiseksi töillään. Kärsivällisyys ei riitä mihinkään showcase tasoon, mutta ihan ok pelipöytä armeija kaapissa on (ainakin omasta mielestä).

Konversiot ovat myös lähellä sydäntäni. En mitään isompaa ole tehnyt, mutta jo pienet muutokset figun ulkonäköön tekevät siitä erilaisen kuin kaikilla muilla.

Uusia ystäviä ei ole harrastuksesta vielä syntynyt, mutta toisaalta en ole välttämättä kovin sosiaalinen, mutta eiköhän sieltä ajankanssa joku pelikaveri löydy. Tietenkin joitain tuttavuuksia löytyy "figumaailmasta".

Parasta silti on pelaaminen. Kavereiden kanssa noppakäsimittelöt ovat hyvää ajanvietettä ja niistä saa puhuttavaa vielä seuraavana päivänä.

Itsellä on pelaaminen enempi jäänyt pienemmälle huomiolle vuosien saatossa. Mutta olen aina nauttinut figujen ja maastojen tekemisestä. Vanhoille 80-luvulla tehdyille voi aina hymyillä. Kuten moni on sanonutkin, vain tekemällä kehittyy ja oppii. Parasta harrastuksessa on tekemisen ilo.

Viime aikoina oma harrastus on painottunut coolien figujen keräilyyn. Varsinkin tuntemattomien valmistajien ukkojen bongailuun ja pohtimiseen kuinka niitä saisi kohtuullisella kustannuksella Suomeen. Itseni on vaikea ymmärtää miksi armeijassa pitäisi olla vain yhden valmistajan figuja. Joukon ilme monipuolistuu kummasti, kun hankkii eri tyylisiä tai konvertoi itse lisää. Omat Blood Bowl skinkit saivat virtaa suoniin kun palkkasivat uuden valmentajan. Tai miksi pitäisi kerätä jotain tiettyä armeijaa. Toki helpottaa jos aikoo pelaa, kun saa yhden armeijan kerralla valmiiksi. Mä hankin figuja sillä perusteella että ne on siistejä..

itse pidän pelaamisesta aika paljon kuten myös konvertoimisesta.

pelaamisen kautta olen saanut läjäpäin uusia kavereita ja konvertointi on muuten vain hauskaa