Lähetetty: Ma 16.10.2006 10:45
Asiasta siihen toiseen asiaan:
On kyllä itsekkin tullut mietittyä, missä välissä tuo Spirit katosi. Syynä taitaa loppujen lopuksi olla vain säännöt. Silloin vuonna vitosedikka kun tämä oli vielä normaalia, vähän liioiteltua, mutta hauskaa menoa, pelin joukot olivat huomattavan erilaiset verrattuna nykyisiin. Ja koska pienillä rykmenteillä oli vähemmän mahdollisuuksia mihinkään kuin isommilla, säännöt eivät vääristäneet peliä niin paljoa. Lisäksi itemit olivat niin selkeät että kaikki supersankarit olivat mahdollisia kaikkien taiteiden ja tieteiden sääntöjen mukaan, jonka vuoksi pelaajat vain saattoivat
kulman takana miettiä äänettä kuinka p"rkl:n kestävä tuo Slaaneshin Emperor Dragonilla ratsastava wannabe everchosen oli. Kaikki oli niin selvää kuin maa ja taivas. Ainakin minulle.
Kun Pirisen pyörittämä kutosedikan kyseenalaisuus tuli muotiin samalla kertaa kun sukkahousut ja kivinaamat vaihdettiin dryadeihin ja S4 puskajousijamppoihin, rupesivat säännöt muuttumaan PALJON tasapainotetuimmiksi. Tosin edikka oli siitä ikävän buginen, että melkein joka ainoassa pelissä tarvittiin hakea selkoa johonkin sääntöön. Samalla kertaa, kun yhä tyhmemmät säännöt astuivat kehiin (ilmi käymällä, siis), alettiin suuttua jossain päin kerhoa rapakon toisella puolella, ja saatiin idea, että voitaisiin lukea, kuinka omituisia nämä säännöt edes ovat. Tulos: Kilpailuhengessä pelissä oltiin nähty jo niin paljoa, että kutosedikan outoutta alettiin käyttää sitä itseään vastaan. Se keksittiin noin samoihin aikoihin kun edikka oli ollut jo pari vuotta. Sitten neljä vuotta oli kyselyä ja vastusta, kun haluttiin keksiä yhä kieroutuneempia sääntöjä. Jotkut menivät siinäkin tosin yli. Toisinaan sääntöidea meni läpi, useimmiten tosin ei.
Seiskaedikan tullessa kehiin monta asiaa oikaistiin ja nerffattiin, mutta miniatyyrien(kin) vakavoituessa kilpailuhenkisyys senkun kasvoi. Sikälikin se näkyy listoissa. Juustotus on arkipäivää, reilu peli vanhahkoa jo pitkälti. Jokainen juustottava nyyppä on vaaraksi Warhammerin keskeiselle elinympäristölle, ja jokainen juustottaja näkee asian hyvänä kilpailuna huonoa noobia vastaan joka ei osaa pelata. Ne ensimmäiset, kauan sitten kutoslaitoksessa ostetut spearmenit jäävät yhä useammin hyllylle kiitos ritarien ja handgunnereiden ottaessa paikan pöydällä, puhumattakaan helblastereista.
Nyt Gw on ottanut ensimmäiset askeleensa kohti juustottamisen minimoimista. Cavalry on jo ensimmäisellä kahdella uusitulla rodulla heikentynyt merkittävästi, mutta tekemistä riittää. Magiakin on ottanut osumaa, ja ampumisesta alkaa tulla muotia, sehän on kaiken harventamisen pää ja alapää.
Kaikkea tätä tekstiä kunnioittaen sanon vielä, että juustotan kyllä, mutta otan paljon jalkaväkeä koska haluan warhammerin ilmeen olevan sitä mitä sen kuuluu olla: Mieletöntä jalkaväkijoukkoa chargaamassa toiseen samanlaiseen, ja taistelun alkaessa kaikki hakkaavat kaikkia nuolien soidessa taustalla kanuunoiden kanssa ja sankareiden huudoissa. Siinä aatteessa on sitä jotain.
Kiitos.
On kyllä itsekkin tullut mietittyä, missä välissä tuo Spirit katosi. Syynä taitaa loppujen lopuksi olla vain säännöt. Silloin vuonna vitosedikka kun tämä oli vielä normaalia, vähän liioiteltua, mutta hauskaa menoa, pelin joukot olivat huomattavan erilaiset verrattuna nykyisiin. Ja koska pienillä rykmenteillä oli vähemmän mahdollisuuksia mihinkään kuin isommilla, säännöt eivät vääristäneet peliä niin paljoa. Lisäksi itemit olivat niin selkeät että kaikki supersankarit olivat mahdollisia kaikkien taiteiden ja tieteiden sääntöjen mukaan, jonka vuoksi pelaajat vain saattoivat
kulman takana miettiä äänettä kuinka p"rkl:n kestävä tuo Slaaneshin Emperor Dragonilla ratsastava wannabe everchosen oli. Kaikki oli niin selvää kuin maa ja taivas. Ainakin minulle.
Kun Pirisen pyörittämä kutosedikan kyseenalaisuus tuli muotiin samalla kertaa kun sukkahousut ja kivinaamat vaihdettiin dryadeihin ja S4 puskajousijamppoihin, rupesivat säännöt muuttumaan PALJON tasapainotetuimmiksi. Tosin edikka oli siitä ikävän buginen, että melkein joka ainoassa pelissä tarvittiin hakea selkoa johonkin sääntöön. Samalla kertaa, kun yhä tyhmemmät säännöt astuivat kehiin (ilmi käymällä, siis), alettiin suuttua jossain päin kerhoa rapakon toisella puolella, ja saatiin idea, että voitaisiin lukea, kuinka omituisia nämä säännöt edes ovat. Tulos: Kilpailuhengessä pelissä oltiin nähty jo niin paljoa, että kutosedikan outoutta alettiin käyttää sitä itseään vastaan. Se keksittiin noin samoihin aikoihin kun edikka oli ollut jo pari vuotta. Sitten neljä vuotta oli kyselyä ja vastusta, kun haluttiin keksiä yhä kieroutuneempia sääntöjä. Jotkut menivät siinäkin tosin yli. Toisinaan sääntöidea meni läpi, useimmiten tosin ei.
Seiskaedikan tullessa kehiin monta asiaa oikaistiin ja nerffattiin, mutta miniatyyrien(kin) vakavoituessa kilpailuhenkisyys senkun kasvoi. Sikälikin se näkyy listoissa. Juustotus on arkipäivää, reilu peli vanhahkoa jo pitkälti. Jokainen juustottava nyyppä on vaaraksi Warhammerin keskeiselle elinympäristölle, ja jokainen juustottaja näkee asian hyvänä kilpailuna huonoa noobia vastaan joka ei osaa pelata. Ne ensimmäiset, kauan sitten kutoslaitoksessa ostetut spearmenit jäävät yhä useammin hyllylle kiitos ritarien ja handgunnereiden ottaessa paikan pöydällä, puhumattakaan helblastereista.
Nyt Gw on ottanut ensimmäiset askeleensa kohti juustottamisen minimoimista. Cavalry on jo ensimmäisellä kahdella uusitulla rodulla heikentynyt merkittävästi, mutta tekemistä riittää. Magiakin on ottanut osumaa, ja ampumisesta alkaa tulla muotia, sehän on kaiken harventamisen pää ja alapää.
Kaikkea tätä tekstiä kunnioittaen sanon vielä, että juustotan kyllä, mutta otan paljon jalkaväkeä koska haluan warhammerin ilmeen olevan sitä mitä sen kuuluu olla: Mieletöntä jalkaväkijoukkoa chargaamassa toiseen samanlaiseen, ja taistelun alkaessa kaikki hakkaavat kaikkia nuolien soidessa taustalla kanuunoiden kanssa ja sankareiden huudoissa. Siinä aatteessa on sitä jotain.
Kiitos.
