Lähetetty: Ti 05.12.2006 18:06
No voin viimeisen pelini Fanaticissa tuota listaa vastaan pelanneena sanoa, että omasta mielestäni kuusi on ihan sopiva rajoitus lipun kanssa. Enempi tosin olisi ollut jo liikaa.
Toki ne olivat hyviä ja se ns. loputon mahti auttoi kyseisessäkin pelissä, mutta kehtaan väittää, että Jubbe olisi ilman niitä outridereitakin saanut urukkini pysäytettyä kentälle melko helposti. 50 miestä vastaan noin 17 ei vaan ole ihan hyvä juttu pahikselle corneredissa. Tasapelihän siitä tuli vaikka olisin kuvitellut, että Outriderit olisivat juuri corneredissa parhaillaan.
Sitäpaisti jotta Outridereista saisi täyden hyödyn irti, täytyy niiden pysyä Gamlingin lähettyvillä, jolloin suurin osa mahdista on yhdessä paikassa. Josuet ovat asia erikseen, mutta nekin ovat vain ihmisjousia.
Paljon huolestuttavampaa ovat mielestäni nämä 50 haltiaa, 20 laukausta vuorossa ja tähtietieteellinen määrä heittoaseita listat. Sellainen oli muuten kolmas Fanatic nelosessa. Eikös tuollaisen voisi jättää ihan 40k:hon.
Lista muistuttaa melko lailla itse suunnitelemaani rohanin ratsuväki listaa, mutta eikö kapteenin tilalle kannattaisi ottaa Eomer (olettaen että LoME sen sallii, itse en kyseistä opusta omista)? Maksaa vain 20 pistettä enemmän ja on takuulla sen arvoinen.