Sivu 2/2

Lähetetty: La 09.12.2006 22:07
Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan
Näkisin indigo firen edelleen käyttökelpoisena, vaikka O&G-pelaaja voi pättää suunnan jonne fanat lähtevät, todennäköisyys että ne tulisivat omille linjoille on hyvin pieni ja loitsusta tulevista horroreista ei saa pisteitä. Toisaalta olen päässyt testaamaan asiaa vasta 3 kertaa ngobboja vastaan.

Fanat muodostavat kaaoksen kannalta ikävän ongelman laukaisun jälkeenkin, melkein joka kerta ne tuppaavat olemaan armeijoiden välissä ja kaaos on näistä pareista se joka haluaa lähelle nopeammin (heikompi pitkän matkan sodankäynti). Toki jos fanat saa laukaistua kyljen suunnalta niin tilanne on eri. Mutta harvemmin gobbojen kylkeen pääsee (armeija suht. iso). Mitä varhaisempi laukaisu sen parempi, jolloin gobbot kärsivät enemmän. Ainakin omat velhoni pääsevät discin ansiosta nopeammin loitsimaan kuin koirat houkuttelemaan. Olisiko kivaa keinoa poistaa fanat siitä välistä?

Lähetetty: Su 10.12.2006 00:43
Kirjoittaja flagu
Mitäs väliä sillä on mistä suunnasta tullaan? Fanat saa halutessaan laittaa eteenpäin, oli noutaja sitten vaikka takana eli ellet saa goblineita kärvennettyä hengiltä taijoilla / luo paniikkia, on sinun edessä joka tapauksessa (yleensä) 3 fanaatikkoa.

Lähetetty: Su 10.12.2006 09:40
Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan
Tuota en tiennytkään, varmaan sekoitin johonkin muuhun sääntöön. Pahoitteluni

Lähetetty: Su 10.12.2006 11:02
Kirjoittaja Chaos Orc
Lateksimajava kirjoitti:En keksi parempaa vaihtoehtoa kuin warhoundit. Niillä voi muutenkin tehdä monenlaista, joten suosittelen ainakin kahta yksikköä armeijaasi.
halpoja ja tehokkaita. miksi tyytyä kahteen? :D

Lähetetty: Su 10.12.2006 12:34
Kirjoittaja DeathWizard
Mieluiten koko armeija näistä... ;)

Lähetetty: Su 10.12.2006 18:21
Kirjoittaja Datsi
Chaos Orc kirjoitti:
Lateksimajava kirjoitti:En keksi parempaa vaihtoehtoa kuin warhoundit. Niillä voi muutenkin tehdä monenlaista, joten suosittelen ainakin kahta yksikköä armeijaasi.
halpoja ja tehokkaita. miksi tyytyä kahteen? :D
straight to the point!
kaksi on liian vähän, suosittelen ainakin viittä :D

Lähetetty: Su 10.12.2006 21:28
Kirjoittaja Cactuscheff
Paniikkitesti otetaan kyllä fanatikkoja vastaan välittömästi tarpeellisten tappioiden täytyttyä, joten yhdellä ryhmällä koiria ei todennäköisesti saa vietyä kuin yhden yksikön fanaatikot. Mutta kun ajattalee koirien hintaa niin ainakaan pisteellisesti tulee tuskin kaaosarmeijalle suurta ongelma tuoda useita yksiköitä pöydälle.

Lähetetty: Ma 11.12.2006 03:48
Kirjoittaja Amazing Slug
Cactuscheff kirjoitti:Paniikkitesti otetaan kyllä fanatikkoja vastaan välittömästi tarpeellisten tappioiden täytyttyä,
Totta. Tarkistettiin tuo Outokummussa, mutta ei saatu siitäkään huolimatta oikein. Taisi olla pahempi krapula kuin luulinkaan ._. Eikä siellä sitten menty myöskään 1" päähän fanaatikoista, vaikka kirja nyt näyttääkin sanovan, että "units may move through fanatics". Moka molempiin suuntiin = tasapaino.

Lähetetty: Ma 11.12.2006 14:51
Kirjoittaja Aco
Amazing Slug kirjoitti:
Cactuscheff kirjoitti:Paniikkitesti otetaan kyllä fanatikkoja vastaan välittömästi tarpeellisten tappioiden täytyttyä,
Totta. Tarkistettiin tuo Outokummussa, mutta ei saatu siitäkään huolimatta oikein. Taisi olla pahempi krapula kuin luulinkaan ._. Eikä siellä sitten menty myöskään 1" päähän fanaatikoista, vaikka kirja nyt näyttääkin sanovan, että "units may move through fanatics". Moka molempiin suuntiin = tasapaino.
Jep, tuli huomattua turhan useasti siellä sääntöjen vajavaisuus. Nasua vastaan taisi koirat juosta fanaatikkojen päälle ja screamerit eivät ottaneet hittiä fanoista (en edes tiedä miten nämä menee), mutta en oikein jaksanut enää väitellä huonojen sääntöjen vuoksi. Toivotaan FAQia ilmestyväksi..