Sotavasara.net

Rakath kirjoitti: Jos kampanja on hyvä, hahmot mielenkiintoisia ja PJ osaa hommansa, niin on melkein sama mitä systeemiä käyttää.

Juuri näin.

Olenkos nyt ymmärtänyt oikein miten noita roolipelejä pelataan?
Esim.
Saavutte huoneeseen, joka on noin 3x4 metrinkokoinen ja 2 metriä korkea huoneessa on pieni pöytä ja pari tuolia nurkassa on laatikoita. Laatikon vieressä on Zombi, joka lähtee kevällemään teitä kohti ja hyökkää.
Ja tuo kuvauksen jälkeen pelaajat saavat päättää mitä tekevät?

Meneekö se noin? En ole aivan varma...

paha_ kirjoitti:EVO

Juurikin noin, mutta kuvaus saisi olla paljon tunnelmallisempi:
"Avaatte oven narisevalla äänellä, se on raskas puuovi joka on tumma ja siinä näkyvät ajan merkit. Oven takaa paljastuu huone, jonka koko on jotain pari metriä ja leveys molempiin suuntiin siinä kolmen, neljän, tienoilla. Seinät ovat vanhat ja likaiset, ympäri huonetta on erilaisia huonekaluja, pieni kulunut puupöytä ja pari tuolia, nurkassa rivi, laatikoita, kaikki huonekalut ovat harmaanpuhuvia, maalien rapistuttua ja ajan tehtyä tuhonsa pintaan. Laatikoiden lähellä näette ihmisen, tai ehkä ihmisen, se on näivettynyt ja vähän muumioitunut, harmaa ja kuivunut, se örisee epämääräisesti samalla kun lähtee kävelemään teitä kohti..." Ja muista että roolipelit eivät perustu vain taistelemiseen .

paha_ kirjoitti:Olenkos nyt ymmärtänyt oikein miten noita roolipelejä pelataan?
Esim.
Saavutte huoneeseen, joka on noin 3x4 metrinkokoinen ja 2 metriä korkea huoneessa on pieni pöytä ja pari tuolia nurkassa on laatikoita. Laatikon vieressä on Zombi, joka lähtee kevällemään teitä kohti ja hyökkää.
Ja tuo kuvauksen jälkeen pelaajat saavat päättää mitä tekevät?

Meneekö se noin? En ole aivan varma...

Tuollainen tilanne on aivan mahdollinen. Kukin löytää lopulta oman tyylinsä pelinjohtamiseen. Itse kuvailisin tilanteen toisella tapaa, keskittyisin ensin siihen, mitä pelaajien hahmojen aistit ensinnä havaitsevat (millainen haju, mihin silmä ensinnä hakeutuu, tuntuuko tila pimeältä ja viileältä jne). Tarkentaisin myös kuvausta zombiesta (onko sillä vaatteita, onko se yllättynyt vai odottiko se hahmojen tuloa, missä kunnossa se on jne).

Olen itse huomannut, että myöhemmin kaveriporukassa peleistä puhuttaessa pelaajat muistavat parhaiten tilanteet, joissa on kuvattu mielenkiintoisia ja mahdollisesti erikoisia yksityiskohtia. Esim. zombie voisi kävellä kyynärsauvoilla.

Omassa tyylissäni pelinjohtaja pidättäytyy täysin asettumasta pelaajien puolelle tai pelaajia vastaan ja tulkitsee vain ja ainoastaan maailman reaktiot hahmojen toimiin ja kuvailee maailman hahmojen käyttöön.

behemoth kirjoitti: Omassa tyylissäni pelinjohtaja pidättäytyy täysin asettumasta pelaajien puolelle tai pelaajia vastaan ja tulkitsee vain ja ainoastaan maailman reaktiot hahmojen toimiin ja kuvailee maailman hahmojen käyttöön.

Tuontyyppinen lähestymistapa peleihin kuulostaa tutulta.
Mulla on tapana sanoa "roolipeli on maailmasimulaatio, ei tietokonepeliä paperilla". Käytännössä siis mitä elävämpi ja vapaampi pelimaailma on, sitä todentuntuisempi se on. Täysin railroadattu, tietokonepelimäisen jäykkä ropeltaminen ei ole minusta mukavaa. Sitäkin on koettu, tyyliin "ette te nyt saa mennä sinne katolle", koska siellä oli kampanjan ratkaisujuttu ja sinne sai mennä vasta pelin lopussa. PJ vain suoraan kielsi, ette mene.

Nämäkin ovat tietysti tottumuskysymyksiä. Joistakin tuommoinen jäykkä, tietokonepelimäinen eteneminen on justiinsa hauskaa. Omasta mielestä siinä ei taas käytetä roolipelin kaikkia mahdollisuuksia hyödyksi. Roolipelien ainoa rajoittava tekijä on pelaajien ja pelinjohtajan mielikuvitus, ei sitä kannata kahlita mihinkään tiukkaan täysin ennaltapäätettyyn lokeroon.

Kaikki keskustelut roolipelaamisen käytänteistä ja teoriasta kääntyy aina pitkälle samoille urille,
huvittavaa kyllä.

Itse edustan tässä asiassa tätä ns. jaetun kerrontavallan kantaa. Kun roolipelaamista aloittaa, usein pelit ovat alussa aika sekavia (vaikka ehkä hauskoja ohessa), joskus jopa pelkkää kaoottista kohellusta.
Yleensä omaksutaan aika pelinjohtajavetoinen pelitapa, eli yksi pelaaja luo maailman jossa pelataan, ja pelissä on se maailma. Se on helppoa, koska näin yksi porukasta ottaa kaiken vastuun muiden pelaajien viihdyttämisestä, ja antaa heidän olla passiivisina vastaanottajina.

Alkavilla pelaajilla tavallisesti voi myös käydä niin että tämä yksi dominoiva pelaaja, ns. pelinjohtaja, alkaa pelata tavallaan muita vastaan. Hän kehittelee palapelejä pelaajille, heittää hirviöitä eteen, ja tiputtelee salaisuuksia jotka pelaajien pitää selvitellä.

Roolipelaamisen ei välttämättä tarvitse olla tällaista. Pelinjohtajan vetämä peli voi olla, ja monasti onkin, hyvä, mielenkiintoinen, jännittävä ja viihdyttävä, mutta yleensä pelin kulku ja tarinan rakenne ovat huomattavasti monipuolisempia kun kaikki osallistuvat tarinankerrontaan.

Jos pelaajien mielestä meneillään olevan kohtauksen draamaa parantaa se että siihen tuodaan odottamatta mukaan jonkun pelaajan ex-vaimo uuden miehensä kanssa, niin miksei? Vaikka pelinjotaja ei ole suunnitellut mitään tällaista, se tekee pelistä mielenkiintoisempaa.

Minun mielestäni siis roolipelissä toteutetaan demokratiaa, ei tyranniaa. Jo alussa voi lähteä pelaamaan muutakin kuin noppa-automaattia

Jos taas välillä pieni maininta miniatyyreistä sallitaan, niin soman sattuman kautta juuri tänäpänä sain kotiin paketin postista, ja siinä pakaasissa oli tämä RAFMin Bhyatis & Dhole -boxi.

Perätikin asiallista laatua oli valultaan. Dhole (vauvamalli, vain about pienen fanstulohharin mittainen) koostui vain kahdesta syyläisestä "makkaranpätkästä" ja oli helposti kokoonmenevän oloinen otus. Bhyatis oli sinänsä myöskin ihan kivaa settiä aina kärsään ohimennen takertunutta sätkivää uhria myöten, mutta palasten yhteensopivuus oli sen tapauksesta perinteistä RAFM-laatua = tiivistää saa ja reippaalla kädellä. On tosiaan onni, että kyseessä ovat limaiset lonkeronuljaskat vieraista ulottuvuuksista, ei niin haittaa vaikka jostain tursottaa jotain...

Tuon kuvauksen huoneestaa keksin nopeasti, koska oli kiire...
kävin tänään Fantasiapeleissä katsomassa tuota sääntökirjaa...
Ihan mukavalta se vaikutti, jos ostaisi sen tuossa joulun jälkeen.

Eikös näillä "säännöillä" pysty kokeilemaan peliä?

http://www.chaosium.com/forms/coc_quick_start_bw.pdf

Kappas sielläkö oli tuollainenkin? Kyllähän tuolla näyttäisi ihan kivasti alkuun pääsevän. Tekstiäkin senverran kevyesti, ettei sääntöjen opettelu ole varmaan kauhean vaikeaa, jos englanti sujuu kohtalaisesti. Siitä vaan kokeilemaan.

Onhan tuo luettu pari kertaa läpi, mutta pitääse kyllä vielä luekea, että ne säännöt jäisivät muistiin edes jotenkin... (olen ilkeä ja tulostan tuon)

Onkos kukaan pelannut peliä netin välityksellä? Esim. Msn messenger. Ja, jos jollain on jokin suomeksi tehty Skenaario tuohon peliin, niin voisitteko linkittää? ( mielellään jokin helpohko)

Voisitteko kertoa jonkin hyvän cthulhu novellin tai kirjan?
Ja mistä niitä saisi.

Lähimmästä kirjastosta varmasti löydät ihan suomennettunakin H.P. Lovecraftin teoksia. Hän siis on Cthulhu-mytologian isä.
Lovecrafthan kirjoitti vain yhden romaanin, Charles Dexter Wardin tapaus. Loput ovat novelleja, joskin monet niistä suhteellisen pitkiä. Novellikokoelmia löytyy suomennettunakin suhteellisen kattavasti, ja niitä uskoisin löytyvän melkein kirjastosta kuin kirjastosta.
Ja tietenkin kirjakaupoista noita voi ongiskella. Taikasanana siis "H.P. Lovecraft"

Muutkin kirjailijat ovat toki tuottaneet nykyään Cthulhu-myyttiin luettavia tarinoita, ja osa niistä on vallan hyviäkin.

Sitten voidaan tietysti puhua siitä onko edes olemassa mitään Cthulhu-mytologiaa, muuten kuin Lovecraftin ystävien ja muiden jälkeen tulleiden pyörittelemänä myyttinä.

Enpä tuosta Itä-keskuksen kirjastosta löytänyt, mutta pitää katsella kirjakaupoista.

Aikamme johtava Lovecraftin tutkija S.T. Joshi muistuttaa, että vaikka perässähiihtäjien sankka lauma on sotkenut ladun Providencen neron Cthulhu-myyttien jäljiltä, HPL itsekin kuitenkin rakensi tiettyjen ydinelementtien päälle "kumulatiivisesti". Tässä mielessä voidaan ehkä sanoa, että Lovecraft todella kehitti Cthulhu-myytin, vaikkei se -- aitojen myyttien tapaan -- ollutkaan niinkään koherentti maailmanselityskertomus kuin jonkinmoinen "merkistö" hänen filosofiselle näkemykselleen.

Howard Phillipsin suomennettu kirjallinen tuotanto muuten löytyy koottuna vaikkapa täältä:
http://www.risingshadow.net/phpBB2/auth ... thor_id=53

Varoituksen sanana mainittakoon, että varsinkin Jalavan alkupään Lovecraft-suomennosten taso on, tuota, melko matala. Jopa niinkin matala, että se saattaa heijastua lukijan käsitykseen tarinoista itsestään.

Kertokaas mielipiteitä tuosta Charles Dexter Wardin tapaus kirjasta.

On siinä hetkensä, muttei se ihan parhainta Lovecraftia ole. Yhteys Cthulhu-myytteihinkin on vähäinen, jos tuota nyt lonkerolimanuljaskapelien oppikirjaksi ajattelee. Käännöksen tasosta en tiedä.

Suosittelen joka tapauksessa enemmin novellikokoelmia. Toivoa sopii, että noissa Jalavan uudemmissa olisi suomennos tolkullista.

Mietittiin kaverin kanssa, jos pelattaisiin tuo "the haunting" seikkailu, mutta nyt pitää vain päättää kumpi toimii pj:nä ja nopat olisi myös mukava saada jostain.