Sivu 2/2

Lähetetty: Ma 12.03.2007 22:02
Kirjoittaja Snafu
Elrontti kirjoitti:Vrasku tuo kaikki olisi mahtunut yhteen viestiin, haiskahtaa viestilaskurin kasvatukselta, kun on kolme viestiä peräkkäin.

Edit. Kaikki kolme viestiä ovat kaiken lisäksi kommenttia Klonkun viestiin.
Valitan. Asiaa tuli yllättäen lisää mieleen, enkä huomannut muokata aiempia listoja. Lisäksi Oberonin rakentaviin kommentteihin pohjautuen lista taitaa olla nyt vähän parempi, kun on berskujakin. Ja mieluummin otan varsijousia kuin sukkia örkkijousia. Tietysti varsijousien otto vaatii "teeman" vaihtoa rautapihaan.

"Ja tuo örkki linja ei sitten osaa taistella pätkääkään" -Oberon
Örkithän perustuvat massaan, lisäksi berskut muodostavat kestävän keskustan örkkilinjaan, joten loput voi turvallisesti lähettää selkään.

Tietysti varsijousia on varsin helppo väistellä, siksi on erittäin tärkeää etsiä hyvä ampumapaikka ja mahdollisesti asettaa ne sellaiseen heti alussa, josta on hyvä laaja näkymä pelikentälle.
Mäet ovat siihen kivoja. Varsijousien käyttö on toki hyvin kinkkistä, mutta kyllä ne ovat kotipeleissä osoittautuneet pisteidensä arvoisiksi ja jos ei jonkin takia ampuminen onnistu ne uskaltaa vaivatta heittää taisteluunkin F4 ja S4 ansiosta. F4:hän antaa kivan edun hyvisten perusmassaa vastaa, kuten joku osuvasti mainitsi.

Vielä Elrohirin kommenttiin, että Grishnakhilla on nyt kilpi, samoin Urukki kapulla (mistähän ne pisteet irtosi?), joten heitä ei enää tapeta yhtä helposti.

Onks toi armeija Mordorii?

Lähetetty: La 24.03.2007 17:06
Kirjoittaja Goblin 2
Jos rautapiha on mordorii niinkun voisi ajatella,
niin pistä Ringwrhaitteja + Sauron tosin kalliita raha ja piste hinnassa.

Re: Onks toi armeija Mordorii?

Lähetetty: La 24.03.2007 17:13
Kirjoittaja Snafu
Goblin 2 kirjoitti:Jos rautapiha on mordorii niinkun voisi ajatella,
niin pistä Ringwrhaitteja + Sauron tosin kalliita raha ja piste hinnassa.
Rautapihahan ei ole Mordorii, vaan örkkejä voi ottaa Rautapiha listaan. Ringwraithit ei kuulu tähän joukkoon. Ja Sauron maksaa 450 pistettä! Mistä mää sellaset pisteet hankin? EI KIITOS.

Sitä paitsi tuo on uppimista, tämä oli jo kohtuu vanha topic.

Lähetetty: Su 25.03.2007 17:05
Kirjoittaja makkarafolio
Esimerkki siitä, kuinka tehoja haettaessa on unohdettu teema, mutta ennen kaikkea kauneus. Niin rumaa että itkettää. Sopiiko tämä nyt Tolkienin, Jacksonin vai GW:n kuvaan keskimaasta? Kokoonpano pisteet tämä varmaan saa, mutta niiden lisäksi minulta vain yhden teeman. "Teemassa on jokseenkin järkevä pohja, mutta siinä on jotain, mikä ei oikein tunnu sopivan LOTR-elokuvien, Tolkienin kirjallisuuden tai GW:n lähdeteosten esittämään kuvaan Keskimaasta"

Klonkku löysi hyvät sanat: ruma ja kuvottava.

(Kaipaat varmaan myös rakentavaa palautetta. Keskity muokkaamaan ajattelutapaasi tähän peliin. Pohdi sanoja "herrasmies" ja "tyylikkyys" )

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:03
Kirjoittaja Snafu
Olen ajatellut ja unohtanut. Tällaiseksi yhteiskunta on minut muuttanut. Onha noita pahempiakin listoja, mutta mielestäni listalle kuuluisi tollanen 2 teema pojoa. Mitään reiluutta ei tueta, kuten Pikku-make jo on sanonut.

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:06
Kirjoittaja miQ
Noh noh noh. Ei todellakaan 2 pistettä. Bersut ei kuulu scoutti armeijaan vaan olivat "piiritys kalustoa". Itsehän sitä mainostit jossain viestissä että teema pisteet jaetaan myös sen perusteella kuinka paljon vastustajaa ottaa päähän lista.

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:08
Kirjoittaja koomaSonkku
Sinun mielestäsi ehkä, mutta niinkun sanoin ekassa viestissäni, scouttikaput ja x-bow urukit eivät kuulu samaan. Lisäksi bersuja.. Nyt sentään, luojan kiitos, teemaa on lähtenyt pilaamasta ballista. Mutta huvinsa kullakin ja kaipa tuolla pärjää.

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:16
Kirjoittaja miQ
Mistäs listasta girshnack muuten on? Se saa vain Minas morgul listasta ja Legions of the whte hand ei saa liittoutua sen kanssa.

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:20
Kirjoittaja Snafu
miQ kirjoitti:Mistäs listasta girshnack muuten on? Se saa vain Minas morgul listasta ja Legions of the whte hand ei saa liittoutua sen kanssa.
Mitä nää höpsit? Se on se örkkikapu joka koitti vetää suolet pihalle Merristä ja Pippinistä sen jälkeen kun ne kaapattiin...(jacksonin keksintö)

Lähetetty: Su 25.03.2007 18:21
Kirjoittaja miQ
Puhun Lomesta. Vilkaise sitä niin ymmärrät. Ja ei se ole Jacksonin keksintö.

Elikkä listassasi on 3 eri listaa: Legions of the white hand, isengard riders ja minas morgul. Legions ei saa liittoutua minas morgulin kanssa

Eli lista on laiton eikä saa kokoonpano pisteitä.

Lähetetty: Su 25.03.2007 19:00
Kirjoittaja Snafu
miQ kirjoitti:Noh noh noh. Ei todellakaan 2 pistettä. Bersut ei kuulu scoutti armeijaan vaan olivat "piiritys kalustoa". Itsehän sitä mainostit jossain viestissä että teema pisteet jaetaan myös sen perusteella kuinka paljon vastustajaa ottaa päähän lista.
En mää noin sanonu. Taidat hieman pyöristellä sanomisiani. Sanoin että se riippuu siitä kuinka paljon kilpi helffit halvempien supporttien avuttamana ottavat päähän. En sitä että teemapisteet jaettaisiin osittain sen mukaan. Sitä paitsi itse en ottaisi törkeyttä lainakaan huomioon (ehkä toivon että vastustajani ei ota sitä huomioon minun listojani katsellessa, ehkä en ^^)

Ja sanon yhä, että on paljon pahempiakin listoja kuin tämä....

Lähetetty: Su 25.03.2007 19:01
Kirjoittaja Snafu
miQ kirjoitti:Elikkä listassasi on 3 eri listaa: Legions of the white hand, isengard riders ja minas morgul. Legions ei saa liittoutua minas morgulin kanssa
Jaa....voiskohan sama nimi olla useammassa paikassa? (tiedä häntä)

Lähetetty: Su 25.03.2007 19:40
Kirjoittaja miQ
Eips. Se on vain minas morgulissa. Voit varmistaa asian Lomesta.

Lähetetty: Su 25.03.2007 19:44
Kirjoittaja makkarafolio
Ja sanon yhä, että on paljon pahempiakin listoja kuin tämä....
Eli siis saan raiskata näitä vanhoja ämmiä sen takia, että jotkut raiskaa ihan niitä pikkuisimpiakin. Jotain selkärankaa tähän meininkiin. Kyllä viestin pitäisi mennä perille riippumatta tämänhetkisistä trendeistä ja "muista, paljon pahemmista listoista", jos listaasi luonnehditaan sanoin: Ruma, kuvottava ja säälittävä.

(toivottavasti toi metafora ei oo liian härski)

Lähetetty: Su 25.03.2007 21:05
Kirjoittaja Snafu
No nyt on Grishnakh pois :( vaan minkäs teet.....
Nyt pitäs ainakin saada ne kokoonpano pisteet.

Jopas nyt jotakin! Tämä listahan on ottanut vastaansa jo enemmän vineä kuin tuo hieman aikaisempi haltialistani!