Myrskyn Sola 2 -Helvetin taistelut. Loppuhöpinät

[Rotten sound]

Nousten pyödästään ja viimeistellen kirjoituksensa vanhaan pyötään. "Hynkel Verikirves istui tässä ja toivoittaa Khornen siunausta" Lähtien ovelle Hynkel käntyi ja katsoi elenyaa lähettäen hänelle lentosuukon sanoen "Nähdään pian orjatar, koska tuo berenin äpärä tulee kokomaan yllätyksen." Ottaen pullon jossa oli oransia litkua taskustasta juoden sen kerralla kurkkuun.
Kävellen pitkin katuja kohti Olorin mökkiä hän mietti mitä hänen apurinsa tekivät baarissa tällä hetkellä. Nähden Olorinin talon Hynkel kaivoi repusta kirjan esille katsoen hassuja kuvia mitä se sisälti. Aukasten oven Olorinin silmät katsoivat heti kirjaa. "Saat tämän Kirjan kunhan opetat minulle taidon miten olla nopeampi, kuin Beren ja antaen kaksi miestä käyttööni taisteluihin." Hynkel sanoi ojentaen Kirjan. Olorin antoi vanhan metallisen amuletin hänelle ja antoi hänelle viellä 5 kultapala. "Juo tämä pullo niin se parantaa sinun haavasi mitkä sait ritaria vastaan"

Vähän ajan päästä Hynkel oli jo baarissa tuopin äärellä kertomassa nuorille tytöille kuinka hän oli heittänyt ritarin talon seinästä läpi ja repinyt hänen sydämen irti rinnasta pelkillä käsillä.
Perus kissankidutusta.

[El Capitan]

Rottenin antaman kirjan ansiosta Olorinin on helpompi opettaa kykyjä teille, jonka takia niiden oppiminen on vähän halvempaa. Niin ja en pelkkää piruuttani tehnyt sitä näinpäin Rotten.

[Nilarakh]

Pörröän tänne sitten kun pääsen Rolloon takaisin, eli siinä 2.elokuuta. Nyt nämä kännykälläkirjoittelut ovat sen verta hankalia, ettei fluffista tulisi mitään, kun ei tuo sanakirja tajua edes sanaa fluffi.

Pärjäilkää.

-Nilarakh

[Nilarakh]

Jos maalatuilla pyhimyksillä olisi ollut silmät, joilla nähdä, olisivat ne nyt katselleet ihmetellen tapahtumia kirkossa. Suuri, musta viitta sekoittui varjoihin mattapintaisen nahkakengän potkaistessa auki kirkon kaksoisovet keskelle tähdäten. Elenya asteli synkkänä pimeään ulkoilmaan miettien vastustajien lukumäärää, joka laski hetki hetkeltä pienemmäksi ja pienemmäksi. Kaksi jäljellä, takana muutama. Tylsistynyt ilme kohosi haltian kasvoille vesipisaran tipahtaessa syksyistä säätä peilaavalta taivaalta. Hän vetäisi viittaansa korviensa suojaksi ja painautui kumaraan välttäen kastumasta. Korsetti puristi tiukasti rintojen ja navan kohdalta, joten toivottuun asentoon pääseminen tuntui liian tuskaiselta. Nainen suoristi vartalonsa ja pinkaisi juoksuun läpi harmaan mustan verhon pisaroita. Hän suorastaan inhosi sadetta.

Areenan tuttu seinämä häämötti ehkäpä viidenkymmenen jalan päässä pimeästä sadekatoksesta katseltuna. Elenya seisoi katoksen suojissa kädet puuskassa täristen. Kolme syvää hengitystä ja täysi rentoutuminen, ennen uutta yritystä saada keho liikkeelle läpi tuon... tuon... sateen. Yksi. Haltia veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi ne pois. Kenties tällä kertaa hän uskaltuisi neljännen lätäkön kohdalle? Kaksi. Varpaita kipristeli ja pisteli, tämä saattoi jopa toimia. Kolme. Haltianeito tunsi tutun humahduksen vatsansa pohjassa kipristelyn ja pistelyn voimiestuessa muodostaen lähes lamaannuttavan kuuman aallon. Hän tärisi uudelleen, muttei tällä kertaa vilusta, vaan mielihyvän tunteesta joka oli juuri kiirinyt kaula-aukosta sisään tavoitellen jo kasvoja. Hän oli valmis.

-Nilarakh

[Rotten sound]

Kertoen taruja nuorille tytöille Hynkel katsoi ulos nähden haltianaisen juoksevan viitta päälänsä pois kirkosta. Seurue saattoi kuulla jotakin sokerista tehdyistä haltiosta ja pitkän liudan kirouksia Elenyalle. "Hän joka haluaa tulla Khornen suojelukseen ja saada häneltä voimia tulkoon minun mukaan areenalle. Hän saa 5 kultapalaa ja aseistuksen minulta." Hynkel sanoi neidoille ympärillä ja nuosi pyödästä hakien apurinsa mukaansa. Potkaisten oven auki ja lähtien marsimaan sateessa.
Miten kaunis sade oli ja erilaista. Hänen haarniskaan iski tuhansittain pieniä sadepisaroita rikkoituen pansariin, kun taas kirkon lähelle satoi hiljaa isoja pisaroita kastaen ruohikon. Hänen jalkansa vaikuttivat osuessaan lätiköihin tulivuoren purkauksilta. Miten hän kaipasi kotia pohjoisessa, jossa lumi paiskaantui naamaan ja jäädyttäen veren aseesta. Katsoen taaksa näkien naishahmon seuraavan häntä areenalla kaaos soturin naamalle tuli hymy moneen vuoteen. Kävellen kohti areenaa hän valmistautui tappelemaan bereniä vastaan.

[The Chosen of Waagh]

Beren nousi, ja katosi yhdellä harppauksella läpi kirkon ovesta, monien silmäparien hämmästykseksi. Hän tuli ulos toiselta puolelta, ja nyökkäsi miehilleen, jotka lähtivät kohti areenaa parin tutun hahmon perässä. Hän sen sijaan käveli hieman areenasta poispäin. Hän löysi sieltä sopivan aukean paikan, sateenpieksemän kallion jolle hän istuutui raskaasti. Hän ei vihannut sadetta, hänelle se muistutti ajoista, jolloin hänellä vielä oli inhimillisyytensä. Nyt hän tiesi muuttuneensa vääristyneeksi kopioksi entisestä olemuksestaan, mustaksi peilikuvaksi. Se ei tosin tuntunut haittaavan häntä lainkaan. Tunteet oli viety niin kauan sitten, että hän ei enää tiennyt, miltä tuntui tuntea myötätuntoa, iloa tai mitään valoisaa tunnetta. Hänen sielunsa oli musta, repeämä tyhjyyteen, jossa asuivat vain raivo ja suru. Hän oli antanut itsensä kovettua, muuttua kuin metalliksi, kunnes kipua ei enää ollut, ja se peittyi pelkän menetyksen alle. Turmantuojan ajatus katkesi vesipisaran tipahtaessa sisään naamion silmäkuopasta. Hän nousi jaloilleen ja suunnisti kohti areenaa, ja löysikin miehensä pian. Hän odotti Hynkelin kohtaamista. Se ylimielinen ja heikko surkimus saisi maksaa joka loukkauksesta ennen kuin kuolisi. Hän laittaisi tuon typeryksen anomaan lopullista tuomiota ennen kuin olisi saanut asiansa hoidettua. Naamion heijasti silkan vihan, vääntäen metallin lähes demonisiin piirteisiin. Hän tarkasti kätketyt veitset ja miekkansa. Hän oli valmis.

[The Chosen of Waagh]

Milloinkas tämä olisi jatkuakseen?

[El Capitan]

Hemmetti kun tuo muokkaa on aina tiellä.

Milloinkas tämä olisi jatkuakseen?

Tämä jatkuu silloin kun Tabasco on fluffitellut, mutta kaikella kuitenkin rajansa. En oikein uskalla kirjoitella mitään tai heitellä ne lopulliset tulokset kun Taba voi vielä juosta jonkun perään ja haastaa tämän, josta voi seurata statti miinuksia joillekin, jotka taas voi muuttaa ottelun tulosta radikaalisti.

Olen minä kuitenkin tylsyyttäni parisen kertaa nämä taistelut heitellyt ihan huvin vuoksi ja koko ajan toisella osapuolella on tullut 5-6 ja toisella taas 1:siä.

[Nilarakh]

Hemmetti kun tuo muokkaa on aina tiellä.

Milloinkas tämä olisi jatkuakseen?

Tämä jatkuu silloin kun Tabasco on fluffitellut, mutta kaikella kuitenkin rajansa. En oikein uskalla kirjoitella mitään tai heitellä ne lopulliset tulokset kun Taba voi vielä juosta jonkun perään ja haastaa tämän, josta voi seurata statti miinuksia joillekin, jotka taas voi muuttaa ottelun tulosta radikaalisti.

Olen minä kuitenkin tylsyyttäni parisen kertaa nämä taistelut heitellyt ihan huvin vuoksi ja koko ajan toisella osapuolella on tullut 5-6 ja toisella taas 1:siä.

Taba is back @sunnuntai. Conihan alkaa tässä kohta, joten omassa tapauksessa tulee sen ajaksi tauko näihin areenoihin.

-Nilarakh

[Mr. Tabasco]

Vihreä lisko juoksi nopeaa vauhtia, verraten sen kärsimiin haavoihin, jotka ovat kuitenkin jo alkaneet parantua. Quekzolin pienessä päässä alkoi tuntua pelkoa. Mutta hän ei voinut antaaa pelolle sijaa elämässään, ei nyt, ei täällä. Hän juoksi kohti areenaa, viimeistä paikkaansa, jossa hän luultavasti eläisi. Hän taistelisi taas haltianeitoa vastaa, joka oli jo kerran näyttänyt hänelle voimansa. Quekzolin apurit liittyivät matkalla hänen mukaansa. Joo ei oikein kulkenut fluffi, mutta en siis haasta ketään, vaan suoraan areenalle ma meen.

[El Capitan]

Ja näin teurastus toisella kierroksella alkaa.

Elenya Tîwele vs Quekzol

Sade. Tuo taivaan kirous ja päivän pilaaja. Kostea ilma, joka sotkee hiukset, tekee niistä raskaat ja häiritsee näkemistä. Aivan kuin taivas haluaisi meidän kärsivän sillä juuri sopivasti toisen kierroksen alkuun sade rankkeni normaalia kovemmaksi häiritsemään otteluita. Rapakossa on aivan varmasti inhottava astella ja etenkin väistellä miekkoja, kirveitä, keihäitä ja kaikkia niitä millä toisen henkilön voisikaan tappaa. Kierros ei onneksi alkanut kovinkaan jännittävästi ja kaikki oli helppo arvata kumpi voittaisi. Kerran nämä kaksi suurta henkilöä ovat kohdanneet ja toinen tuli takaisin aivan kuin ei ottelua olisi ollutkaan. Oliko se onnekas tapahtuma vai hyvä päivä haltia neidolle, joka selviytyi voittajaksi? Uusinta ottelu oli alkamassa näillä hetkillä, mutta katsomo oli kuitenkin oudon täynnä loppu tuloksen arvattavuudesta huolimatta.

Elenya seisoi mustan oven takana yksin kuten aina ennenkin. Nojaten seinään kädet miekkaansa kosketellen hän odotti ottelun alkamista. Viime kerralla ottelu oli ollut helppo isosta apulaislaumasta huolimatta ja nyt kun pieni kokoinen lisko on siteissä sieltä täältä liikkuminen on varmasti hidasta ja ketteryys olematon. Salamurhaaja ei kuitenkaan koskaan saa aliarvioida kohdettaan ja tämän apureita vaan varman päälle pelaten hän tappaisi kaikki apurit, jotka uskaltautuisivat lähelle ja vasta sitten itse pääkohteen. Quekzolin. Hetkeä myöhemmin ovesta alkoi kuulua narinaa ja valo taittui raoista tuoden käytävään valoa ja se tarkoittaisi vain yhtä asiaa. ”Is tobîliste.”, Elenya sanoi ja lähti liikkeelle oven avauduttua sen verran, että hento olento mahtuisi kävelemään sen ohi ja suoraan areenalle, jossa menehtyisi yksi henkilö. Lisko.

Quekzol ei näyttänyt kovinkaan innostuneelta ottelemaan. Ei ainakaan juuri nyt ja etenkään Elenyaa vastaan. Isosta laumastaan huolimatta haltia neito oli löytänyt tien hänen luokse ja iskenyt lujaa. Vähän turhankin lujaa. Luut eivät olleet vielä kovin kestävät ja lihaksia särki hoidosta huolimatta. Areena olisi pelkkää kuraa täynnä ja liukasta sellaista. Liikkuminen ja etenkin nopea sellainen olisi hankalaa, mutta onneksi koti on vähän samankaltainen paikka. Miehet eivät olleet moksiskaan tulevasta ottelusta sillä he uskoivat, että tällä kertaa loppu tulos olisi eri ja Elenya makaisi maassa vuotaen verta ja isäntämme antaisi koston iskun, joka lopettaisi hänen kurjan elämänsä. Areenalta kuului ääniä ja tämä tarkoittaisi, että toinen ovi, Elenyan ovi, oli auki ja hän olisi odottamassa meitä. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt, että ovi tälläkin puolella lähti aukeamaan ja samassa hetkessä areenaan juoksi suuri joukko miehiä intoa puhkuen pieni Quekzol takanaan.

Pisaroita tippui haltia neidon hupusta leukaan ja vaatteisiin sen alapuolella kun hän katsoi vihollistaan ja tämän laumaa, joka oli tullut areenalle sateen ja väsymättömän salamurhaajan kuritukseen. ”Yksi, kaksi, kolme..”, Elenya laski ääneen nähdessään ihmisten tulevan ennen itse Quekzolia. Laskettuaan mielestään jokaisen Elenya lähti kävelemään heitä kohti miekka vaatteiden sisällä piilossa. Iskut tulkoon nopeaa, tarkasti ja huomaamatta. Quekzolin päästyä viimeinen areenalle näkemään missä mennään hän karjaisi hiljaa itsekseen nähdessään Elenyan tulevan kohti. Itku ja huutelu ei kuitenkaan pelasta häntä nyt, joten ryhdistäen itsensä hän komensi miehet hyökkäykseen jääden heidän taakseen, kauas taakse. Miehiä oli sen verran paljon ja eri vauhtisia, että Quekzol liikkui heidän välissään, puoli näkymättömänä ja paremmassa turvassa Elenyan iskuilta. ”Hänen pitäisi raivata tieltäni paljon ennen kuin hän huomaisi minut, mutta ennen kuin se tapahtuisi minä itse tappaisin hänet hitaasti, mutta varmasti.”, hän mietti juostessa miestensä keskellä kohti eteenpäin tulevaa Elenyaa.

Miesten tullessa lähelle miekat alkoivat tulla jo vähän liian lähelle, turhankin. Akrobaattisesti hyppien puolelta puolelle ja kumartuen niiden ali ja ohi Elenya selvisi naarmuitta, mutta energiaa tämä vei. Vetäen miekkansa esiin hän alkoi pyörimään ja vähän väliä miehiä alkoi kaatumaan kuraiseen maahan henki riistettynä. Pyörimisen pysäytti kuitenkin miekka, joka tunkeutui hänen reiteensä jostain suunnasta. Purren kieltänsä Elenya pysähtyi ja katsoi haavaansa. ”Limaa.”, hän sanoi ja tajusi, että lisko oli jostain hypännyt esiin ja saanut tilaisuuden iskeä. Hengähtää hän ei kuitenkaan saanut, koska hetken päästä miehillä oli kauhea kiire itsemurhaan isäntänsä puolesta, joten Elenyalla oli kiirettä väistellä miekkoja ja iskeä porukkaa vähemmäksi yksi kerrallaan. Väkeä kaatui tasaiseen tahtiin, mutta Quekzolia ei näkynyt muuta kuin vilauksia silloin tällöin. Hän liikkui taktisesti miestensä takana ja kerta toisensa jälkeen tuli esiin, iski ja katosi saman tien silmistä. Elenyalla oli haavoja jo runsas määrä siellä sun täällä, mutta henki puhkui hänessä vielä lujaa. Helposti Quekzol ei kuitenkaan ollut päässyt tähän tilanteeseen missä hän oli sillä Elenya oli pilkkonut jo useita miehiä palasiksi tai muuten vain iskenyt raajoja poikki tehden heistä taistelukyvyttömiä. Elenya oli kuitenkin sen verran väsynyt, että hän ei enää niin paljoa rimpuillut kuin aluksi vaan liikkeet olivat kangistuneet ja jopa miehet olivat osuneet häneen mitään kuitenkaan tekemättäkään. Quekzolin huomattua tämä hän uskalsi tulla esiin ja katsoi suoraan Elenyaa silmiin. Elenya haukkoi henkeä ja katsoi takaisin tuota raukkamaista liskoa inhoten. Vesi painoi niskaa ja miekka tuntui painavan enemmän kuin koskaan. Jostain kumman syystä ilmassa kuului Zarielin ääniä. Ääniä, jotka hän oli sanonut hänelle joskus kauan sitten ja uusia ääniä, jotka kertoivat, että hän odottaisi häntä. Jossain. Väsymys kuitenkin otti vallan hetken päästä ja kaatoi Elenyan kuraan. Kukaan ei hetkeen sanonut tai tehnyt mitään. Elenyan kaatuminen oli yllätys niin areenalla oleville että katsojille. Salamurhaajat koulutettiin kestäviksi ja he eivät koskaan luovuttaisi. Hän oli kuitenkin ollut jo hetken aikaa maassa liikkumatta, aivan kuin hän tahtoisi kuolla. Quekzol viimein uskalsi ottaa askelia häneen kohti miekka kuitenkin lähellään mahdollista iskua varten. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten Quekzol nosti miekkansa hänen ylleen ja iski. Elenya oli kukistettu.

Miehet eivät uskoneet silmiään, mutta nähdessään Quekzolin miekan törröttävän Elenyan selässä he alkoivat hurraamaan ja onnittelemaan toisiaan. He eivät kuitenkaan olleet yhtä iloisia kuin Quekzol itse. Hän oli voittanut uusinta ottelun ja saisi elää taas hetken aikaa. Urotyöt odottaisivat edessäpäin ja innostuneena liskokin pian liittyi hurraavaan joukkoon. Kaksi miestä käveli haltia neidon viereen kääntäen hänet ympäri ja katsoen kalpeita kasvoja, joista oli riistetty elämä. Hetken päästä miehet kuitenkin inahtivat ja kaatuivat Elenyan viereen. Maassa oli kaksi raatoa. Quekzolin vieressä kävelevät miehetkin kaatuivat hetken päästä maahan sanoen mitään. Aivan kuin heidät olisi tyrmätty tai jollain tapaa tapettu nopeasti. Quekzol katsoi miesten selkään ja näki molemmissa miekan törröttävän. Tutun näköisen sellaisen. ”Luulitko, että kaadun niin helposti? Bak’a tïrelse.”, kuului ääni takaa. Quekzol kääntyi katsomaan silmät pyöreinä ja näki Elenyan seisovan aivan kunnossa. Haavat olivat poissa, mutta vaatteet olivat verenpunaiset. Ennen kuin Quekzol ehti sanoa mitään Elenya oli jo lähellä ja iski miekallaan häntä kohti. Suojaamaton vatsa sai tuta parasta laatua olevan haltiamiekan voiman ja voimalla se tulikin. Miekka upposi sisään leikiten ja kylkiluiden välistä pulkahti toinen pää esiin. Miekka oli mennyt vaivatta hänen lävitseen ja ilme Elenyan kasvoilla oli mitä tyytyväisin. Ei kauaa kestänyt kunnes Quekzol sulki silmänsä ja lopetti tärisemästä. Muut apurit, jotka olivat kiireissään jo lähteneet porttia kohti eivät olleet ehtineet pelastamaan isäntäänsä vaan pääsivät juuri todistamaan hänen kuolemaansa. Se, miten Elenya oli tappanut hänet ja muutaman muun miehen jäisi heille arvoitukseksi kuten myös katsomolle. Otellu oli ollut paljon mielenkiintoisempi kuin kukaan olisi osannut arvata ja siksi areenassa kuului huutoja kovemmin kuin koskaan ennen.

Voi herran jestas kun olin jo luulla, että Taba voittaa. Todella jännäksi meni ja nopat pyörivät uskomattoman hyvin kummallakin. Quekzol iski tasaista vauhtia haavoja sisään kun Elenya pilkkoi miehiä sisällä ja puutarhassa. Viimeistä haava mentäessä kuitenkin kaksi osumaa löysi Quekzolin ja siihen se sitten ottelu loppuikin. Arvaas muuten Nila mikä pelasti sinut.

[El Capitan]

Hohhoijaa kun on tylsää, joten tuli vähän kirjoiteltua.

Beren Turmantuoja vs Hynkel Verikirves

Kaksi päivää oli kulunut ja areenalta alkoi jälleen kuulua meteliä ja spekulointia siitä, kuka kohtaisi Elenya Tîwelen loppuottelussa. Yksi ottelu oli jo käyty, jota luultiin tylsäksi, mutta olikin kaikkea muuta kuin sitä. Nyt oli kuitenkin voitokas Beren Turmantuoja taistelemassa Hynkel Verikirvestä vastaan, joka on ollut kysymysmerkki kyläläisille. Berenillä oli suuremman osan kyläläisten suosio yllään ja hänen nimeään huudettiin niin lujaa, että kukkuloiden luoma kaiku vei sen kauas pohjoiseen. Osa kuitenkin oli vähän huolissaan suosikkinsa puolesta sillä Hynkel oli kuitenkin voittanut osan taisteluistaan ja puhkuu itsevarmuutta, joka voi antaa hänelle Bereniäkin kovemmat voimat. Ottelu, joka on ehdottomasti tämän vuotisen Myrkyn Solan turnauksen jännittävin oli alkamassa ja tunnelma oli ollut katossa. Yksi suurista, mustista ovi aukesi ja yleisö alkoi hurraamaan.

Hynkel juoksi areenalle ensimmäisenä haltia neito vierellään. Muut miehet kävelivät kylmän rauhallisena, tai kauhun valtaamina Hynkelin takana kohti keskustaa, jossa uhoava Hynkel huuteli jotain katsomoon. ”Saanko minä tappaa Berenin?” nainen kysyi, mutta Hynkelillä oli kiire huutamaan katsomoon. Hänen katseensa kuitenkin kertoi kaiken, hän haluaisi Berenin anovan armoa maassa sitä kuitenkaan saamatta. Yhdellä iskulla pää menisi poikki ja veri laskeutuisi maahan punaisempana kuin koskaan ennen. Hynkel oli luvannut kylälle, että hän voittaisi saakuli ja pelastaisi kylän suuren ja mahtavan Khornen nimeen. Hänellä ei ollut aikomuksia rikkoa lupaustaan Toiselta puolelta alkoi kuulumaan ääniä, joka tarkoittaisi, että ovi avautuisi näillä minuuteilla. Sanoen pari sanaa hyökkäystaktiikasta Hynkel nosti kirveensä olalleen ja lähti juoksuun kohti Bereniä, joka odotti häntä yhtä kovaa kuin kyläläiset pelastusta.

Beren seisoi hiljaa katsoen maahan. Hänen miehensä eivät tapansa mukaan olleet peloissaan vaan innoissaan siitä, että saisivat otella näinkin kunnioitetun ja loistavimman taistelijan mitä he olivat nähneet kanssa. Yksikään heistä ei edes kuiskannut toiselle mitään vaan katsoen eteenpäin ja kuunnellen sitä melua mitä areenalta tuli. Käytävässä olisi voinut kuulla vaikka höyhenen laskeutumisen maahan. Ovi lähti avautumaan, mutta Beren ja miehet pysyivät paikoillaan, nähden sateen kurittaman Hynkelin juoksemassa kohti. ”Idiootti, väsyttää nyt itsensä. Eikö hän pidä minua minään?” Beren tuumi ja lähti rauhalliseen kävelyyn kun ovi oli täysin auki. Miehet nostivat miekkansa ylös ja lähtivät hänen peräänsä. Hetki oli ikimuistoinen, ainakin miehille. Kovan sateen alla seisoen paikoillaan katsomon kannustamana, katsoen kun pillastunut sonni juoksi kohti halutessaan teurastaa jokaisen vihollisensa raa’asti. Salama iski taivaalla ja Beren pidensi askeltansa lopulta päästen juoksuun jättäen miehensä taakseen.

Beren ei kuitenkaan kauas ovensa tyköä ehtinyt kun Hynkel miehineen oli jo siinä etäisyydellä, että voisi antaa kuolettavan iskun toiselle. Tai ainakin satuttaa toista. Beren ei kuitenkaan välittänyt siitä vaan luotti siihen, että haarniskansa olisi raudan luja kuten muissakin otteluissa ja ei tuo säälittävä otus muutenkaan häneen osuisi. Tarmoa ja sisua pursuva Beren oli kuitenkin aliarvioinut vihollisensa pahasti ja sai maksaa ajatuksistaan kalliisti. Ilman mitään viivyttelyjä Hynkel vetäisi olkansa takaa kirveen ja iski sillä kaikella sillä voimallansa, jonka sai iskuunsa suoraan Berenin olkapäähän. Haarniskasta kuului rusahdus iskun osuttua ja kivun huuto sen jälkeen. Olkapäästä lensi verta tasaiseen tahtiin värjäten sekä kirveen että haarniskan siltä alueelta verenpunaiseksi. Beren katsoi nauravaa Hynkeliä täristen ja lähti viemään kättänsä kohti jalkojansa, jonne miekka oli tippunut iskun voimasta. Nauru vaihtui pian toisenlaiseksi mölinäksi kun miekka upposi kylkeen saaden Hynkelin kaatumaan selälleen pidellen haavastaan kiinni. Nousten hitaasti pystyyn Beren vetäisi olkapäästään kirveen ja osoitti vakavasti haavoittunutta Hynkeliä miekallaan sekä verisellä kirveellä. ”Miehet! Pelastakaa minut!” Hynkel huusi, mutta Berenin miehet pitivät heidät niin kiireisinä, että apua tuskin oli tulossa.

Hitaasti kävellen pakoon ryömivää, heikkoa, Hynkeliä kohti Beren sanoi: ”Ilman asetta et voi minulle mitään. Luovuta niin annan sinulle soturin kuoleman.”. Hynkel ei kuitenkaan näyttänyt halukkaalta suostua hintelän haltian tai minkälien pyyntöön vaan huusi hänelle: ”Hah, sinä surkea vätys voitat minut, Khornen valitun vain, koska minulla ei ole asetta!” ja sylkäisi häntä kohti ison räkäklimpin. Kädellä puhdistaen haarniskansa räästä Beren iski kirveellä Hynkeliä jalkaan irrottaen sen polven kohdilta. Kivun huutoa ei kuitenkaan kuulunut, koska Hynkel ei tahtonut osoittaa, että hän kärsisi. Se ei olisi ollut hyvä juttu, koska suuri ja mahtava Khorne halusi vain rohkeita, voimakkaita ja kestäviä miehiä rinnalleen. Huutaminen ei siis tullut kysymykseenkään tässä tilanteessa, joten hän peitti ne huudot nauramalla yhä kovempaa ja huutelemalla rivouksia vastustajastaan minkä kerkesi. Berenin takaa alkoi lähestyä mies, joka katsoi maassa makaavaa Hynkeliä kyllästyneenä ja sanoi: ”Lopetanko minä hänet vai haluatko sinä isäntä sen kunnian?”. Vastausta ei kuulunut, mutta se taisi olla ”minä”, koska Beren käveli Hynkeliä kohti miekkaansa heiluttaen. Ujuttaen kätensä tämän kaulan ympäri ja laskien päänsä korvan eteen Beren sanoi jotain raivostuttavaa hänelle rimpuilusta päätellen ja aukaisi kurkun auki. Berenin kävellessä miehen luokse Hynkelin naisavustaja juoksi kyyneleet kasvoillaan isäntänsä, Hynkelin luokse. ”Hän jääköön eloon.”, Beren sanoi ja lähti kylmän rauhallisena areenalta pois jättäen taakseen vain kuoleman ja surun.

Ei ollutkaan kovin jännä ottelu. Beren otti kaksi sisään heti alussa, mutta sitten tuli Hynkelin vuoro kärsiä, pikkuisen. Viimeisiä viedessä Berenin miehet tulivat apuun ja ottivat vähän osumaa. Taisi Beren hieman suuttua kun iski sisään 2 killing blowta sen jälkeen. Auts. Niin ja yksi mies jäljellä Chosen. Muut uhrautuivat puolestasi.

[The Chosen of Waagh]

Hehehee, rotten. mitenkäs sen juuston kanssa olikaan? voin kai jo paljastaa, että tyypilläni on 5 str 8 killing blow D3 multiwound-iskua, 1+ as ja t5 XD. Mutta tämän onnekkaan tapauksen vuoksi voin kai fluffitella hieman.

Beren hymähti, kun kaaoksenpalvojan eloton ruumis mätkähti hiekkaan. Sitten hän marssi kentän keskelle, ja alkoi raahata kahta ruumista ulos, kun hänen viimeinen apurinsa kiskoi vielä yhtä. Taistelu oli verottanut hänen seuraajiensa määrää raskaasti, ja se riivatun Hynkel oli aiheuttanut vielä ikävät vammat. "Pala helvetissä, piru" hän murahti, ja lähti vetämään ruumiita hautuumaalle.

Kolme hautaa kallion kyljessä. Kolme merkkiä lisää, kolme kunniatervehdystä. Hän nousi uupuneena soturiensa viimeisiltä asuinsijoilta, ja lähti astelemaan takaisin kylälle päin. Hänen viimeinen seuraajansa käveli joustavasti hänen takanaan, tarkkaillen ympäristöä keskittyneesti. Hän tiesi miehen olevan ovela taktikko ja viekas ja vahva taistelija. Näitä miettiessään hän oli astella kadulla päin erästä huputettua hahmoa päin, ja horjahti pois tieltä. Huppu kääntyi hänen kasvoihinsa, ja hän tunsi miehen tunteiden alltoilevan. Hän tuijotti miestä, jota ei ollut tavannut sitten lähtönsä Ulthuanista, vaikka tiesikin tämän seuraavan itseään. Mies astui lähemmäs, ja Beren näki epäuskon ja kauhun valtaavan tämän haltiamaiset piirteet. Vieras veti vapisten henkeä. "Veljeni, mitä oikein olet tehnyt itsellesi?" hän kysyi tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Turmantuoja rypisti kulmiaan, saaden naamionsa näyttämään pohtivalta, ja totesi tosiasiat. "Veli".

[Rotten sound]

"Minä näen isän ja äitini , Minä näen jokaisen sukulaiseni istumassa. Minä näen Khornen istumassa valtaistuimellansa ja hänen paratiisinsa jossa soturit taistelevat keskenään ja juhlien yötäpäivää. TAPA minut kunniaton sikakoira päästäen minut sukuni luokse, jossa minua odotetaan. Minä en pelkää kuolemaa TAPA MINUT NYT!" Hynkel huusi lähestyvälle haltialle ennen, kuin miekka sivalsi hänen kurkunsa auki päästäen punaisen nesteen valumaan. Silmissä näkyi punaista ja häntä heikotti, mutta hän halusi viellä sanoen naiselle viimeiset sanat "Lähde kylästä heti ja ota tämä" antaen verisen amuletin naiselle.

Päästyään pois kylästä hän katsoi taakse, jossa hän näki mestarinsa palavan tuhkaksi hautarovion päällä.
Voitko muuttaa tämän naisen ihmiseksi, koska tulen jatkamaan tällä viellä.

Onneksi olkoon chosen Kirotkoon cazgar sinut loppuelämäksi

Kapitan voitko lähettää YV:eenä ottelun noppakierokset, jos sinulla on ne jossakin tallessa?

[El Capitan]

Voitko muuttaa tämän naisen ihmiseksi, koska tulen jatkamaan tällä viellä.

Jännää, miten jakomielinen ihminen voi olla. Juurihan sinä fluffitelit hänet haltiaksi. Voithan sinä tehdä niinkuin Chosen tämän Berenin kanssa, että fluffitelet sen entiseksi haltiaksi, joka on korruptoitunut joksikin muuksi jne. Vai ymmärränkö taas vaihteeksi väärin viestisi tarkoituksen?

Kapitan voitko lähettää YV:eenä ottelun noppakierokset, jos sinulla on ne jossakin tallessa?

Mitä nyt muistista osaan kaivella. Otas koppi.

[Rotten sound]

Voitko muuttaa tämän naisen ihmiseksi, koska tulen jatkamaan tällä viellä.

Jännää, miten jakomielinen ihminen voi olla. Juurihan sinä fluffitelit hänet haltiaksi. Voithan sinä tehdä niinkuin Chosen tämän Berenin kanssa, että fluffitelet sen entiseksi haltiaksi, joka on korruptoitunut joksikin muuksi jne. Vai ymmärränkö taas vaihteeksi väärin viestisi tarkoituksen?

Siis siinä alussa oleva haltianeito oli Elyena juoksemassa sateelta piiloon. Minun epäselvä fluffi taas sekoittaa kaikki :viilz:
Eli kyse on ihmisnaisesta...

El Kapu: Tappelu fluffista korjattu.

[El Capitan]

Kai tämä voisi jatkua jo....

Toinen kierros Solassa jäi taakse, mutta kyläläisten muistista se ei ihan hetkessä katoaisi. Kaksi kymmenestä on enään jäljellä ja pian ratkaistaisiin kuka oikein saisi kunnian puollustaa kylää saakuli ja hänen joukkojaan vastaan. Loppujen lopuksi jokainen ottelia oli hyvä, mutta kohtasivat kerta toisensa jälkeen kovemman konkarin, joka päätti viihteellisesti heidän matkansa. Nyt vain on kysymys, että kumpi on kovempi konkari. Beren vai Elenya? Kyläläiset katsoivat molempia palvoen ja toiveikkaana, että jompi kumpi heistä voittaisi seuraavat ottelut ja kylä pelastuisi tästä Helvetistä ja sen tuomista kauhuista, jotka olivat riivanneet heitä jo liian kauan. Kansa kuitenkin katsoi uudella silmällä Elenya Tîweleä, joka uudemman kerran näyttää sitkeytensä ja kovuudensa, aivan kuin viime vuonna. Päätyisisikö hän jälleen kerran voittajaksi vai murskaako voimakas Beren hänet samalla tavalla kuin Hynkelin, joka uhoi minkä kerkesi samalla haastaen riitaa ympärillään ja muut, joilla oli rohkeutta kohdata hänet? Kirkosta kuului jälleen ääniä, joka tarkoitti vain yhtä asiaa. Nikolailla olisi tärkeää asiaa jälleen kerran sanottavana.

Sitä samaa vanhaa jälleen kerran. En tämän enempää viitsi kirjoitella.

[The Chosen of Waagh]

Eli kun on nyt tämä paikka hieman tylsistynyt ajattelin pistellä pörröä tulemaan vihdoin viimein.

Beren tarkasteli viimeistä henkilöä, jonka oli odottanut löytävänsä täältä. Hänen veljensä vastasi katseeseen kauhusta turtana. Kauhusta ja... suruako se oli? Hän tusi tunteet kaikkialla kylässä, mutta hänen edessään seisova haltia muodosti varsinaisen piikin tasaiseen mielialojen jatkumoon. Hän rikkoi hiljaisuuden yksinkertaisesti lähtemällä harppomaan poispäin. Hän tiesi, että toinen tulisi perässä. Kyllähän veli veljen tuntee.

Hän johdatti heidät kaupungin laidalle, pienen kivitornin juurelle. Siinä Turmantuoja viittasi viimeiselle seuraajalleen, joka asettui heti vartioimaan ovea. Hän astui sisään veljensä kannoillaan, ja istahti pieneen puutuoliin. Haltia istuutui häntä vastapäätä, ja molemmat tarkastelivat taas toisiaan. Hän otti metallinaamionsa ja kypäränsä pois, antaen kärsineiden kasvojensa kohdata päivänvalon.

He olivat vastakohdat. Berenin iho oli yhtä musta kun hänen veljensä oli vaalea. Syvänsiniset silmät tuijottivat palaviin kuoppiin, jotka olivat täynnä tuskan tulta ja pimeyttä. Toiset kasvot heijästivat hyvinkin moninaisia tunteita, toisissa ei näkynyt mitään, kuten ei koskaan ennenkään. He olivat silti jollakin tapaa samanlaiset. Samat kasvonpiirteet olivat selvät sekä Berenin että hänen veljensä ulkonäössä, ja molempien suipot korvat kaartuivat aavistuksen eteenpäin. Tarkka katselija huomaisi myös molempien kämmenselkään muodostetun riimun, vaikkakin Berenin riimu oli vääristynyt tunnon taakse. Se, mikä ennen kuvasi rauhaa ja onnea oli muuttunut silkaksi koston, vihan ja kärsimyksen riimuksi. Kaikesta tästä pystyi päättelemään, että hän ei aina ollut ollut sama vihan ja tuskan vaeltaja.

Hänen veljensä avasi suunsa ensimmäisenä." Tiesit, että etsin sinua. et paljoa jälkiä jättänyt, paitsi silloin, kun kävit Naggarothin puolella. Sen verilöylyn seuraukset vavisuttivat ympäristöä. Kuulin, että noitakuningas, kirottu olkoon hänen nimensä, olisi lähettänyt salamurhaajat saamaan pääsi". Beren hymähti, ja otti ilmeettömästi esiin viisi tikaria. Kaikissa oli yksi riimu. Ja ne kaikki olivat verenpunaisia. "He eivät oikein päässeet puusta pitkään", hän vastasi virheettömällä eltharinin kielellä. "Ja naggarothista... käyn siellä vielä. Mutta ensin hoidan asiani täällä loppuun. Malekith saa odottaa päätäni vielä pitkään, mutta minä hankin vielä monta druchiinpäätä. Sen jälkeen voin kernaasti liukua aethyriin. Mutta tämänkin jälkeen minun on jatkettava jahtia. Suurin vastustajani on vielä vapaana ja kulkee Ulthuanissa itsessään. Minun on vain jatkettava. Vaikka tämä sitten veisi minut itsensä khainen alttarille". Hän puhui sellaisen miehen varmuudella, joka oli päättänyt saada kostonsa hinnasta välittämättä.

Hänen veljensä ei edes vaivautunut salaamaan kauhuaan."Onko sinun pakko tuhota itsesi, veli? Sinun ei ole pakko seurata sitä polkua. Tahtoisiko hän sitä?".

Beren värähti näkyvästi, ja hänen kasvoillaan oli kerrankin tunne. Suuri menetys. Hän ei hillinnyt itseään, vaan irvisteli vapaasti." Tiedän, mitä minun tulee tehdä. Kun se on tehty, saa maailma minun puolestani vaikka murtaa niskani". Hänen veljensä huokaisi raskaasti, ja vain laittoi panssarihansikkaat käsiinsä."Kai meidän olisi sitten parasta aloittaa, veli" hän sanoi suuri suru kasvoillaan. "Aloittaa mikä?" Beren kysyi epäluuloisesti ja veti naamionsa paikoilleen. "Taistelu", hänen veljensä tokaisi, ja hyökkäsi lennättäen Turmantuojaan iskun, joka kaatoi hänet jymähtäen lattialle. Beren vain kierähti nopeasti kuin ennakoiden pois potkun tieltä, ja humautti kyynärpäänsä veljensä leukaan. Isku ei kaatanut haltiaa, ja hän heilautti kättään kuin kirveenterää. Isku osui keskelle teräsnaamiota, joka ei tosin saanut minkäänlaista vahinkoa. Beren työnsi polvensa täydellä voimalla veljensä vatsaan. Viitan alla piilossa ollut panssari päästi rusahduksen iskun voiman alla. Haltian taipuessa kaksinkerroin hän jatkoi hyökkäystään, iskien vastustajansa rintaan olkapää edellä. molemmat iskeytyivät seinään jymähdyksen saattelemana. Haltia nappasi Berenin käden lukkoon ja potkaisi hämäävän nopeasti kaksi kertaa vatsaan ja päähän. Turmantuoja lensi viimeisestä potkusta taaksepäin, iskeytyen päin kiviseinää kalahduksen säestämänä. Hän nousi hitaasti, mutta ei näyttänyt mitään merkkiä väsymyksestä, vaan otti vauhtia seinästä ja hyppäsi veljensä kimppuun huoneen toiselta laidalta.

He lensivät ikkunasta läpi huumaavan räsähdyksen saattelemana. He iskivät toisiaan kerran vielä pudotessaankin, ja irtautuivat käsikähmästä maan syöksyessä vastaan. Beren kiepahti ilmassa, levitti kätensä ja laskeutui toisen polvensa varaan tömähdyksen säestämänä. Haltia teki kuperkeikan ilmassa ja iskeytyi maahan tömähdyksen säestämänä. Beren katseli, kun hänen veljensä raastoi ilmaa keuhkoihinsa ahnailla hengenvedoilla. Hän käänsi selkänsä ja alkoi astelemaan kirkolle. Hän kuuli veljensä lähtevän peräänsä. Se ei ollut tärkeää. Hän ei ollut muistanut suojata heidän keskusteluaan. Joku oli voinut jo kuulla kaiken. Kiroten itseään hän veti viittaansa tiukemmalle ja tihensi askeltaan vesisateen alkaessa taas kerran.

[Nilarakh]

Elenya kiskaisi viittansa helmoja ylemmäs ja repäisi itselleen kaistaleen peikonlehden tapaista istutuskasvia kirkkorakennuksen pihamaalta ja niisti sitten poskiontelonsa kuiviin siihen pyyhkäisten samalla edellisen ottelun tomut kasvoiltaan. Hänen tulisi olla ennen kaikkea kaunis itselleen ja sitäkin tärkeämpänä, muille, mikäli halusi voittaa tyylikkäästi. Haltia potkaisi typerästi virnistävää kivisammakkoa, joka ei hievahtanutkaan vaan jakoi ilomielin kovuuttaan myös tylsistyneen neidon jalkoihin. Kaiken sekamelskan jälkeenkin hänellä oli olemassa tärkeämpikin tehtävä, kuin selvitä hengissä. Ajatus siitä, että hän näkisi vielä joskus jotain suurempaa voimaa uhkuvaa olentoa, kuin hänen itsetuntonsa, sai hänet jatkamaan matkaansa eteen päin.


"Eärlindë Zalcadir nêssa´sr eär". Neito potkaisi kirkon ovet auki ryhdikkäästi ja tyylillä. Nouseva synkkyys taustallaan hän asteli sisään pelottavan aito hymy huulillaan, eikä kukaan pystynyt sanomaan hänestä mitään, mikä ei olisi tukenut haltiaa tämän kauneudessaan tai taidossa olla näyttämättä sisintään.

-Nilarakh

[El Capitan]

Beren ja Elenya istuivat jo takahuoneen tuoleissaan tylsistyneen näköisinä kun Nikolai saapui huoneeseen. Hänellä oli taas pitkästä aikaa onnellinen virnistys kasvoillaan ja paperikäärö kainalossaan portaita alas tullessa. Virnistyksestä päätellen hän oli tyytyväinen siihen, ketkä kaksi olivat vielä hengissä. "Oliko rankkoja otteluita kummallakaan?" hän kysyi päästyään tuolilleen. Beren oli tapansa mukaan hiljaa ja katsoi kylmästi Nikolain hartioiden yli takaseinälle kuten ennenkin ja Elenyan kasvot olivat hupun varjon suojissa, katsoen Nikolaita kohti. Nikolai ei jäänyt odottamaan vastauksia ja hiljaisuudesta päätellen otteluiden taso ei ollut kovinkaan mainitsemisen arvoinen. Tosin Hynkel olisi leveillyt aika lailla, jos olisi kaatanut Berenin. Kääröjen auetessa niiden sisältä nousi ilmaan pahan hajuinen pöly, joka sai Nikolain yskimään. Beren ja Elenya ei kuitenkaan näyttänyt olleen moksiskaan pienestä pölystä vaan seurasivat keskittyneesti, tai ainakin näyttäen keskittyneeltä. Kääröistä paljastui kylän tarkin kartta, joka oli jäänyt loukkuun erääseen rakennukseen kylän keskustassa ja katakombien tunneliverkosto, joka valitettavasti ei ollut kovinkaan tarkka kaikkialta. "Seuraavaan ja viimeiseen kierrokseen on vielä aikaa ja ajattelin, että aika voisi käydä teillä pitkäksi. Tässä on kaupungin kartta, ja koska demonit sun mut hirviöt ajoivat meidät kotoamme pois sinne tuonne jäi arvokasta tavaraa, josta on luvattu palkkioita. Katakombeissa sitten on aina riittänyt tutkittavaa ja aarteita, että sinne voi aina palata, jos tahtoo.", Nikolai sanoi ja laittoi kartan keskelle pöytää niin, että Beren ja Elenya näkivät sen hyvin. "Tehkää seuraavat päivät mitä lystää. Etsikää aarteita mistä tahdotte, tapelkaa keskenänne tai joidenkin demoneiden johtajia vastaan, jotka ovat nousseet pinnalle tulevaa ottelua varten, jossa jompi kumpi teistä kohtaa saakuli kovimman kätyrin. Muistakaa kuitenkn tulla tasan 3 päivän päästä areenalle ottelemaan, toivottavasti hyvässä kunnossa.", hän jatkoi ja nojasi taakse päin syömään leipää.

En nyt pistä paikkoja, jonne voi mennä vaan menkää minne huvittaa. Rajansa tietenkin kaikella, että minnekään Lustriaan ei mennä vaan niihin paikkoihin mitä ennekin on kierrätetty jne. Miettikää kanssa kahdesti menemistä sillä jokainen miinus statteihin voi olla kohtalokas.