Sivu 2/2

Lähetetty: To 09.08.2007 12:46
Kirjoittaja Rogue
Anaheim kirjoitti: Mutta jos oletetaan, että kaarti on lojaalia johtajilleen, ja aloitetaan vyörytys marsiin, en henk.koht. usko että ne titaanit erityisesti auttavat. Pistävät pirusti vastaan, tappiot tulevat olemaan hirvittäviä, ainakin kaartin puoleen.
Näet asian aivan liian mustavalkoisesti. Okei, jos Marsin edustalle yhtäkkiä ilmestyisi täysi sotalaivue täppivarustuksessa ja taisteluvalmiina, saataisiin moinen slugfesti aikaiseksi. Paljon verta ja ruumiita, jee jee. Mutta tässäkään tapauksessa voitto Imperiumille ei olisi läheskään varma. Heresyn aikana Marsissa käydyt taistelut olivat suurinpiirtein samaa luokkaa kuin Terrassa, ja silloinkin taisteltiin omia vastaan, heppuja joilla oli yhtä kovaa tulivoimaa kuin Mechanicuksella itsellään. Nyt, jos oletetaan tekniikan poikien seisovan yhtenäisenä, kaikki nämä hypertykit joilla ennen murjottiin toisiaan osoittavatkin kaartiin. Ei kiva.

Mutta, kuten sanoin, asiat eivät mene näin. Imperiumin laivasto on levittäytynyt vähän joka puolelle, ja niiden kokoaminen ja vyöryttäminen kohti Marsia vie aikaa. Aikaa, jota ei oikeastaan ole. Miksei? Koska lasgunitkin tarvitsevat pattereitaan, raskaammat koneet huoltoa ja rukouksia Omnissiahille eivätkä avaruuslaivatkaan taida ilman Mechanicusta kovin hyvin pörrätä. Vaan mitäs teet kun huoltoketjut menee kaput? Yritä siinä hyökkäillä kun ei ole mitään millä moinen teko suorittaa.

Enimmäiseksi imperiumi keskittää joukkonsa luonnollisesti Forgeihin, notta saadaan arvokkaat koneet takaisin käyntiin. Asiaa ei voida vain hoitaa pommituksella ja jatkaa matkaa, koska silloinhan koneet, joita tarvitaan menisvät automaattisesti rikki. Konemaailmojen puolustukset ovat aivan varmasti huippuluokkaa, joten mitäs teet siellä taistelulaivassasi kun huomaat koko planeetan kiertoradalla pyörivän yberpatteriston osoittavan sinuun?

Samaan aikaan Imperiumin maailmoista menee sähköt poikki, niitähän valvovat Mechanicuksen pojat. Homma menee ihan kyrvälleen. En edes jaksa jatkaa selitystä koska idea on niin totaalisen aivokuollut. Imperiumi ei toimi ilman adeptus Mechanicusta, ei sodan eikä rauhan aikana. Sama, kun ampuisit itseltäsi pään irti. Ei homma toimi, vaikka kuinka tahtoisi.

Re: IG:n uskonto ja symboli

Lähetetty: To 09.08.2007 13:08
Kirjoittaja Anaheim
Anaheim kirjoitti: Mutta jos mietitään tällaisen toiminnan kannattavuutta, en näe siinä mitään mieltä.

Re: ooteeooteeooteeooteeootee

Lähetetty: To 09.08.2007 14:27
Kirjoittaja Hartman
Anaheim kirjoitti: Teknohihhulit pistäisivät vastaan, mutta sen säilyminen on pitkälti tuon teknologiaa käyttävän väen tarve, sillä sotilasmahti se ei koskaan ole ja tuskin tulee olemaankaan. Jos ei lasketa niitä armeijoita jotka marssivat titaaneineen vaikka eye of terrorin ytimeen jos AM käskee.
En tietenkään väitä että tämä (Am:n sotilasmahti) olisi pääsyy siihen, ettei Mechanikukselle v*ttuilla, Imperiumi on heistä täysin riippuvainen. Halusin vaan tuoda uuden näkökulman keskusteluun.

Ja kun sanoit, että ne AM:n armeijat olisivat vain kolonisaatiossa, tutkimuksessa ym. tarvittavia apujoukkoja. Ymmärtääkseni ne toimivat yhtälailla Forgejen puolustusvoimina, jotka kuulemma ovat aika hitonmoiset.

Eikä teknonörttien enemmistön harjoittama Keisarin palvonta Omnissiahin ilmentymänä tarjoa syytä heidän julistamiseskseen harhaoppisiksi kuin ehkä niiden puritaanisimpien pappien mielissä. Monet eivät edes ole perillä heidän uskonnonharjoituksensa yksityiskohdista, ainakaan tarkasti.