Re: Maalinpoistoartikkelin kirjoittajia etsitään
Lähetetty: Ti 29.04.2008 18:40
Itselläni on jokin vanha Dremelin korvike Black 'n decker, jossa kierrossäätimessä riittää säätövara ~100 kierroksesta minutissa noin 3600 kierrokseen minutissa.
Mitä kovemmat kierrokset, sitä enemmän iskujen voima kohdentuu kohollaan oleville alueille, ja mitä pienempi kierrosmäärä, sitä enemmän harjakset toimivat "harjauksessa".
Sekä muovi, että metalliharjakset on tarkoitettu pinnan kiillottamiseen lukuisilla perättäisillä iskuilla, jotka tasaavat pinnan epätasaisuuksia kovettamalla pintaa iskettäessä sitä kasaan. Samalla aiheutuu runsaasti mikrovärähtelyä, joka aiheuttaa eritahtisesti värähtelevän liiman, maalin, greenstuffin jne irtoamista. Eniten kuitenkin pinnoitteiden, eli maalien ja lakkojen irtoamista.
Harjaksen kovuus vaikuttaa kulumisen määrään. Muovinen ei aina ole pehmeämpi, kuin teräs. Teräsharjas on monesti pehmeämpi kuin muovi. Muovi on suurempi harjaksinen, ja harjakset ovat painavampia, joten iskuvoima on suurempi ja jälki karheampaa. Teräsharjaksen lopputulos on monesti paljon "hienompi", eli ovat hioma-arvoiltaan korkeampia, eli kyseessä on sama kuin 80 hiomapaperi vastaan 280 hiomapaperi. 80 hienta tapahtuu nopeammin, mutta jälki on rujompaa. Tämä on tietenkin aina kiinni harjaksesta itsestään, eikä niille useinkaan kukaan valmistaja kerro mitään arvoja, vaan ne on opittava kantapään kautta. (eikä sellaisten antaminen olisikaan missään mielessä helppoa). Joten harjaksien vertaaminen keskenään, ja kokeileminen erilaisiin pintoihin ja pinnoitteisiin onkin käytännössä se ainoa tapa päästä jyvälle, mitenkä homma pelaa. Jos jälki on liian karheaa, ja irtoaa liiaksi ainesta, vaihto pienempiin ja/tai pehmeämpiin harjaksiin auttaa.
Käytän kyseisiä harjaksia antiikkisten kaappien yms puuosien puhdistamiseen ja kiillottamiseen, mutta en käytä metalliesineiden kiillottamiseen/puhdistamiseen. Miksi? metallin homogeenisempi rakenne, jossa molekyylit ovat toisistaan irrallaan pelkän elektronisillan varassa, on herkkä muuntumaan iskujen siirtäessä molekyylejä paikasta toiseen, ja samoin iskut aihuttavat paljon ja runsaasti hapettuneemman pinnan murenemista, koska sen värähtelytaajuus on eri, jolloin metalli kuluu huomattavasti prosessin aikana, jopa 3-6g/neliömetri, eli massasuhteessa noin 0,3-0,6% (jalometallit. Epäpuhtaat seosmetallit, kuten valkometalli, kuluvat paljon runsaammin, ja jopa yli 1% massasuhde kato on odotettavissa). Puun rakenne on kuitumainen, eli pitkiä "piikkejä", joiden sidosrakenne on "liimamainen". Tällöin värähtelykiillotus kuluttaa pintaa vain joitain mikrogrammoja/neliömetri, ja 99,999% irtoavasta aineksesta on liimaa/maalia/lakkaa.
Muovimallien kohdalla tilanne onkin sitten toinen, niiden rakenne on huomattavasti erilainen, ja itseasiassa todella usein kestää kyseessä olevaa kiillottamistapaa jopa puuta paremmin. Ongelmaksi tulee kuitenkin painevalun epätasaisuus, joka jättää usein miniatyyrien sisälle ilmakuplia (valmistajakohtaisen määrän), ja jos ne ovat pinnassa voi muovi painua kasaan, tai jopa haljeta/lohjeta.
GW:n muovimallit ovat muovilaadultaan herkästi lämmössä sulavaa ja pehmeää, joten runsas hakkauskiillotus aiheuttaa liiallista lämmön nousua, ja se näkyy pintaan muodostuvina viiruina. GW:n malleissa on ilmakuplien määrä kuitenkin niin äärettömän pieni, että sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä tähän. Käytännössä en ole maalinpuhdistustarkoituksessa kyseistä muovia "dremelöinyt", joten sen tehokkuutta verrattaen muihin puhdistustapoihin en osaa sanoa, mutta uskon että pienet detaljiee tasot ja isot pinnat ovat kokeilukelpoinen alue innokkaalle, mutta itse yleensä käytän konehiontaa (dremel tms) vain pinnoille, jotka lasketaan kymmenissä neliösenteissä.
Hartsi. Hartsin useimmat lajjit ovat liian hauraita ja ilmaa sisältäviä, että niiden pienemmät osat eivät kestä käsittelyä, vaan murtuvat osiin. Kalliimmat ja vähemmän kuplia sisältävät valokset kestävät paremmin, mutta vaara murtua on silti alati läsnä, enkä itse niitä käsittelisi kuin valujäännöksien yms poistamiseen, jossa kyseinen "dremelöinti" toimiikin ihan hyvin, kun pitää kierrokset reilusti alle 360rpm. Halvat akkuporat saavat monesti aikaan vain 120-240 rpm, joten niillä pääsee tälle alueelle ihan OK, mutta niiden koko on aika iso. Ruuvipenkkiin kiinnitettynä ja isohko iskukiillotuslaikka, ja hyvät siannahkahanskat, niin johan saa kätevästi harsivaloksensa puhdistettua. Tosin hyvä pöytämallin pylväspora on kätevämpi (ja tukevampi), ja omaa yleensä erittäin runsaasti nopeusalueita.
Kaikissa dremel-kopioissa ei kierroksia saa alle 1200rpm, joten jo esitetty käsipelein toteutettu toimenpide on siinä mielessä hyvä, että liikaa kierroksia on erittäin vaikeaa saada, ja soveltuu paljon paremmin pienille pinnoille, ja silmä kerkiää paremmin seuraamaan muutoksia pinnassa, jolloin "ylikiillotus" jää pois.
EDIT: huomattavaa on, että kuvatun kaltainen valujätteiden poisto hartsimalleista johtaa useiden hartsivaloksien hajoamiseen, mutta on nopea. Eli henkilökohtainen asiamiettiä, hyötyykö siitä itse mitenkään, vai ei.
Mitä kovemmat kierrokset, sitä enemmän iskujen voima kohdentuu kohollaan oleville alueille, ja mitä pienempi kierrosmäärä, sitä enemmän harjakset toimivat "harjauksessa".
Sekä muovi, että metalliharjakset on tarkoitettu pinnan kiillottamiseen lukuisilla perättäisillä iskuilla, jotka tasaavat pinnan epätasaisuuksia kovettamalla pintaa iskettäessä sitä kasaan. Samalla aiheutuu runsaasti mikrovärähtelyä, joka aiheuttaa eritahtisesti värähtelevän liiman, maalin, greenstuffin jne irtoamista. Eniten kuitenkin pinnoitteiden, eli maalien ja lakkojen irtoamista.
Harjaksen kovuus vaikuttaa kulumisen määrään. Muovinen ei aina ole pehmeämpi, kuin teräs. Teräsharjas on monesti pehmeämpi kuin muovi. Muovi on suurempi harjaksinen, ja harjakset ovat painavampia, joten iskuvoima on suurempi ja jälki karheampaa. Teräsharjaksen lopputulos on monesti paljon "hienompi", eli ovat hioma-arvoiltaan korkeampia, eli kyseessä on sama kuin 80 hiomapaperi vastaan 280 hiomapaperi. 80 hienta tapahtuu nopeammin, mutta jälki on rujompaa. Tämä on tietenkin aina kiinni harjaksesta itsestään, eikä niille useinkaan kukaan valmistaja kerro mitään arvoja, vaan ne on opittava kantapään kautta. (eikä sellaisten antaminen olisikaan missään mielessä helppoa). Joten harjaksien vertaaminen keskenään, ja kokeileminen erilaisiin pintoihin ja pinnoitteisiin onkin käytännössä se ainoa tapa päästä jyvälle, mitenkä homma pelaa. Jos jälki on liian karheaa, ja irtoaa liiaksi ainesta, vaihto pienempiin ja/tai pehmeämpiin harjaksiin auttaa.
Käytän kyseisiä harjaksia antiikkisten kaappien yms puuosien puhdistamiseen ja kiillottamiseen, mutta en käytä metalliesineiden kiillottamiseen/puhdistamiseen. Miksi? metallin homogeenisempi rakenne, jossa molekyylit ovat toisistaan irrallaan pelkän elektronisillan varassa, on herkkä muuntumaan iskujen siirtäessä molekyylejä paikasta toiseen, ja samoin iskut aihuttavat paljon ja runsaasti hapettuneemman pinnan murenemista, koska sen värähtelytaajuus on eri, jolloin metalli kuluu huomattavasti prosessin aikana, jopa 3-6g/neliömetri, eli massasuhteessa noin 0,3-0,6% (jalometallit. Epäpuhtaat seosmetallit, kuten valkometalli, kuluvat paljon runsaammin, ja jopa yli 1% massasuhde kato on odotettavissa). Puun rakenne on kuitumainen, eli pitkiä "piikkejä", joiden sidosrakenne on "liimamainen". Tällöin värähtelykiillotus kuluttaa pintaa vain joitain mikrogrammoja/neliömetri, ja 99,999% irtoavasta aineksesta on liimaa/maalia/lakkaa.
Muovimallien kohdalla tilanne onkin sitten toinen, niiden rakenne on huomattavasti erilainen, ja itseasiassa todella usein kestää kyseessä olevaa kiillottamistapaa jopa puuta paremmin. Ongelmaksi tulee kuitenkin painevalun epätasaisuus, joka jättää usein miniatyyrien sisälle ilmakuplia (valmistajakohtaisen määrän), ja jos ne ovat pinnassa voi muovi painua kasaan, tai jopa haljeta/lohjeta.
GW:n muovimallit ovat muovilaadultaan herkästi lämmössä sulavaa ja pehmeää, joten runsas hakkauskiillotus aiheuttaa liiallista lämmön nousua, ja se näkyy pintaan muodostuvina viiruina. GW:n malleissa on ilmakuplien määrä kuitenkin niin äärettömän pieni, että sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä tähän. Käytännössä en ole maalinpuhdistustarkoituksessa kyseistä muovia "dremelöinyt", joten sen tehokkuutta verrattaen muihin puhdistustapoihin en osaa sanoa, mutta uskon että pienet detaljiee tasot ja isot pinnat ovat kokeilukelpoinen alue innokkaalle, mutta itse yleensä käytän konehiontaa (dremel tms) vain pinnoille, jotka lasketaan kymmenissä neliösenteissä.
Hartsi. Hartsin useimmat lajjit ovat liian hauraita ja ilmaa sisältäviä, että niiden pienemmät osat eivät kestä käsittelyä, vaan murtuvat osiin. Kalliimmat ja vähemmän kuplia sisältävät valokset kestävät paremmin, mutta vaara murtua on silti alati läsnä, enkä itse niitä käsittelisi kuin valujäännöksien yms poistamiseen, jossa kyseinen "dremelöinti" toimiikin ihan hyvin, kun pitää kierrokset reilusti alle 360rpm. Halvat akkuporat saavat monesti aikaan vain 120-240 rpm, joten niillä pääsee tälle alueelle ihan OK, mutta niiden koko on aika iso. Ruuvipenkkiin kiinnitettynä ja isohko iskukiillotuslaikka, ja hyvät siannahkahanskat, niin johan saa kätevästi harsivaloksensa puhdistettua. Tosin hyvä pöytämallin pylväspora on kätevämpi (ja tukevampi), ja omaa yleensä erittäin runsaasti nopeusalueita.
Kaikissa dremel-kopioissa ei kierroksia saa alle 1200rpm, joten jo esitetty käsipelein toteutettu toimenpide on siinä mielessä hyvä, että liikaa kierroksia on erittäin vaikeaa saada, ja soveltuu paljon paremmin pienille pinnoille, ja silmä kerkiää paremmin seuraamaan muutoksia pinnassa, jolloin "ylikiillotus" jää pois.
EDIT: huomattavaa on, että kuvatun kaltainen valujätteiden poisto hartsimalleista johtaa useiden hartsivaloksien hajoamiseen, mutta on nopea. Eli henkilökohtainen asiamiettiä, hyötyykö siitä itse mitenkään, vai ei.