Sotavasara.net

Meissä kaikissä piilee pieni WH nörtti, mutta meidän on puolustettava kunniaamme! Sanguinius! Palkka ja Kunnia!

Itteäni kiinnostaa sota, joka ei koskaan lopu!!! Onhan se ehkä väärin, no ei kyllä ole, kun nyt maailmalla soditaan ihan oikeasti vähän korkeemmilla panoksilla kuin Warhammerissa.

Sota kiinnostaa, sota kiinnostaa. WH tvn kesä rallatus.

Miniatyyrien kanssa puuhastelu ja etenkin maalaus kiinnostavat. Jotenkin maalaus on tässä harrastuksessa se missä huomaa parhaiten oman kehityksensä. Jos vertaa mun parin vuoden takaisia tyrkkyjä viimeisimpiin figuihin, niin ei voi olla miettimättä miltä nykyiset ukot näyttävät parin vuoden päästä.
Pelaamisessa taas tuntuu että vaikuttimena menestykseen on liiaksi se, millä armeijalla pelaa. Jos voitan, se johtuu vaan siitä että pelaan space wolveseilla.
Necromundassa pidän siitä, että siinä häviökin voi olla ikään kuin talvisodan torjuntavoitto, jos vastassa on korkeamman ratingin jengi. Lisäksi alakynnessä olevalla on myös usein ihan hyvät mahkut voittaa jos pelaa hyvin ja osaa käyttää hyödyksi jengiläistensä taitoja.

Ennen hammereita, itse mallailin pienoismalleja, 1:48 WW2 lentokoneita ja 1:25 Ertl/AMT:n pienoismalliautoja. Muuten ihan mielenkiintoinen harrastus, mutta mitäs sitten kun saat mallin valmiiksi? Pistät sen hyllylle? Tämä ei oikein innostanut.

Sitten tuli kuvioihin figut. Rakennat ja maalaat figun, se tulee käyttöön ja siitä on jatkossakin jotain iloa.

All in all, figupelit on vaan nii kivoij

Jos pitäis pistää joku arvio peli/maalaus-rakennus -puolien suhteesta, luulisin että olisi jotain 40% pelausta ja 60% maalausta ja rakentamista. Son vaa nii kivaa

Itellä ei kärsivällisyys meinaa riittää ukkojen maalaamiseen, mutta toisaalta en voi sietää maalaamattomilla ukkeleilla pelaamista... Siksi en oo kovinkaan paljon päässyt pelaamaan :x

kiva pelaa kun tulee kaverin kaa tasanen taistelu

Eikö ole hyvä, jos pariskunnalla on yhteinen harrastus!!!

Tämä yhdistää, miettikää nyt niitä tenavia tuolla kaupungilla yöllä, jospas ne eivät ole kuulleet tästä..

Eiköhän se oo parasta kun saa "ruikkutykki" armeijalla
mahtavan kaaoksen/lojalistit nurin!

taktikointi kinnostaa, ja tekee myös hyvää aivoille

oma maalattu armeija, ja kunnon scenery

kiva harrastus jossa voi olla montakin ihan "aktiivisesti" mukana


mutta joskus on ärsyttävää mm. aika ja raha...

Rakentelin pienoismalleja aikani ja lopetin sen joksikin aikaa kunnes kaverini sai joululahjaksi jotain figuja ja sitä kautta innostuin figuureista, koska ne vaan olivat niin hienoja

Nyt olen uudestaan innostunut rakentamaan pienoismalleja figujen ohessa.

itse aloin keräämään figuja kun isoveljeni osti dark eldar boxin ja ei keränny kauaa niitä niin sain sit siltä sen boksin ja maalit ja siitäpä se lähti

Mjaa...
Sehän on kaiketi 40 kilosen synkkä maailma, jossa toivo on hukka ajattelua.
Toisekseen figujen konvertointi ja maalaus on lähellä syräntä.
Pelatakkin vois... Kun ehtis.

Warhammerista parasta on ehdottomaasti päätön tappaminen. Siis ehdottomasti pelaaminen.

Se pelaaminen, maalaminen ja kaikku muu. Saa kehitettya sosiaalista kanssakäymistä ja taktista ajattelua.

Miksi ajatella osissa kun se on yksi iso kokonaisuus? Armeijan kerääminen, mukava nähdä miten kaikki kasvaa ja hauska ajatella kuinka oman komentajan arvo nousee jokaisen taistelun jälkeen. Joukkojen maalaaminen on erittäin miellyttävää kun osaa ns, erikoistekniikat. Pelaaminen puolestaan täydentää armeijan hankkimista, samoin kuin armeijan hankkiminen täydentää pelaamista. Maailma itsessään tuo lisää syvyyttä näihin kaikkiin, millaiset värit armeijalle, millainen taktiikka mitäkin vihollista vastaan.

Nyt kun olen jauhanut paskaa kahdeksan riviä, voisin väittää että parasta mielestäni on armeijan kasvattaminen, ajatella kieroutuneessa mielessään kuinka päihittäisi vihollisensa ja millä taktiikalla, har har har.

Parasta mun mielestä hammereissa on maalaaminen ja toki myös pelaaminen. Tällä hetkellä odottelen uusia Bretonnialaisia, joka kylläkin on tuskaa, koska ei oo rahaa armydealiin

Samaa mieltä, idea on tärkein, ei voitto...

Mä pelaan puhtaasti voittaakseni, oon niin kypsä häviimään joka ikinen ***** ikinen kerta...tai no siis, säälittävää olla häviäjä 90% peleistä. Mitä hauskaa häviimisessä muka on vaikka ois miten reilu peli? Mua ainakin hymyilyttää paljon enemmän ne 10% kun oikeasti voitankin jotain. Ei siitä häviimisestä ikinä iloseks tule...

Kuulostaa hirmu katkeralta .. oon kummiski äärimmäisen sosiaalinen, menevä ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, en todellakaan mikään hylkiö tjv yhteiskunnan räkätunkio. Warhammerissa nyt vaan vihaan häviimistä ja tuntuu usein turhalta pelata kun olen hemmetin huono keksimään strategioita tai hyviä unitticomboja, mulla on aina joku yks surkee taktiikka mikä kariutuu heti alkuunsa. Sitten seuraavat neljä kiekkaa seuraan kun unitit putoilee.

Hammeri on kyl sikamakee peli ja maalaaminen on kans siistiä, skidistä pitäen on pelailtu...ois vaan siistiä kun ois pelisilmää tämän pelin suhteen ;-)

Valitettavasti joudun myöntämään olevani abyssaalisen kehno häviäjä (häviämisen vihaaminen on normaalia mutta rajansa kaikella...) joten usein pelkkä pelaamisen ilo onkin adrenaliinia veressä ja veren maku suussa. Mutta eipä vähä mitään, vasaran myötä (muiden kikkojen muassa) on tullut kehityttyä itsehillinnässä/siedossa. Voi kuulostaa kornilta, mutta vasara voi opettaa kohtaamaan tappion ja myöntämään, että turpaan tuli. Mitä tästä sitten pitäisi päätellä? Vasara on epävarma ja kallis terapiamuoto..?

Nojoo, armeijat minä huijaudun aina ostamaan hienon artworkin ja 'Eavy Metallin komeiden miniatyyrien pohjalta (kotona sitten muistaakin oman maalaaustaitonsa rajoitukset)

Minun kiinnostukseni vasaraan pohjaa suuresta intohimostani aseisiin,
mystiikkaan, aseteknologiaan, sotaan, taktiikoihin, lähitaistelulajeihi,
mystiikkaan, mutiloimiseen, jnejne. Harvemmin pystyn toteuttamaan
intohimojani tosielämässä, joten varhammer toimii yhtenä korvikkeista.

Warhammer-harrastukseni tapahtuu pääosin omassa päässäni,
nykyään saan itseni harvemmin maalauspöydän ääreen ja peliseuraa
ei täältä tahdo löytyä.