Sivu 2/2
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Su 30.11.2008 15:13
Kirjoittaja Crowmire
nyt kun olen sitä tarkemmin miettinyt, niin muovisissa figuissa on puolensakkin, varsinkin kaltaiselleni kahvin liikakäyttäjällä, joka säänöllisesti tiputtaa warjackinsa omien figujensa päälle.
Toisaalta lootat saattaa sisältää jotain ekstra bitsejä mitkä on mukavia aina. Ja onhan PP jo julkaissut markinoiden tyylikkäimmät pre-paintit, niin odotukset on korkeat muovisten nappeinkin kohdalla.
Lisäksi, luulen että tämä muutos ei koske vain PPtä tällaisna aikoina, vaan kannattaa varautua että muovifigut alkaa yleistyä koko harrastuksessa yleensäkkin, mikä ei sinänsä ole paha, koska muovinvalutekniikkaa kehitetään kokoajan ja lopputuloksena on parempia figuja.
Niin ja kuten jo olen sanonut, silloin kun uutisoitiin että PPltä tulee muovia ensimmäistä kertaa, niin ilmoitettiin myös että PPltä tulee ne armeijakirjatkin. Enkä enää edes jaksa olla huolissani siitä että peli muuttuu huonompaan suuntaan myyntien kohottamiseksi, sillä aina on olemassa ne vanhat säännöt, ja vanhat figut jotka on jo hankkinut, ja aina tulee uusia pelejä ja firmoja. Toisaalta juuri nyt on niin hirveä krapula ettei pahemmin huoleta mikään muu kuin edellisen aterian sisällä pysyminen ja loppumattomalta tuntuva päänsärky...
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Su 30.11.2008 15:39
Kirjoittaja Der Dexter
ja tuolla tasolla (sunnilleen) kuvittelisinkin huolien olevan ja pysyvän jatkossakin, turha sitä stressiä tästä pelistä on kehittää.
Tässä lajissa tarinointi ja juoni ovat kulkeneet koko ajan eteenpäin, uutta on tarjottu, tosin totta on ettei se voi loputtomiin jatkuakaan, ja siksi odotan mielenkiinnolla, että millä tavalla laajentaminen toteutuu, etenkin retribuution jälkeen, tilaa IK:n multiversumissa lienee vielä muutaman uudenkin lisäyksen verran.
GW nyt pystyikin ensimmäiset 10v laajnetamaan universumia, mutta viime vuosien linja on kyllä ollut aikas bisnesvetoista kyllä jne, jonka vuoksi itse halajankin suurempaa pelitiheyttä tässä lajissa. GW:n lajeissa on kyllä puiolensa, mind you, joten kuolleesta lahnasta ei ole kyse kuitenkaan.
Hauskaa kuinka puoli maapalloa ottaa uutisen ensimmäisestä kokeilusta näin vakavasti ja osa nousee jo barrikaadeille palavien talikoidensa kanssa. on se metalli sitten niin ihanaa...
niin, ja kyllä se GW vieläkin julkaisee metallia, vaikka muovia on naamoillemme sylkenyt jo vuosikymmenen...
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Su 30.11.2008 16:28
Kirjoittaja Teräratas
Der Dexter kirjoitti:Hauskaa kuinka puoli maapalloa ottaa uutisen ensimmäisestä kokeilusta näin vakavasti ja osa nousee jo barrikaadeille palavien talikoidensa kanssa. on se metalli sitten niin ihanaa...
Edelleenkin vaikkaan että palavat +3 talikot on vedetty esiin lähinnä siksi, että kuudessa vuodessa ollaan siitä "tosimiesten metallipelistä" päätymässä tekijöiden itsensä naureskelemiin muovileluihin.
Sivu viisi oli kuitenkin selkeästi tarkoitettu kertomaan anarkistisesti siitä, että peli on metallia ja sitä pelataan metallilla eikä millään muovileluilla.
Tietenkin, PP ilmoitti samalla sivulla kuluttavansa maailman pewter varannot loppuun jo 2006 loppuun mennessä, joten ehkä periaatteensa olikin jo pakko myydä... Kumminkin, lähempänä oikeaa henkeä olisi minusta ollut ilmoittaa, että jos et tuhlaa meidän peleihimme kaikkia rahojasi sinulla ei luultavimmin ole parit tallella ja jatkaa ylihintaisen metallin markkinoille työntämistä entiseen malliin.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Su 30.11.2008 22:38
Kirjoittaja Der Dexter
itse kyllä tykkään siitä, että hyvää settiä on vielä luvassa, ettei tarvitse alkaa kerätä GW:n hyllyiltä kallista metallia ja alkaa sitä postittamaan PP:lle, jotta uutta tuotetta voi tarjota vielä jatkossakin.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ma 01.12.2008 10:22
Kirjoittaja The Captain
Teräratas kirjoitti:Kumminkin, lähempänä oikeaa henkeä olisi minusta ollut ilmoittaa, että jos et tuhlaa meidän peleihimme kaikkia rahojasi sinulla ei luultavimmin ole parit tallella ja jatkaa ylihintaisen metallin markkinoille työntämistä entiseen malliin.
Tietty, eikä se minua olisi haitannut sekään. Kumminkin selkeästi oli PP:n foorumeilta havaittavissa viestiä, että 60 taalaa uniikki-jackista on liikaa.
Arvelenkin, että ensisijaisesti muovifiguista ei tule merkittävästi halvempia kuin vastaavista metalleista, vaan muovista saatavilla suuremmilla katteilla paikataan metallista saatavia pienempiä katteita, jotta hintojen karkaaminen pilviin saataisiin pysymään kurissa. Stabiiliutta, ei hintojen alentamista, PP lupailikin.
MW:n viestistä saattoi myös lukea, että asiakaslähtöisestä ajattelusta on kysymys tai ainakin siltä halutaan näyttää. Bisnesmies olisi lyönyt pöytään myyntikäyriä, tuloslaskelmia sun muuta hämärää, Wilson puhuu harrastajille näiden omaa kieltä.
Jos PP:n toiminnan jatkuminen vaatii sitä, että tulevat newbiet joutuvat ostamaan muovia, niin kyllä se minulle käy. Jos parin vuoden päästä kaupasta saa vain muovisia Winter guardeja ja minulle tulee pakottava tarve ostaa lisää karvahattumiehiä, niin eipä tuo käytetyn tinan kalastelu eBaysta (tarvittaessa isolla rahalla) ole ennenkään ylivoimaista ollut.
Rakentava palaute on lähestulkoon aina paremmin perille menevää kuin "fu pp u suk u has ruind evrything i quit".
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ma 01.12.2008 13:39
Kirjoittaja finmirage
Niin se vielä muuten, että kai kaikki täällä tiedostaa sen, että kyse ei ole oikeasti metallin hinnasta ollenkaan vaan muovi- ja metallipienoismallien tuotannon eroista. Muovimuotit kestävät pitempään ja mahdollistavat teollisemman tuotannon. Kun yritys kasvaa ja myynti nousee muovimuottien valmistamiseen vaadittavat suuremmat kiinteät sijoiteukset menettävät merkitystään muuttuvien kustannusten ollessa pienemmät.
Tästähän tässä oikeasti on kysymys vai mitä? Mää en jaksa uskoa, että muutaman gramman painosta metallia raaka-aineena voi olla kovinkaan iso osa 60e tuotteesta. Kamoon. Miettikää nyt hetki.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ma 01.12.2008 14:46
Kirjoittaja Dolmot
finmirage kirjoitti:Tästähän tässä oikeasti on kysymys vai mitä?
Osittain ehkä tuosta. Itse veikkaisin eräiden muiden tekijöiden voimakasta vaikutusta asiaan.
PP on tunnetusti amerikkalainen firma. Vuonna 2006 (jolloin tinavarastojen piti loppua) bensan hinta pyöri siellä 2-3 taalan välissä gallonalta. Loppuvuodesta 2006 tinan hinta ylitti ensimmäistä kertaa $10 000 tonnilta. Siitä lähti käyntiin raju metallien ja öljyn hinnan nousu. Bensan hinta saavutti noin neljän taalan huippulukemansa tänä vuonna 7. heinäkuuta. Samaan aikaan tina maksoi noin $23 000 per tonni. Karkeasti ottaen siis materiaali- ja toimituskulut olivat noin kaksinkertaistuneet alta kahdessa vuodessa, eikä tulevaisuudesta ollut tietoa. Samalla pankkikriisi kärjistyi ja maailmantaloudelle povattiin lähestulkoon tuomiopäivää.
Meikäläisestä näkökulmasta tuomiopäivää ei tullut, mutta Ameriikan talous on tällä hetkellä juhlallisesti kuralla. On perusteltua kuvitella, että ihmiset leikkaavat rajusti erikoisempien viihdetuotteiden kulutusta. Figupelit voivat olla hyvin sellainen kohde, joka vyön kiristyessä pistetään ensimmäisten joukossa tauolle. PPn päämajassa on luultavasti pohdittu näitä asioita otsa hiessä alkukevään ja kesän aikana. Veikkaisin että noiden huippukalliiden kesäkuukausien aikana leimattiin lopullisesti muovituotantopäätökset. Asenne sai väistyä, että myynti saataisiin pelastettua.
No, lopulta kävi niin että tinan hinta on taas palaamassa kymppitonnin tasolle ja bensa on alle kahdessa taalassa. Näin jälkiviisaasti ajatellen paniikkiratkaisuille ei ehkä olisi ollut syytä, mutta kesällä tilanne näytti epäilemättä pikimustalta. Kuluttajain varovaisempi käytös lienee edelleen fakta, joten kustannusten karsiminen on yhä ajankohtainen idea.
Asia voi myös liittyä ajoittaisiin toimitusvaikeuksiin, joita seurasi Euroopan valajien muottien hajoamisesta, mutta se on sitten toinen tarina.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ma 01.12.2008 20:56
Kirjoittaja finmirage
Onpa mukava lukea välillä sivistynyttä argumentointia hyvillä perusteluilla kuorrutettuna. Kiitos Dolmot.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ti 02.12.2008 12:43
Kirjoittaja Tuska
jep, ei se muovi ole maailmanloppu johan GWkin tekee hyvänäkösiä (osa on nättejä, osa aika hirveitä) muovia. Veikaan että suurin osa vanhan kaartin Muovifobiasta liityy niihin 80luvun single posse muovehin jotka oli ihan hirveitä.
en nyt tiedä kuinka moni on IRL nähnyt noita PP Poketmonsterita, ja ne kyllä yllätivtä todella positiivisesti ja vei ainakin itseltäni pahimmat PP Muovi pelot pois, enemmän jännän noita armeija kirjoja :/
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: Ti 02.12.2008 14:23
Kirjoittaja Der Dexter
eivätkös nuo armeijakirjat vain kokoa faktioittain kaikki tällä hetkellä esiintyneet yksiköt yksiin kansiin, ovat kuitenkin aikas monen kirjan leveydellä nykyään, ja varmaan tarjoavat mukavan annoksen nöyhtää iltalukemiseksi ja varmaan sen pakollisen hobby-osionkin.
itse odotan taas ihan hyvin mielin odottaen, tämähän on vain hyvä asia.
toivottavasti näillä viedään tarinaa jopa eteenpäin, eikä vain koota jo tapahtunutta, eikä jokunen lisäboonus-yksikkö/soolo olisi haitaksi, ei mitään isoakaan tarttisi olla...
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: To 04.12.2008 13:54
Kirjoittaja The Captain
Der Dexter kirjoitti:toivottavasti näillä viedään tarinaa jopa eteenpäin, eikä vain koota jo tapahtunutta, eikä jokunen lisäboonus-yksikkö/soolo olisi haitaksi, ei mitään isoakaan tarttisi olla...
Todellakin. Legendsissä jäi aika moni casteri ja muu "päähenkilö" tosi vähälle huomiolle, jopa näistä uusista 'castereista. Niiden edesottamuksista Legendsin tapahtumien aikaan ja niiden jälkeen olisi kiva lukea.
Niin, ja unit attachmentti MoW Shocktroopereille, pl0x.
Re: Uudet Bastionit on muovia
Lähetetty: To 04.12.2008 17:40
Kirjoittaja Tuska
Toivotaan että Kapu ja Dexi on oikeassa, tämä tekisi kyllä minusta hyvin onnelisen pojan.