Sivu 2/2
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:12
Kirjoittaja minä
lisään tähän tarina muutokset, pidennykset sun muut.
Ihan hyvä idea, tässä pitkä, vähän ehdotuksista muuteltu juttu:
Eli marsut ovat lojalisteja, Prionus Coriarius chapterin marsuja, joka syntyi DeathWing kompanjan sotilaista, jotka ovat (jostain vielä tuntemattomasta syystä) mutatoituneet, ja ovat nyt hyvän ja pahan rajamailla sotivia sotilaita. Suurimmaksi osaksi ovat vielä "hyviä", mutta koko ajan jokin vielä tuntematon asia, (oli se sitten kaaoksen jumalat, epäonnistuneen tehtävän takia tapahtunut mutaatio, tai nurglen oksennuksen syytä) mutatoi sotureita koko ajan lisää. Lisäksi mitä enemmän he mutatoituvat, sitä enemmän heistä tulee "pahoja", jolloin sotureilla on kamppailu itsensä kanssa, jossa ratkeaa taistellakko jatkossakin keisarin puolesta, vai antaa periksi ja kääntyä kaaokseen. Jotkut tekevät itsemurhan huomatessaan, etteivät jaksa taistella enää itsensä kanssa ja eivät halua kääntyä kaaokseen, jotkut kääntyvät ja suuntaavat aseensa soturi veljiään vastaan. Mutta on myös niitä harvoja, jotka ovat mutatoituneet kauan aikaa, mutta heidän mielensä on tarpeeksi vahva pysymään keisarin puolella kuolemaan saakka, esimerkiksi grand master Furion Caleb. Kaikki taistelevat soturit keisarin vihollisa vastaan, ja toivovat, että kun heidän aikansa koittaa, keisari pelastaa heidät. Sotilaat tulevat sotiiin paikalle yleensä apua pyytämättä ja mitään ilmoittamatta, ja vain silloin kun katsovat sen tarpeelliseksi. Muualla heitä ei nähdäkkään. He häipyvät heti kun katsovat sen olevan heidän mielestään hyväksi, ja lähtevät heti tai ryhtyvät vastatoimiin, mikäli joku yhtä-äkkiä ryhtyy sotimaan heitä vastaan. Eivät haluasi sotia keisarin puolulaisia vastaan, mutta tekevät näin mikäli katsovat sen tarpeelliseksi ja huomaavat olevansa uhattuina.
Kompanja imperiumin vastustuksesta huolimatta uskoo itse toimivansa yhä keisarin puolesta ja oikealla asialla, surmaten keisarin vihollisia taisteluissaan. Vaikka muu imperiumi kompanjan näkee saastaisina pettureina, heidän oma maailmankuvansa on silti hyvinkin erilainen.
Tälläinen jännä tausta tarina.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:19
Kirjoittaja Koijari
Mutta Inkvisitio tuskin siltikään katsoo heitä suopeasti, vaikka kuinka taistelevat keisarin vihollisia vastaan. Luultavasti joutuisivat jonnekkin karanteeniin jonnekkin orvolle planeetalle/tuhottaisiin viimeistä geneseed-solua myöten (saastainen geneseed tai mutaatiosairaus ei saa levitä)
Tämä nyt vain sotii niin kaikkea Keisarin Sanaa ja fluffia yms. vastaan.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:29
Kirjoittaja minä
Oho, jäi tälläinen idea lisäämättä, tuskin auttaa paljoa asiaa, sillä silti luultavasti sotii fluffia vastaan:
Sotilaat tulevat sotiiin paikalle yleensä apua pyytämättä ja mitään ilmoittamatta, ja vain silloin kun katsovat sen tarpeelliseksi. Muualla heitä ei nähdäkkään. He häipyvät heti kun katsovat sen olevan heidän mielestään hyväksi, ja lähtevät heti tai ryhtyvät vastatoimiin, mikäli joku yhtä-äkkiä ryhtyy sotimaan heitä vastaan. Eivät haluasi sotia keisarin puolulaisia vastaan, mutta tekevät näin mikäli katsovat sen tarpeelliseksi ja huomaavat olevansa uhattuina.
Tämä on nyt vain jonkinlainen tausta idea, joka luultavasti muuttuu moneen kertaan, joten ei kannata ottaa liian vakavasti :)
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:31
Kirjoittaja Kolmastoista
Eihän mikään tuossa fluffisuunnitelmassa vaadi, että inkvisitio millään tavoin kompanjaa hyväksyisikään, vai? Voihan olla, että kompanja imperiumin vastustuksesta huolimatta uskoo itse toimivansa yhä keisarin puolesta ja oikealla asialla, surmaten keisarin vihollisia taisteluissaan. Vaikka muu imperiumi kompanjan näkisikin saastaisina pettureina, voi heidän oma maailmankuvansa olla silti hyvinkin erilainen.
Tällainen pikku sivuhuomio vain.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:39
Kirjoittaja minä
Jotenkin noin sen itsekkin ajattelin :) Saankos lainata vähän tuota pätkää tuohon tausta tarinaan, kolmastoista?
Dredin osat nyt muuten valmiita, pitäisi hommata vielä stuffia, niin saisi sen valmiiksi.
Lisäksi Hevi-pultteri-assault cannon koottu, ja tuli mielenkiintoinen idea laittaa termikselle kilpi ja olkapäälle hevi-pultteri-count-as-assault cannon...
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:50
Kirjoittaja Kolmastoista
Lainaa pois vain, eipä siinä mitään. Sen verran yleisen tason idea, etten voisi edes millään tasolla väittää sitä jonkinlaiseksi hengenluomuksekseni, jonka haluaisin varata omaan käyttööni.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:52
Kirjoittaja Nazgúl
Ei mikään hääppöinen assari olkapäällä jos H.Boltter siellä vain keikkuu, voisipa olla vähän turhan raskas tarkasti ampumiseen tms.
Pörrö alkaa näköjään jo muotoutua johonkin muotoon, ihan toimivalta IMO vaikuttaa. Inkvisition toimiin en ole tarkemmin tutustunut, että paha sanoa miten suhtautuvat tällaiseen...
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 18:59
Kirjoittaja minä
Kiitos, laitanpas tuon tuohon taustatarinaan...
No jos olkapäälle laitan H-pultterin niin sitä hiukan muokkaankin. Esimerkiksi tuohon 2 hulipultterin assariin tulee puukkoja/puukko ja kiikari tähtäin :) Tähtäin tulisi luultavasti tähänkin, ja jotain muuta, pitää suunnitella. Lisäski ajattelin pidentää piippua niin, että tulisi enemmän tarkkuuskiväärin näköinen... Katsotaan, katsotaan...
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 13.09.2009 19:02
Kirjoittaja Kolmastoista
Nazgúl kirjoitti:Pörrö alkaa näköjään jo muotoutua johonkin muotoon, ihan toimivalta IMO vaikuttaa. Inkvisition toimiin en ole tarkemmin tutustunut, että paha sanoa miten suhtautuvat tällaiseen...
Varmastikin olisivat hyvinkin "kiinnostuneita" tällaisesta petturikompanjasta, mutta toisaalta avaruus on suuri ja imperiumi suhteessa siihen vähälukuinen. Kyllä se yksi mariinikompanja kykenee suhteellisen helpostikin välttelemään imperiumin kurkottavaa kouraa toimiessaan samanaikaisesti yhä aatteidensa mukaisesti Keisarin puolesta. Lisäksi on hyvinkin mahdollista, että tällaiseen yhä imperiumin puolesta toimivaan petturikompanjaan ei vaivauduta muutenkin sekasortoisessa galaksissa kiinnittämään sitä suurinta mahdollista huomiota. Niitä vakavampiakin uhkia löytyy aivan riittämiin.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Ma 14.09.2009 15:48
Kirjoittaja minä
Jep, ja jos imperiumi keskittyisi tähän kompanjaan enemmän kun muuhun, ja nämä eivät tahallaan aiheuta sille vahinkoa, niin voisi käydä niin että jotkut ikävämmät hiipparit hyökkää ja pulassa ollaan.
Mutta mutta, olen nyt ajatellut tilata stuffia kun on jo pari tyyppiä pöydällä odottamassa. Ja ajattelin koittaa saisiko webbi kameralla kelvollisia kuvia, jos saa niin laitan ehkä blogin pystyyn.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Ma 14.09.2009 18:52
Kirjoittaja Nazgúl
Eeeeiii... vissiin web-kameralla saa mitään macrokuvia. Enpä usko.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Ma 14.09.2009 19:11
Kirjoittaja minä
Eipäs ole tarvis ottaakkaan, kun viikonloppuna seinäjoella käy kamera korjauksessa ja minä fantasialinnassa greenstuffia ja vissiin jotakin muutakin ostamassa, eli blogi tulee mahdollisesti pystyyn viikonlopun jälkeen.(ellei kamera ole niin rikki että pitää ostaa uusi)
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: La 19.09.2009 20:11
Kirjoittaja Haizelhoff
Tai ehkä kaikki noi petturit onkin osa jonkun radikaalin inkvisiittorin tieteellistä koetta :0. Ihan kivalta pörröltä ja idealta näyttää, riittänee paljon pitkiä iltoja jolloin saa väkertää ukkoja.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 20.09.2009 18:18
Kirjoittaja minä
juu, eiköhän tuossa tekemistä riitä.
Tosin tuli tehtyä pieni-suuri moka:Unohdin ostaa fantsusta greenstuffia!
Ja kamerakin on rikki! Voiko vielä huonommin mennä...
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Su 20.09.2009 19:25
Kirjoittaja Nazgúl
minä kirjoitti:juu, eiköhän tuossa tekemistä riitä.
Tosin tuli tehtyä pieni-suuri moka:Unohdin ostaa fantsusta greenstuffia!
Ja kamerakin on rikki! Voiko vielä huonommin mennä...
Huoneeseesi palatessas huomaat varmaan, että pikkuveljes heitti termikses alas parvekkeelta ja koira söi... Tai en minä tiiä, mutta aina voi mennä huonommin.
Re: Erilainen DW terminaattori kompanja...
Lähetetty: Ti 01.12.2009 15:19
Kirjoittaja Freelanseri
Eikös se olisi (hieman) uskottavaa fluffin kannalta, jos vaikka nämä sinun mariinisi olisivat joskus muinoin suunnitelleet itsemurha iskun suoraan cadian gaten läpi papa nurglen takapihalle ja saaneet muutaman tippurin ja lonkeron? Tämän jälkeen, kuin ihmeenkaupalla selviytyneet, ovat huomanneet ulkonäönsä ja he ovat pysyneet poissa näkyvistä (peläten inkvisitiota), jolloin heitä olisi pidetty kuolleina ja näin kenenkään tietämättä, toimivat keisarikunnan hyväksi salaa.