Sivu 106/248
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 31.05.2014 21:26
Kirjoittaja Dolmot
Juttuhan on nyt niin että Warhammer on yhä näissä piireissä julmetun vahva brändi. Täälläkin päin mitä tahansa fiktiivisiin figuihin liittyvää on perinteisesti kutsuttu "warhammerien keräilyksi". Alkuperäiset harrastajat ostavat nyt samaa kamaa teini-ikäisille lapsilleen. Kaiken sortin fantasiaroipetta toki tekee (ja on tehnyt) moni muukin, ja faban tyyli on vaihdellut vuosien varrella, mutta nimi on se jolla aina vain ratsastetaan ja tehdään tulosta. Siksi en näe pienintäkään syytä romuttaa puljun kenties arvokkainta pääomaa.
Fantasiallekin on yhä kysyntää. Ei sitäkään liene varaa jättää muiden firmojen haltuunotettavaksi. Nythän GW tekee jopa kahta, tavallaan päällekkäistä fantasiasysteemiä. Kiinnostaakin että mitä näiden kanssa aiotaan tehdä kun Hobitit on ajettu loppuun. Onko Jackson vielä luvannut tekevänsä trilogiaa (joka turpoaa 20-osaiseksi) Silmarillionista? Joka tapauksessa törmätään taas siihen, ettei GW voi hallita LotR-maailmaa niin kuin omaansa. Siihen pitää aina ostaa erikseen oikeudet ja pyytää lupa. Hammeriin saa kirjoittaa mitä ikinä lystää fiilispohjalta ja kerätä siinä sivussa lisenssimaksuja itselleen päin kun joku tekee aiheesta tietsikkapelin. Ilmaista rahaa niin kauan kuin brändi pysyy vahvana.
Radikaalille muokkaukselle kyllä on hyvät syyt. Sitä pitäisin uskottavana, jopa todennäköisenä. Tarkkaa toteutusta en kuitenkaan ryhdy juuri nyt arvailemaan.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 31.05.2014 23:04
Kirjoittaja Morze
Juu, kyllähäs se "perinteinen" Warhammer on todennäköisesti jossain muodossa olemassa niin kauan kuin GWkin. Missä muodossa, se lienee se päällimmäisin kysymys.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ma 02.06.2014 11:18
Kirjoittaja nälkärotta
Darius kirjoitti:
Aina toki voisi tehdä uuden edikan ja korjata ne virheet jotka ajoivat niin paljon porukkaa (allekirjoittanut mukaan lukien) pois fabasta ja sitten tajuta että hinnat on viimeinkin mennyt kipukynnyksen yli ja laskea niitä, mutta osakkeenomistajat eivät ikinä tuota hyväksyisi, joten ei tule tapahtumaan.
Eli on tehtävä vallankaappaus GW:ssä ja pölliä osakkeet hammerin harrastajille, eikä antaa niitä sijoittajille enää ikinä. Kuka lähtee mukaan?
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ma 02.06.2014 12:03
Kirjoittaja smaxx
Darius kirjoitti:Aina toki voisi tehdä uuden edikan ja korjata ne virheet jotka ajoivat niin paljon porukkaa (allekirjoittanut mukaan lukien) pois fabasta ja sitten tajuta että hinnat on viimeinkin mennyt kipukynnyksen yli ja laskea niitä, mutta osakkeenomistajat eivät ikinä tuota hyväksyisi, joten ei tule tapahtumaan.
Semmosen edikan voisi tehdä, missä olisi kaikki epäselvyydet korjattu ja kirjoitettu puhtaaksi ja yksiselitteiseksi. Muuten noi kasiedikan säännöt kelpaa kyllä. ETC -kompit voisi suoraan siirtää sääntikseen vielä selvyyden vuoksi :) Skenaarioita voisi koittaa keksiä lisää. Kasiedikka on ihan soiva peli, mitä sitä nyt ainakaan kiireellä päivittämään, kun alkaa olla lopulta enimmät kirjatkin synkassa. Loput kirjat kasaan vaan, ja sitten puhtaaksi kirjoitettu 8.5 -edikka, niin sen jälkeen on lupa julkaista vaikka joku skirmish lisuri tms :)
Figut sinänsä on halpoja, jos pelaa maalatuilla ukoilla, vai kuinka moni saa edes 20 fabaukkoa maaleihin kuukaudessa ? Se kustantaa ukoista riippuen jotain 60 - 80€, eli ei se nyt ihan mahdoton hinta ole. Tietty menee kotva, että ihan uuden armeijan saa kentille. Tietysti jos harrastaa figujen ostelua eikä niiden kokoamista ja maalaamista, niin saahan sitä rahaa menemään rajattomasti.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ma 02.06.2014 12:29
Kirjoittaja Rune
Sääntömieltymyksiä on tietysti myös niin monta kuin on pelaajia. Se mikä on virhe toiselle kirjassa, voi olla toiselle mielenkiintoinen mauste. Sen takia täydellistä warhammeria ei ole eikä tule - eikä tule yhtäkään peliä jossa ei olisi omia sudenkuoppiaan niille jotka eivät pelistä niin välitä.
Kasiedikka on mielestäni yksi selkeimpiä Warhammerin edikoita itse perussäännöiltään. Osa niistä säännöistä mitkä ovat epäselviä tällä hetkellä ovat olleet epäselviä kautta aikojen. Montaa asiaa voisi tietty vielä suoraviivaistaa ja sääntöjen kirjoitusasua säätää ja korjata, mutta siihen ne nyt pyrkivätkin GW:n puolella. Varmaan. Toivottavasti. Parhaansa mukaan.
Tietty mikä on heidän parhaansa on debaattia vaativa asia. En ehkä rupea siihen.
Miuta itteäni nuippii pikkaisen se että jotkin yksiköt ovat mahdottomia korkata joillekin armeijoille, ja horde ja steadfast vaatinevat vähän rukkausta ja hienosäätöä. On olemassa tilanteita joissa yksikköni chargaaminen taistelun jatkoksi vihollisen flankiin tai reariin antaa oletusarvoisesti viholliselle enemmän resoa kuin oma manööverini. Ja armeijakirjoja voisi aina rukata.
Mutta mielestäni tällä hetkellä 'hammer on taas lähempänä tasapainoa ja taktisempaa peliä kuin mitä parin vuoden sisään. Sykli lähestyy taas parempaa peliä.
Katotaan miten pitkään. :D
Also, kun vertaa siihen että sain kutosedikan aikaan parillakymmenellä eurolla jalkaboksin jota pystyin peluuttamaan sellaisenaan saman tien kentällä (jalkaväkiyksikön ihannekoko oli 20-25 modelia) ja että nykyään monen armeijan
jalkaväkeä neuvotaan pelaamaan ~40-50 kokoisina (ei puhuta
haltioista) sadan euron hintaan per yksikkö, niin voisi kuvitella että aloituskynnys on todella asteen korkeammalla.
Monet GW:nkin boksit ovat toki järkevimmissäkin hinnoissa. 10 jalkamiehen boksit ovat ehkä se räikein esimerkki. Brettien lantsarit ja goblinit ovat ~30 euron hinnoissa per 20 modelia, jotenka sellaisen isomman yksikön saa kaiverrettua kuudenkympin hintaan. Ei sinällään paha se.
Mordheimin ja Path to Gloryn ja vastaavien kautta oli - ja on yhä - mukavaa ja helppoa huijata ihmisiä aloittamaan. Toivottavasti GW hoitaa tuon skirmish-puolen hyvin. Jos sitä tulee. Se aloitettavuus on tässä ehkä se kynnys kuitenkin.
Luulisin. Ehkä.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ma 02.06.2014 14:29
Kirjoittaja jupu_pupu_mies
IMO fabassa on ollut siisteintä just se että pelissä pääsee pelaamaan yksiköitä jotka menevät blokkeina ja jos koko pelistä tulee skirmari peli on se nihkeää. Tällä hetkellä meta on siitä hyvä että on blokkiarmeijoita kuten örkit ja rotat, msu listoja kuten welffit, ritarijyriä kuten helffit, empire ja bretit ja single model helvettiä kuten WOC. Kaikille pelityyleille löytyy armeija joilla voi pärjätä hyvin turnauksissa.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ma 02.06.2014 14:43
Kirjoittaja smaxx
jupu_pupu_mies kirjoitti:IMO fabassa on ollut siisteintä just se että pelissä pääsee pelaamaan yksiköitä jotka menevät blokkeina ja jos koko pelistä tulee skirmari peli on se nihkeää. Tällä hetkellä meta on siitä hyvä että on blokkiarmeijoita kuten örkit ja rotat, msu listoja kuten welffit, ritarijyriä kuten helffit, empire ja bretit ja single model helvettiä kuten WOC. Kaikille pelityyleille löytyy armeija joilla voi pärjätä hyvin turnauksissa.
En jaksa uskoa mihinkään skirmishiin faban uutena 'edikkana'. Joku variantti tai sisarpeli voi tulla, ja monenlaista muutakin muutosta, mutta skirmish faba - pöh. Sen sijaan liikesääntöjä voisi edelleenkin viilata vielä hiukan sallivampaan suuntaan, elikkäs boksitkin voisivat liikkua kuin skirmish -yksiköt ihan hyvin. Mun mielestä :)
Ja, Jupuhan on alkanut puhua viisaita viime aikoina :) Sitä se ikä parhaimmillaan teettää.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ti 03.06.2014 16:44
Kirjoittaja Creeser
http://www.pcgamer.com/2014/03/31/mordh ... omed-city/
Olipas hämmentävä pelikonseptiveto (ei siinä paras uutinen ikinä!). Mutta voisiko tässä olla jotain viittausta tulevaan edikkaan. 40k puolella nyt dawn of war pelisarja on varmasti auttanut huomattavasti myös figujen myyntiä, niin ei tunnu ihan tuulestatemmatulta saada sama aikaan myös fabapuolella. Kaikki tiedämme Mark of chaos fiaskon, mutta olisiko tässä uusi yritys. Juuri aikaisemmin tässäkin ketjussa on puhuttu siitä että pienemmät skirmish & mordheim pelit olisivat aloittelijaystävällisempiä varsinkin rahallisesti.
Isot fabataistelut on siistejä, ja itse olen pitänyt 8 edikasta, mutta mukavaa olisi saada rinnalle sama pienemmässä mittakaavassa. Se että tehtäisiin ns. uusi pelikonsepti soisi eri armeijoiden/rotujen tasapainon alusta asti kohdalleen ja toimivammaksi pienemmissä peleissä, kuin se että nykyisen faban pistekoot tippuisivat tuhannella. Tässä Mordheim toimisi mainiosti.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ke 04.06.2014 09:29
Kirjoittaja jamovoima
Jännä huomio, kävin viime viikolla Barcelonassa suuressa pelikaupassa, jossa fabavalikoima oli suppeampi kuin esim. Dropzone commanderin valikoima. Kyseiseen peliin saa noin satasella pelikelpoisen armeijan. 40k:n uuden sääntökirjankin olisi saanut mukaan kohtuullisen tuntuvalla alennuksella (65 -> 49,90). Kai tuo GW:n kalleus siis oikeasti alkaa jo näkymään suosiossa.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ke 04.06.2014 11:46
Kirjoittaja anwil
Itse odottelen suuremmalla mielenkiinnolla creative assemblyn esitystä warhammerista. Vai miltä kuulostaisi Total War:Warhammer? (
http://www.videogamer.com/pc/rome_ii_to ... mment.html).
Disclaimer: en ole seurannut tapausta sen enempää, voi olla että on kuollut ja kuopattu, mutta en äkkiseltään moisesta havainnut viitteitä.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ke 04.06.2014 12:48
Kirjoittaja Meganiikko
*krhm*
Anteeksi ohjaan keskustelun takaisin otsikon aiheeseen.
Ilmeisesti breatonnialle (joka ilmeisesti EI ole menossa teurastamolle) on tulossa Questing knight/grail knight dual kit ja samat jalan.
Sinänsä ihan jees ko nyt ne pitää ostaa aivan naurettavaan ylihintaan ja tipoittain, isompi kitti jossa dual option on magnetisoijoille kivaa.
Silti, en tiedä miten moni ostaa perusratsuväkeä kun perinteistä "knight in armor riding horse" figua löytyy aika monelta eri tekijältä ja hyvinkin alhaalla käyvällä hintahaitarilla....
Linkki uutiseen
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ke 04.06.2014 14:07
Kirjoittaja smaxx
Rune kirjoitti:Eri pelit toisaalta toimivat eri tavalla eri pisteskaaloissa. Oon huomannut että Faba on tuntunut paremmalta isommissa matseissa kuin pienemmissä tässä edikassa. Säännöt ja armeijakirjat suosivat isompia pelejä - yksiköiden väliset erot tasaantuvat ja synergioille on enemmän mahiksia.
Koita borderpatrol komppeja (
http://www.nopat.fi/2012/fantasia-ja-sc ... -rulebook/) ja avaa silmäsi 1200 pinnan fabailulle :)
Ja Brettihuhuista : Yippee ! Pelasin pitkästä aikaa turnauksen breteillä, ja kyllä ne jotain pientä kaipaa :) Sääli vaan luultavasti menettää S5 stonari.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: Ke 11.06.2014 06:28
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: To 12.06.2014 06:24
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Pahoitteluni peräkkäisistä viesteistä mutta nää on eripäiviltä.
Eli toistaiseksi mukavia Bretti huhuja vaihteeksi...
http://natfka.blogspot.fi/2014/06/breto ... orner.html
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 14.06.2014 01:47
Kirjoittaja Scumboogie
Hyvästi HKB, trebut ja palavat peasantit. :(
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 14.06.2014 05:53
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Skarsnik, the Lord kirjoitti:Hyvästi HKB, trebut ja palavat peasantit. :(
Se voi olla mahdollista että HKB katoaa ja liekki nuolet talonpojilta. Mutta trebu tuskin katoaa mutta saa nerffi kepistä.
Uusia ja vihdoinkin jätkevää huhua breteistä =) .
http://natfka.blogspot.fi/2014/06/breto ... s-set.html
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 14.06.2014 09:04
Kirjoittaja ivan55599
"Large Grail Reliquae Model"
Se olisikin hassua, jos graali-retinuesta ja trebuchetista tehtäisiinn yhdistelmäpakkaus.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: La 14.06.2014 09:30
Kirjoittaja Meganiikko
holy water thrower then?
olis kyl mielenkiintoinen, oikeastaan kaikkea muuta jo viskotaan tarpeen vaatiessa vihollisen naamaan: keittiöveitsiä, pyhää&epäpyhää tulta, kalloja, keittoa, salamia (luonnonilmiö), salamia (makkaraa), goblineja, örkkejä,
äkäsen näköisiä kivikääpiöitä jne jne...
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: To 19.06.2014 13:57
Kirjoittaja Mithrandir
En yhtään ihmettelisi, jos vaikka saisivat pyhimystensä luista kasattuja räjähtäviä ammuksia kivenheittimeensä.
Re: Fabahuhuja & uutisia
Lähetetty: To 19.06.2014 15:16
Kirjoittaja Scumboogie
Mithrandir kirjoitti:En yhtään ihmettelisi, jos vaikka saisivat pyhimystensä luista kasattuja räjähtäviä ammuksia kivenheittimeensä.
*liikkuvaan kivenheittimeensä.
Bretithän tarvitsevat luonnollisesti oman liikkuvan sotakoneensa.