Sivu 14/25
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ma 06.02.2012 15:51
Kirjoittaja Celebdae
Ton virheellisen siirron osalta oon tainnu jo mielipiteeni ilmaista, mutta toki Jussin ratkaisut kelpaavat myös. Tietysti hyvä periaate on, että virheellisestä siirrosta mieluummin kärsii kuin hyötyy.
Noihin kaupunkien valtauksiin jossain vaiheessa ehdottelin, että aina kun saadaan 2 vs 2 peli aikaan, niin venäläiset saavat halutessaan suoraan aloitteen, mutta saksalaisille jää tällöin aloite automaattisesti seuraavaan/samanaikaiseen peliin. Eli vaikka nyt viikonloppuna kun teitä ilmeisesti oli paljon, niin iso peli olisi voitu pelata kaupungista ja toinen sitten saksalaisten aloitteen mukaan jossain muualla. Toi 2 vs 2 sääntö on mun mielestä yksittäisen pelin mielekkyyden kannalta aika hyvä, kun se vähän tasoittaa FS-joukkojen tuomaa etua ja ehkä tasaa out of supplyn vaikutustakin. Ehkä suurin ongelma tässä kampanjassa on se, että pelit menevät todella helposti yksipuolisiksi, kun toisella osapuolella on vain niin paljon enemmän joukkoja. Jos nyt miettii miten tässä kampanjassa on toistaiseksi mennyt, niin eipä alivoimalla pelannut ole tainnut voittaa oikeastaan yhtäkään taistelua, jos pelaajat ovat edes jotakuinkin yhtä kokeneita. Ja no ei se varsinaisesti ihmekään ole, että 500+ ylimääräistä pojoa näkyy 1500/1650 pisteen pelissä.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ma 06.02.2012 22:02
Kirjoittaja Sotalammas
Earnest kirjoitti:Missä vaiheessa/miten Borizov valloitettiin ja Lepel menetettiin? Vauhti on ollut kova, kun oma kärki on jo saarroksissa!
Otan matsia Celebdaen laskuvarjojanttereita vastaan perjantaina, jos muut halua ottaa peliä tällä viikolla tai samaan aikaan suurempaa peliä niin kaiken mokomin, ottakaa yhteyttä YV:llä tai täällä.
Mä voin ottaa matsia perjantaina. Löytääkö neukku toista pelaajaa ?
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 09:50
Kirjoittaja deggial
Sotalammas kirjoitti:Earnest kirjoitti:Missä vaiheessa/miten Borizov valloitettiin ja Lepel menetettiin? Vauhti on ollut kova, kun oma kärki on jo saarroksissa!
Otan matsia Celebdaen laskuvarjojanttereita vastaan perjantaina, jos muut halua ottaa peliä tällä viikolla tai samaan aikaan suurempaa peliä niin kaiken mokomin, ottakaa yhteyttä YV:llä tai täällä.
Mä voin ottaa matsia perjantaina. Löytääkö neukku toista pelaajaa ?
Minä voisin tulla sotimaan perjantaina päivällä, esim. kello 14:30- ...
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 10:44
Kirjoittaja Celebdae
Me ollaan Earnestin kanssa alottamassa klo 14 et jos sulle ja lampaalle sopii, niin voidaan vetää 2 vs 2. Tai sit yksittäiset pelit, jos siltä tuntuu.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 13:32
Kirjoittaja deggial
Celebdae kirjoitti:Me ollaan Earnestin kanssa alottamassa klo 14 et jos sulle ja lampaalle sopii, niin voidaan vetää 2 vs 2. Tai sit yksittäiset pelit, jos siltä tuntuu.
Mulle sopisi 2 vs 2 gamet kello 14:00->
Mites lammas??
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 19:03
Kirjoittaja Sotalammas
deggial kirjoitti:Celebdae kirjoitti:Me ollaan Earnestin kanssa alottamassa klo 14 et jos sulle ja lampaalle sopii, niin voidaan vetää 2 vs 2. Tai sit yksittäiset pelit, jos siltä tuntuu.
Mulle sopisi 2 vs 2 gamet kello 14:00->
Mites lammas??
Koulu lopuskelee vasta klo 14 joten paikalla jossain klo 15-16 välissä riippuen yleisistä
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 20:18
Kirjoittaja Earnest
Ok, no jos sulla on figut kerholla ja lista mielessä ja tuut sieltä opiskelemasta/baarista suoraan niin me voidaan laittaa pöydät valmiiks sekä tehdä deploymentti (Jaakko varmaan voi hoitaa sen). Pitäis päästä illalla vielä hki:n yöelämään ajoissa :D
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 20:23
Kirjoittaja Celebdae
Earnest kirjoitti:Ok, no jos sulla on figut kerholla ja lista mielessä ja tuut sieltä opiskelemasta/baarista suoraan niin me voidaan laittaa pöydät valmiiks sekä tehdä deploymentti (Jaakko varmaan voi hoitaa sen). Pitäis päästä illalla vielä hki:n yöelämään ajoissa :D
Jees laita Risto mulle lista vaikka yv:nä (1650 pojoa siis) ja me hoidetaan alkutoimet. Pääset sitten mukaan mättöön sopivasti siinä vaiheessa, kun ryssä on jo lyöty, eli voit patsastella voittajana =)
...tai siis tuskin on depoa pidemmälle ehditty.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 20:50
Kirjoittaja Trekkeri
Asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta kotirintaman velvollisuuksien vuoksi olisi kiva saada esitietoja mahdollisesta kampanjan päätöspelistä.
Siksi ehdotankin että mahdollinen Megapeli pelattaisiin huhtikuussa 6.4-9.4. välisenä aikana (pitkäperjantai ja pääsiäispäivä tuovat vapaata monille).
Näin olisi mahdollisuus pelata eeppinen kaksipäiväinen päätösottelu, kuten viime kampanjan kanssa tehtiin :)
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 20:55
Kirjoittaja Celebdae
Trekkeri kirjoitti:
Siksi ehdotankin että mahdollinen Megapeli pelattaisiin huhtikuussa 6.4-9.4. välisenä aikana (pitkäperjantai ja pääsiäispäivä tuovat vapaata monille).
Näin olisi mahdollisuus pelata eeppinen kaksipäiväinen päätösottelu, kuten viime kampanjan kanssa tehtiin :)
Sopii ainakin meikäläiselle hyvin sekä ajankohta että kaksipäiväisyys. Rautaa kunnolla rajalle!
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 21:23
Kirjoittaja Earnest
Siirryn maaliskuun viimeisellä viikolla Lappeenrantaan Maasotakoululle muutamaksi kuukaudeksi, joten en tiedä onko tuo ns. ensinmäinen viikonloppu meille vapaa? Tiedän paremmin vasta maaliskuussa, mutta ei megabattle yhtä miestä kaipaa.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 21:54
Kirjoittaja Sotalammas
Trekkeri kirjoitti:Asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta kotirintaman velvollisuuksien vuoksi olisi kiva saada esitietoja mahdollisesta kampanjan päätöspelistä.
Siksi ehdotankin että mahdollinen Megapeli pelattaisiin huhtikuussa 6.4-9.4. välisenä aikana (pitkäperjantai ja pääsiäispäivä tuovat vapaata monille).
Näin olisi mahdollisuus pelata eeppinen kaksipäiväinen päätösottelu, kuten viime kampanjan kanssa tehtiin :)
Kuulostaa hyvältä. Lähteekö joku pohjustamaan jotain kivaa skenaariota mun kanssa siihen ? Vai mennäänkö tylsällä total war mätöllä ?
Lammas
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 22:11
Kirjoittaja Earnest
Sotalammas kirjoitti:Trekkeri kirjoitti:Asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta kotirintaman velvollisuuksien vuoksi olisi kiva saada esitietoja mahdollisesta kampanjan päätöspelistä.
Siksi ehdotankin että mahdollinen Megapeli pelattaisiin huhtikuussa 6.4-9.4. välisenä aikana (pitkäperjantai ja pääsiäispäivä tuovat vapaata monille).
Näin olisi mahdollisuus pelata eeppinen kaksipäiväinen päätösottelu, kuten viime kampanjan kanssa tehtiin :)
Kuulostaa hyvältä. Lähteekö joku pohjustamaan jotain kivaa skenaariota mun kanssa siihen ? Vai mennäänkö tylsällä total war mätöllä ?
Lammas
Ite mietin sellasta, että jos NL saa initiativen, me todennäköisesti lähetään kaupunkia valtaamaan. Koska kyseessä on kunnon tyly Festungplatz, tähän menis hyvin esim. Big Push? Kenttä siten, että kaupungin portit dominoi teidän aloitus paikan ja linnoitusta piisaa vaikka muille jakaa normi sääntöjen puitteissa.
Jos te saatte initiativen, niin sitten mun mielestä joko randomilla joku skenu, tai miksei total war - kuitenkin molemmilla on yksi jalkaväki ja tankki komppania joten sen pitäisi olla melko tasapainossa. Total war kusee vaan, jos tankki/mech/inf suhteet ei ole tasapainossa, muuten olen diggailut siitä. Tosin kukin omalla tavallaan, ei ole pakko pelailla!
Vois olla myös siistiä käyttää noita Total War komentajien spessu sääntöjä jos kiinostaa, ei pakko tosin.
Vaihtoehtoisesti pelataan vaan 1 v 1 pelit ja katotaan randomisti skenu. Kaikki käy mulle!
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ti 07.02.2012 22:18
Kirjoittaja Celebdae
Lammas tossa tais hahmotella jo sitä kampanjan päättävää giganttista megataistelua. Siihen joku oma skenu sopisi mainiosti, mieluiten jopa niin, että reservejä tulee mukaan pöydälle runsaasti esim. tokan päivän aluksi.
Perjantaille noi kaavailut käy hyvin. Ja mulle sopii kyl sekin, että saatte aloitteen ilman heittoa ja saksalaiset pääsevät seuraavassa kampanjapelissä (vaikka ens viikon alkupuolella) sit hyökkäämään.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 05:04
Kirjoittaja deggial
Perjantaina mieleummin joku muu kuin Total War.
Esim. juurikin se Big Push voisi olla hyvä?
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 12:40
Kirjoittaja Celebdae
Celebdae kirjoitti:Trekkeri kirjoitti:
Siksi ehdotankin että mahdollinen Megapeli pelattaisiin huhtikuussa 6.4-9.4. välisenä aikana (pitkäperjantai ja pääsiäispäivä tuovat vapaata monille).
Näin olisi mahdollisuus pelata eeppinen kaksipäiväinen päätösottelu, kuten viime kampanjan kanssa tehtiin :)
Sopii ainakin meikäläiselle hyvin sekä ajankohta että kaksipäiväisyys. Rautaa kunnolla rajalle!
Jos nyt palataan vielä vähän tähän ajankohtaan, niin tossa pääsiäisenähän on neljä päivää aikaa pelille. Mitkä niistä sitten otetaan? Mä voisin kannattaa vaikkapa pe-la ja laitanpa itse asiassa ton saman tien kertsin kalenteriin varaukseen. Jos tulee muulle kannatusta, niin vaihdetaan sit.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 16:18
Kirjoittaja Trekkeri
Itsekin perjantai-lauantai pelin kannalla, jää sitten aikaa toipua jälkipeleistä ;)
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 18:10
Kirjoittaja Sotalammas
Sotalammas kirjoitti:deggial kirjoitti:Celebdae kirjoitti:Me ollaan Earnestin kanssa alottamassa klo 14 et jos sulle ja lampaalle sopii, niin voidaan vetää 2 vs 2. Tai sit yksittäiset pelit, jos siltä tuntuu.
Mulle sopisi 2 vs 2 gamet kello 14:00->
Mites lammas??
Koulu lopuskelee vasta klo 14 joten paikalla jossain klo 15-16 välissä riippuen yleisistä
Nyt kävikin sitten niin että en pääse Pe pelaaman sori. Näin käy kun elää naisen kanssa. Ei voi koskaan tietää miten tilanteet elää. Ensi viikolla uutta yritystä.
Koittakaa saada joku tilalle.
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 19:05
Kirjoittaja gutrot
Mä voisin päästä perjantaina pelaamaan mutta vasta 1600-1700 maissa.
Voisin jopa pelata saksalla kun alkaa veli venäläinen olemaan jo aika tuttu (meikäläisen listalla).
Re: N&T presents: Firestorm Bagration 2012. (3 kierros 4.2)
Lähetetty: Ke 08.02.2012 22:47
Kirjoittaja Celebdae
gutrot kirjoitti:Mä voisin päästä perjantaina pelaamaan mutta vasta 1600-1700 maissa.
Voisin jopa pelata saksalla kun alkaa veli venäläinen olemaan jo aika tuttu (meikäläisen listalla).
Mulla on sellanen juttu, että ois vähän tarvetta päästä illaksi synttäreille ja siksi toi alkuperäinen noin klo 14 alotus olis toiveissa. Jos lähetään 2 vs 2 matsiin alkaen viideltä, niin se venyy vähän turhan pitkään =(