Sivu 3/11
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 08:56
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Ordo Aboensis kirjoitti:Tjudin kirjoitti:Lord of Carcassonne kirjoitti:Jos tulen edellisenä iltana pelipaikalle niin olisiko mahdollista päästä sisään(uskoisin että yöllä noin klo 0.00) niin voisin yöpyä siinä aulassa sohvilla. Mulla ei ole muuten mahdollisuutta saapua paikalle Lauantai aamuna kun pelit alkaa jo kerran 10 aikoihin(koska aikaisin ei lähde junia orivedeltä turkuun). Toivon saavani tähän piakkoin vastauksen sillä mun osallistuminen tulee riippumaan siitä.
En ole Fanaticin järjestelyporukassa mukana mutta muuten T-talolla häppeningejä järjestänyt kuitenkin, siksi uskaltaudun vastaamaan järkkäreiden puolesta.
Valitettavasti tuo paikalla yöpyminen ei onnistu, sitä on yritetty saada onnistumaan esim. Conklaavissa. Viranomaispäätöksellä tila ei ole yöpymiseen tarkoitettu ja siksi talonmies ei siihen voi antaa lupaa.
TJudin tietää mistä puhuu, emme siis voi tarjota yöpymistä pe-la-yöksi. Edellä mainitun lisäksi saamme tilat käyttöömme vasta lauantai-aamuna; perjantai-illalla siellä on varmaan vielä jotain tanssiaisia tms.
Ei siinä muuten mutta vähän hankaloittaa tilannetta. Noh, missäs on sitten lähin hotelli? jos hotellille on pitkäkin matka niin voi tämä reissu vaarantua. Muussa tapauksessa esellisenä päivänä pitää vain nukkua kotona päivällä ja valvoa yö. Vastustajille se voi olla kiusallista kun kaveri nukkuu pelipöydällä.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 11:22
Kirjoittaja Ordo Aboensis
Lord of Carcassonne kirjoitti:Ei siinä muuten mutta vähän hankaloittaa tilannetta. Noh, missäs on sitten lähin hotelli? jos hotellille on pitkäkin matka niin voi tämä reissu vaarantua. Muussa tapauksessa esellisenä päivänä pitää vain nukkua kotona päivällä ja valvoa yö. Vastustajille se voi olla kiusallista kun kaveri nukkuu pelipöydällä.
Esim.
Tapulitalossa on pelaajat monasti nukkunut ja kai ihan viihtyneet. Tapulitalo on ainakin helposti kävelymatkan päässä turnauspaikalta
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 11:40
Kirjoittaja Malkuth
Ordo Aboensis kirjoitti:Lord of Carcassonne kirjoitti:Ei siinä muuten mutta vähän hankaloittaa tilannetta. Noh, missäs on sitten lähin hotelli? jos hotellille on pitkäkin matka niin voi tämä reissu vaarantua. Muussa tapauksessa esellisenä päivänä pitää vain nukkua kotona päivällä ja valvoa yö. Vastustajille se voi olla kiusallista kun kaveri nukkuu pelipöydällä.
Esim.
Tapulitalossa on pelaajat monasti nukkunut ja kai ihan viihtyneet. Tapulitalo on ainakin helposti kävelymatkan päässä turnauspaikalta
Tässä vielä reittiohje.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 13:18
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Täytynee tiedustella tuosta paikasta.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 20:33
Kirjoittaja Ordo Aboensis
Warmachine/Hordes-sääntöpaketti lisätty ensimmäiseen viestiin!
HUOM! Turnausmaksu on halvempi yhdistyksen jäsenille. Tällä hetkellä tästä on maininta pelkästään WM/H-sääntöpaketissa mutta koskee toki kaikkia pelejä. Jos joku yhdistyksen jäsen ehti jo maksaa korkeammalla hinnalla, YVtä vaan tänne päin niin korjataan tilanne.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 23:36
Kirjoittaja Ordo Aboensis
Warhammer Fantasy Battles -sääntöpaketti lisätty ketjun aloitusviestiin. Kyselkäähän epäselvyyksistä.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 23:39
Kirjoittaja Warchef
Fabassa tota wd demoni juttua ei ilmeisesti käytetä?
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ti 04.09.2012 23:58
Kirjoittaja banzgo
Kuinka Kaaos kääpiöiden kompit toimivat. Tuolla PDFssä lukee eritavalla kuin TWFn viimeisessä draftissä. Tuo prd antaisi ottaa sekä Kdain, 3 str 5 lätty asetta ja sorsa proffan. Kun taas foorumien vedoksessa kdai ja lätyt olivat omalla rivillään ja sorsa proffa ja chalise omallaan. Käytännössä ero on vain siinä, että saako ottaa 3 str5 lättyä vai ei. Kummin tässä mennään.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 08:41
Kirjoittaja Oldyard
mites en löydä omaa nimeäni 40k listalta vaikka maksoin yhdistyksen tillille sen 25e jo lauantaina 1.9?
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 09:35
Kirjoittaja Juhaaha
Onko fabassa maalauspakko?
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 11:00
Kirjoittaja Malkuth
Oldyard kirjoitti:mites en löydä omaa nimeäni 40k listalta vaikka maksoin yhdistyksen tillille sen 25e jo lauantaina 1.9?
Listat päivittyy keskimäärin kerran viikossa. Kyllä se sinne aikanaan ilmaantuu.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 12:39
Kirjoittaja Scumboogie
Juhaaha kirjoitti:Onko fabassa maalauspakko?
Sääntöpaketti kirjoitti:Pelaajien armeijoiden tulee olla kokonaan maalattuja ja käytettyjen figuurien tulee olla kuvaavia.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 13:39
Kirjoittaja spjarv
Ordo Aboensis kirjoitti:Warhammer Fantasy Battles -sääntöpaketti lisätty ketjun aloitusviestiin. Kyselkäähän epäselvyyksistä.
Voisiko demonien osalta saada korjausta/selvennystä comppiin, kun demonit saivat juuri pinon uusia yksiköitä (ja toisaalta esim. flamerit nerffattiin, joten ainakin niiden määräcomppi muuttui juuri täysin turhaksi)?
Eli onko tulossa jotain uusia rajoituksia uusille uniteille ja aiotaanko vanhoja poistaa? (esim. "flamerilimitti poistuu ja hyvityksenä yhden parhaista uniteista fukkimisesta pelatkaa master of sorcery kuten kirjassa, kun tz welhoja ei mihinkään turvaan enää saa").
Nämä muutokset ovat kuitenkin tuon kompin kirjoittamisen jälkeisiä ja uusi ETC-komppi valmistunee joskus keväällä, joten pientä turnauskohtaista säätämistä voisi olla paikallaan harrastaa.
Edit: vai pelataanko tämä turnaus vielä vanhoilla demoneilla?
-Sami
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 13:55
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Nyt selvisi yöpymis ongelmakin. Yövyn siinä teidän ehdottamassanne hotellissa. Sain varattua huoneen :) . Nyt vain miettimään kumpaa haluan tulla pelaamaan.fabaa tai 40:ta. 40k taas houkuttelisi mutta fabassa viimeksi kun olin ite mukana tulin 11:sta :D .
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 14:36
Kirjoittaja THE MASTER
Malkuth kirjoitti:THE MASTER kirjoitti:Onko 40k taas alakrrassa?
Ei olla vielä päätetty. Miksi tää on sulle niin olennaista?
Koska saan paskoja maalaus arvostelu/pisteitä ja tämä on vain Turussa. Turussa pärjää mahdollisiman räike ja puhdas armeija, olen käynyt turussa monta kertaa ja saan melkein samat pisteet kuin pohjamaalattu ja washattu armeija. Aika monessa muussa turnauksessa pärjään hyvin, synkällä teemalla. En ikinä ole saanut mitään parannus ehdotuksia maalaamisen suhteen Turussa. Vaikka olen tuomaria metsästänyt. Vastauksena tulee että on kiire, en muista ja en ollut minä.
Viekaan että syy huonoon arvosteluun on valaistus. Koska olen huomannut, että pimeässä on vaikeempi huomioida yksityiskohtia.
Tykkään kritiikistä! Jos annetaan huonoja pisteitä niin sitten odotan paljon parannus ehdotuksia!
40kta on aina pelattu alakerrassa.
Minulta on jäänyt monta Turku Fanaticia väliin tästä syystä. Joudun räätälöimään uusia ukkoja Turkua varten jos haluan tulla Helsingistä pelaamaan. Mutta motivaatio on heikkoa Turkua varten.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 14:52
Kirjoittaja TheEmu
THE MASTER kirjoitti:Minulta on jäänyt monta Turku Fanaticia väliin tästä syystä. Joudun räätälöimään uusia ukkoja Turkua varten jos haluan tulla Helsingistä pelaamaan. Mutta motivaatio on heikkoa Turkua varten.
Oothan lukenut 40k-sääntöpaketin läpi tarkkaan? Vinkki:
40k:ssa ei jaeta maalauspisteitä osaksi turnauspisteitä. Eli ei tarvii ressata että pahat turkulaistuomarit antais ihan kiusallaan sulle huonoja pisteitä ja tahallaan aiheuttais sulle mielipahaa tällä.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 14:59
Kirjoittaja Malkuth
^40k:n järjestäjäporukka on Turussa vaihtunut täysin (allekirjoittanut oli ensimmäisen kerran mukana viime syksynä, kevätfanaticissa ekan kerran päävastuussa), joten aikaisempia vuosia koskevaan kritiikkiin en oikein voi vastata muuta kuin tuon "en ollut minä".
Nykyään maalauspisteitä ei käytetä Fanaticin 40k-turnauksessa enää lainkaan, joten huolesi tavallista huonommista maalauspisteistä on sikäli turha. Olisin halunnut turnauksen rinnalle myös maalauskilpailun (siis maalaus olisi pisteytetty vastustajien ja vähintään yhden tuomarin toimesta ja palkittu erikseen), mutta se on valitettavasti mahdotonta johtuen tulosten laskemiseen tarvittavasta huomattavan pitkästä ajasta. Perinteisestä "maalauksesta saa maksimissaan tasurin verran turnauspisteitä" -systeemistä en henkilökohtaisesti pidä, joten sitä ei tulla Fanaticissa käyttämään ainakaan lähiaikoina. Toivon kyllä turnauksiini mahdollisimman näyttäviä armeijoita, mutta mielestäni armeijan ulkonäön ja itse pelien sotkeminen samaan pisteytykseen ei ole mielekästä, etenkään turnauksessa jossa on jokatapauksessa maalauspakko. Turnauksissa joissa saa pelata myös maalaamattomilla figuilla on ihan ok rangaista niin tekeviä muutamalla pisteellä.
Olen itsekin sitä mieltä, että periaatteessa olisi jo 40k:n vuoro päästä yläkertaan, mutta valitettavasti realiteetti on se, että faba on viime vuosina aina ollut selvästi isompi turnaus eikä yksinkertaisesti mahdu alakertaan. Jos 40k:ssa on taas toistakymmentä ilmoittautunutta vähemmän, ei ole muuta mahdollisuutta kuin laittaa se alakertaan. Olen sopinut faba-järkkärin kanssa, että jos 40k on isompi kuin faba se pääsee yläkertaan, mutta ei tässä vaiheessa todellakaan näytä siltä että niin tulisi käymään.
Aikaisempien vuosien todella pahaa tungosta saatiin viime vuonna purettua laittamalla osa pöydistä narikan puolelle, mikä toimi muuten oikein hyvin, mutta toi mainittu valaistuksen puute oli parissa pöydässä jo pelaamistakin häiritsevä. Katsotaan, saisiko tilannetta vielä hiukan paremmaksi tällä kertaa, mutta T-talo nyt valitettavasti on mikä on. Hintaisekseen oikein hyvä, sanoisin kaikesta huolimatta.
- Lauri Koukila /Ordo
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 15:30
Kirjoittaja Celebdae
Asiahan ei mulle mitenkään kuulu, mutta ootteko harkinneet jonkinmoisten omien lisävalaistimien hankkimista? Kaipa sitä joitain siirrettäviä loisteputkia tms. saisi suht halvalla käytettäväksi aina turnauksissa. Sähkönkulutuksestakaan tuskin tarttee välittää =)
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: Ke 05.09.2012 15:33
Kirjoittaja Malkuth
Celebdae kirjoitti:Asiahan ei mulle mitenkään kuulu, mutta ootteko harkinneet jonkinmoisten omien lisävalaistimien hankkimista? Kaipa sitä joitain siirrettäviä loisteputkia tms. saisi suht halvalla käytettäväksi aina turnauksissa. Sähkönkulutuksestakaan tuskin tarttee välittää =)
Just tota viestiä kirjottaessani aloin harkita. =)
Ostaa mokomia ei kannata, mutta katotaan saisko sinne alakertaan jonkun lampun lainattua jostain.
Re: Turku Fanatic 2012 13.-14.10.2012
Lähetetty: To 06.09.2012 10:43
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Nyt on maksettu osallistuminen. Toivottavasti 40k:honkin saadaan jengiä mukaan.