Sivu 3/4
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 11:30
Kirjoittaja -Emppu-
Komiteasta puhutaan edelleen hyvin yleisin termein ja osa sen puolestapuhujista on muuttanut mielipidettään, joten ehdotan, että pro-komitea kansa tarkentaa ehdotuksensa selkeämpään formaattiin ja järjestetään "valitsijamiehet vs. komitea" äänestys. Valitsijamiessysteemistä on ollut myös liikkeellä pari marginaalisesti toisistaan eroavaa ehdotusta, joten laitan tähän omasta mielestäni parhaan version:
- 1. Kaikki tiimiin haluavat pelaajat ilmoittavat halukkuutensa Suomen ykkös- tai kakkostiimiin Sotussa.
Suomen edustustiimeihin ilmoittautuneen pelaajan tulee olla valmis lähtemään itse turnaukseen osana joukkuetta, osallistumaan mahdollisiin harjoitustapahtumiin, osallistumaan koko tiimin listojen rakenteen suunnitteluun ja matkajärjestelyiden organisointiin. Yksittäisen pelaajan vastuualueeksi voidaan osoittaa esim. yksi seuraavista tehtävistä: Lentolippujen varaus, omien ja vastusten listojen prosessoinnin suunnittelu ja organisointi, tiimipaitojen hankinnat tai harjoitustilaisuuksien järkkääminen.
2. Halukkaiden joukosta valitaan äänestyksellä kaksi pelaajaa ykköstiimin valitsijamiehiksi ja yksi pelaaja kakkostiimin valitsijamieheksi. Äänestys järjestetään vuoden 2013 syksyllä.
Ykköstiimin valitsijat ovat automaattisesti ykköstiimissä (jos niin haluavat) ja kakkostiimin valitsija on automaattisesti kakkostiimissä (jos kakkostiimin osallistuminen turnaukseen on mahdollista). Valitsijat ovat myös pääasiallisessa vastuussa tiimin ja matkan organisoinnista
3. Tiimien valitsijamiehet suorittavat loput tiimien jäsenten valinnat käyttäen apunaan ranking- ja turnaustuloksia, haastatteluja yms.
4. Valitsijamiehet valitsevat tiimeihinsä myös vähintään yhden varapelaajan.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 12:18
Kirjoittaja Celebdae
-Emppu- kirjoitti:- 1. Kaikki tiimiin haluavat pelaajat ilmoittavat halukkuutensa Suomen ykkös- tai kakkostiimiin Sotussa.
Suomen edustustiimeihin ilmoittautuneen pelaajan tulee olla valmis lähtemään itse turnaukseen osana joukkuetta, osallistumaan mahdollisiin harjoitustapahtumiin, osallistumaan koko tiimin listojen rakenteen suunnitteluun ja matkajärjestelyiden organisointiin. Yksittäisen pelaajan vastuualueeksi voidaan osoittaa esim. yksi seuraavista tehtävistä: Lentolippujen varaus, omien ja vastusten listojen prosessoinnin suunnittelu ja organisointi, tiimipaitojen hankinnat tai harjoitustilaisuuksien järkkääminen.
2. Halukkaiden joukosta valitaan äänestyksellä kaksi pelaajaa ykköstiimin valitsijamiehiksi ja yksi pelaaja kakkostiimin valitsijamieheksi. Äänestys järjestetään vuoden 2013 syksyllä.
Ykköstiimin valitsijat ovat automaattisesti ykköstiimissä (jos niin haluavat) ja kakkostiimin valitsija on automaattisesti kakkostiimissä (jos kakkostiimin osallistuminen turnaukseen on mahdollista). Valitsijat ovat myös pääasiallisessa vastuussa tiimin ja matkan organisoinnista
3. Tiimien valitsijamiehet suorittavat loput tiimien jäsenten valinnat käyttäen apunaan ranking- ja turnaustuloksia, haastatteluja yms.
4. Valitsijamiehet valitsevat tiimeihinsä myös vähintään yhden varapelaajan.
Mä korjaisin tätä seuraavasti:
1. Mikäli nyt päästään suurin piirtein yhteisymmärykseen valitsijamiesvalinnasta, niin halukkuutensa ilmoittavat valitsijamieheksi haluavat.
2. Valitaan vain kaksi valitsijamiestä, koska ei ole tietoa toisesta tiimistä ja koska potentiaalinen kakkostiimin valitsijamies voisi ihan hyvin olla ykköstiimin jäsen.
3. Tiimiin haluavat pelaajat ilmoittavat kiinnostuksensa ja samalla sitoutuvat yllä Empun kohdassa 1. mainitsemiin nakkeihin, jos tulevat valituksi.
4. Valitsijamiehet valitsevat tiimin loput jäsenet turnaustulosten, haastattelujen ja valintaviikonloppujen perusteella. Valitsijamiehet valitsevat myös mahdollisen kakkosjengin valitsijan, joka on tämän jälkeen vastuussa kakkostiimin valinnasta, mutta voi konsultoida muita valitsijamiehiä halutessaan.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 14:26
Kirjoittaja Ihme_apina
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 17:19
Kirjoittaja -Emppu-
2.Valitaan vain kaksi valitsijamiestä, koska ei ole tietoa toisesta tiimistä ja koska potentiaalinen kakkostiimin valitsijamies voisi ihan hyvin olla ykköstiimin jäsen.
Preferoin itse 2+1 valitsijamiehen valintaa, jotta ei tarvitse järjestää kahta äänestykierrosta ja taas taistella foorumi-inertiaa vastaan. Jos mennään viime vuoden tyyliin, niin kakkostiimin ilmoittautuminen hoidetaan kauan ennen ykköstiimin pelaajavalintoja, joten esittämääsi ongelmaa ei pääse syntymään.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 17:37
Kirjoittaja Celebdae
-Emppu- kirjoitti:2.Valitaan vain kaksi valitsijamiestä, koska ei ole tietoa toisesta tiimistä ja koska potentiaalinen kakkostiimin valitsijamies voisi ihan hyvin olla ykköstiimin jäsen.
Preferoin itse 2+1 valitsijamiehen valintaa, jotta ei tarvitse järjestää kahta äänestykierrosta ja taas taistella foorumi-inertiaa vastaan. Jos mennään viime vuoden tyyliin, niin kakkostiimin ilmoittautuminen hoidetaan kauan ennen ykköstiimin pelaajavalintoja, joten esittämääsi ongelmaa ei pääse syntymään.
Mun esittämäni ongelma sisältää myös sen, että kakkostiimin valitsijamies haluttaisiin ykköstiimiin/haluaisi itse ensisijaisesti ykköstiimiin. Ja siis esittämässäni mallissa ykköstiimin valitsijamiehet valitsevat kakkostiimin valitsijamiehen, eli uutta äänestyskierrosta ei ole luvassa.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 31.10.2013 18:11
Kirjoittaja -Emppu-
esittämässäni mallissa ykköstiimin valitsijamiehet valitsevat kakkostiimin valitsijamiehen, eli uutta äänestyskierrosta ei ole luvassa.
My bad.
Olen eri mieltä siitä, että ykköstiimin valitsijat valitsevat myös kakkostiimin valitsijan, mutta ainakin tuolla systeemillä asiat saadaan varmasti eteenpäin. 2+1 äänestyksellä saataisiin marginaalisesti lisää valtaa masiinakansalle äänestyvaiheessa.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ma 04.11.2013 22:37
Kirjoittaja Crescent
Keskustelu on taas tyyntynyt, eikä konkreettista mallia valitsijamiehistä eroavalle komitealle oo syntyny. Avoimuudelle ja treeniviikonlopuille vaikuttais olevan kysyntää.
Voidaanko olettaa, että kaikki on suht tyytyväisiä Jaakon ja Empun kuvaamiin valistijamiessysteemeihin ja voidaan jatkaa niillä eteenpäin? Tarvitaanko niiden välillä äänestystä?
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 10:13
Kirjoittaja Prkl
Crescent kirjoitti:Voidaanko olettaa, että kaikki on suht tyytyväisiä Jaakon ja Empun kuvaamiin valistijamiessysteemeihin ja voidaan jatkaa niillä eteenpäin? Tarvitaanko niiden välillä äänestystä?
Eiköhän. Eriävät mielipiteet voi esittää nyt tai vaieta iäksi. Päästäänpähän eteenpäin.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 11:37
Kirjoittaja Celebdae
Miten tossa Empun ehdotuksessa se kolmas valitsijamies valitaan käytännössä? Ilmoittavatko kaikki wtc-tiimistä kiinnostuneet samalla, että haluavatko tulla valituiksi kakkostiimin valitsijaksi (ilmeisesti oletetaan, että kaikki haluavat olla joka tapauksessa ainakin ykköstiimin valitsijoita)? Tarkoittaako valinta kakkostiimin valitsijaksi, että ei voida valita ykköstiimiin tai jos voidaan, niin tällöin ilmeisesti uusi äänestyskierros tiimivalinnan jälkeen? Jos näin, niin toimisiko äänestys siten, että kolmanneksi eniten ääniä saaneesta tulee kakkostiimin valitsija vaiko että jos ilmoitat olevasi kakkostiimin valitsijaksi ehdolla, niin olet eri kategoriassa kuin ykköstiimin valitsijaksi ehdolla olevat?
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 11:47
Kirjoittaja Prkl
Celebdae kirjoitti:Miten tossa Empun ehdotuksessa se kolmas valitsijamies valitaan käytännössä? Ilmoittavatko kaikki wtc-tiimistä kiinnostuneet samalla, että haluavatko tulla valituiksi kakkostiimin valitsijaksi (ilmeisesti oletetaan, että kaikki haluavat olla joka tapauksessa ainakin ykköstiimin valitsijoita)? Tarkoittaako valinta kakkostiimin valitsijaksi, että ei voida valita ykköstiimiin tai jos voidaan, niin tällöin ilmeisesti uusi äänestyskierros tiimivalinnan jälkeen? Jos näin, niin toimisiko äänestys siten, että kolmanneksi eniten ääniä saaneesta tulee kakkostiimin valitsija vaiko että jos ilmoitat olevasi kakkostiimin valitsijaksi ehdolla, niin olet eri kategoriassa kuin ykköstiimin valitsijaksi ehdolla olevat?
Viime vuonnahan ilmoitettiin halukkuus ykköstiimin valitsijaksi ja/tai kakkostiimin valitsijaksi. Kansa sitten äänesti melko sukkana Jaakon ja Teemun ykköstiimin valitsijoiksi ja Mikan kakkostiimin valitsijaksi.
Tänä vuonna kakkostiimin valitsijan tehtävä saattaa olla ikävän teoreettinen jos ei saada kuin yksi tiimi kisoihin :S
Mun mielestä voidaan äänestää ehdokkaista suoraan joku kakkostiimin valitsijaksi.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 11:51
Kirjoittaja Celebdae
Joo mä tiedän miten meni viime vuonna. Silloin kakkostiimiin ei ollut edes ehdolla kukaan muu kuin Mika. Tai siis tarkemmin viime vuonnahan ei taidettu mitään ehdokkuutta edes kysellä sen laajemmin paitsi että ehdotetut joko kieltäytyivät tai eivät.
Mut oleellinen kysymys on erityisesti toi että jos sut valitaan kakkostiimin valitsijaksi, niin poissulkeeko se valinnan ykköstiimiin?
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 12:35
Kirjoittaja Ihme_apina
Onk mikään ongelma jos samat kaks tenuu kokoo ykköstiimin ja sit kokoo mahdollisen kakkostiimin jäljelläolevista?
Miks varsinaisesti tarttis toiseen tiimiin eri valitsijoita jos sen koostumusta ei voi päättää kuitenkaan ennen kuin koko ykköstiimi on tiedossa?
Toki tää jättää kai jonkun mahdollisuuden et kakkostiimi ei tuu toimeen keskenään tai jotain muuta typerää, mut eiks tää masiinapoppoo oo kuitenkin aika lungii porukkaa ku täs o muutama vuosi ryypätty, pelattu ja nukuttu vierekkäin?
Tänä vuonna toimi ihan hyvin se et Emppu valitti kaks ja ne valitti kumpikin yhen mut en näkis mitenkään mahottomana et ihan samat naamat siel olis ollu kuitenki, ja jos ei olis ollu ni tough luck ja joku olis voittanu mun tilalla enemmän ku yhen pelin..
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 12:53
Kirjoittaja GreenMeanie
Ihme_apina kirjoitti:
Toki tää jättää kai jonkun mahdollisuuden et kakkostiimi ei tuu toimeen keskenään tai jotain muuta typerää, mut eiks tää masiinapoppoo oo kuitenkin aika lungii porukkaa ku täs o muutama vuosi ryypätty, pelattu ja nukuttu vierekkäin?
Kai täs oli idiksenä just se et jos vaihtoehtosella systeemillä varmistetaan että reissuun lähtee 2 parasta tiimiä eikä 2 parasta turnausvakkareista koostuvaa tiimiä, mikäli näillä on joku ero. Ei niin että ite uskoisin tän olevan hirveen todennäköstä.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 13:10
Kirjoittaja Celebdae
Tossa mun ehdotuksessahan ykköstiimin valitsijat valitsevat myös kakkostiimin valitsijan, eli se mun käsittääkseni vastaisi noihin molempiin kohtiin. Omasta mielestäni systeemi olisi myös kokonaisuutena selkeämpi, mutta yritän vain tässä vähän selkeyttää myös tota toista vaihtoehtoa.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 13:48
Kirjoittaja TheEmu
Mun mielestä ihan ehdottomasti valitaan uus valitsijamies/miehet kakkostiimille. Kun valitsen tiimiä itseni ympärille, niin mulla on motivaatiota pohtia läpi yön että kuka siihen on paras, mutta jos valitsen mukaan lähteviä tyyppejä jotka ei sitten pelaakaan mun kanssa, niin tosi helpolla tulee valittua vaan just niitä kenen kanssa ois hauska juopotella Puolassa.
Mun mielestä valitaan nyt kaksi valitsijamiestä ykköstiimiin ja yksi valitsijamies kakkostiimiin, mutta pidetään takaportti auki, että jos kakkostiimin valitsijamies tuleekin valituksi ykköstiimiin, niin nämä kolme valitsijamiestä valitsevat uuden valitsijamiehen kakkostiimille (joka sitten kasaa tiiminsä).
(Mun mielestä kannattaa kuitenkin varautua kakkostiimin valintaprosessiin jo nyt, eikä vasta sitten kun oikeasti tiedetään että saadaan kakkonenkin sisään. Sitten jos ei saadakaan niin ei voi mitään. Mutta kyllä musta tuntuu että tonne jokunen kakkostiimi tulee ensi vuonnakin, ja miksei se sitten ois meidän kakkostiimi? Ja toisaalta jos oiski 64 tiimiä niin tarvii ehkä miettiä jo kolmostiimiä...? :) )
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ti 05.11.2013 15:11
Kirjoittaja Charad
Se joku linkki, minkä Jaakko laittoi tässä aikaisemmin antoi aika vahvaa viitettä siitä, että ne joilla oli kaksi tiimiä kisoissa, saisivat tälläisen mahdollisuuden seuraaviinkin. Tai ainakin etuajo-oikeuden muiden osallistujien kakkosnyrkkeihin.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ke 06.11.2013 19:32
Kirjoittaja -Emppu-
Komitean kannattajat eivät ole saaneet organisoitua suurta vastalauseryöppyä tai tarkennusta systeemiin, joten varmaan voidaan ruveta aloittamaan uutta äänestystä.
Mitä valitsijamiessysteemiin tulee, niin mun mielestä tästä kakkostiimin kapteenin valintakysymyksestä on saatu vähän liian vaikeaa "jos halutaan se kuitenkin ykköstiimiin"-argumentin takia. Jos ykköstiimi menettää yhden pelaajan sen takia, että kakkostiimillä on kapteenina masiinakansan luottamusta nauttiva henkilö niin en näe tässä hirveää tragediaa. Lisäksi, jos potentiaalinen kakkostiimin kapteeni haluaa ykköstiimiin, niin hän ei varmaan suostu kakkostiimin kapteeniksi. Tiimien tämän vuoden ilmoittautumissysteemikin taitaa olla hiukan tapahtuman järkkäreiden osalta, mutta en näe tässäkään mitään oikeaa estettä sille ettei voitaisi äänestää kapteeneja ykkös- sekä kakkostiimille. Parempi olla mun mielestä heti varautunut kahden tiimin kanssa. Jos saadaan vaan yksi tiimi sisään, niin jonkun kapteeniunelma kaatuu, mutta entä sitten. Muut valitsijamiehet osaavat varmaan reagoida tähän jollain järkevällä tavalla.
Päivitetty ehdotus:
- 1. Kaikki tiimiin haluavat pelaajat ilmoittavat halukkuutensa Suomen ykkös- tai kakkostiimiin Sotussa. Samalla pelaajat ilmoittavat ovatko käytettävissä ykkös- tai kakkostiimin valitsijamieheksi.
Suomen edustustiimeihin ilmoittautuneen pelaajan tulee olla valmis lähtemään itse turnaukseen osana joukkuetta, osallistumaan mahdollisiin harjoitustapahtumiin, osallistumaan koko tiimin listojen rakenteen suunnitteluun ja matkajärjestelyiden organisointiin. Yksittäisen pelaajan vastuualueeksi voidaan osoittaa esim. yksi seuraavista tehtävistä: Lentolippujen varaus, omien ja vastusten listojen prosessoinnin suunnittelu ja organisointi, tiimipaitojen hankinnat tai harjoitustilaisuuksien järkkääminen.
2. Halukkaiden joukosta valitaan äänestyksellä kaksi pelaajaa ykköstiimin valitsijamiehiksi ja yksi pelaaja kakkostiimin valitsijamieheksi. Äänestys järjestetään vuoden 2013 syksyllä. Kuka tahansa voi ilmoittautua halukkaaksi valitsijamieskandidaatiksi tai ehdottaa toista henkilö tehtävään. Valitsijamiehenä toimiminen on vapaaehtoista.
Ykköstiimin valitsijat ovat automaattisesti ykköstiimissä (jos niin haluavat) ja kakkostiimin valitsija on automaattisesti kakkostiimissä (jos kakkostiimin osallistuminen turnaukseen on mahdollista). Valitsijat ovat myös pääasiallisessa vastuussa tiimin ja matkan organisoinnista
3. Tiimien valitsijamiehet suorittavat loput tiimien jäsenten valinnat käyttäen apunaan ranking- ja turnaustuloksia, haastatteluja yms.
4. Valitsijamiehet valitsevat tiimeihinsä myös vähintään yhden varapelaajan.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Ke 06.11.2013 19:59
Kirjoittaja Prkl
Kannatetaan sinänsä Empun äskeisen viestin sisältöä.
-Emppu- kirjoitti:
- 1. Kaikki tiimiin haluavat pelaajat ilmoittavat halukkuutensa Suomen ykkös- tai kakkostiimiin Sotussa. Samalla pelaajat ilmoittavat ovatko käytettävissä ykkös- tai kakkostiimin valitsijamieheksi.
Suomen edustustiimeihin ilmoittautuneen pelaajan tulee olla valmis lähtemään itse turnaukseen osana joukkuetta, osallistumaan mahdollisiin harjoitustapahtumiin, osallistumaan koko tiimin listojen rakenteen suunnitteluun ja matkajärjestelyiden organisointiin. Yksittäisen pelaajan vastuualueeksi voidaan osoittaa esim. yksi seuraavista tehtävistä: Lentolippujen varaus, omien ja vastusten listojen prosessoinnin suunnittelu ja organisointi, tiimipaitojen hankinnat tai harjoitustilaisuuksien järkkääminen.
Tarkennus, koska kohta yksi on tehty, poislukien halukkuus valitsijaksi, niin eiköhän jokainen halukas vaan käy muokkaamassa tuolla halukkuuden ilmoitusketjussa omaan viestiinsä jos sattuu haluamaan myös valitsijamieheksi ykkös- tai kakkostiimiin. Joku kiva deadline (esim. maanantaihin 11.pvä mennessä) olisi kiva asettaa niin päästään sit tohon kakkoskohtaan.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: To 07.11.2013 17:08
Kirjoittaja TheEmu
petskules kirjoitti:Tarkennus, koska kohta yksi on tehty, poislukien halukkuus valitsijaksi, niin eiköhän jokainen halukas vaan käy muokkaamassa tuolla halukkuuden ilmoitusketjussa omaan viestiinsä jos sattuu haluamaan myös valitsijamieheksi ykkös- tai kakkostiimiin. Joku kiva deadline (esim. maanantaihin 11.pvä mennessä) olisi kiva asettaa niin päästään sit tohon kakkoskohtaan.
Jos ei vastaväitteitä juuri kuulu, niin eikös me tehdä näin? Eli maanantaihin 11.11. mennessä jokainen käy editoimassa tohon hakijaketjun viestiinsä, onko halukas toimimaan valitsijamiehenä jos yleisö semmoiseksi äänestää. Tämän jälkeen aloitetaan äänestys. Varmaan kolme tai neljä vuorokautta riittää, että jokainen (tai ainakin suurin osa) ehtii äänestämään, ja tällöin meillä olisi kapteenit eli valitsijamiehet selvillä esim. to 14.11.
Re: WTC2014 - Tiiminvalinta
Lähetetty: Pe 08.11.2013 02:19
Kirjoittaja Celebdae
Pakko sanoa, että mä henk. koht. en ihan hirveän innoissani ole tosta kakkostiimin kapteenin valinnasta tällä Empun tavalla. Tai siis mä ymmärrän vähän, että joku ehkä haluaa olla mieluummin toisen joukkueen kapteeni kuin ykkösjoukkueen jäsen, jos kokee pystyvänsä antamaan jotain extraa tuossa roolissa. Toisaalta eipä meillä ainakaan toistaiseksi mitenkään ylikorostunut kipparin rooli ole ollut, lähinnä joku joka sanoo viimeisen sanan tarvittaessa.
Mut joo mun kritiikkini kohdistuu siihen, että kakkostiimin kipparina on ikään kuin suorin reitti lopulliseen joukkueeseen. Vaikka me mitä luultavimmin saadaan kaksi varsin hyvää jengiä kasaan, niin kai sitä itse kukin haluaisi oikeasti olla ykkösjoukkueessa... ainakin jos ne muut tiimiläiset ei ihan mulkeroita ole (kuten kai ei...)? Eli siis jos viime vuoden malliin on kaksi eri äänestyskategoriaa, niin onko kakkostiimin valitsijaksi riittävästi hakijoita? Taas toisaalta me ollaan kuitenkin suht pieni masiinayhteisö Suomessa ja mä ainakin haluaisin maksimoida meidän mahikset oikeasti vielä voittaa WTC. Tuohon tavoitteeseen parhaiten päästäisiin omasta mielestä, että ykkösjoukkue ainakin yritetään koota kaikista saatavilla olevista pelaajista.
Sit taas pärjäsihän Ruotsi tänä vuonna ihan kivasti, vaikka heillä ei varsinaista ykkösjoukkuetta edes ollut ja ehkä yhden pelaajan "menettäminen" toiselle joukkueelle ei mikään katastrofi ole. Naapurissa tosin pelaajamääräkin on karkeasti tuplat meihin nähden.
Ennen kuin lähdetään kuitenkaan mitään sen suurempaa tekemään, niin ainakin pitäisi ehdottomasti olla selvää, että miten äänestetään. Siis ensinnäkin onko ykkös- ja kakkostiimin valitsijat siis omissa kategorioissaan ja jos on, niin voiko silti olla ehdolla molemmissa? Jos voi, niin voiko äänestää samaa henkilöä molemmissa kategorioissa? Ja sitten tietenkin äänestystavallakin on aika paljon väliä. Jos jokaisella on vain yksi ehdokas, on enemmän varaa taktikoida (tai yrittää taktikoida...) äänestämällä mielestään toiseksi parasta ehdokasta, että tämä valittaisiin muiden sijaa. Tässä siis luottaen, että joku muu äänestää sen ykkösehdokkaan kuitenkin jatkoon. Varsinkin jos/kun äänestys on avoin, niin lienee parasta voida/olla pakko äänestää yhtä montaa ehdokasta kuin mitä paikkoja on (eli siis ykköstiimiin kahta ja kakkostiimiin yhtä). Tai jos ei ole erillisiä kategorioita, niin sitten suoraan vaan kahta.
Oli äänestystapa nyt sit lopulta mikä tahansa, niin tuskin haittaisi ehdokkaiden esittäytyminen omassa ketjussaan. Voi itse kukin perustella miksi hänet pitäisi valita ja samalla valinnasta tulisi vähän enemmän kuin kaverivaali. Tosta wtc-ilmoittautumisketjusta ollaan jo saatu se ilo irti, että tiedetään kiinnostuneita pelaajia olevan varmasti riittävästi. Myöhemmin voi sitten avata myös uuden pelaajailmoittautumisketjun, johon itse kukin vastaa vähän vakavammin vaikkapa valitsijamiesten mahdollisten kysymysten pohjalta.
Niin ja vielä loppuun kyl mä pitäisin jotain viikon äänestysaikaa ihan perusteltuna, että kaikki pääsevät mielipiteensä antamaan. Ei tässä mikään erityinen hoppu ole.