Sivu 3/9

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ma 09.12.2013 22:43
Kirjoittaja Hammerheart
Jarva kirjoitti:Hei, hienoa, että ootte saaneet tällaista kisaa vauhtiin! Koin, että se itse järkkäämäni Sotun maalauskisa (tm) ei oikein enää palvellut Sotun nykyistä käyttäjäkaartia, niin jätin sitten järjestämättä tänä vuonna. Mutta tämän mallinen kisailu passaa varmasti hyvin sotavasaralaisille. Osaanottokin näyttää varsin lupaavalta tähän mennessä.

Onnea kisailijoille!
Minusta sotuun mahtuu monenmallista kisaa. Itse olen järkkäillyt tämmöisiä "rennompia" afäärejä aina silloin tällöin. Useammin pikamaalausta, mutta nyt ajattelin tämmöistä tiukan aktivoivaa. Mutta kyllä minusta perinteisille kisoille on ehdottomasti paikkansa ja on sääli jos niitä ei kukaan enää viitsi järkkäillä.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 10.12.2013 23:29
Kirjoittaja Kdownunder
Tästä lähdetään liikkeelle; typykät putsattu ja basetkin löyty. Seuraavalla kerralla vähän liimaa ja sen jälkeen alkaa maalaus.

Skuptit on aika kivan näköiset ja dynaamiset, lisäksi detaileita riittää kohtuullisen mukavasti ja ne ovat aika selvät joskin paikka-paikoin aika pienet (vaatii pienen-pienen pensselin). Pikkuisen vaikea putsata, mutta näitä hankkiessa ei metallisia ollut saatavilla. Metalliset oilisivat olleet varmasti mieluisampia. Kommandin osat sekä kädet että päät laitoin varmuudeksi pikku pusseihin etteivät mene hukkaan.

Kuva

Ja se kidutuksen domina jää maalaamatta.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 11.12.2013 00:33
Kirjoittaja Vesihiisi
Tavoitteena olisi saada kerrankin jotain tehdyksi, joten voisi hyvin ilmoittautua mukaan. Työnä olisi Warhammer kääpiöille tuleva Scratch buildattu Bolt Thrower ja miehistö.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 11.12.2013 15:55
Kirjoittaja El Capitan
Hyi. Kdownunderilla on hirveä veitsi hallussaan. Katkeaa heti tuo terä kun vähänkin vääntää ja painaa. Olin puhkaista joskus silmäni, mutta onneksi kulmakarvat olivat tiellä.

Mie ossaan lukea taas tosi hyvin. Hirveällä kiireellä viikonloppuna maalailin kun hätäpäissäni katselin kalenteriani ja tulin todenneeksi, että en ole kykeneväinen maalaamaan seuraavina päivinä. Kuvat nettiin yöunien kustannuksella ja sitten tulenkin todenneeksi, että eihän silloin vielä olekkaan deadlineä. Noh, onpa ainakin nyt ukkelit valmiita. Kun palkkamaalausta ovt nappulat, niin kaippa sitten omistaja löytää aikaa myös niiden basetukseenkin. Ei tule ns. keskeneräistä työtä kisaan mukaan.

Oikeinhan sie Hammerheart merkkasit. Faban River Troll kuusikko täältä on saapumassa.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 11.12.2013 16:48
Kirjoittaja Kdownunder
El Capitan kirjoitti:Hyi. Kdownunderilla on hirveä veitsi hallussaan. Katkeaa heti tuo terä kun vähänkin vääntää ja painaa. Olin puhkaista joskus silmäni, mutta onneksi kulmakarvat olivat tiellä.
Joo toi puukko on pieniin hommiin isommat isompiin... Ja noi siskot ei kovin isoa puukkoa kestäneet.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 11.12.2013 18:45
Kirjoittaja Morze
@Hammerheart

Nuo ovat hermolepoa Tohaa-teemani jälkeen.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: To 12.12.2013 16:46
Kirjoittaja jopotzuki
Tulen mukaan Necromundan Van Saar jengillä. Figut ovat space marine scoutteja count as meningillä. Figut on ostettu varmaan vuosi, kaksi sitten. JOspa nyt maalaisi ne.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: To 12.12.2013 19:19
Kirjoittaja Pariah
Voisin tulla mukaan Warmachinen Reductors-yksiköllä (Convergence of Cyriss).

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Su 15.12.2013 12:05
Kirjoittaja Kharon
Hammerheart kirjoitti: @kharon, hatut on kyllä hauskoja! Ja eri hyvän näköisiä vielä. Tykkään myös jalustoistasi tosi paljon. Nuo huomioraidat on aika rohkea veto alustaan, mutta toisaalta ne on kyllä vähän semmoinen Necromundan tavaramerkki, että pisteet siitä kyllä =)
Joo, huomioraidat on senverran Necromundaa että ei epäilyttänyt vetää niitä beisseihin. Ja värit itse figuissa jää kuitenkin hieman enemmän hillityn puolelle.

Aika hidasta on, tässä mennään nyt:
Kuva
Juvet työn alla, yksi valmis, yksi melkein valmis ja yhtä hädin tuskin aloitettu.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ma 16.12.2013 14:10
Kirjoittaja Hammerheart
Hemmetin hyvää jälkeä! Onko vihreiden takkien varjoissa punaruskeaa? Toimii joka tapauksessa todella hyvin.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ma 16.12.2013 15:49
Kirjoittaja Kharon
Hammerheart kirjoitti:Hemmetin hyvää jälkeä! Onko vihreiden takkien varjoissa punaruskeaa? Toimii joka tapauksessa todella hyvin.
Ei varsinaisesti punaruskeaa mutta ruskeaa kuitenkin - mm. Agrax Earthshadella olen varjoja takkiin laittanut. Nämä menee vähän figu ja väri kerrallaan fiiliksen mukaan - esim. kaverusten takit on aika erisävyisiä ja ihan tarkoituksella. On tullut maalailtua aika eri tavalla mihin olen tottunut ja ajan kanssa. Esim. gobboissa olen aika paljon oikonut mutkia (tietty jo pelkästään projektin koon vuoksi) - mutta näissä ihan rehellisesti olen koittanut pistää parastani.

Hyvää harjoitusta - ja oikein mukavia nappeja maalata, yksityiskohtia on sopivasti mutta ei liikaa.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 17.12.2013 14:51
Kirjoittaja Half-breed
Avataanpas vähän salaisuuden verhoa.

Kuva

Elikkä itse pyrin saamaan tällaiset figut maaleihin. Vähän uutta projektin tynkää pukkaa ja kun teemakin pitää tässä lyödä lukkoon, niin saattaa ikävästi aikataulut venyä ja paukkua. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pahasti ja saan nämä valmiiksi aikarajaan mennessä. Jos ihan höpöksi menen, niin voisi loppupaketinkin maalata aikarajaan mennessä.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 17.12.2013 15:21
Kirjoittaja smaxx
Half-breed kirjoitti:Elikkä itse pyrin saamaan tällaiset figut maaleihin. Vähän uutta projektin tynkää pukkaa ja kun teemakin pitää tässä lyödä lukkoon, niin saattaa ikävästi aikataulut venyä ja paukkua. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pahasti ja saan nämä valmiiksi aikarajaan mennessä. Jos ihan höpöksi menen, niin voisi loppupaketinkin maalata aikarajaan mennessä.
Valkonen sprei, ja sukellus dippikastikkeeseen => ukot on maaleissa :)

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 17.12.2013 15:43
Kirjoittaja Half-breed
smaxx kirjoitti:
Half-breed kirjoitti:Elikkä itse pyrin saamaan tällaiset figut maaleihin. Vähän uutta projektin tynkää pukkaa ja kun teemakin pitää tässä lyödä lukkoon, niin saattaa ikävästi aikataulut venyä ja paukkua. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pahasti ja saan nämä valmiiksi aikarajaan mennessä. Jos ihan höpöksi menen, niin voisi loppupaketinkin maalata aikarajaan mennessä.
Valkonen sprei, ja sukellus dippikastikkeeseen => ukot on maaleissa :)
Sittenhän minulle nauraisivat apinatkin. Ei nuo pitää maalata ihan kunnolla.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 17.12.2013 15:47
Kirjoittaja Pariah
Nopeaa esimulkaisua täältäkin, kellopelisoturit ovat pohjamaaleissa, huijasin taas tuttuun tapaani pohjamaalaamalla metallivärisellä spray:llä kuten olen muussakin armeijassa tehnyt :) Nämä lähtevät maalle mukaan joulun ajaksi iltapuhdetyöksi, lisää päivityksiä sitten vuodenvaihteessa paremmalla kamerakalustolla.

Kuva

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ti 17.12.2013 17:50
Kirjoittaja Sykerö
Työ vaihtuikin yllättäen täysin erilaiseen. Varastoa kaivellessani huomasin että olen joskus ostanut hasslefreen post-apocalyptisen Scooby Doo jengin, jota oli vain pakko alkaa maalaamaan. Kaipa nuo voisi läpällä heittää jonkun inkvisiittorin henchmeneiksikin :D... "Now lets see who this warmaster Horus really is!...Gosh It's Old farmer McDonald! - And I would have burned the galaxy, if it weren't for you meddling henchmen!"

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 18.12.2013 22:11
Kirjoittaja Hammerheart
Half-breed kirjoitti:Elikkä itse pyrin saamaan tällaiset figut maaleihin. Vähän uutta projektin tynkää pukkaa ja kun teemakin pitää tässä lyödä lukkoon, niin saattaa ikävästi aikataulut venyä ja paukkua. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pahasti ja saan nämä valmiiksi aikarajaan mennessä. Jos ihan höpöksi menen, niin voisi loppupaketinkin maalata aikarajaan mennessä.
Ajattelitko käyttää näitä uusia GW:n technicaleja?
Pariah kirjoitti:Nopeaa esimulkaisua täältäkin, kellopelisoturit ovat pohjamaaleissa
Hohoo, nämä on vähintäänkin mielenkiintoisia! Vaikuttaa ainakin tosi erilaiselta lähestymistavalta kuin PP:n virallinen. Jännä nähdä mitä näistä kehkeytyy.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: Ke 18.12.2013 23:37
Kirjoittaja Julfdi
Kuva
15 mm raskasta ratsuväkeä 1650-luvun Saksasta.
Saamassa värityksen jolla voi palvella Puolan ulkomaalaisrykmenteissä, keisarillisessa armeijassa tai ajoittain tanskalaisena.
Kuva

Pelissä muodostavat kaksi heikohkoa lippuetta, jotka todennäköisesti kentällä yhdistetään eskadroonaksi.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: To 19.12.2013 10:59
Kirjoittaja Half-breed
Hammerheart kirjoitti:
Half-breed kirjoitti:Elikkä itse pyrin saamaan tällaiset figut maaleihin. Vähän uutta projektin tynkää pukkaa ja kun teemakin pitää tässä lyödä lukkoon, niin saattaa ikävästi aikataulut venyä ja paukkua. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pahasti ja saan nämä valmiiksi aikarajaan mennessä. Jos ihan höpöksi menen, niin voisi loppupaketinkin maalata aikarajaan mennessä.
Ajattelitko käyttää näitä uusia GW:n technicaleja?
Nihilakh oxiden nappasin, niin saa vähän ikää lurkkien kamoihin. Ruosteen suhteen olen vielä kahden vaiheilla, koska joo metalli ruostuu maassa, mutta ruosteisella aseella on huono tapella, joten voisi sepittää sitä ihmetteleville jotain miten magia on teroittanut aseet jne. Pitää kuitenkin kattoa, kun ei ole edes teema mitenkään lukkoon lyöty vielä.

Figujen tilapäivitykseksi voisi sanoa, että pohjamaaliin menivät juuri ja juuri, kun Mastonista loppui yty just loppumilleillä.

Re: Sotun joulunajan maalauskisa

Lähetetty: To 19.12.2013 13:09
Kirjoittaja Hammerheart
Half-breed kirjoitti:Nihilakh oxiden nappasin, niin saa vähän ikää lurkkien kamoihin. Ruosteen suhteen olen vielä kahden vaiheilla, koska joo metalli ruostuu maassa, mutta ruosteisella aseella on huono tapella, joten voisi sepittää sitä ihmetteleville jotain miten magia on teroittanut aseet jne. Pitää kuitenkin kattoa, kun ei ole edes teema mitenkään lukkoon lyöty vielä.
Se Corrosion voisi olla yksi vaihtoehto - hapettuneet, muttei kuitenkaan vielä ruostuneet aseet. Lähinnä miekkojen lappeisiin ja sitten jättää terän kiiltäväksi.