No niin, tässäpä tulee. Tätä kirjoittaessa kului viskiä ja yötä, joten jos löydätte skenaariosta jonkun räikeän puutteen taikka muun kauheuden, korjatkaa se hyvässä hengessä yhdessä pelipaikalla.
Eksoottisella hieronnalla itseään mainostava Pinkki Sukkanauha oli sektori 55.5:n kehutuimpia porttoloita ja pubeja. Bordellin juomat olivat välttäviä ja siellä tarjoillut einekset vain harvoin aiheuttivat ruokailijalle kuolettavan ripulin, mutta paikan tytöt ja pojat olivat ensiluokkaisia ammattinsa harjoittajia, joiden takia, niin kerrottiin, ihmisiä saapui käymään Pinkissä Sukkanauhassa pitkienkin matkojen takaa. Ei niin, että pubi olisi ollut erityisen keskeisellä paikalla, tai helppo löytää. Kaukana sektorin kuhisevista kauppapaikoista, usean pimeän tunnelinmutkan päässä sijaitsi rätisevän lampun alla pinkiksi maalattu metallinen ovi, joka kätki sisäänsä tietyissä piireissä kuiskitun julkisen salaisuuden himon ja halujen talosta, sekä sen erityislaatuisista omistajista. Tuon oven sisäpuolella, huohotusten, murahdusten, kiljahdusten ja piiskan iskujen takana sijaitsi hiljainen perimmäinen huone, jonne asiakkaita ei koskaan ohjattu.
Tuon harmaan, askeettisesti halvoilla pöydillä ja tuoleilla sisustetun huoneen nurkassa istui Elysian Neran. Hänen silmänsä olivat kiinni, jalat taivutettu risti-istuntaan ja kädet olivat kietoutuneet puristamaan hänen rinnallaan roikkuvaa tulipunaista sielukiveä. Siniseen taittavat mustat hiukset ja paljas alabasterinvalkoinen keho, lukuun ottamatta valkoisia nahkahousuja. Rauhallinen hengitys. Eldar olisi voinut olla jonkin kauan sitten kadonneen jumalan patsas.
Hänen ilmeensä oli levollinen, mutta suljettujen silmien takana ajatukset ja kuvat valuivat tajunnan virrassa epäinhimillisen vilkkaassa kaaoksessa, josta vain eldarin tähdenkirkas psyyke kykeni erottamaan ymmärrettävää informaatiota. Ajatuksissaan vuosisatainen olento kävi läpi jälleen kerran viimeisimmän taistelunsa jokaisen liipaisimen painalluksen, jokaisen miekaniskun ja jokaisen tehdyn päätöksen. Se oli rutiiniharjoitus joka jokainen Illyonin soturiaatelinen opetettiin tekemään jo lapsena. Muistoissaan Elysian kuuli mon-keighin kivun kiljahdukset, haistoi heidän verensä ja pakotti itsensä olemaan antautumatta himolle, jonka se hänen sisällään nostatti. Satojenkaan vuosien jälkeen se ei ollut helppoa. Eikä tulisi koskaan olemaan.
Kun Elysian lopulta hitaasti heräsi meditaatiosta, hänen vihreänä kiiluvat kissansilmänsä kohdentuivat mieheen, joka hänen itsensä tavoin ei ollut ihminen, ja joka tuijotti häntä takaisin tutkivasti huoneen toisesta päästä. Yrlis Myrlisin olemus muistutti kallion kielekkeeltä saalistaan tarkkailevaa haukkaa. Toisin kuin Elysian, jonka haarniska ja aseet oli aseteltu tarkasti metalliselle lattialle hänen jalkojensa juureen, Yrlis oli pukeutunut komeaan eldar-soturin sotisopaansa ja seisoi selkä suorana vasten huoneen seinää. Elysianin vanhin ja luotetuin ystävä soi itselleen hetken merkitsevää hiljaisuutta, ennen kuin hän avasi suunsa ja huokasi:
”Tiedät että seison kanssasi minne menetkin ja mitä päätätkin, mutta pelkään silti että hukumme itse omaan ansaamme ennen kuin se laukeaa vihollisen ylle. Tämä paikka ei tee hyvää meille. Näen sen sinusta ja sinä näet sen minusta. Emmekä ole enää piilossa. Tuon spektaakkelin jälkeen mon-keigh alkavat etsiä meitä toden teolla – ja pitää meitä vihollisena.”
Elysianin ilme synkkeni. Siitä saakka kun Elysian ja hänen neljä soturiaan olivat ajaneet mon-keigh jengiläiset pakoon häntä koipien välissä, hän oli tiennyt joutuvansa käymään tämän keskustelun. Yrlis oli odottanut että kolme muuta eivät olleet paikalla, puhuakseen luottamuksellisesti komentajansa kanssa.
”Me emme joudu pyörittämään tätä läävää enää pitkään. He tulevat kyllä. Olemme heille vastustamatonta hunajaa, ystäväni. Ja mitä mon-keighin tulee; me annoimme niille sellaisen rökityksen, etteivät ne uskalla tulla takaisin. ”
”Elysian te tuin, mon-keigh ovat idiootteja. He tulevat aina takaisin – ja ensikerralla heitä on enemmän”, Yrlis vastasi ynseästi.
Elysian nyökkäsi vastahakoisesti. Hän tiesi sen olevan totta.
”Jengit liikehtivät nyt tavallista enemmän ja taistelevat keskenään. Jotkut ovat matkalla alemmille sektoreille. Kaikella todennäköisyydellä olemme näiden teräviä keppejä ja taskulamppuja aseinaan käyttävien katulasten prioriteettilistan pahnan pohjimmaisina”, Elysian kuittasi ärtyneesti, kuukausien Harrakis I:n vietetyn ajan tuottaman turhautuneisuuden nostaessa äkisti päätään. Tunne sai Elysianin väistämään Yrlisin katsetta.
Aikoinaan hän oli ystävystynyt mon-keigh vapaakauppiaan kanssa, joka oli pelastanut hänen henkensä. Hän oli palvellut miestä ja myöhemmin tämän poikaa vapaakauppiaan aluksella vuosia, ennen palaamistaan takaisin Illionin tekomaailmaan. Vuosikymmenet, saati sitten kuukaudet olivat eldarille lyhyt aika, mutta juuri tuon kokemuksen takia Elysian oli valittu tähän tehtävään. Ja kenties, myöntämättä sitä itselleen, juuri tuon kokemuksen takia hän oli ottanut tämän tehtävän, jonka onnistumisesta hänellä ei ollut mitään takeita, ilomielin vastaan.
”Tiedät mitä lähteemme kertovat: planeetan kuvernööri on alkanut kiinnittää epätavallisen paljon huomiota myös tähän sektoriin. Ja sitten ovat vielä ne sekasikiöt…”
”Kuvernööri pelaa jotain omaa peliään. Mon-keigh:n politiikka ei liity meihin”, Elysian tiuskaisi katkaisten Yrlisin painokkaat sanat.
”Ja entä jos kuvernööri ja me pelaammekin samaa peliä? Meidän on liikuttava alaspäin ja pian Elysian te tuin.”
Vastaus oli Elysianin huulilla, kieli terävänä vasten kitalakea, kun huoneen ovi avautui ja strobovalojen keilat valuivat sisään huoneeseen mon-keigh:n jumputusmusiikin säestämänä. Kahden ystävän välille jäi joukko lausumattomia sanoja. Kun ovi sulkeutui, sisäpuolelle oli astunut pitkä, huppuun ja nahkavaatteisiin pukeutunut hoikka mies, nuori, tiukkoihin vaatteisiin pukeutunut nuori poika ja rinnat paljaaksi jättävään mekkoon puettu sievä punatukkainen tyttö.
Uluel Faen laski huppunsa, paljastaen suipoilla korvilla, blondilla irokeesilla ja leveällä virneellä varustetut kasvonsa. Eldar-soturin kädet puristivat lempeästi sekä tytön että pojan takapuolia, hänen ohjatessaan molemmat vakoojansa ja rakastajansa sisään huoneeseen. Elysian haisti halvan ja kuraveden makuisen mon-keighien litkimän alkoholijuoman hajun Uluelin hengityksessä.
”Elysian-herra; Andy ja Amy löysivät sen varaston. Huhut olivat totta”, mies sanoi.
Elysian suoritautui tuolissaan, nuolaisten ohuita huuliaan, ja Yrlisin silmät välähtivät hämärässä huoneessa.
”Menivätkö he sisään? Näkivätkö he sen?” Elysian kysyi ja tunsi sykkeensä nousevan.
Uluel kumarsi päätään, yhä hymyillen: ”Eivät herrani. Käskin heidän pysyä poissa hankaluuksista. Muutkin etsivät sitä varastoa ja paikka on jo valmiiksi vaarallinen - jättömaata jonne katoaa ihmisiä päivittäin. He kohtasivat matkallaan tusinan verran puoliksi syötyjä ruumiita”. Uluel kopautti Andya olkapäähän ja vaihtoi vähäisempään goottiin: ”Kertokaa Elysian-herralle mitä näitte.”
Andy, kuusitoistavuotias kauniilla kasvoilla ja vikkelillä hoksottimilla siunattu rattopoika avasi suunsa ensin. ”Löysimme sinne vähän käytetyn, vanhan tien. Ei se ole salainen – tai ei ainakaan niin salainen että muut eivät käyttäisi sitä myös, mutta ainakaan kaikki eivät tiedä siitä. Siellä oli jälkiä, joten varmaankin sektorin muutkin jengit tietävät pian tiestä. Oli myös paljon mätäneviä ruumiita. Mutta muistan reitin, piirsin sen ylös”, poika sanoi ylpeänä.
”Pääsitte varaston luo? Näitte mitä sen sisällä oli?” Elysian kysyi, onnistuen pitämään äänensä vakaana.
Poika nyökkäsi. ”Se on iso rakennus ja ilma väreili oudosti sen ympärillä. Emme ensin uskaltaneet mennä sinne, mutta kun mitään ei tapahtunut hetkeen, Amy kiipesi katsomaan ikkunasta, taipuisampi kuin on.”
Elysianin katse siirtyi nopeasti tyttöön, joka puri huultaan ja vaihtoi painoa jalalta toiselle, kuin miettien kuinka pukea näkemänsä sanoiksi.
”No?” Elysian kysyi lopulta kärsimättömänä.
Tyttö kurtisti kulmiaan.
”Kiipesin katsomaan toisen kerroksen ikkunasta, mutta en mennyt sisään. Olisi sinne päässyt jos olisi halunnut. Siellä oli huone joka oli hämärä, eikä siellä ollut kalusteita. Vain arkku. Ehkä kahden jalan pituinen ja yhden syvä. Sen pinnassa oli jotain kirjoitusta, jota en ymmärtänyt. Se hohti himmeästi. Katselin sitä hetken ja kun ajattelin, että ehkä menisin sisään, hohto alkoi kirkastua. Ne kirjaimet paloivat kuin liekit. Silloin me lähdimme.”
Elysian kiitti nuoria ja Uluel ohjasi heidät ulos. Kolme eldaria jäivät huoneeseen, jonka täytti hiljainen jännitys.
”Tämä leviää pian. Puhutaan jo, että pimeillä markkinoilla arkusta maksetaan ruhtinaallisesti krediittejä”, Uluel sanoi katsoen Elysiania kysyvästi.
Soturiaatelinen ei sanonut mitään, vaan pyöritti otsahiuksiaan sormensa ympärille mietteliäänä.
”Se voi olla mitä vain, eikä välttämättä liity tehtäväämme”, Yrlis sanoi.
Elysian nyökkäsi.
”Ehkä ei. Mutta tiedät hyvin että jos liittyy, emme halua ottaa riskiä että arkku joutuu paikallisten jengien käsiin.”
Uluel kohautti olkapäitään. ”Ainakin siitä maksetaan meille.”
”Jos sanot että lähdemme sen perään, me lähdemme sen perään”, Yrlis sanoi.
Elysian ei miettinyt enää pidempään.
”Me menemme. Uluel, hae Illyron ja Jinnae.”
”Kyllä herra.”
Kun Elysian ja Yrlis jäivä taas kahden pieneen, metalliseen huoneeseen, Yrlis hymyili väsyneesti.
”Minä luotan sinuun Elysian te tuin”, hän sanoi.
”Ja minä sinuun Yrlis te tuin”, Elysian vastasi.
Vaikken luottaisikaan itseeni.
Hän nosti maasta miekan ja veti sen huotrastaan. Kauniin aseen terä oli peilikirkasta hopeaa, jonka pinnalla hohti yksi ainoa tulipunainen riimu.
Mysteerinen mahtiarkku
Asettelu: Kahdeksan tuuman kupla pöydän kulmista. Asettelualueet valitaan sovittujen moninpelisääntöjen mukaan. Siinä hämmentävässä tilanteessa, että pelaajia on tasan viisi (eikä esimerkiksi kuusi, jolloin voitaisiin pelata kaksi pöytää), yksi pelaajista voi aloittaa pelinsä pelipöydän pitkän laidan keskeltä.
Mysteerinen mahtiarkku: Pelipöydän keskelle asetetaan talo (aivan sama mikä, kunhan sisälle pääsee ja se sopii kaikille pelaajille), jonka ensimmäiseen kerrokseen sijoitetaan mysteerinen mahtiarkku. Skenaarion voitto-objektiivina on hakea mysteerinen mahtiarkku talosta ja viedä se omalle asettelualueelle. Jos pelaajan asettelualue on pöydän pitkällä laidalla, on hänen vietävä arkku kiinni oman asettelualueensa sisällä sijaitsevaan pöydän reunaan. Vents, tunnels, ja vastaavilla säännöillä ei voi laskeutua 12” lähemmäs taloa.
Mikä tahansa miniatyyri voi ottaa mysteerisen mahtiarkun kantoonsa kävelemällä tavallisen liikkeellä (ei siis juosten) mahtiarkun luo. Koska mahtiarkun kantaminen on raskasta puuhaa, ei sitä kantava miniatyyri voi käyttää ampuma-aseita sitä kantaessaan. Lähitaistelussa arkkua kantavan miniatyyrin WS tippuu yhdellä. Arkun kanssa voi juosta. Kun arkku on kerran kannossa, voi se vaihtaa omistajaa vain jos sitä kantava miniatyyri tiputtaa sen. Arkku tippuu vain jos miniatyyri poistuu pöydältä. Jos arkkua kantava miniatyyri poistuu pelistä lähitaistelun tuloksena, voi miniatyyrin kolkannut figu poimia arkun lähitaistelun lopussa. Jos arkku tippuu maahan sitä kantaneen miniatyyrin poistuttua pelistä Bottle Rollin, ampumisen tai minkä tahansa muun efektin toimesta, asetetaan arkku siihen kohtaan kenttää missä sitä kantanut miniatyyri viimeksi oli. Sen voi poimia maasta jälleen kävelemällä sen päälle.
Pelin kesto: Maksimissaan kahdeksan kierrosta, tai aiemmin jos mysteerinen mahtiarkku onnistutaan viemään pelaajan asettelualueelle/asettelualueen pöydän reunaan. Mikäli jokin jengi epäonnistuu Bottle Rollissaan, ei peli lopu, vaan ainoastaan kyseinen jengi katoaa paikalta, ahdistuneena mähinän ynseästä meiningistä. Muut jatkavat peliä, kunnes pakenevat tai peli päättyy.
Kokemuspisteet: Haavoittamisesta ja voittajatiimin johtajalle skenaarion voittamisesta.
Aarre: Mysteerisestä mahtiarkusta maksetaan pimeillä markkinoilla hyvin. Jengi voi joko pitää arkun koristeena kaappinsa päällä (jolloin siitä ei hyödy muuta kuin energiattoman valonlähteen) tai sen voi myydä eteenpäin nimettömille, hämärän oloisille hyypiöille, jolloin arkusta tienaa 3D6x5 incomea krediittiä, sekä random-generoidun rare-esineen.