Sivu 3/3
Lähetetty: Ma 19.02.2007 09:28
Kirjoittaja Foo bar
Amazing Slug kirjoitti:
Rynni kärryyn vaikka silver helmeillä. Ei se kärry kenellekään mitään tee, jos ei saa tehdä impact hittejä. Lisäksi suosittelen osaamisen hankkimista. Kärry on helpompi tuhota volleylla kuin single boltilla. Älä ikinä ammu kärryyn single boltteja.
Tuota osaamista minä olen juuri hankkimassa, pääosin pelaamalla ja sitten tällä foorumilla häröilemällä. Pitää muistaa tuo Volley!
Mikä siinäkin on, että ne susiratsastajat näyttävät niin pelottavilta?
Sivusta seuranneet ihmettelivät, etten mennyt niiden kimppuun Silver Helmeillä - no se figupsykologia teki tehtävänsä siinä missä kokemattomuuskin (tuo peli oli kolmas pelini, jota en ollut pelannut kotona [styroksia, ym. on hankittu ja tehty siitä tannerta]).
Vaikka tuo peli nyt ei putkeen mennytkään, niin olin melko tyytyväinen yksiköideni sijoitteluun (joita on vähänlaisesti) ja ne onnistuivat - yhtä lukuunottamatta - siinä mihin ne olin ajatellutkin. Hölmöyksissäni en laukaissut sitä fanaatikkoa aiemmin, vaan vasta kolmannella vuorolla (n. gobbot olivat pari vuoroa lähtökuopissa) - joka tosin suoritti edukseni tuhoten viisi susiratsastajaa, sudet panikoivat, törmäsivät ja kuolivat..
Hmph.. pitää kai opetella liikuttelemaan niitä kotkia, kun kerran kahdella linnulla haluan pelata =P
Lähetetty: Ti 20.02.2007 00:21
Kirjoittaja The Captain
kasvi kirjoitti:The Captain kirjoitti:Terminator Sergeant kirjoitti:no kyllä noissa charioteissa tehoa löytyy, muistan kuinka yksi tiranocci tuhoaa yhdessä vuorossa 12 grail knightia...
Mahtaakohan olla ollut järjetöntä noppatuuria vai jo valmiiksi fleeaava ritariyksikkö? Knihdeillä on kumminkin oletusarvoisesti ollut vähintään +5 combat resoa puolellaan + tasurit voittava torvi, ja tämä olisi pitänyt kuroa umpeen D6:lla S5 hitillä (woundaa 3+:lla, ritareilla 4+ save ja 5+ wardi), crewin kahdella S4 hyökkäyksellä (osuvat 4+, woundaavat 4+, jättävät 3+ saven ja 6+ wardin) ja hevosten kahdella tai kolmella S3 hyökkäyksellä (osuvat 4+, woundaavat 5+, ritareilla 2+ save ja 6+ wardi).
joko se fleeaava, tai sitten kylkeen, uskoisin kuítenkin että reariin..
Miten kuvittelit US4 kärryn hyötyvän rear chargesta?
Lähetetty: To 22.02.2007 09:07
Kirjoittaja Foo bar
The Captain kirjoitti:kasvi kirjoitti:
joko se fleeaava, tai sitten kylkeen, uskoisin kuítenkin että reariin..
Miten kuvittelit US4 kärryn hyötyvän rear chargesta?
Piti ottaa tämä nyt esiin siksi, että tein melkeinpä samanlaisen virheen käytännössä, kun hyökkäsin Savage örkkien persauksiin kahdella, jäljelle jääneellä, Dragon Princellä - enkä tajunnut, ettei se "tulen takaa" auta mitään. Sain minä sieltä pari tapettua, kun oli niitä hevosia.. ja tietäähän sen mitä siitä seuraa, kun HEVONEN tulee takaa!

Lähetetty: Ke 28.02.2007 16:10
Kirjoittaja Jara
Olen itse kayttänyt high magicista taikaa Curse of arrow attraction ja se toimii hyvin siihen saakka kunnes vastustaja huomaa, että ukkoa kaatuu niin se heittää kaikki dispellinsä siihen. Sitten voi perään taikoa loput taiat johon menee loput dispellit ja sitten bound spellit.
Lähetetty: Ke 28.02.2007 18:12
Kirjoittaja Jara
Niin ja talvisielulle. Pelaan itse heffejä olen pelannut jo viime syksystä asti eli en hirveen kauan. Olin täysin samaa mieltä kanssasi, en käyttänyt mitään taktiikkaa menin vaan päin lähintä vihollista ja ei oikein voittoja tullut. Mutta tässä se vinkki tulee: Kävin katsomassa sotun taktiikka foorumeista vinkkejä taktiikoihin ja nykyään osaan pelata tietääkseni suht hyvin.
Eli tiivistettynä: Rupea hiomaan taktiikkaa. Joka pelissä katsot aina mihin olisi voinut panostaa enmmän jne.
Taktiikkana itse käytän juuri sitä "ammu taio chargaaläpi" taktiikkaa. Eikä sekään aina toimi...
Lähetetty: Ke 28.02.2007 20:05
Kirjoittaja kasvi
The Captain kirjoitti:kasvi kirjoitti:The Captain kirjoitti:Terminator Sergeant kirjoitti:no kyllä noissa charioteissa tehoa löytyy, muistan kuinka yksi tiranocci tuhoaa yhdessä vuorossa 12 grail knightia...
Mahtaakohan olla ollut järjetöntä noppatuuria vai jo valmiiksi fleeaava ritariyksikkö? Knihdeillä on kumminkin oletusarvoisesti ollut vähintään +5 combat resoa puolellaan + tasurit voittava torvi, ja tämä olisi pitänyt kuroa umpeen D6:lla S5 hitillä (woundaa 3+:lla, ritareilla 4+ save ja 5+ wardi), crewin kahdella S4 hyökkäyksellä (osuvat 4+, woundaavat 4+, jättävät 3+ saven ja 6+ wardin) ja hevosten kahdella tai kolmella S3 hyökkäyksellä (osuvat 4+, woundaavat 5+, ritareilla 2+ save ja 6+ wardi).
joko se fleeaava, tai sitten kylkeen, uskoisin kuítenkin että reariin..
Miten kuvittelit US4 kärryn hyötyvän rear chargesta?
Commanderi messiin..

Lähetetty: Ke 28.02.2007 21:00
Kirjoittaja The Captain
kasvi kirjoitti:Commanderi messiin.. :D
Silloin taitaa kyseessä olla jo jotain muutakin kuin "yksi tiranocci". Komentajakapteeni Spock kumminkin maksaa jo enemmän kuin kärrynsä.
Lähetetty: To 01.03.2007 17:49
Kirjoittaja IRiaD
itsekin olen korkeilla pelaillut syksystä ast ja menestys on ollut hyvää, mainly because vastassa on ollut bretonniaa (seerillä lore of metal, kuudes loitsu ja boltteriheavy) kädetöntä delffiä (näkisittepä ne depot) lizzuja (tämä on ollut haastellista), mutta nyt en tiedä miten menee kun vastassa on skavenien mechanized-listaa... toivottavasti hyvin.
mutta asiahan on se, että korkeilla pitää vain osata pelata. ei niillä muuten pärjää.