Neljän komissaarin tarina

[Abaddon71]

JATKUU
********************''

Mitä pidemmälle Justin ryömi kohti papiston kerrosta, sitä enemmän hänestä alkoi tuntua, että hän tulisi päättämään päivänsä. Veri oli valumassa kokonaan pois katkaistusta jalasta; ainoa asia, mikä hänet vielä piti hengissä, oli se, että hänen jalkansa oli puoliksi metallia sodan jäljiltä.
Justin huhuili tuskissaan ympärillensä, mutta ainoa ääni, joka vastasi, oli hänen oma tyhjä kaikunsa. Hän koitti huhuilla uudelleen. Sama tapahtui jälleen.
Yhtäkkiä hän kuuli askeleita alakerrasta, luultavasti oven suulta. Justin jatkoi ryömimistä hitaasti, mutta painoi korvansa kiinni marmorilattiaan, jotta kuulisi tulokkaan erittämät äänet. Askeleita, raskaita askeleita.
Niistä ei voinut päätellä, olivatko ne vihollisen, vai omien. Keisarillisella kaartilla oli monia raskaspanssarisia, ja suuria yksikköjä, kuten vaikka puoliörkit, Ogrynit. Mahdollista olisi myös se, että Jugulf olisi lähettänyt Avaruusjääkäreiden sotilaita(askelista päätellen terminaattoreita) apuun. Mutta sitten oli myös niitä huonompia vaihtoehtoja, joita Justin ei halunnut edes ajatella. Hän päätti unohtaa askeleet ja jatkoi matkaansa.
Päästessään kolmanteen kerrokseen vievän portaikon juurelle, hän kuuli askelien tömistelevän ylös toisen kerroksen portaita. Hän ei päättänyt jäädä ottamaan asiasta selvää, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän jatkoi urhoollisesti kiipeämistä, mutta huomasi kauhukseen tehneen saman virheen kuin se Mandrake, jota oli lähtenyt jahtaamaan. Hänen verensä näkyi viivana, jota olisi helppo seurata!
Pian...portaikon...päässä...Justin ajatteli tuntien tuskansekaista riemua. Papit ja papittaret voisivat varmasti auttaa häntä, olihan hän sentään komissaari.
Sitten hän muisti uuden asian. Jugulf oli käskenyt hänen olla luottamasta kenenkään tämän salamurhayrityksen jälkeen. Mitä jos kirkkoväki olisikin häntä vastaan? Hän olisi heille kuin tarjottimella tarjoiltu lounas! Voi sitä riemua, mitä petturit tuntisivatkaan, jos heidän kohteensa tulisi jalka runneltuna ryömien, heikkona ja avuttomana pyytämään apua.
Mutta hänellä ei olllut valinnan varaa. Hän lähti nopeasti ryömimään, ja näki papiston oven toisessa päässä käytävää. Juuri kun hän pääsi käytävälle, hän kuuli takaansa äänen.
"Vai tänne. Mikä sattuma, määki meen sinne!"
Justin käännähti nopeasti katsomaan, ja huomasi takanaan suuren, ei suuren, jättiläismäisen örkin, luultavasti heidän Warbossinsa. Hän nielaisi kuuluvasti.
"Mä olen Gorgoth, Gorgoth Kallonsärkijä. Arvaappa vaa mist mun lempinimi tulloo", hahmo naurahti.
Justin katsoi liikahtamatta hahmoa.
"Anna kun arvaan...tappamistavastasi?"
Gorgoth katsoi tätä typertyneesti.
"Mist tiesit...öh...siis...SUU KIINNI!" se karjaisi. " Mä päätin laumani kanssa vähän tulla vilkaisemaan teiän kyllää, tai no, kaupunkia. Sit huomasin, et hei, tosa ois tollanen hieno, iso tönö, jost ois hyvä heittää ihmisenpäit ulos ikkunoist. Ja mitä minä näenkää? Haavoittunu...ööh...pomohahmo ryömii kohti jotain huonetta, jalka mäsänä!"
"Se meni taistelussa, jos haluat tietää, örkki!" Justin tokaisi vinkaisten samalla jalkaa kirvelevästä tuskasta.
"Ja kenenköhän kanssa?"
"Dark Eldarin, itse heidän Archoninsa kanssa. Ja arvaappa mitä, minä voitin!" Justin sylkäisi sanat suustaan halveksivasti.
Gorgoth katsoi tätä, ja Justinin hämmästykseksi, tämä alkoi nauraa, nauraa niin kovaa, että tältä alkoi pursuta jättimäisiä kyyneliä silmistään.
"Sä...ihminen oot tehny mulle palveluksen, tappanu toisen osapuolen pomon! Siitäs sait Kruellox!" hän huusi ja tömisti suurilla jaloillaan marmorilattiaa katsahtaen tätä kohti. "Millaistas siellä helvetissä on, pätkä! HAHAHA!"
Justin päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Hän hapuili taskuaan, ja löysi sieltä ylimääräisen pistoolin. Hän tähtäsi kohti tuota sotamaalattua pärstää, ja laukaisi kohti sen silmää.
Gorgoth huomasi asian juuri ja juuri ajoissa. Hän laittoi valtavan kätensä laukauksen eteen ja karjaisi.
" Vai tollasta ihminen yrittää! No ei onnistu!" se karjaisi, ja nosti Justinin ilmaan kädellään. "Mua ei ihmiset pompottel! Minä oon itse Gorgoth! Ruesty'eadzien palvottu johtaja! Galaksin yksi raa'immista pomoist! Kuvittelet tappavas mut vai? HÄH?"
Justin ei sanonut mitään, vaan rimpuili Gorgothin otteessa.
"Ei vastausta..." Gorgoth sanoi raaka hymy typerillä örkinkasvoillaan. "No, katos mitä mää teen!"
Gorgoth otti kirveensä, ja hakkasi sillä Justinin toisenkin jalan kahtia. Justin karjaisi niin, että koko palatsi kuuli. Verta valui vuolaampana kuin koskaan, ja tuska sokaisi hänet. Hän kuuli ainoastaan örkin kammottavan naurun.
"Tarvisiks sää tota vai? Hups! Haahahahah! No, tuskin sää kättäs tarvittet, saati sitten päätä!"
Nopeasti papistosiiven ovi aukesi.

[Wintersun]

Täähän paranee aina jatkuessaan mutta puoliörkit jäi vaivaamaan.Nehän ovat *hieman* mutaatoituneita ihmisiä eivätkä liity örkkeihin mitenkään(jos itse olen asian oikein ymmärtänyt).Mutta laitappas jatkoa, jäi niin jännään kohtaan.

[Abaddon71]

Täähän paranee aina jatkuessaan mutta puoliörkit jäi vaivaamaan.Nehän ovat *hieman* mutaatoituneita ihmisiä eivätkä liity örkkeihin mitenkään(jos itse olen asian oikein ymmärtänyt).Mutta laitappas jatkoa, jäi niin jännään kohtaan.

Kiitos paljon, mutta mitä puoliörkeistä? ? En nyt oikein hokannut ?

[Abaddon71]

Molemmat kääntyivät katsomaan ovea kohti. Siellä seisoi kolme pappia pistoolit kourissaan.
"Päästä hänet, tai muuten..." eräs papeista uhkasi pistooli ojossa osoittaen kohti Gorgothia.
Gorgoth purskahti jylisevään ja kaikuvaan nauruun. " Tekö tosissaan kuvittelet et voitte tappaa mut tollasilla aseilla? Hahhahahaha!"
Justin rimpuili rimpuilemistaan, mutta ei onnistunut pääsemään irti örkin tiukasta otteesta. Hän alkoi hakata tämän kättä metallisella nyrkillään, mutta ei näyttänyt saavan tähän mitään vahinkoa.
" Te ootte säälittäviä, jopa ihmisiksi!" Gorgoth naurahti ja heitti Justinin kovaa suoraan päin käytävän seinää. Äänestä ja kivusta päätellen Justinilta taisi murtua pari luuta siinä samassa. " Tämmöisen kaupungin murskaamisessa ei tarvita mitään perhanan Plargatosta, hoitaisin tälläsen yksinkin!"
Justinin kituessa maassa hän kuuli ikkunasta huutoja; Dark Eldar oli ilmeisesti päässyt kaupunkiin.
"Toistan äskeisen, Xenosolento", pappi sanoi uudelleen rauhallisesti. " Päästä hänet, niin emme joudu tappamaan sinua."
Nyt Gorgothia ei naurattanut. Totta kai hänestä oli huvittavaa, että kolme panssaroimatonta, surkeasti aseistettua pappia uhkasi tappaa hänet, mutta hän ei pitänyt vastarinnasta, saati sitten toisten uhkauksista tappaa häntä. Hän ei koskaan toki pelännyt uhkauksia, mutta hän raivostui niistä silmittömästi.
"WAAGH! Kuvitteko et te tuosta vaan tapatte örkkien yhden mahtavimmista johtajis! MITÄ?"
Gorgoth lähti juoksemaan kohti pappeja molemmat kirveet pään yläpuolella valmiina antamaan monen monta kuolettavaa, veristä iskua.
Papit toimivat nopeasti. He alkoivat ampumaan pistooleillaan kohti lähestyvää tappokonetta. He tiesivät, että se oli turhaa, mutta ainakin se ärsyttäisi häntä. Kun Gorgoth oli saapunut viiden metrin päähän ovesta, papit löivät metallisen oven nopeasti kiinni, ja lukitsivat sen.
"Nopeasti, nosta hänet", Justin kuuli hänen takanaan sanottavan. Hän oli melkein sokaistunut kivusta, ja oli jo valmiina luovuttamaan. Hän kääntyi nopeasti katsomaan, muttei ehtinyt nähdä mitään, kun hänet nostettiin ilmaan. Hän käänsi päänsä alaviistoon nähdäkseen kantajansa. Kolme pappia kantoi häntä, ilmeisesti kohti jotain turvapaikkaa, missä hänet voitaisiin parantaa. Juuri ennen, kun hänet kannettiin rappusia alas toiseen kerrokseen, hän huomasi Gorgothin päässeen sisään papiston huoneeseen. Hän huokaisi, sillä tiesi, ettei kukaan papeista selviäisi hengissä. Sitten, yhtäkkiä, hän sulki silmänsä ja menetti tajunsa.

" Viimeinen silaus...noin!"
" Oletko varma, että se menee noin?"
" Ole hiljaa, olen tehnyt tämän tuhansia kertoja, enkä ole koskaan epäonnistunut!"
" Toivottavasti olet oikeassa, sillä tiedät, ettei hän siedä epäonnistumisia..."
" Pöh, kyllä minä hänet tunnen, mutta en minä kyllä tule epäonnistumaan, voit olla varma."
" Pakko kai sinuun on sitten luottaa, mutta muistakkin...tuo ei ollut minun keksintöni."
" Älä hermoile Nogulus, älä hermoile."

Justin avasi silmänsä, mutta ei tuntenut jalkojaan. Hän tunsi edelleenkin tuskaa selässään, mutta ei nähtävästi vuotanut enää verta. Verenhukkaan hän ei voisi kuolla, mutta...
Hän koitti nousta ylös makaamasta, mutta ei onnistunut. Hän huomasi olevansa köytetty maahan rautaisilla ketjuilla. Justin vilkuili hurjana ympärilleen, muttei nähnyt ketään. Oli pilkkopimeää.

"Hän on herännyt."
"Hienoa. Kutsu muut."
"Siis jos he ovat selvinneet tästä örkistä."
"Niin, totta kai. Mutta kutsu myös...heidät."
"Hyvä on."

Justin ei kuullut puhetta, mutta paniikki alkoi vallata hänen ruumistaan. Nämä papit eivät todellakaan tahtoneet auttaa häntä, saati sitten pelastaa hänen henkeään, vaikka verenvuodon olivatkin tyrehdyttäneet. Tämä ei tulisi päättymään hyvin.

[Wintersun]

Siis meinasin että sillä että ogrynin käännös puoliörkiksi kuulostaa ehkä hieman korvaan sattuvalta.Mutta kait se ihan toimii.Itse käyttäisin ehkä ihan sanaa ogryn(tosin en itse ole edes varma kirjotetaanko sitä noin, tuskin ei).Mutta jatkoa vaan.Jätit taas niin jännittävään kohtaan .

[Muutoksen tuoja]

Kansa vaatii lisää! Puoliörki on hieman hämärä ilmaisu joten tyydy ogreen tai ogryniin

[Abaddon71]

Justin koitti avata silmänsä, mutta ei onnistunut siinä. Ne tuntuivat raskailta, kuin garbookkinen teräs. Hän riuhtoi kahleissaan ja koitti huutaa, mutta ääntä ei kuulunut. Hänen suunsa ei toiminut, eikä mikään muukaan, paitsi tietenkin hänen aivonsa, mutta kuinka kauan nekään enää ovat toiminnassa?
"Kuuletko minua, komissaari?" kuului ääni jostain kaukaa hänen yläpuoleltaan. Justinin korvat eivät vielä toimineet, eikä hän voinut kuulla ääntä. Äänen omistaja ei tätä huomannut, vaan tulkitsi hiljentymisen myöntymisen merkiksi.
"Hienoa. Aloittakaa operaatio heti!"
Justin hätkähti jonkun käden koskettaessa häntä. Hän rimpuili rimpuilemistaan yhä kovemmin.
"Pitäisikö tuo rauhoittaa, johtaja?" hän olisi kuullut erään, ilmeisesti papin, äänen sanovan.
"Hmm..." toinen ääni, joka varmaankin kuului tälle "johtajalle" mietti. "Katsotaan, onko hänestä toimenpiteelle mitään vastusta. Jos on, nukuttakaa hänet. Muistakaa, hänen kätensä ovat...oh...anteeksi on metallista. Älkää yrittäkö antaa siihen mitään ruiskeita."
"Kyllä, oi suuri johtaja", ääni vastasi kunnioittavasti.

Justin sai kuulonsa taas pelaamaan, ja käytti parantumista heti hyödykseen. Hän kuunteli ympärillään olevia ääniä tarkkana ja herppaantumatta. Kuului askelia ja puheensorinaa. Hän ei saanut puheesta selvää, sillä sitä oli todella paljon. Hän kuuli sanasen sieltä ja täältä: "Ei Z5:sta senkin hullu! Emme me häntä räjäyttää aio!". "Kuraa kuraa, kaikki te olette täynnä kuraa, jos minulta kysyttäisiin!", "Tuo oli muuten paha, Hruga. Kuinka olet osannut laskea noin tarkasti ja nopeasti."
Pian hän kuuli lähestyviä askelia, jotka tulivat häntä kohti. Hän rimpuili epätoivoisesti yrittäen huutaa, mutta ei siitä tulosta tälläkään kertaa syntynyt.
"Pyydän, lopeta tuo rimpuilu, arvon komissaari, en haluaisi nukuttaa sinua."
Justin päätti ottaa neuvosta vaarin, ja pysyi liikkumatta paikallaan.
"En anna sinun vielä puhua, sillä sinun on ensin kuunneltava, mitä minä sanon ja olen varma, että voisit keskeyttää minut jossain vaiheessa, tai, jos et olisi kahlittu, voisit vaikkapa tappaa minut lähimmällä, kättä pidemmällä esineellä.
No niin. En olekkaan vielä esittäytynyt. Minun nimeni on Gaius Bralgarus Kostreos. Olen toiminut palatsissasi monta vuotta ylipappina, mutta sinä et tainnut sitä tietää, sillä et ole koskaan käynyt meidän siivessämme. En ota sitä loukkauksena, etkä ole siksi täällä, öh, tutkittavanamme.
Totuus on toinen."
Tässä välissä hän tunsi kädessään(tuntoaisti näytti palanneen) piston, ilmeisesti ruiskun. Se ei näyttänyt olevan myrkyllistä, mutta ei se hänen kuntoaan parantanutkaan. Hän silti piti kaikki toimivat aistinsa varuillaan, ja yritti huomata pienimmänkin muutoksenvivahteen.
" Horuksen harhaopin aikoihin minä itse olin taistelemassa Keisarin rinnalla. Minä itse näin, miten hän surmasi Horuksen, mutta millä hinnalla? Silloin minä ihailin Keisaria koko sydämmestäni, mutta taistelun jälkeen mieleni alkoi selvetä ja huomasin kammottavan totuuden: Keisari, kaikessa komeudessaan ja voimassaan, olikin vain tavallinen, vallanhimoinen kuolevainen."
Justinin päässä alkoi tulvia pienoinen viha tuota sanomaa kohtaan, mutta hän antoi asian olla.
"Katsohan, minä olen löytänyt oman tieni. En kerro miten, koska se olisi aivan liian pitkä tarina. Sanotaan vain, että se tie on paljon parempi, kuin tuon heikon, kuolevaisen seuraaminen. Minä olen valinnut voiton tien, kuolemattomuuden tien, loordi Nurglen viitoittaman tien."
Nyt Justin ei tuntenut vain vihaa, vaan myös pelkoa ja pakokauhun tunnetta. Hän oli Nurglen kultistien tutkittavana, ja mikä pahinta, siellä missä oli kultisteja, oli myös demoneita, sotilaita, ja ennen kaikkea, rappiota. Kukaties Plargatoskin voisi olla täällä jossakin.
"Niin, juuri sen tien. Se tie, on tie voittoon, ikuiseen elämään. En aio suositella sitä sinulle, sillä tunnen komissaarien valan, pelkkää kuolevaisten paskapuhetta! Vain jumalat voivat ohjata voittoon, vain jumalat voivat ohjata oikeaan tiehen. Tiedän, ettet aio suostua valitsemaan sitä tietä, ja juuri siksi sinä olet täällä. Et käännytettävänä, vaan kokeiluna. Sinusta tulee Rappion loordin ensimmäinen Daemonculus!"
Justin tunsi jotain kurkussaan, ja huomasi pian, että hänen äänensä toimi jälleen.
"Mikä..."
"Daemonculus! Uusi Kaaoksen tuhoväline, uusi jumalten leikkikalu. Loordi käski juuri sinut koekappaleeksi tähän suurenmoiseen operaatioon! Mieti, mikä kunnia sinulle on suotu!"
Nyt Justin sai silmänsä avatuksi. Hän katseli ympärilleen ja huomasi olevansa suuressa, maanalaisessa laboratoriossa.
"Mitä tämä kaikki on..." hän sopersi heikkona.
"Mieti sitä, ihmine!" hän kuuli äänen takanaan.
Käännettyään päänsä hän huomasi Gorgothin tallustelevan varjoista kohti häntä.
"Kaikki, jopa taistelumme, ol pelkkää hämäyst, feikkii! Tän operaation ansiost pian koko 'laneetta on Nurgle-tyypin hallinnas, ja se tarkottaa, että mä saan nämä kuut. Ei tarvi jakaa sen Kruelloxin kans edes kuukivee! HAHA!"
Justin menetti viimeisenkin toivon hipusensa. Hän vaipui epätoivoon. Kaikki näytti olevan hänen kannaltaan ohi.
"Ja jos sinä, arvon komissaari Justin luulet, että komissaari Osmolf tulee auttamaan..." Gaius naurahti. "...niin hän ei tule. Hän on matkalla suoraan vääräuskoisten helvettiin!"
Justin sulki silmänsä kammottavan naurujen yhdistelmän kaikuessa ympäri laboratoriota pimeyden astuessa taas askeleen edelle sen ja valon yhteisessä kilpailussa.

JATKUU VIELÄ

[Wintersun]

Noniin taas lisää pukkaamaan vaan!

[Abaddon71]

Päätin tähän väliin laittaa tällaisen pienen jatkon.



"Mestari", Plargatos ilmoitti telepatialla Nurglelle. " Saimme komissaarin. Gaius ilmoitti juuri, että he alkaisivat operaation käskystänne."
"Välittömästi! En halua odottaa hetkeäkään", Nurgle murahti vastaukseksi. "Jos he tekevät juuri käskyjeni mukaan, he tulevat luomaan erittäin mahtavan yksilön!"
"Ja lopulta..." Plargatos alkoi puheensa.
" Niin", Nurgle keskeytti. "Lopulta saan hänet herätettyä henkiin!"
Plargatos naurahti hyytävästi samalla kun katkaisi mielten yhteyden. Tämä komissaari olisi selvää pässinlihaa. Vaikka he olivat sisukkaita, jokainen heistä oli tuhoutunut mahtavan, kaikkivoivan Plargatoksen edessä!

[Grimaldus]

Kuolonkaartilaiset toivat mukanaan laasertykkejä, galaxin parhaita pitkänmatkan koneentuhoamisaseita

Hän taisteli lukemattomia kertoja örkkejä, Tauta ja Eldareita vastaan

laasertykit (lascannonit) omaavat pitkän kantaman, mulla tässä viittaat myös siihen, että samassa galaxissa on Tauta, joilla on ase nimeltä railgun. Railgunhan omaa pidemmän kantaman ja voimakkaammat panokset kuin lascannon.

Hyvää tekstiä ja mukava juoni. toinen juttu oli örkkien slangi, se muistutti epäilyttävästi jotain suomalaista murretta (turun?)

[Abaddon71]

Hmm...tämä saa jäädä tähän. Aloitan uuden osan tähän tarinaan kohtapuoliin, mutta uudessa ketjussa(varmaan selvempää, kun etsiä sitä täältä kolmen sivun päästä).

[tentacle_monster]

Iha kiva, henkilökohtaisesti pidin örkkien "sä/mä" kielestä. Ainoa mikä hieman häiritsee on se että komissaarit vaikuttavat hieman "nössöiltä", nämä hemmothan on kuvattu aika kylmiksi paskiaisiksi fluffissa, myös jostakin syystä häiritsee että pappa nurgle esiintyy henkilökohtaisesti (no joo, pelkkänä puheena mut silti). Voisit myös rohkeasti suomentaa warbossin sotapomoksi ja nobit pomoiksi, suomennus on aina plussaa. Eniten kyllä pidin demoni prinssistä, heebossa oli omasta mielestäni tyyliä.
Mutta alahan tekemään jatkoa kyllä tätä lukee ihan mielellään.

PS: Tosimies ei piitta pikku kielioppi virheistä