Sivu 3/10
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Pe 29.08.2008 17:08
Kirjoittaja bluebluesky
No tottakai haaste otetaan vastaan, oli mielessä sitten mukava haltiainvälinen jalo taisto, tai ensimmäisen kierroksen helppo massacre^^.
Äärimmilleen vedetyissä listoissa en sinänsä näe mitään pahaa, kun olen turnauspelaamisessa kuitenkin tottunut siihen, että varsin kilpailukykyisiksi ne toki tehdään. Nappiongelma on vähän niin ja näin... Pääongelma lienee se, että puolet napeista viettävät vielä laatuaikaa vanhempieni asunnossa Hyvinkäällä ja liikkeellepanokäskyn toteuttanut jaosto on hieman rajoittunut. Tämä saattaa koitua valitettavasti nimenomaan sinun, eli ensimmäisen vastustajan harmiksi, sillä sellaiset turhat kapistukset kuin lohikäärmeen kädet, muutaman jousimiehen jouset&vastaavat saattavat ilmestyä vasta toiselle kierrokselle, riippuen missä välissä ehdin vanhalla kotipaikallani piipahtaa.
Kun nyt on inventaario menossa niin ei vielä ole listasta valitettavasti kovin tarkkaa tietoa, mutta työn alla on niin inventaario kuin uunituoreeseen armeijakirjaan tutustuminen. Mitenkäs tuo menettely spessujen kanssa loppujen lopuksi, sallitaanko vai jätetäänkö lokeroon? Eipä sillä, jos tuosta dragonista saapi käärmeen näköisen, jääpi lokeroon varmaan joka tapauksessa.
Edit: Myös proxauksen tulkinnasta olisin hieman kiinnostunut... Eikös nykyäänkin turneissa yleinen käytäntö ole se, että kuvaavia/konffattuja figuja saa käyttää vapaasti? Ymmärrän sen, että vastustajani voi närkästyä, mikäli väitän puolen litran valiomaidon väreissä olevan laatikon olevan white lion chariotti, mutta mikäli haluan vaikkapa shadow warrioreita käyttää archereina, tässä ei varmaankaan sen suurempaa ongelmaa?
Offtopicina, maistuisiko jollekulle harkkamatsia joko huomenissa fantsussa(olettaen että fantsun puolesta se mahdollista, en ihan paikallisia menettelytapoja tunne), tai sitten jossain muualla vaikkapa sunnuntaina? (autoa ei valitettavasti käytössä ole, mutta pyöräilykunto on hyvä! Keskustassa asustelen) Mielellään kaikki yllätykset ottaisi vastaan kuitenkin ennen varsinaista turneepeliä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 30.08.2008 15:13
Kirjoittaja Pikku
Gilaelin kirjoitti:
Jos/kun päätät Swedlandiin tulla mukaan, jossa tunnetusti ensimmäinen kierros on haastepohjainen, voisimpa heittää suuntaasi haasteen. Armeijanani toimii ikuisesti vaiheessa oleva metallinen metsähaltia-armeija, joka mielellään ottaisi erää suurhaltioita vastaan, näitä kun ei ole vuosi kausiin ilmestynyt pelipöydän toiselle puolelle.
Noin sitä vaan dodgettiin mun haaste ;<
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 30.08.2008 15:39
Kirjoittaja Pikku
Kuinka pahasti mua katotaan kieroon jos muutan viel listaa? :D
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 30.08.2008 18:52
Kirjoittaja Rune
Pikku kirjoitti:Kuinka pahasti mua katotaan kieroon jos muutan viel listaa? :D
No anna palaa vaan. :) Jos välttämättä kaipaat. Ei kai siellä nyt oikeasti mitään niin erikoista tullut listan postaamisen jälkeen esille, että pitäisi muuttaa jotenkin radikaalisti pystyäkseen counteroimaan tarpeeksi asioita? Pari terrormörköä sinne tänne.
Saat vain tosi pahaenteisen threatsin: Et vaan uskalla pelata alkuperäisellä idealla. ;)
Mut tuskin ketään nyt sillai kiinostaa.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 30.08.2008 21:01
Kirjoittaja Pikku
Rune kirjoitti:Pikku kirjoitti:Kuinka pahasti mua katotaan kieroon jos muutan viel listaa? :D
No anna palaa vaan. :) Jos välttämättä kaipaat. Ei kai siellä nyt oikeasti mitään niin erikoista tullut listan postaamisen jälkeen esille, että pitäisi muuttaa jotenkin radikaalisti pystyäkseen counteroimaan tarpeeksi asioita? Pari terrormörköä sinne tänne.
Saat vain tosi pahaenteisen threatsin: Et vaan uskalla pelata alkuperäisellä idealla. ;)
Mut tuskin ketään nyt sillai kiinostaa.
Ei. Tuli vain pyöriteltyä night fightin jälkeen listaa ja tehtyä pieniä hienosäätöjä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 03:15
Kirjoittaja Rune
Itekin varmaan muuttelen vielä vähän, en ole oikein tyytyväinen nykyisiin valintoihin ja upgradeihin... Mutta tuskin tuolla nyt hirveästi on väliä. Ei ole vain kiva pelata juuri nimenomaisilla valinnoilla. Pyrin pitämään yksikkövalinnat samoina.
Samalla sanotaan, jotta laittakaa ihmiset minulle tieto kaikista hyväksytyistä haasteista sunnuntain aikana! Oli siitä puhuttu tässä ketjussa tai ei, ilmoittakaa minulle uudestaan että saan ennen maanantaita peliparit säädettyä ensimmäiselle kierrokselle. :) Tästä se alkaa sitten. Paras Empirearmeija voittakoon. Yritän saada vielä kahdennentoista pelaajan mukaan jostain. Akii-i....
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 03:57
Kirjoittaja bluebluesky
Haasteesi hyväksytty&tietääkseni mie olen tuo kahdestoista pelaaja, ainakin kun ilmottauduin perjantaina, niin pelaajia oli pariton määrä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 11:25
Kirjoittaja Gilaelin
Pikku kirjoitti:Noin sitä vaan dodgettiin mun haaste ;<
Ai olit sie haastanu miut? No voi saakeli. Muuten olisin ottanut vastaan, mutta nyt oli mennyt ihan ohi. My bad.
Ehdin kuitenkin haastaa Blueblueskyn, joten näillä varmaan mennään.
Myö kuitenkin Pikku päästään vielä muilla kierroksilla takuulla vastakkain, siitä pidetään huoli. Finaalissa viimeistään tavataan ;).
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 11:37
Kirjoittaja Pikku
Gilaelin kirjoitti:Pikku kirjoitti:Noin sitä vaan dodgettiin mun haaste ;<
Ai olit sie haastanu miut? No voi saakeli. Muuten olisin ottanut vastaan, mutta nyt oli mennyt ihan ohi. My bad.
Ehdin kuitenkin haastaa Blueblueskyn, joten näillä varmaan mennään.
Myö kuitenkin Pikku päästään vielä muilla kierroksilla takuulla vastakkain, siitä pidetään huoli. Finaalissa viimeistään tavataan ;).
Senku näkis! :P se laittaa jauhot suuhun sun puunhalaajille :P
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 11:53
Kirjoittaja Rune
Uskomatonta! Tai, no, miksen toisaalta nähnyt tuota jo ennalta, onhan historiassa jo tarpeeksi todisteita historiasta - haltiat ovat pelkureita. Yrityskin välttää demonisten voimien ylivoima oli aika kehno. Sitä en vain vieläkään jaksa ymmärtää, kuinka kahdeksan pohjoisen tuulen esitaistelijat päästävät tällaista läpi sormiensa...
Mutta toisaalta, minulle kelpaa sekin, että arvon suippokorvat paloittelevat toisensa kunnian kentillä; sillä eihän ole muuta vaihtoehtoa kuin kunnia, kun maa tahraantuu ikiaikaisesti konservatiiviseen ja ylimieliseen vereen, oli se kumman osapuolen hyvänsä. Pilkkokaa vain toisenne. Olisitte voineet kuitenkin olla ensin hieman hyödyksi ja manata muutaman demoninretaleen astraaliavaruuden puolelle ennen järjettömiä turpakäräjiänne.
Niin, ja aivan ohi aiheen, meitä on nyt nimenomaan 11 kun Erno ei ollut tajunnut kirjoittaa nimeään osallistujalistaan. Neiti haltia Sinitaivas on näin ollen 10, kääpiöturjakkeiden vallatessa 11. sijan. A-AKIII!!!
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 11:57
Kirjoittaja Pecu
Olisiko mahdollista saada osallistujalistaa puh.numeroineen nettiin? Helpottaisi ihmisten haastamista huomattavasti, ei tarvitsi fillaroida keskustaan vain sen takia..
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 12:01
Kirjoittaja Rune
P.M kirjoitti:Olisiko mahdollista saada osallistujalistaa puh.numeroineen nettiin? Helpottaisi ihmisten haastamista huomattavasti, ei tarvitsi fillaroida keskustaan vain sen takia..
Kyllä on. Sen laitan ensimmäiselle sivulle samalla kun laitan ensimmäisen kierroksen parit nettiin.
Haastoiko Tino siis Ernon ja toisinpäin? Saisiko varmistuksen? Vai lukevatko ne kahdestaan kirjoituksiin niin paljon etteivät jaksa raahautua tänne välillä? :D
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 12:11
Kirjoittaja Gilaelin
Rune kirjoitti:
Haastoiko Tino siis Ernon ja toisinpäin? Saisiko varmistuksen? Vai lukevatko ne kahdestaan kirjoituksiin niin paljon etteivät jaksa raahautua tänne välillä? :D
Yhdessäpä hyvinkin. Tietäisit vain, mitä olen joutunut näkemään.
Joo, Tino ja Erno mittelevät kahdestaan.
Ja mitä Grandbeloksen suurisuiseen pikkuherttuaan tulee, muistutan, että haisevan ihmisen on paras pitää vain nokkansa suokeammalla, siltä varalta, että on - jälleen kerran - lukenut Swedlandin karttaa väärinpäin ja eksyy pimeään metsään, joissa juurakotkin elävät. Herr. Felix saattaa saada Vanhalta Erakolta - jälleen kerran - omakohtaista demonstraatiota aiheista: fetissit; oksat; lonkerot.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 15:08
Kirjoittaja Rune
Fetisseistä puheen ollen, vaatii aika suurta pokkaa puhua noinkin suureen ääneen omista sairaista mieltymyksistään. Tai tyhmyyttä, kuinka vain. En näe kuinka ketään jaksaisi etäisestikään kiinostaa mitä suippokorvaisilla irstailijoilla on tapana tehdä kaarnaisten 'ystäviensä' kanssa tylsyyden iskiessä.
Lisäksi voisin kysyä, että mistä rouva haltia oikein mahtaa puhua? Nuori herra Rosenton on kyllä ollut valvomassa henkilökohtaisesti puunhakkuuoperaatioita talven varalle Nordlandissa, mutta ainoat puut, jotka hän on nähnyt, ovat olleet pieninä palasina lastautumassa kärryihin paluumatkalle syksyiseen Grandbelokseen. Nuo tuon paljon Grandbeloksessa puhutun maan juurakot ovat kyllä olleet harvinaisen sitkeitä, se pitää myöntää, ja työ on edennyt valitettavan hitaasti, mutta varmasti pilkkomaoperaatio etenee syvemmälle Laurelornin kupeeseen. Puusta maksetaan talven aikana erinomaisesti tietyiltä tahoilta...
Toisaalta, nyt kun tulee ajateltua, taisimme hoksata erään illan jälkeen todella eriskummallisesti keskelle leiriä kellistetyn, hieman oudonmuotoisen puunretaleen. Oli kaatunut parin vankkurin päälle, mokoma. Mitä omituisempaa, löysimme kaksikin tykinkuulaa syvälle sen runkoon uponneina - tästä täytyy tehdä tutkimus leirin sisällä. Hintavia piloja pitävät Grandbeloksen sotilaat yllä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 18:14
Kirjoittaja Viiksivallu
Peetu, jos on vielä mahdollista haluaisin jonkun uuden naaman kanssa matsata. Tosin pikkukin käy.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 18:20
Kirjoittaja Pikku
Viiksivallu kirjoitti:Tosin pikkukin käy.
Jaahas... pitäs näyttää Thirsterille kaapin paikka? :P
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 21:25
Kirjoittaja Hing
Pikku kirjoitti:Viiksivallu kirjoitti:Tosin pikkukin käy.
Jaahas... pitäs näyttää Thirsterille kaapin paikka? :P
Hienoa. Teurastakaa toisenne saastaiset kaaoksen epäsikiöt, teitä ei kukaan kaipaa. Lupaan tässä muillekin Suuren ja Mahtavan Vamppyyriherttuattaren eteen asettuville verikekkerit heidän omalla kustannuksellaan, sekä vapaalipun epäkuolleden armeijaan. Viimeisestä ateriasta onkin jo aikaa...
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 21:29
Kirjoittaja Pecu
Kaaoksen mahtava johtaja tulee ja näyttää neiti kreivittärelle kaapin paikan.
P.M:n Mortal kaaos haastaa Hingin angstaavat epäkuolleet, ottavatko verenimijät haasteen vastaan?
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 21:39
Kirjoittaja Hing
No totta hemmettissä otetaan haaste vastaan!
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 31.08.2008 21:42
Kirjoittaja Pikku
GO kaaos GO! :P