Sotavasara.net

Rune kirjoitti: Sääntörunkkarihan mie ole aina ollutkin. ;) U guys nou dis shit.

Rune kirjoitti:

Pikku kirjoitti:

Missä?!

Siinä pohtimassa kuinka omien jengiläisten tapattamisesta voisi hyötyä :D

Sääntörunkkarihan mie ole aina ollutkin. ;) U guys nou dis shit.

Pikku kirjoitti:

Rune kirjoitti:

Pikku kirjoitti:

Missä?!

Siinä pohtimassa kuinka omien jengiläisten tapattamisesta voisi hyötyä :D

Sääntörunkkarihan mie ole aina ollutkin. ;) U guys nou dis shit.

Katotaan vaan ku tänään damienit "vahingossa" hyppää alas 3. kerroksesta :)

Rune kirjoitti:Saa tulla avustamaan.

warhamer116 kirjoitti:

Rune kirjoitti:Saa tulla avustamaan.

Neljältähän se alkoi?

Pikku kirjoitti:Eli kranaateillakaan ei voi hakea lucky scattereita. Jollei joku esitä säännöstä toisenlaista tulkintaa.

warhamer116 kirjoitti:

Pikku kirjoitti:Eli kranaateillakaan ei voi hakea lucky scattereita. Jollei joku esitä säännöstä toisenlaista tulkintaa.

Niin siis tarkoittaa että viskaa kranun 9" päähän modelliin ja se scatteroi 5" lisää matkaa (out of range). Eli kokeilee ketjuttaa liian lähelle tulleen kautta.

Pikku kirjoitti:Eli kranaateillakaan ei voi hakea lucky scattereita. Jollei joku esitä säännöstä toisenlaista tulkintaa.

Salsa kirjoitti:Olipas pelit. Fideles ja Tuholaistorjujat lähtivät yhteistuumin taistoon uskonnollisia hölmöjä vastaan. Arhin lössi kuitenki pakeni paikalta ennen aikojaan ja itsekkin oli pakko paeta kun oma etulinja makaa maassa liki tuhoon tuomittuna.
Onneksi kaappasin Severinuksen, mutta ensin pitää hätistää uskonnolliset hölmöt...

Kuluvalla viikolla luvassa siis Rescue Mission!

Varapalmus kirjoitti:Jaa, hämmennyin koska se oli tuossa swords & knives osion alla.

Hauskana huomiona, puhtaasti RAW, Power Sword ei myoskään saa parrya, koska siinä sanotaan että 'Parry: Fighters with swords are able to parry as described in the game rules.'

Mutta Power Sword ei ole Sword vaan POWER sword :p

Järkeähän tuossa ei ole laisinkaan, enkä siis yritä sanoa että puukoissa pitäis olla parry. Se käy vaan järkeen että ilmasessa aseessa ei ole mitään bonusta, suom. huom. vaan.

Hän vapisi yhä. Vapinaa ei tahtonut saada loppumaan. Vesi valui hänen ylitseen. Hän hinkkasi taas mustia jälkiä jotka ihomaali oli hänen käsivarsiinsa jättänyt. Ne kuluivat hitaasti pois. Mutta vapina ei lakannut. Elizabeth puristi polviaan leukaansa vasten ja istui valuvan veden alla. Varaaja tyhjenisi taas pian. Hän vapisi.

Tämä oli jo kolmas päivä siitä kun hänet oli saatettu huoneeseensa, Katarnin hänelle tarjoamaan huoneeseen. Elizabeth oli saapunut rähjäisenä, repaleisena - riekaleisena. Hän vapisi jälleen kun hän muisti maskit kasvojen edessä, ja sen kaiken hölynpölyn.

Mutta miten joukko ihmisiä pystyisi toimimaan yhdessä päivästä toiseen jos se oli pelkkää hölynpölyä, arvuutuksia, ja toisiinsa liittymättömiä sanoja?

Suihku naksahti, ja veden tulo lakkasi hiljalleen. Elizabeth istui harmaan suihkun harmaalla lattialla vielä hetken. Sitten hän nousi, vavahti, otti tukea reilingistä ja nousi jälleen. Hän kuivasi itsensä ja lyhyet hiuksensa. Ruumiintoimintomonitori hänen värttinäluussaan näytti tervettä vihreää valoa. Tyhjä muistisiru löytyi rasiasta hyllyltä täysien sirujen vierestä. Se löysi tiensä sirupäätteeseen hänen niskassaan. Tuttu nipistys kun hänen selkäytimeensä kytkeytyvä portti imaisi sirun.

Elizabeth pukeutui. Hän oli uusinut koko vaatekertansa. Hän otti hengityssuojaimensa, mutta ei laittanut sitä vielä paikoilleen. Hänen hengityksensä pihisi ja vinkui, kuten aina. Hän katsoi hyllyllä olevia stimulanttipiikkejä. Hän vapisi yhä sulkiessaan silmänsä. Sitten hän otti piikin hyllyltä, liitti sen niskasta löytyvään annosteluliittimeen, ja tyhjensi nesteen suonistoonsa. Vapina lakkasi. Elizabeth nosti hengityslaitteen kasvoilleen, kiinnitti sen, kytki, ja hengitti taas vapaasti. Kipu hänen keuhkoissaan helpotti.

Tohtori Falken, neurokirurgi, astui ulos ovesta.

- - -

Orb Katarnin työhuone oli koristeltu ja käytännöllisen viihtyisä. Kovapuinen pöytä oli perintöä. Sen arvo oli valtava. Kaikki puinen oli tuontitavaraa. Orbilla ei ollut aavistustakaan kuinka pöytä oli päätynyt alasektoreille, eikä se häntä juuri kiinnostanutkaan. Hän ei tuntenut materiaalia sen tarkemmin, eikä se häntä kiinnostanutkaan. Hän ei tiennyt kuinka sitä valmistettiin, eikä se häntä kiinnostanutkaan. Häntä kiinnosti tällä hetkellä vihreänä vilkkuva pääte.

Siitä oli neljä päivää kun he olivat käyneet rutiininomaisella operaatiolla sektori 55.5:n kauemmaisemmilla seuduilla. Damienien kenttäkoe. Niitä tehtiin nykyään viikottain, ja Elizabeth huolsi hyödykkeitä päivittäin. Hyödykkeiden hyödyistä voi tosin olla montaa mieltä. Ne sai toimintakykyisiksi, ja ne pysyivät staattisina kun halusi. Elizabethin stimulantit ja käynnistyssanat toimivat. Teoria toimi. Mutta Damien ei ollut vielä hyödyke, sanan oikeassa merkityksessä. Ne olivat vasta kokeen tasolla.

Neljä päivää kenttäkokeesta, joka osoittautui kohtaamiseksi heille täysin tuntemattoman joukon kanssa, joka äityi tulitaisteluksi. Orb oli ollut salaa kiinnostunutkin satunnaisesta kähinästä, sillä se olisi näyttänyt Damienien kyvykkyyden, mutta sitten kaikki oli mennyt päin helvettiä. Kyseessä ei ollut satunnainen rosvojoukko. Se oli jotain ennen näkemätöntä.

Orb huokaisi. No. Lopulta Elizabethia vartioineet kumottiin, ja kaikista henkilöistä juuri hän oli se jonka kasvomaskein naamioidut sekopäät olivat kaapanneet. Hänen kommunikaattoriinsa oli seuraavana päivänä tullut vaade hänen sukunsa hallitsemasta köyhästä kaivostyömaasta naisen henkeä vastaan. Elizabeth oli löytynyt lopulta sovitusta paikasta, varusteistaan riisuttuna, ja omituisia, häiritseviä merkkejä täyteen maalattuna. Ja tärisevänä. Jos jostain oli rokotettu, oli se hänen psyykeensä, ei maallinen omaisuutensa.

Häiritsevintä oli se, että Orbin oli täytynyt lukea saamansa viesti lukuisia kertoja saadakseen siitä mitään selvää. Teksti oli imperiumin yleistä, kyllä, mutta sanat sekoittuivat toisiinsa ja saivat aikaan omituisia, lähes käsittämättömiä lauseita.

Orb tuijotti yhä päätettä. Siinä oli taas yksi käsittämätön viesti kommunikaattorikentässä. Hölynpölyä. Siansaksaa. Hän ei saanut siitä mitään selvää. Eikä se viesti ollut ainut hänen saamansa.

Orb huokaisi. Hän siirsi viestien lähettäjän roskapostiin. Hänellä ei ollut aikaa jonninjoutavuuksiin. Hän avasi uuden sivun päätteestä, ja luki vielä informanttinsa lähettämän viestin. Huhu jostain arkeoteknologisesta löydöstä oli tuttu. Huhuihin ei ollut luottamista. Tietoon ja lähteisiin oli.

Elizabeth tarvitsi kaikkea antiikkista teknologiaa mitä vain. Mutta se maksoi rahaa, ja oli harvinaista. Tämä olisi yrityksen arvoista. Hän oli investoinut jo niin paljon siihen naiseen, etteikö hänen kannattaisi ottaa nyt riskejä. Koko projekti oli yksi iso riski.

Ja jos projekti Damien onnistuisi, hänellä olisi paikka taivaassa. Hänellä oli kanavansa. Ja kanavilla oli tarpeensa.

- - -

Alue oli vanha tehdasalue. Ja se oli vanha. Heille ei ollut aavistustakaan miten vanha, ja mihin tarkoitukseen se oli aikanaan ollut. Nyt se oli yhdentekevääkin. He olivat lähteneet liikkeelle hetimmiten, ja vaikutti siltä että he olivat tulleet paikalle ensin. Putkistoissa kulkevat Anna Bure ja yläsektorien veteraani, koodinimi Maxima, olisivat pian valmiit laskeutumaan. Radio rätisi ja suhisi.

"Darell, valvo hyödykkeitä. Kytkentä kaksi minuuttia lähdön jälkeen. Erkanemme teistä sopivasti. Antonino johtaa nuoria. Tohtori, kanssani."
Elizabeth nyökkäsi. Hän ymmärsi vähemmälläkin. Ja oli samalla huojentunut.

Taisteluilla tuntuu olevan aina samanlainen kaava. Ensin on hiljaisuus, eteneminen, viestinvaihto, tunnustelu, ja sitten - riippuen henkilön osallisuudesta - joko lyhyt tiedottomuus äänien jälkeen ja pelko, tai sitten silmitön kauhu ja lihaksiston reaktiokyky toiminnan keskellä.

Tällä kertaa viestinvaihto ja silmitön kauhu sekoittuivat keskenään.

Radiossa rätisi ja kajahteli.
"Mikä helvetti tuo on?!"
"Mistä ne tulivat?"
"Näitkö? Mihin se meni!"
"En näe sitä missään."

"Mistä on kysymys", Elizabeth kysyi raunioituneen rakennuksen toisessa kerroksessa, selkä seinää vasten. Orb oli laskeutunut polvensa varaan kaidetta vasten, ja tuki bolteriaan siihen.
"Nuo", Orb sanoi ja laukaisi. Huti. Ihmisennäköiset olennot tuntuivat olevan ensin siinä, ja sitten jossain toisaalla. Orbin oli vaikea kohdentaa katsettaan. Hän kääntyi nojaamaan kaidetta vasten.
"Mitkä nuo?" Elizabeth kysyi, ja vilkaisi. Hän sai silmäkulmaansa liikettä, muttei muuta. Ilma väreili hetken jossain, ja sitten taas ei. "Mitä ne ovat?"
"En tiedä."
"Mitä?!" Elizabeth älähti ja haki taas suojaa. Hän veti esiin plasmapistoolin kotelostaan.
"En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa."
"Miten se on mahdollista?"
"Helvetti, Elizabeth, minä en tiedä!"

Orb tarkasteli tilannetta bolterinsa tähtäimen läpi muutaman sekunnin välein. Raunioitunut rakennus oli heidän edessään, ja Damienit lähestyisivät Darellia suojaten vasemman puoleista ovea. Maxima ja Anna antaisivat tulitukea. Heillä oli täydellinen näköyhteys suoraan raunioihin. Olivat ne mitä olivat, hänen joukkonsa olisi valmis. Yksi yhtä vastaan.

Ja sitten heidän radionsa särähti julkiselle taajuudelle.
"Kasvoton herra näkee teidät", kähisevä ääni lausui. "Hän tietää, hän kuulee, hän näkee."
Elizabeth kirkaisi. Valtava plasma-ammus rysähti kattoa kannattelevaan, valtavaan palkkiin heidän yläpuolellaan. Koko rakennus tärisi, ja heidän niskaansa satoi ryönää ja rojua.
"Ei voi olla totta", Elizabeth ja Orb manasivat, ensimmäinen kauhuissaan, toinen raivoissaan.
"Ne taas, ne naamioidut miehet!" Elizabeth rääkäisi. Hän vapisi taas.
"Miten Keisarin nimeen ne löysivät tänne?"
"Pimeys. Valo. Varjot. Kaikki kasvottoman herran orjia. Ne näkevät. Ne kuulevat. Ne tietävät aarteesta!" Ja ääni nauroi radioon.

Ja sitten seurasi silmittömän kauhun lisäksi myös lihaksiston reaktiokyky. Laukaukset alkoivat, ja rauniot heidän ympärillään tuntuivat kuhisevan elämää. Orb näki nyt hahmoja, joiden haarniskat olivat yliluonnollisia ja ylimaallisia. Ne vääristivät todellisuutta ja saivat hänen silmänsä vettymään. Ne etenivät rakennukseen. Hän kuuli räjähdyksen, toisen, laukauksia, mutta siirsi äkkiä huomionsa maantasaan. Hänen väkensä oli jäänyt tuleen. Ja naamioin varustetut miehet liikkuivat raunioissa kohdistaen tulensa heihin - heihin - aina vain heihin - ja jättivät luonnottamat hahmot sikseen.

Orb yritti puhua yleistaajuudelle, kysyä keitä he olivat ja mistä oli kysymys - mutta turhaan. Hän ei saanut tolkullista vastausta.

Kyllä, arkoteknoaarre oli varmasti siellä. Ja nyt se oli noiden hologrammiolentojen. Ja kasvottoman herran mitkä-lie-sekasikiöt olivat niiden kätyreitä. Se oli ansa Katarnille. Mutta kenestä Keisarin nimeen he olivat saaneet näin suuren vihamiehen? Siinä ei ollut mitään järkeä. Orb ei saanut siihen tolkkua.

Eikä sille ollut nyt aikaakaan.

"Vetäytykää. Kaikki pois. Pois! Suorinta tietä, pois!" Orb huusi heidän taajuudellaan. Yleistaajuus täyttyi messuavasta sekasotkusta. Se oli tukossa, eikä Orbilla ollut mitään mahdollisuutta vastata messuaville sekopäille. Uusi plasmalaukaus sai läheisen rakennelman seinän sortumaan. Heille naurettiin. Orb vilkaisi vielä aukiolle päin. Viisi yliluonnolisen oloista hahmoa poistui paikalta valtava arkku mukanaan. Ne viilettivät aukean poikki. Helppoja, naurettavan helppoja maalitauluja. Ja kasvottomat miehet saartoivat hänen joukkonsa.

Orb kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi äkisti. Elizabeth tärisi kauttaaltaan. Hän istui vavisten seinää vasten, ja mutisi itsekseen.
"Elizabeth", Orb sanoi ja polvistui naisen viereen. Hän puristi kouristuksenomaisesti pistoolinsa kahvaa ja toisti ei, ei, ei, ei.
"Elizabeth!" Orb toisti.
"Miten ne löysivät meidät? Keitä he ovat?"
Orb tarttui naisen käsivarteen, mutta jätti riuhtaisematta. Sekunnit olivat minuutteja. Miten?
"Vaatteeesi", hän sanoi.
"Mitä?"
"Vaihdoit ne kaikki. Poltit kaikki vaatteesi", Orb sanoi.
"Kyllä. Tottakai. Kuten käskit."
Orb mietti silmänräpäyksen. Sitten hän tarttui tohtorin hengityssuojaimeen, painoi nappia joka irrotti sen, ja tönäisi sen perään syöksyvän Elizabethin seinää vasten. Orb pudotti sen maahan, tähtäsi aseellaan sitä kohti, ja laukaisi. Hengityssuojain räjähti tuhansiksi siruiksi. Orb tarttui Elizabethiin, ja nykäisi huohottavan tohtorin peräänsä. He juoksivat. Elizabethin hengitys rahisi ja vinkui.

Ja vaikka taistelukenttä jäi heidän taakseen, raikui ja helisi heidän korvissaan mielipuolinen nauru ja sekopäinen sadattelu radion yleistaajuudella.
"Keitä he olivat?" Elizabeth kysyi heidän levätessään hetken. Hänen keuhkonsa eivät jaksaneet. Hän sai taas yskänkohtauksen. Loogisuus ja ajattelu saivat taas vallan. Hän häpesi. Häpeä oli hänen päällimmäinen tunteensa. Minkään, kenenkään toisen ihmisen ei pitäisi pystyä vaikuttamaan häneen näin. Hän ei ollut lainkaan varma mitä hänelle tapahtui.
Orb katsoi häntä pitkään syvälle silmiin, ja käsitteli kysymystä.
"Minua ei kiinnosta. En aio olla heidän kanssaan ikinä missään tekemisissä. Ja Keisarin nimeen, koko sektori 55.7 saa kuulla heistä. Heidät ajetaan maahan ja lokaan. Heistä ei jää jäljelle mitään. Kunniattomat paskiaiset."

Kaiken kaikkiaan, päivän taistelu ei ollut auttamaton pettymys. Jopa tuo monien etsimä aarre oli hetken aikaa ollut 'Naamion' käsissä, mutta viime hetken petturuus niin sanotuilta 'uskonveljiltä' oli pakottanut Arkellin soittamaan perääntymiskäskyn. Tärkein oli kuitenkin löydetty: Kartta Oikeamielisten ikivanha asekätkölle. Ja tämäkin vain siksi että, vastoin kaikkia odotuksia, eräs noviiseista, 'Nuija', oli jäänyt taistelukentälle perääntymiskäskyn kuuluttua etsiäkseen kartan sisältäneen dataliuskeen.
Harva oli odottanut pojan palaavan enää, olihan tämän nähty tipahtavan katolta petturimaisen Arkkilehtorin ampumana. Mutta ei, illan hämärtyessä tämä oli palannut, verisenä mutta voittoisana, kallisarvoinen liuska kädessään. Hänet oli hetimmiten julistettu sankariksi, ja isä Jones oli jopa muistanut tätä seuraavan aamun seremoniassaan. Kuitenkaan, kukaan ei ollut odottanut itse profeetan saapumista paikalle...
------
Salissa vallitsee täysi hiljaisuus, viidenkymmenen Oikeamielisen polvistuttua profeettansa eteen tämän noustessa messuhallin lavalle. Hetken vaikenemisen jälkeen, tämä päästi hiljaisen hymähdyksen.
"Nouskaa, veljet ja sisaret. Valmiutenne tekee teille oikeutta, mutten ole täällä tänään hakeakseni kunnianosoituksia. Ei, ne säästettäköön tänään toiselle." Hänen pehmeässä, isällisessä äänessään on hievahdus mekaanista särähtelyä.

Ei ihmekään. Vain viikko sitten, profeetta oli kärsinyt vakavan vamman taistelussa. 'Tuholaistorjujiksi' itseään kutsuvien vääräuskoisten taistelija oli onnistunut iskemään tämän melkein hengettömäksi, puukottaen häntä vain tuuman ohi sydämestä. Kuitenkin, Jumalan suojelus oli ollut profeetan yllä ja tämä oli selvinnyt hengissä, joskin hädin tuskin. Hän olisi tuskin pystynyt enää lähtemään uudestaan taistelukentälle, ellei eräs Lahkon suosijoista olisi ollut taitava bio-kirurgi. Nyt...Suurin osa profeetan rintakehää oli korvattu teräksellä, harmaan metalliset bioniset osat kontrastina tämän tummalla iholla.

Noustessaan, seurakunta näkee yhden sotureistaan, Veli Rohkean, lavalla profeetan vierellä, pitkä puinen laatikko käsissään. Arkell jättää tämän huomiotta, jatkaen puhumista, puhdas viha tihkuen sanoistaan: "Eilinen oli erittäin lähellä täydellistä pettymystä. Voitto, viety nenämme edestä alhaisen petturuuden takia. Tärkeä asepiilo melkein menetetty puhtaan huolimattomuuden takia..." Vaiettuaan hetkiseksi, puhe jatkuu, nyt lempeämmin, ylpeänä:
"Melkein. Ilman yhtä urheista nuoristamme, olisivat seuraavat viikot olleet erittäin niukkoja. Mutta kiitos hänen urheutensa, Oikeamielisten tehtävä voi jatkua ilman keskeytystä. Noviisi 'Nuija'. Nouskaatten."

Ojentaen kätensä alas, hän viittoo nuorta soturia, jonka toverit ovat siirtyneet pois hänen ympäriltään, nousemaan lavalla kanssaan. Poikaparka näyttää hädin tuskin ymmärtävänsä mitä on tapahtumassa, mutta hänen ilmeensä on haltioitunut. Profeetta on puhunut hänelle, ja vain hänelle. Vapisevin askelin, hän nousee lavalle ja heittäytyy polvilleen profeettansa eteen. Profeetta laskee kätensä tämän päälaelle.
"Noviisi 'Nuija.' Vain muutama kuukausi sitten luovuit vanhasta elämästäsi, nimestäsi, ja luovutit itsesi tälle vanhalle miehelle. Vain kahdeksan viikkoa, ja jo nyt olet tehnyt minut ylpeäksi kuin uuden isän. Suurtekojesi vuoksi, täten julistan: Noviisi 'Nuija' on mennyttä, kävellyt läpi tulen ja puhdistunut. Nouse, Veli Tarkka."

Nuori mies nousee, kyyneleet silmissään, käsitellen vieläkin profeettansa sanoja. Hän ei melkein huomaa kuinka Veli Rohkea on avannut kantamansa laatikon, paljastaen uutuuttaan kiiltävän tarkkuuskiväärin. Arkell nostaa sen laatikostaan ja suutelee sen kylkeä, pyhittäen aseen ennen kuin laskee sen Veli Tarkan lievästi täriseville käsille, hymy suupielillään. "Ota vastaan tämä kunnianosoitus. Tuokoon se kuolemaa vääräuskoisille käsissäsi."

Pojan vetäessä kiväärin lähemmäs itseään, profeetta kääntyy takaisin hiljaista yleisöään kohti, ja kun hän puhuu, hän huutaa, puhdas raivo valloillaan: "Pyhittäkäämme hänet vihollistemme veressä! On aika kostaa 'Tuholaistorjujien' verinen loukkaus!"

Oikeamieliset olivat pian luonnollisessa olotilassaan: Raivonvaltaisessa hurmassa.

Gods, Faces.

New cards are suffled. Players converge around the table.
The Elder Ones. We speak. The Ignorant ones. We speak. One agrees. One stays silent.

Hear. Obey.

We approach. Confusion. The Old ones seek worthless trinkets.
Treasure? No.
Bait.

Confusion. One offers nothing to gain nothing. One offers logic and reasoning with threat.
Logic and reasoning.
No.

Confusion reigns. Promises spoken go unheard. Worthless trinkets.
They come. They burn in the incandescent heat of Coming Change.
We go. They burn in the Searing Flame of Change.

Mark. Brand.

Her Conversion has already begun.
The Sleeper still slumbers within them,

Just as Planned.