Sivu 4/4

Lähetetty: Ma 18.10.2004 13:04
Kirjoittaja Dolmot
minisaarnaaja kirjoitti:-- mutta edelleen haluaisin kysyä että täytyykö näin olla? Mikäli haluaa pelata turnauksissa, onko ainoa mahdollisuus kiristää hampaat ennakkoon ja pelata mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti --
Jaa-a. Ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa itse järjestämässäni turnauksessa jaettiin merkittävät määrät pisteitä "typeristä" eli "tyyli ennen tarkoitusta" -henkisistä valinnoista. Tarkkaa algoritmia ei ollut olemassakaan, mutta squigien ja longbeardien tyyliset vähemmistöryhmät saivat huomattavasti extraa. Toisaalta täydellisistä no-brainereista (kuten jaguaarikalsarit tai Arkhanin kirja) lähti epälukuinen määrä pisteitä. Systeemin etuna on, että speksaamattomuuden vuoksi sitä ei voi rikkoa. Toisaalta pisteiden jako ja oikeudenmukaisuus on yksin jakajan (tässä tapauksessa minun) asiantuntemuksen varassa.

Lisäksi pyrin tunkemaan skenaarioihin merkittävät määrät häröelementtejä. Tässä sietää kuitenkin miettiä useampaan kertaan. "Juokse kentän yli neljässä vuorossa" ei ole tavoitteena kovin reilu, jos paikalla on kääpiöitä. Lisäksi monella armeijalla on omia erikoissääntöjään (TK-magia, WE-metsäefektit jne), jotka pitää ottaa huomioon omia erikoissääntöjä kehitellessä.

Kaikesta huolimatta turnee meni saadun palautteen mukaan hyvin. Armeijoissa oli todella vaihtelua ja vasta turnauspäivänä julkaistut skenaariot pakottivat harrastamaan tiukkaa improvisointia pelityylissä. Parannettavaakin vielä on, mutta tämän testin tulokset olivat mielestäni rohkaisevia.

Tietysti tässäkin tapauksessa hyvät pelaajat pärjäävät ja fiksu taktiikka palkitaan. Uskoisin kuitenkin, että edes jonkinlainen voitontavoittelu on aika olennainen osa sotapelejä. Lähinnä tavoitteena oli, että pelin kulku ja tulos eivät ratkea ennen ensimmäistä nopanheittoa, kuten perusturneissa toisinaan käy.

Kiinnostuneille tiedoksi, että uusia tapahtumia harkitaan kyllä. Yksi potentiaalinen vaihtoehto on myös geneerinen pelipäivä, jossa todellakin vain pelataan, eikä voittajia palkita sen kummemmin. Paikalle saisi tulla juuri niistä syistä, joita Saarnaaja tässä peräänkuulutti. Kaipa Suomeen tätäkin sorttia mahtuisi. Katsotaan.

Lähetetty: Ma 18.10.2004 14:15
Kirjoittaja karhu
Largo da Skulkrusha kirjoitti:-> Hra Rae:
Yksikköjen pisteytys on olemassa ei siksi, että pelaajilla olisi melko lailla yhtäläiset mahdollisuudet voittoon, vaan siksi, että peleistä tulisi tasaisen jännittäviä ja mielenkiintoisia.
Herra largo, pisteiden laskemisella tarkoitin victory pointsien laskemista, en armeijan kokoamisessa laskettavia pisteitä. Ja jollet huomannut, oli viestissäni tuossa kohtaa sarkasmikerroin huipussaan, eikä viestini muutenkaan ollut tarkoitettu mitenkään vakavasti otettavaksi..

Lähetetty: Ma 18.10.2004 22:44
Kirjoittaja Henri Ketonen
Toisaalta, pelissä voi olla mukavat pelaajat, hupiarmeijat yms. mutta silti pelaajien tasoero voi tehdä matsista toiselle haasteettoman ja toiselle tympeää turpaanottoa. Yksipuoliset matsit ovat pelissä kaikkein kuivinta mitä voi olla.

Parasta on, kun pöydällä on pelin lopussa joku about yksi mies hengissä. Tasuri on tietenkin tylsä tulos, mutta matsi on monin verroin tulosta tärkeämpi.

Lähetetty: Ti 19.10.2004 13:39
Kirjoittaja Cannonball
Vampire Counts, kaikissa muodoissaan. Mitä ikinä teenkin, minkälainen lista vastaan tuleekin ja oli vastustajan taidot mitä tahansa, takkiin tulee massacrella poikkeuksetta.

Lähetetty: Ti 19.10.2004 13:42
Kirjoittaja Jerkkeri
Tissimato kirjoitti:Mikäs kiipperissä on vikana? Varsinkin kun käytössäsi on skinkkejä jotka kirjaimellisesti puhaltavat sen kumoon.
Mutta sen slaaneshin loren ansiosta skinkit itse lentävät ulos pöydältä. ;)

Lähetetty: Ti 19.10.2004 22:05
Kirjoittaja The Boss
Da Boss kirjoitti:Kai se on "juusto demonit" hehehee, tiedän että tuosta tulloo joku kertomaan 2368 sanalla miten demonit ei oo juustoo mutta sitten tulee ja päätöksessäni pysyn. Sen mitä olen sanonut sen olen sanonut - keisari nero Oikeastaan minun mielestä ei ole olemassa juuto listoja tai on jos siihen ei oo varautunut, mutta turha on ITKEE turnauksessa kun voit itekkin tehdä ylivoimasen listan. Mutta nuo demonit on vaan että niitä vastaan ei oikein iske pelata´, sorry kaikille demon pelaajille. :)
Haluan myös lisätä että demonit ei siis oikeesti oo mitään "juustoo" niillä on vaikea pelata ja vain harjaantunut pelisilmä voi niillä pisteitä kerätä.

Lähetetty: Ke 20.10.2004 12:31
Kirjoittaja meKa
Ärsyttävin... Silver Helmeillä Chaos Knighteja vastaan(on tullu seki kokeiltua..huonolla menestyksellä kuten varmaa arvasitta)
Eli Chaos Knightit (ku niille ostaa ne kaikki hommat että tulee atackeja lisää yms yms..) on ehottomasti ärsyttävin (mun mielestä yliluonnolisen hyvä)!

Lähetetty: Ke 20.10.2004 13:25
Kirjoittaja anemi
Heavensilla ja bolt throwereilla saa kyllä tapettua vaikka valittuja kaamoksen ritareita. Silver Helmeillä ei kannata haastaa, ei... Huomaahan sen hintaerostakin... :) Voihan niiden kimppuun viedä no-armour save -mikkailijankin, mutta kannattaa laittaa sille hyvä ward save. :D

Lähetetty: Ke 20.10.2004 14:32
Kirjoittaja meKa
Taas tulee eteen se, että yleensä mun bolt thorwerit ei saa tapettua ku muutaman jalkamiehen...en kehtaa ees kokeilla Kaaos ritareita vastaan...

Lähetetty: Ke 20.10.2004 14:53
Kirjoittaja Ropetus
KaraloS kirjoitti:Taas tulee eteen se, että yleensä mun bolt thorwerit ei saa tapettua ku muutaman jalkamiehen...en kehtaa ees kokeilla Kaaos ritareita vastaan...
Kyllä Bs4 S6 no armoursave- boltti puree ritareihin. Pari Second Sign re-rollia mukaan niin boltterin pitäisi tappaa ritari vuorossa.

Lähetetty: To 21.10.2004 23:19
Kirjoittaja The Boss
KaraloS kirjoitti:Taas tulee eteen se, että yleensä mun bolt thorwerit ei saa tapettua ku muutaman jalkamiehen...en kehtaa ees kokeilla Kaaos ritareita vastaan...
Ja jos ammut bollterilla warruja s4 nuolilla [mikä on myös hyvä vaihto ehto] niin kannattaaa kuitenkin kokeilla myös isoa tikkua. :) Vois toimia.

Lähetetty: La 23.10.2004 00:00
Kirjoittaja Fellfire
Tomb kingit, jos on kaks katapulttii! Pelasin niitä vastaa kääpiöil 6 kertaa. En päässy ees puoleen väliin!

Lähetetty: La 23.10.2004 10:49
Kirjoittaja meKa
Juu mutta Da Boss ja Runefang...mun noppatuurilla ei vaan boltterit toimi!

4 ykköstä kuuella heitolla, niistä 3 samalla nopalla peräkkäin!!!!!

Heitin ekan, tuli yks..pistin toisen nopan sivuun (merkiksi että yks heitetty) ja heitin sen uudestaan ku aattelin että nyt on pakko tulla isompi numero, no taas tuli 1..sit vielä kerran ja neljäs kerta eri nopalla!!
Kuulostaa uskomattomalta mutta aatelkaa oliko helppo uskoa omia silmiä tossa tilanteessa!