Sotavasara.net

Miten niin hauskanpito ja Warhammer samassa lauseessa? Warhammer pelataan aina über-keese-listoilla, veren maku suussa, eikä koskaan hellitä! Kaveripelejä ei tunneta ja aina pelataan voitosta, oli sitten turnauspeli, liigapeli tai peli kaverin tai omassa olohuoneessa. Ja jos voitat, saat aina kutsua vastustaja paskaksi pelaajaksi sekä nyybäksi...

Samssonin kommentti oli erittäin diplomaattinen, mutta täysin totta.
-Z7-852

Silveri kirjoitti:En tiedä sitten nauttiiko Grond erityisesti kaveripelistä, jossa vastustajalla ei käytännössä ole juurikaan mahdollisuuksia pärjätä.

Luuletko, että tuollaisia pelaajia kelpuutan kaveripiiriini - opetelkoon pelaamaan tai pysykööt poissa.

Voisiko reiluuden määritellä sääntöjen henkeä - sääntöjen laatijoiden selkeää toivomusta - mukailevaksi pelityyliksi?

Esimerkki: Overguess - "Remember, that the target has to be visible." " .., so try to guess the range as accurately as possible." S.87.

On täysin selkeää, mitä säännöt tavoittelevat, ja silti ihmisillä on taipumusta käyttää porsaanreikää hyväkseen ampuakseen kaukana olevia, näkymättömiä kohteita. Onko se epäreilua?

Armeijakirjojen tapauksessa tilanne on toki aivan erilainen. Jospa seiskaedikassa alettaisiin jo korjaamaan pahimmat mokat; tilanne kehittyy jatkuvasti parempaan suuntaan. Väittäisin kuitenkin, ettei pelin suunnittelijoiden tavoitteena ole, että armeija koostuu esim. Lohikäärmeestä ja helvetinkanuunasta tai viidestätoista chariotista. Skryrenhän voi vielä jotenkuten selittää fluffilla, vaikka aika mauttomaksi sekin jossain vaiheessa menee - ihan sääntöjen laaduttomuudesta johtuen.

Grond kirjoitti:Luuletko, että tuollaisia pelaajia kelpuutan kaveripiiriini - opetelkoon pelaamaan tai pysykööt poissa.

Kun nopilla pelataan, niin aina sattuu ja tapahtuu. Joku friikkipaniikki, jolla kenukki yksiköineen livistää laudalta ensimmäisellä vuorolla vieden mukanaan pari muutakin yksikköä ei ole mitenkään mahdoton tapahtuma. Pienentää kuitenkin toisen mahkuja aikalailla.

Hammerheart kirjoitti:Kun nopilla pelataan, niin aina sattuu ja tapahtuu. Joku friikkipaniikki, jolla kenukki yksiköineen livistää laudalta ensimmäisellä vuorolla vieden mukanaan pari muutakin yksikköä ei ole mitenkään mahdoton tapahtuma. Pienentää kuitenkin toisen mahkuja aikalailla.

Skippasit sitten varmuuden vuoksi kolme sivua keskustelua, paskaahan se oli kuitenkin? Eli miten tämä liittyi aikaisempaan keskusteluun, tai minun postauksiini?

Iltaa.

Itse pelaan aina fiiliksellä - ja paras fiilis tulee reilusta voitosta mielekkäällä listalla! Teen monesti listat aika lailla figujen perusteilla; tuo nyt on tosi hieno ja kyllähän tuo ihan toimiikin. Onneksi tehokkaat yksiköt monasti näyttävätkin hyviltä!:) Mutta silti mikään ei ole hauskempaa kuin raastaa vihollisen armeija kappaleiksi villissä taistelussa jossa figut kaatuu ja nopat sotkeutuvat vereen ja mutaan. Hirvittävät tappiot kuuluvat asiaan, varsinkin jos ne tulevat vastustajalle.

Peli on peliä, kunhan on kivaa. On tähän älyttömyyteen niin paljon rahaa syydetty, että on jo syytäkin tehdä armeijat tyylipohjalta!

-Allath

Miksi joillakin tuntuu olevan käsitys reilusta pelistä se, että pitää antaa heti jotain tasoitusta jos toiselle tulee vain huono noppatuuri?

Hei, peli jossa noppatuuri ratkaisee erittäin paljoa ei tunne niin paljoa reilua meininkiä. Se reiluus rajoittuu siihen, kuinka vastustaja pelailee sääntöjen puitteissa, ilman turhaa pilkunnysväystä ynnä muuta.
Sekä osittain siihen armeijan rakenteeseen, että kuinka ylilyöntilista vastustajalla on, että sillä voittaisi vaikka vasurilla.

Silveri kirjoitti:En tiedä sitten nauttiiko Grond erityisesti kaveripelistä, jossa vastustajalla ei käytännössä ole juurikaan mahdollisuuksia pärjätä.

*repeää*

Grondin tuntien - siinä määrin, että olen avatarissa esiintyvän pojan kummi - tämä kyseinen herra nauttii tapahtumarikkaasta pelistä, jossa ei ole laisinkaan selvää kuka on voitolla vaan asetelma vaihtuu useammankin kerran pelin aikana. Sääntöjen opiskelu menisi hukkaan, ellei tarkoitus olisi hyödyntää niiden tuntemusta. Kilpailuhenkisessä pelaamisessa otetaan miehestä mittaa. Pelit Grondilandiassa pelataan poikkeuksetta hyvässä hengessä ja leppoisassa tunnelmassa.

Suoraan sanottuna faban osalta tilastot taitavat olla (Grondi voi varmaan laskea lopulliset lukemat, kun kirjaa on pitänyt vuosien varrella peleistään), että minun haltiani ovat olleet yleensä voittoisia Grondin kääpiöistä ja Skryren rottia vastaan on taistelun aina tiennyt päättyvän massacreen. Suuri mutta on vain aina ollut se, että kenen verellä pöytä pyyhitään.

Itsestään selviä pelejä vuosien varrella tullut vain muutama. Ne on tullut silloin, kun kumpikin on poikennut yleisestä listastaan radikaalisti suuntaan tai toiseen. Sanottakoon, että otan aina vähintään yhden dispel käärön kääpiöitä vastaan. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Silveri kirjoitti:(mainittakoon vielä Grondin kommenttiin pelisysteemin vaihdosta sen, että eräs syy siihen miksi en pelaa enää Fabaa on juuri tasapainottomat armeijat - sääntösysteemi hyvä, armeijakirjat huonot - confro on parempi, muttei läheskään aukoton - turnausjärjestäjänä tosin on oikeus kieltää turnauksissa pahimmat juustotukset)

Miksei pelata Warmachinea, jossa kaikki on niin mehevää cheddaria, ettei mitään tarvitse enää kieltää?

Murhe kirjoitti:Miksei pelata Warmachinea, jossa kaikki on niin mehevää cheddaria, ettei mitään tarvitse enää kieltää?

Ja ennen kaikkea siinä on oikeasti hyvännäköiset figut.

Grond kirjoitti:

Hammerheart kirjoitti:Kun nopilla pelataan, niin aina sattuu ja tapahtuu. Joku friikkipaniikki, jolla kenukki yksiköineen livistää laudalta ensimmäisellä vuorolla vieden mukanaan pari muutakin yksikköä ei ole mitenkään mahdoton tapahtuma. Pienentää kuitenkin toisen mahkuja aikalailla.

Skippasit sitten varmuuden vuoksi kolme sivua keskustelua, paskaahan se oli kuitenkin? Eli miten tämä liittyi aikaisempaan keskusteluun, tai minun postauksiini?

No en kyllä skipannut. Nyt luin vielä turhanpäiväiset höpötyksesi uudestaan ihan vain varmistaakseni, etten missannut yhtään muka-misantrooppista kirosanaa noissa wannabe-teinin (eikö ykkösellä alkanut ikä kestänyt riittävän kauan että vieläkin pitää kiukutella ja yrittää päteä jollain virtuaalielimen vatkaamisella pikku-ukkofoorumilla?) horinoissasi ja vieläkään en näe, että missä sanoit jotain, jossa voitaisiin nähdä sinun käsittelevän tilannetta, jossa puhdas tuuri johtaa pelin ratkeamiseen jo ensimmäisellä vuorolla.

Oliko riittävän vihamielistä?

Eli siis, uudelleen iteroidakseni pointtini, minusta figupelit ovat usein aika pitkiä kestäen tunneissa mitattavan ajan. Lisäksi peli on tylsä, jos toinen voittaa täysin ylivoimaisesti. Oletko eri mieltä jommasta kummasta asiasta? Jos et, niin minusta luonnollinen johtopäätös noista edellisistä on, että jos peli ratkeaa ensimmäisellä vuorolla jotenkin pöhkösti jättäen toisen ilman mahdollisuuksia seuraaviksi viideksi vuoroksi (ja kolmeksi tunniksi), niin minusta on "reilua" ja kaikkien pelaajien edun mukaista (hauskuuttahan tässä haetaan), että silloin hieman rikotaan sääntöjä ja muunnetaan tuloksia pelin mielenkiinnostaistamiseksi.

Itse kun en oikeasti näe mitään erityisen hohdokasta kaveripelin voitossa. Se on todellakin se matka, ei määränpää, joka näissä peleissä kiehtoo.

Sinä kannatit ehdotonta sääntöihin pitäytymistä, tulkoon vaikka taivaan täydeltä akkoja äkeet selässä. Minusta moinen ehdottomuus ei ole produktiivisin mahdollinen tapa pelata. Jos jossain viestissäsi olit tämän jo käsitellyt, niin vilpittömät pahoitteluni, mutta minä en moista löytänyt.

Hammerheart kirjoitti: niin minusta on "reilua" ja kaikkien pelaajien edun mukaista (hauskuuttahan tässä haetaan), että silloin hieman rikotaan sääntöjä ja muunnetaan tuloksia pelin mielenkiinnostaistamiseksi.

Eihän se ole pelaamista, sehän on kusettamista kun sääntöjä rikotaan. Minä en kyllä näe miten se tekisi pelistä yhtään mielenkiintoisemman, jos vastustajan armeijasta juoksee puolet ulos kentältä kun pari paniikkitestiä meni pieleen ja vastapeluri ehdottaa, että puolet hänenkin armeijastaan juoksi myös karkuun.
Tarkoitus on pelata, ei nysvätä. Jos sattuu käymään niin ohraisesti, että yli puolet armeijasta juokseekin kentältä ulos, niin aika turhaahaan sitä peliä on enää pelata, ehkä vain alottaisi uuden pelin, eikä yrittäisi nysvätä jotain ollakseen reilu kaveri.

Säännöissä pitäydytään, ei kai niitä nyt huvin vuoksi ole keksitty?
Sääntöjen puitteissa, sinun ei ole pakko edes pelata niin, että voittaisit.

Rinnastakaa tämä vaikka jonkun äijäporukan lätkänpeluu-iltaan. Tottakai maaleja pyritään tekemään, täten voittamaan. Mutta entäpä pelin jälkeen? Kumpi siinä oli tärkeämpää, se kumpi puoli sai enemmän maaleja vaiko se pelaamiseen käytetty aika?
Itse veikkaan jälkimmäistä (tosin ensimmäinen tulee sitten lähikapakassa kun hävinneet joutuvat tarjoamaan kierroksen).

Eli siis, voitosta pelataan, aina. Eri asia, kuinka paljon se merkitsee pelin jälkeen. Aika typeräähän se olisi pelata tahalleen huonosti ja väärin, siitä nyt hyödy kumpikaan osapuoli.

Thelacan kirjoitti:Eihän se ole pelaamista, sehän on kusettamista kun sääntöjä rikotaan. Minä en kyllä näe miten se tekisi pelistä yhtään mielenkiintoisemman, jos vastustajan armeijasta juoksee puolet ulos kentältä kun pari paniikkitestiä meni pieleen ja vastapeluri ehdottaa, että puolet hänenkin armeijastaan juoksi myös karkuun.

No ihme jätkä olet, jos et näe, että miten peli saattaisihe tuommoisen jälkeen olla jännempi. Mutta siis luonnollisesti merkittävästi järjellisempi vaihtoehto on, että unohdetaan se vastuksen armeijan juokseminen ja jatketaan normaalisti.

Tarkoitus on pelata, ei nysvätä. Jos sattuu käymään niin ohraisesti, että yli puolet armeijasta juokseekin kentältä ulos, niin aika turhaahaan sitä peliä on enää pelata, ehkä vain alottaisi uuden pelin, eikä yrittäisi nysvätä jotain ollakseen reilu kaveri.

"Nysvätä?" Kai sinä nyt jonkun loukkaavamman termin osaat keksiä? Kerrassaan surkea esitys, sanon ma. Mutta siis kyllä, uudelleen aloittaminen on toki myös vaihtoehto, siinä vain tuhraantuu aina jonnin verran aikaa.

Säännöissä pitäydytään, ei kai niitä nyt huvin vuoksi ole keksitty?

Tämä summaakin tämän keskustelun oikein hyvin. Mutta siis usko tai älä, kyllä, säännöt on keksitty juurikin, vain ja ainoastaan, huvin vuoksi.

Sääntöjen puitteissa, sinun ei ole pakko edes pelata niin, että voittaisit.

Miten tämä nyt on jotenkin jalompaa kuin ohittaa jokin älytön friikkitulos? Ja toiseksi, etkö sano täysin päinvastaista tuossa kohtapuoliin?

Rinnastakaa tämä vaikka jonkun äijäporukan lätkänpeluu-iltaan. Tottakai maaleja pyritään tekemään, täten voittamaan. Mutta entäpä pelin jälkeen? Kumpi siinä oli tärkeämpää, se kumpi puoli sai enemmän maaleja vaiko se pelaamiseen käytetty aika?
Itse veikkaan jälkimmäistä (tosin ensimmäinen tulee sitten lähikapakassa kun hävinneet joutuvat tarjoamaan kierroksen).

No rinnastetaan vaan. Kumman pointtia tämä rinnastus nyt oikein palveli?

Eli siis, voitosta pelataan, aina. Eri asia, kuinka paljon se merkitsee pelin jälkeen. Aika typeräähän se olisi pelata tahalleen huonosti ja väärin, siitä nyt hyödy kumpikaan osapuoli.

Tässä puhut päinvastaisia kuin edellä. Ja itse ainakin otan tahallisesti huonoja armeijoita aina silloin tällöin. Ihan vain huvin vuoksi. Armeijanvalinta kuitenkin on osa peliä, joten "fluffikkaan" tai muuten vain epäpätevän poppoon valitseminen on tahallaan huonosti pelaamista. Sitä harrastaa aika moni.

Hammerheart kirjoitti: No ihme jätkä olet, jos et näe, että miten peli saattaisihe tuommoisen jälkeen olla jännempi. Mutta siis luonnollisesti merkittävästi järjellisempi vaihtoehto on, että unohdetaan se vastuksen armeijan juokseminen ja jatketaan normaalisti.

Ihmeellinen harrastus, ihmeelliset harrastajat. Kyllä minä uskon, että se peli on aika turha sen jälkeen, kun vastustajalta juoksee puolet armeijasta kentältä pois. Se vain sattui tapahtumaan paskan tuurin takia. Joko peli pelataan loppuun, tai sitten aloitetaan kokonaan alusta. Sillä tuommoiset "ai kato, sun kenraali kuolikin miscastiin, no tota, jos nyt tehdään niin, että se ei oikeasti kuollutkaan" on minun mielestäni oikeastaan aika surkea ratkaisu. Mihin sinä pystyt rajoittamaan sen, että mikä nyt oli ikävää ja niin edelleen. Pyh semmoisille, pelataan tai aloitetaan uusi, mahdollisesti paremmin sujuva ja mielenkiintoisempi peli.

"Nysvätä?" Kai sinä nyt jonkun loukkaavamman termin osaat keksiä? Kerrassaan surkea esitys, sanon ma. Mutta siis kyllä, uudelleen aloittaminen on toki myös vaihtoehto, siinä vain tuhraantuu aina jonnin verran aikaa.

Sanoo hän, joka käyttelee hymiöitä, vielä keltaisina pallukoina.
Tuhraantuu aikaa? Oletko varma, että sinulla on aikaa edes pelailla niitä muutaman tunnin kestäviä pelejä? Jos olet varma, tuskin se uuden aloitus nyt kovin pitkään kestää.

Tämä summaakin tämän keskustelun oikein hyvin. Mutta siis usko tai älä, kyllä, säännöt on keksitty juurikin, vain ja ainoastaan, huvin vuoksi.

Hieno viisastelu voi saada missaamaan pointin. Jos sääntöjen puitteissa ei pelata, niin mikä idea siinä nyt edes on?

Miten tämä nyt on jotenkin jalompaa kuin ohittaa jokin älytön friikkitulos? Ja toiseksi, etkö sano täysin päinvastaista tuossa kohtapuoliin?

Kyllä minun mielestäni sillä on vissi ero, että päätätkö yrittää olla reilu kaveri ja juoksutat myös omasta armeijastasi puolet pois, tai kumoat tuloksen, verrattuna siihen, että ei esimerkiksi tee tappavia rynnäköitä joillakin joukoillaan.

No rinnastetaan vaan. Kumman pointtia tämä rinnastus nyt oikein palveli?

Varmaankin minun? En kai sitä nyt muuten siihen olisi laittanut. Ai jaa, taisit ajatella, että minä jotenkin kannattaisin hampaat irvessä, veren maku suussa pelaamista? Tsk, väärin, väärin. Itse tykkään pelailla reilulla kaverimielellä. Mutta sääntöjen puitteissa. Ei sitä nyt mitään turhia sääli-kotisääntöjä jaksa kehitellä jos peli sattuu menemään ekalla vuorolla täysin puiseviksi. Miksi yrittää kituutella sillä surkean alun saaneella pelillä kun olisi helpompaa joko aloittaa uusi tai vain tyytyä kohtaloonsa ja pelata loppuun, jonka jälkeen uusi peli?

Tässä puhut päinvastaisia kuin edellä. Ja itse ainakin otan tahallisesti huonoja armeijoita aina silloin tällöin. Ihan vain huvin vuoksi. Armeijanvalinta kuitenkin on osa peliä, joten "fluffikkaan" tai muuten vain epäpätevän poppoon valitseminen on tahallaan huonosti pelaamista. Sitä harrastaa aika moni.

Niin? Pelaatko sinä sen takia, että voisit liikutella muovinappeja hauskasti kentällä?
Pelissä on voittaja ja häviäjä. Luonnollisesti pääsääntöinen kohta itse pelissä on voitto.
Joku voi haluta voiton hauskuuden kustannuksella, joku toinen ei.
Fluffipohjaiset armeijalistat nyt ovat hieman eri asia kuin huonosti ja tahalleen väärin pelaaminen, esmes päätät kääntää ritariblokkisi perseen vastustajalle chargettavaksi. Onko se reilua? Ei, se on typerää. Siinä vaiheessa vastustaja on reilu, jos ei chargeta siihen.

Thelacan kirjoitti:Joko peli pelataan loppuun, tai sitten aloitetaan kokonaan alusta. Sillä tuommoiset "ai kato, sun kenraali kuolikin miscastiin, no tota, jos nyt tehdään niin, että se ei oikeasti kuollutkaan" on minun mielestäni oikeastaan aika surkea ratkaisu.

Miksi se on surkea ratkaisu?

Mihin sinä pystyt rajoittamaan sen, että mikä nyt oli ikävää ja niin edelleen. Pyh semmoisille, pelataan tai aloitetaan uusi, mahdollisesti paremmin sujuva ja mielenkiintoisempi peli.

Minä pystyn helposti rajoittamaan sen käyttämällä omaa harkintakykyäni. En edellytäkään, että Ville-Petteri 8v osaa sen rajoittaa minua tyydyttävällä tavalla, mutta pientä maalaisjärkeä käyttäen osaan kyllä itse päätellä sellaiset friikkitilanteet, että noppaa saa hieman kääntää.

Sanoo hän, joka käyttelee hymiöitä, vielä keltaisina pallukoina.

Käytän niitä siksi, että nettikeskustelussa toisen mieliala ja tarkoitus on joskus vaikea todentaa. Ihan sinun parastasi siis ajattelen, ettet turhaan vedä hernettä nenuliiniin läpän vuoksi. Mutta jätetään ne nyt tästä pois ja saat ihan itse päätellä, että missä kohtaa olen sarkastinen ja missä vihamielinen (vinkki: tähän kohtaan kuuluisi hymiö).

Tuhraantuu aikaa? Oletko varma, että sinulla on aikaa edes pelailla niitä muutaman tunnin kestäviä pelejä? Jos olet varma, tuskin se uuden aloitus nyt kovin pitkään kestää.

Huonosti on kieltämättä aikaa, kun pitää duunissa käydä ja diplomityötä väsätä. Silloin kun sitä aikaa sattuu olemaan, niin haluan käyttää sen hyödyksi. Toista oli yläasteella/lukiossa.

Hieno viisastelu voi saada missaamaan pointin. Jos sääntöjen puitteissa ei pelata, niin mikä idea siinä nyt edes on?

Ideana on pitää hauskaa, kuten jo edellä summasinkin. Viisasteluni ilmeisesti sai siis sinut missaamaan pointin.

Kyllä minun mielestäni sillä on vissi ero, että päätätkö yrittää olla reilu kaveri ja juoksutat myös omasta armeijastasi puolet pois, tai kumoat tuloksen, verrattuna siihen, että ei esimerkiksi tee tappavia rynnäköitä joillakin joukoillaan.

Miksi siinä on vissi ero?

No rinnastetaan vaan. Kumman pointtia tämä rinnastus nyt oikein palveli?

Varmaankin minun? En kai sitä nyt muuten siihen olisi laittanut.

No ei tainnut sitten oikein osua. Koska siis tuolla rinnastuksellahan ei ollut mitään tekemistä tämän pointin kanssa. Vai luuletko, että ne äijät huutelevat pitkää kiekkoa siellä? Eivät taida. Luulen, että suurin osa noista äijistä ottaa säännöt ohjeina eikä lakeina.

Ai jaa, taisit ajatella, että minä jotenkin kannattaisin hampaat irvessä, veren maku suussa pelaamista?

No en tainnut ajatella. Varmaan sinua nyt nolottaa.

Niin? Pelaatko sinä sen takia, että voisit liikutella muovinappeja hauskasti kentällä?
Pelissä on voittaja ja häviäjä. Luonnollisesti pääsääntöinen kohta itse pelissä on voitto.
Joku voi haluta voiton hauskuuden kustannuksella, joku toinen ei.
Fluffipohjaiset armeijalistat nyt ovat hieman eri asia kuin huonosti ja tahalleen väärin pelaaminen, esmes päätät kääntää ritariblokkisi perseen vastustajalle chargettavaksi. Onko se reilua? Ei, se on typerää. Siinä vaiheessa vastustaja on reilu, jos ei chargeta siihen.

Minä pelaan siksi, että molemmilla pelaajilla olisi kivaa. Ja että pelin pääsääntöinen kohta olisi voitto? No ei minulle. Minulle kova vääntö on merkittävästi oleellisempaa. Vähän kuin niille lätkä-äijille.

Nyt kun on päästy jo puhumaan eri peleistä (eli ei pelkkä faba/40k) niin pitää heti mainostaa Epiciä. Valmiilla listoilla on siinä pelissä jo vaikeampi vetää suurta cheddaria. Joskaan ei mahdotonta, mutta sääntömuutoksella saadaan hiukka pois (esim 10 thunderhawkkia, 2 landing craftia ja 2 scout ryhmää saisi pahoja katseita puolelleen jos lentokoneet saa ottaa haltuunsa objektiveja).

Ei valmiit listat on sitten eri juttu, mutta ei se haittaa koska niitä kehitetään joten suurimman cheddarit saa sieltäkin laikattua pois ihan virallisissa säännöissä.

Suoraan sanottuna minä olen kaikkein ylpein niistä taisteluista, joissa olen pystynyt laittamaan kampoihin mahdollisimman paljon altavastaajana talvisodan puolustusvoiton henkeen. Hyvässä pelissä voitolla olo ei ole mitenkään selvää ja roolit vaihtuvat pelin aikana useamman kerran. Minusta tämä kuuluu peliin ehdottomasti.

Kun peli on sovittu, niin minusta se tulisi pelata loppuun asti sellaisenaan. Turhaa dramatiikkaa en kaipaa peliä muuttamalla sen aikana.

JCL 3:ssa pelasin tasurin summon hordea vastaan haltiaratsuväellä ja se oli tasan tarkkaan se mihin rahkeita riitti capture skenaariossa. Se oli se puolustusvoitto. Tietysti pariin otteeseen menetin mahdollisuuden kenraalin tappoon, joka jäi kaivelemaan, mutta kokonaisuutena yksi parhaita pelejä vaikka olin heti alusta alkaen tiesin, että pelissä ei taistella voitosta vaan siitä, ettei hävitä.

Sankarilliset puolustautumiset ovat juuri parasta mitä voi pelissä tehdä.
Yksi parhaista peleistä missä olen ollut mukana oli juuri n.1700pts eldaria vastaan 4000pts nidiä. Itse olin eldarina mukana. Voitosta ei taisteltu vaan siitä että saadaan aiheutettua kovat tappiot viholliselle. Juustoa ei ollut kummallakaan osapuolella. Guardianit koittivat sotkea gauntteja suohon shuriken pyssyillään...

Mielstäni kilpailuhenkeä pitää pelissä olla, mutta ratkaisua ei silti pidä hakea millään "rhino targeting systemillä".

Siis tarkennuksena vielä, että en kannata sitä, että aina kun toisella käy huono tuuri, niin korjataan, vaan sitä, että jos ei ole aikaa aloittaa alusta (itsellä hyvinkin yleinen asiain tila) ja toiselle käy jotain absoluuttisen katastrofaalista (esmes Fabassa kenukin ja tämän yksikön pakeneminen ei vielä normaalisti yksinään riitä), niin silloin voidaan unohtaa tuo katastrofi ja jatkaa peliä.

Minusta on kyllä vähän tyhmää jos pitää jarrutella ja keksiä omia sääntöjä ettei vaan voittaisi vahingossakaan. Jos vastustaja on massacroidakseen minut, niin massacroi sitten. En minäkään haluaisi jos joskus satunkin onnistumaan pelissä että minulta riistettäisiin se onnistumisen ilo koska pelin pitää pysyä tasaväkisenä. Ei pelaamisessa ole mielestäni pointtia jos ei tähdätä voittoon, mutta sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä peli-ilon kustannuksella.

Kysyisinkin nyt sinulta Hammerheart, että miksi peliä pitäisi aina tasoittaa jos peli kääntyy toisen eduksi? Mitä siinä saavutetaan, kun kumpikaan ei voi voittaa(näin kärjistetysti)?

Edit: Njaah, et meinannutkaan ihan sitä mitä luulin. No pointtini pysyy kuitenkin samana.