Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Elikkäs yksi pieni elefantti tippui pelistä pois. Diagones ilmoitti ettei valitettavasti pääse ulos leikkimään, elikkä protektoraattien joukkoihin tarvittaisiin yksi puolustaja lisää. Yrska toden näköisesti olisi nyt vaihtumassa siis puolustajaksi ja jos ei Cygnarilaista tai jotain joka nyt edes jollain tavalla istuisi siihen sopivasti tule tilalle, niin herra Teräratas hyppää Dariuksellaan tilalle. Eli haetaan yhtä joka voineen liittoutua joko Protektoraattien (ei merc), Cygnarin tai Cryxin (kahteen jälkimmäiseen voi olla Mercenary, kunhan vaan 'caster edes suostuu leikkimään kaveri faction kanssa). Eli nopein täysi-ikäinen pääsee leikkiin mukaan mukavaan joka uskaltaneen sanoa böö.
Edit: Niin ja puolustajille ilmoitan, että Vilmonin ohjaus siirtyi herr Benjille, ellei hän sitten toisin halua.
Edit2: Ja sitten vielä alustavaa aikataulutusta.
Perjantai: Kiireisimmät ja pidempää tulevat voi jo tulla tällöin jos haluaa. Enhän mie muuten tätä mainostaisi, mutta jos olisi kiinnostusta jo iltamyöhäisillä ottaa testi peliä listallaan, niin voisin katsella jos vahingossa olisi kerhohuonekkin vapaana. Tosin tavalla tahi toisella sellaisen kaksi pöytää saa meikäläisen matalaan majaan kasaan.
Lauantai: ennen klo.10.00: Pidempää tulevat toki saa ottaa minuun yhteyttä jos on tulossa aikaisemmin paikalle.
klo.10.00-11.00: The pöydän kasaaminen ja maastoittaminen sekä mahdollinen huonekalujen siirtely.
klo.10.00-n.11.45: Vieraiden odottamista paikalle, parittelujen sovittamista ja yleistä äestystä (11.00-11.45, mahdollisesti jopa deployaus ja vuorojärjestyksen säätö).
klo.11.45: Tervetuliaispuhe sekä -malja.
klo.12.00: Pelin aloitus. (mahdollisesti aikaisemmin jos kaikki on ollut reippaita ja saatu homma luistamaan, mutta pyrkimys että viimeistään tällöin olisi jo jonkinlaista noppien heittelyä edessä.
klo.15.30 (mahdollisesti jopa aikaisemminkin): Saunomista ja ne jotka ei sauno, niin hommaa jotain purtavaa.
n.klo.16.30: Peli jatkuu.
n.klo.10.30: Näillä korvilla alkaa katselemaan miten on mennyt ja pistellä peli päätöksiin.
Sunnuntai: Aamusta siivoilut ja sen sellaiset, jos jotkut haluaa, niin voi vielä pelitellä jälki höyryissä.
Lisää informaatiota kunhan ennätän, over und out.

Viimeksi muokannut Aasimar, To 16.10.2008 21:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Joo yks cryx vaan kehiin, niin saataisiin hyökkääjäparit kätevästi cryx, legion, khador ja cygnar. En kyllä pistäis pahakseni liitoumaa Kraye+Darius =)
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Jaahasta, aletaanpas nyt vedellä jonkinlaista sääntöjä tänne itse scenaariosta.
Elikkäs deployment alueet menee kutakuinkin kuten Celebdae oli havainnollistanut. Hivenen vielä tuota pitää katsella, mutta kokonaisuus koko alkaisi olemaan tuota rataa. Deployment ja vuorojärjestys menee 2 hyökkääjä paria (ja osoitan että mennään selkeyttämisen kannalta erillisillä kierroksilla), puolustaja pari, 2 hyökkääjä paria, puolustaja pari. Tätä myötä siis vuorossa tulee olemaan se 6 vuoroa kokonaisuudessaan. Alkuun nyt ainenkin mennään sillä 15min vuoro ajalla liikkeelle ja pelin myötä pyritään soveltamaan tarvittaessa (on se vaan porteilla kova suma jossain kohin). Peli tulisi kestämään sellainen 5 kokonaista kierrosta tai jos hyökkääjät saa pääobjektiivin matalaksi. Elikkä kukin hyökkääjä pari kerää vain ja ainoastaan itselleen pisteitään ja puolustajat luonollisesti kokonaisuudessaan itselleen (eli periaatteessa olisi se 4vs.1 peli kyseessä).
Homman nimi siis tulee olemaan VP:n kerääminen, joita saa seuraavista:
-Pääobjektiivi on jonkinlainen rakennus jolla on ARM20 ja 30 Structure pointsia. Tämän kun joku hyökkääjä pari saa matalaksi, niin peli päättyy ja kyseinen hyökkääjä pari saa 15VP siitä. Saman VP:n saa puolustajat, jos pelin päättyessä on vielä pystyssä. Peli siis kokeillaan saada kestämään se 5 kierrosta. Kyseinen rakennus (ja kuten muuritkin) luonollisesti seuraa perus sääntöjä miten suhtautuu ei niin ystävällisiin kohteluihin.
-Kierroksesta 2 lähtien nakutellaan lisäpisteitä seuraavanlaisesti: Jos muurien sisäpuolella ei ole hyökkääjiä (olen kuullut sellaisen olevan mahdollista) kierroksen loppuun mennessä, niin puolustajat saa sen 3VP siitä ja jos sattumoisin on hyökkääjä muurien sisäpuolella, niin kyseinen hyökkääjä pari saa sen 3VP ja muut hyökkääjät saa 1VP.
-Muuri siis taisi tulla olemaan ARM18 (vai pidetäänkö sama ARM20?) ja 15 structure pojoa. Ja olisiko pelin päättyessä tuo 1VP per pystyssä oleva muurinpala puolustajilla?
-Hyökkääjien lisäobjektiivin onnistumisesta suodaan 6VP kaikista muista paitsi 'caster/'lock objektiivin omaava saa 3VP. Peli päättyessä jos ei ole saanut kyseistä objektiivia suoritettua, niin puolustajat saa 6VP per objektiivi. Muistutukseksi lisäobjektiivithan oli: Reliikin/planien noukkiminen (myös puolustajan alueella), tietyn kukkulan pitäminen pelin loppuun saakka (tai vaihtoehtoisesti pitää olla vuoron lopulla ainoana sillä kukkulalla) ja 2 warcasterin ja/tai -lockin tappamista (ei väliä kenen), Advisorin assassinointi (hilluu puolustajien alueella) jota voi yrittää "kaapata" raa'asti takaa päin poistaen mahdollisuuden VP:sta pelin päättyessä (niin sille parille jolla on objektiivina kuin puolustajille). Homma toteutuu niin kuin tekisi arm lockin, jos on friendly modelin kanssa B2B niin saa heittää ylimääräisen nopan. Jos tämä advisor kuolee ihan mistä syystä tahansa muuten, niin sen kuolema on sama kuin toteutunut objektiivi.
Jos 'casterin/'lockin kilistäminen ei toteudu, niin muut hyökkääjät saa sen 1VP.
-Muuten VP:tä kerääntyy normaalisti tappamalla joukkoja asianmukaisten VP arvon edestä, eli on suotavaa vaan pitää kynä ja paperia käsillä johon merkata omat VP kertymät.
-Ekan vuoron 'casterin/'lockin assassinoinnista oli jonkinlaista jupakkaa, niinpä niitä ei voi targetoida ollenkaan ekalla vuorolla.
Siinä nyt jonkinlainen yhteenveto siitä mitä tähän mennessä ollaan saatu aikaan.
Edit: Editoitu ja rankasti.

Viimeksi muokannut Aasimar, La 25.10.2008 22:52. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Helloes. Figuja en omista enää, vielä, mutta voisin tulla kameran kanssa paikalle häröilemään? :)
- Kynä-ääliö
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Teretulemast seuraan vaan. Omat alkoholit tuotava vaan mukana.Thelacan kirjoitti:Helloes. Figuja en omista enää, vielä, mutta voisin tulla kameran kanssa paikalle häröilemään? :)
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Käypihän tämä, eikä kuulosta ollenkaan pahalta. Tuon sitten varmaan Ironcladin, Defenderin ja Centurionin matkassa, mikäli THeadin tahdot varata. Muuta kalustoa on pari Hunteria, Grenadier, Lancer ja Charger, kaippa noista ihan kivan 750 alun saa väännetyksi siis ilman ukkosjaskaakin.Celebdae kirjoitti:Joo yks cryx vaan kehiin, niin saataisiin hyökkääjäparit kätevästi cryx, legion, khador ja cygnar. En kyllä pistäis pahakseni liitoumaa Kraye+Darius =)
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Tälläinen pikku kyssäri tuli mieleen kun tässä listaa suunittelen, että jos kerta pelataan hyökääjä parina niin, eikös silloin ihan sama kenen petoa Forsetaa/ilimadotaa? (kunhan siis on frendly ja samaa factionia) Ja sama incubehin, riitääkö että kaverin listassa on 1000+ perusmodelia ja itsellä ne Incubukset?
Varmistelen nyt vain, jos näin on niin Ironman, elä suotta ota petoja ja jos tarvitset jalkaväkeä lainaa niin onnistuu. (patsi jos nepahelejä haluut)
laitanpas tuon suunittelu lista privassa niin saat itse miettiä lisää.

Pseudok kirjoitti:Dogmaattiset raamatullisenkuuloiset kärjistetyt mielipiteet ovat aika lol.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Tuota noin, eiköstä sitä Hordesissakin ollut nuo battlegroupit eritelty tahi jotain sellaista? Jos ei, niin kaippa se säännön puitteissa sitten on myönnettävä mahdolliseksi. Toisekseen tässä nyt vielä katsellaan miten noita alustavia pareja muutellaan suuntaan tahi toiseen, sillä muutokset alkuperäiseen on enemmän kuin mahdollisia. Eli sen tähden myös varoisin yhteen sopivien listojen tekemisessä, sillä viime hetken muutokset voi olla mahdollisia (johtuen vain siitä mitä minä muistaisin erinäköisten karvaisten osallistujien omistavan kaappiensa perukoilla ;) ). Mutta ei muuta, hämmästellään.Tuska kirjoitti:Tälläinen pikku kyssäri tuli mieleen kun tässä listaa suunittelen, että jos kerta pelataan hyökääjä parina niin, eikös silloin ihan sama kenen petoa Forsetaa/ilimadotaa? (kunhan siis on frendly ja samaa factionia) Ja sama incubehin, riitääkö että kaverin listassa on 1000+ perusmodelia ja itsellä ne Incubukset?
Varmistelen nyt vain, jos näin on niin Ironman, elä suotta ota petoja ja jos tarvitset jalkaväkeä lainaa niin onnistuu. (patsi jos nepahelejä haluut)
laitanpas tuon suunittelu lista privassa niin saat itse miettiä lisää.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Eipä niintä ole, ainoat rajoitukset on että Frendly ja oma facktioni.Aasimar kirjoitti:
Tuota noin, eiköstä sitä Hordesissakin ollut nuo battlegroupit eritelty tahi jotain sellaista? Jos ei, niin kaippa se säännön puitteissa sitten on myönnettävä mahdolliseksi. Toisekseen tässä nyt vielä katsellaan miten noita alustavia pareja muutellaan suuntaan tahi toiseen, sillä muutokset alkuperäiseen on enemmän kuin mahdollisia. Eli sen tähden myös varoisin yhteen sopivien listojen tekemisessä, sillä viime hetken muutokset voi olla mahdollisia (johtuen vain siitä mitä minä muistaisin erinäköisten karvaisten osallistujien omistavan kaappiensa perukoilla ;) ). Mutta ei muuta, hämmästellään.
Tosiaan ajattelin että noin saisin kätevästi 750 pojon armeijan valmiiksi ja maaleihin etten tapahtumaan kun tarvitsisi maalata vain 3 nappia.
mutta toisaalta kyllähän tuokin itsenäisesti yksin toimisi.
Tosin kyllä toisin päästä kokeilemaan siskos comboa kun sitä niin harvoin tulee pöydällä näkemään.
Pseudok kirjoitti:Dogmaattiset raamatullisenkuuloiset kärjistetyt mielipiteet ovat aika lol.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Tulette siis kuulemaan minusta ja 18-vuotiaasta skottilaisesta!Aasimar kirjoitti: Teretulemast seuraan vaan. Omat alkoholit tuotava vaan mukana.
- Kynä-ääliö
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Jeps, kuten aikaisemmassa isommassa mätössä taidettiinkin todeta, niin en itse ainenkaan näe mitään syytä poiketa teh bookin säännöistä. Niissä kumminkin on ollut aina melkoisen selkeästi kerrottu mikä vaikuttaa, mihin vaikuttaa, miksi vaikuttaa ja niin edelleen. Eli ei ainenkaan minun suunnalta mitään muutoksia varsinaisiin pelimekanismi sääntöihin ei ole tulossa.Tuska kirjoitti:Eipä niintä ole, ainoat rajoitukset on että Frendly ja oma facktioni.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Jeh, onhan joillain warcastereillakin efektejä, jotka vaikuttavat friendly modeleihin ilman sen enempiä rajoituksia, ja esim. Vladimirin featti saattaa isossa pelissä hyppyyttää melkoista määrää jaskoja.Aasimar kirjoitti:Jeps, kuten aikaisemmassa isommassa mätössä taidettiinkin todeta, niin en itse ainenkaan näe mitään syytä poiketa teh bookin säännöistä. Niissä kumminkin on ollut aina melkoisen selkeästi kerrottu mikä vaikuttaa, mihin vaikuttaa, miksi vaikuttaa ja niin edelleen. Eli ei ainenkaan minun suunnalta mitään muutoksia varsinaisiin pelimekanismi sääntöihin ei ole tulossa.Tuska kirjoitti:Eipä niintä ole, ainoat rajoitukset on että Frendly ja oma facktioni.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Ah, tämä vaan meni ohitse ja siten vastaan nyt siihenkin. Elikkäs listat kumminkin on henkilökohtaisella pohjalla ja siten ei tule vaikuttamaan millään tavalla parin listaan tai sen koostumukseen (millään muulla kuin charactereiden osalta). Elikkäs jos tarvitsee olla jotain tiettyä yksikköä että saa jonkun toisen yksikön, niin silloin pitää olla omassa listassa se tarvittava asia että voi ottaa sen erikoisemman yksikön. Eli lyhyesti vastattuna, valitettavasti et voi ottaa incubuksia jos itse ei pysty laillisesti ottamaan niitä (eli kaverin yksiköt ei riitä niiden saantiin).Tuska kirjoitti:Ja sama incubehin, riitääkö että kaverin listassa on 1000+ perusmodelia ja itsellä ne Incubukset?
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Alkuperäinen lista on tällä hetkellä ilman Vilmonia, mutta jos tuo ei kenellekään muulle kelpaa, niin pienellä muokkauksella saanen tämän kaikkien suosikin mukaan. Mutta jos siis joltakin puolustajalta löytyy herralle oikeasti käyttöä, niin ottakaa omaksenne :)Aasimar kirjoitti: Edit: Niin ja puolustajille ilmoitan, että Vilmonin ohjaus siirtyi herr Benjille, ellei hän sitten toisin halua.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Heitetään nyt vielä kaikkien iloksi vähän lusikkaa soppaan =)
Vois ehkä olla paikallaan, että tuota VP-määrää pikkaisen jaetaan hyökkääjien kesken. Esimerkiksi sellaisen tilanteen varalta, että yksi hyökkääjä tekee vuorollaan 29 pojoa lämää ja sitten seuraava pari korjaa koko potin jollain tuurilaukauksella 20" päästä. Kaikkien hyökkääjien tavoitehan tuo pitäisi olla, mutta nykymuodossaan tuota ei kannattaisi yhtään pistää rikki ellei voi olla varma että saa sen kokonaan hajalle omalla vuorolla (tai että kukaan muu ei pääse siihen edes koskemaan välillä). Esimerkiksi voisi tehdä niin, että rakennuksen lopullinen romuttaja saa nuo 15 VP:tä, mutta tämän lisäksi muu eniten lämää kohteeseen tehny pari saa 10 VP:tä ja muu toiseksi eniten lämää tehnyt 5 VP:tä. Vähintään yksi pari jäisi siis ilman bonuksia, vaikka pytinki menisi nurin ja nyt yleensä sitä kannattaisi kaikkien hyökkääjien hakata rikki - joskin toki se viimeinen isku yhä jättää taktikoinnille varaa.Aasimar kirjoitti: Homman nimi siis tulee olemaan VP:n kerääminen, joita saa seuraavista:
-Pääobjektiivi on jonkinlainen rakennus jolla on ARM20 ja 30 Structure pointsia. Tämän kun joku hyökkääjä pari saa matalaksi, niin peli päättyy ja kyseinen hyökkääjä pari saa 15VP siitä. Saman VP:n saa puolustajat, jos pelin päättyessä on vielä pystyssä. Peli siis kokeillaan saada kestämään se 5 kierrosta.
Ei varmaan näistä tarvi puolustajille mitään pisteitä antaa. Hyökkääjätkin saavat tuon yhden käytännössä siinä sivussa, kun ravaavat kohti pääkohdetta. Tuskin kukaan noita haluaa enää kulkureitin avautumisen jälkeen rikkoa, vaan tappaa mieluummin puolustajia ympäriltä.-Hyökkääjät saa 1VP:n tuhotusta muurinkäikäleestä. Muuri siis taisi tulla olemaan ARM18 (vai pidetäänkö sama ARM20?) ja 15 structure pojoa. Ja olisiko pelin päättyessä tuo 1VP per pystyssä oleva muurinpala puolustajilla?
Antaisin pisteitä tuosta caster-/lockkillin epäonnistumisesta myös muille hyökkääjille. Senhän on tarkoitus pikkaisen edesauttaa hyökkääjien keskinäistä nahistelua ja tuo on - oli se kohde satunnaisesti arvottu tai kuka tahansa muu hyökkääjä - kaikkien muiden etu jos se menee pieleen, ei pelkästään puolustajien. Niin ja tuosta advisorin assasinoinnista pitänee antaa pisteet lisäobjektiivia pitävälle tappoi tämän kuka hyvänsä. Ehkä vois jotenkin kehitellä miten muut hyökkääjät saisi vaikka "kidnapattua" tuon ukon, jolloin siitä ei saisi pisteitä kukaan. Muutenhan tuo objektiivi on lose-lose joka tapauksessa muille hyökkääjille, kun joku saa aina pisteitä.-Hyökkääjien lisäobjektiivin onnistumisesta suodaan 6VP kaikista muista paitsi 'caster/'lock objektiivin omaava saa 3VP. Peli päättyessä jos ei ole saanut kyseistä objektiivia suoritettua, niin puolustajat saa 6VP per objektiivi. Muistutukseksi lisäobjektiivithan oli: Advisorin assassinointi (hilluu puolustajien alueella), reliikin/planien noukkiminen (myös puolustajan alueella), tietyn kukkulan pitäminen pelin loppuun saakka (tai vaihtoehtoisesti pitää olla vuoron lopulla ainoana sillä kukkulalla) ja 2 warcasterin ja/tai -lockin tappamista (ei väliä kenen).
Eikös se oo se helpoin vaihtoehto, että ekalla vuorolla ei saa targetoida yhtäkään vastustajan warcasteria/warlockia, joka on omalla deployment-alueellaan? Toi estää sen tapetuksi tulemisen ennen kuin ehtii mitään tehdä ja edesauttaa siten kaikkien kivaa. Sitten kun lähtee rynnimään kohti, niin kaikki oikeus on tappaa kaikki mikä liikkuu =) Eli siis lähinnä poistaa mahdollisen liian pienen deployment-välin vaikutuksen.-Ekan vuoron 'casterin/'lockin assassinoinnista oli jonkinlaista jupakkaa, elikkäs olisiko että seuraavalla vuorolla kyseisen hyökkääjä parin armeija antaa tupla VP:t joukoista ja kilistetyn battlegroupista kyseinen hyökkääjä pari saa vaan puolet VP:stä
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. Lauantaina
Muokkailinpa tuota alkuperäiskohtaa hivenen, en jaksanut aloittaa tolokutonta quote helevettiä. Tosin unohdin lisätä että seuraava joka teki runtua tuohon rakennukseen saakoot sen 10VP ja kolmas jos sellainen oli, 5VP. Tätä en jaksanut enää mennä editoimaan tuonne.Celebdae kirjoitti:Heitetään nyt vielä kaikkien iloksi vähän lusikkaa soppaan =)Aasimar kirjoitti:höpöä
Edit: Bah, ja tietty väsyneenä piti mennä unohtamaan itse varsinainen asiakin. Niin elikkäs nyt on hivenen kusi sukassa kun ei näköjään ole löytymässä sijaista tippuneen tilalle, niinpä ratkaisuna en näe muuta kuin pitää hyökkääjät miten tällä hetkellä onkaan ja nostattaa tolokuttomasti puolustajien pisteitä. Eipä tässä muuta, mutta itselläni alkaa jo tehdä tiukkaa saada liki tonni nappeja ilman toista battlegrouppia (tai toki voin tunkea hullun määrän jakkeleita pöydälle jolloin herra Amon alkaa kuulostamaan mukavalle vaihto ehdolle). Vielä tässä pitelen peukkuja tuon herra Zaran vastaukselle, mutta jos tulee kielteinen ja kukaan ei keksi ketään tilalle, niin puolustajista kahdelle tulee 950pts. listat ja yksi sitten riehuu 1100pts. listalla.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. yhtä vajaa
Mä saattaisin onnistua värväämään yhen Cryx-pelurin paikalle. Mies ilmoittelee varmaankin itsestään lähiaikoina, jos mestoille pääsee.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. yhtä vajaa
Kyseessä ilmeisesti Jan?Celebdae kirjoitti:Mä saattaisin onnistua värväämään yhen Cryx-pelurin paikalle. Mies ilmoittelee varmaankin itsestään lähiaikoina, jos mestoille pääsee.
Minkälainen kamera sulla on? Sillä mielellä kyselen, että tuonko järkkärin mukanani?Thelacan kirjoitti:Helloes. Figuja en omista enää, vielä, mutta voisin tulla kameran kanssa paikalle häröilemään? :)
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. yhtä vajaa
Että muut pääsee hajoittamaan sen?Chukie kirjoitti:Minkälainen kamera sulla on? Sillä mielellä kyselen, että tuonko järkkärin mukanani?Thelacan kirjoitti:Helloes. Figuja en omista enää, vielä, mutta voisin tulla kameran kanssa paikalle häröilemään? :)
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttömöttö 8.11. yhtä vajaa
Good point, mietin tuota itsekin, mutta mehän olemme erittäin fiksua ja filmaattista porukkaa. ;)Aasimar kirjoitti:Että muut pääsee hajoittamaan sen?Chukie kirjoitti:Minkälainen kamera sulla on? Sillä mielellä kyselen, että tuonko järkkärin mukanani?Thelacan kirjoitti:Helloes. Figuja en omista enää, vielä, mutta voisin tulla kameran kanssa paikalle häröilemään? :)