Sivu 5/9
Lähetetty: To 27.01.2005 13:53
Kirjoittaja Black scars
Mä taidan olla kieltämistä vastaan. Siinä on vaan niin mahdotonta vetää rajaa.
Niin, olet siis kokonaan kieltämistä vastaan. Kirjoituksestasi saa kuitenkin sen käsityksen, että noihin kielteiseksi koettuihin ominaisuuksiin kohdistaisit erityisrajoituksia peliympäristöä muokkaamalla, jolloin lopputulos lienee sama; voitit pelin, koska vastustajan parhaat ominaisuudet eivät olleet käytössä siinä skenaariossa. Voi myös käydä niin, että joudut alaitocia vastaan sellaisessa pöydässä, että omat vahvuutesi ovatkin kiellettynä. Siitähän seuraa vain entistä enemmän epäsuhtainen peli.
Mielestäni siinäkin tapauksessa on reilua etukäteen ilmoittaa, että mihin asioihin ollaan puuttumassa, jos se tehdään skenujen/pelipöytien puitteissa.
Moni sen kokenut palaa yhä muistelemaan viikonloppua parhaana 40k turnauksena.
No sehän oli, NM "lantulla päälle".
Ja ainakin oman kokemukseni mukaan myös suuremmat pistemäärät yleensä tasoittaa armeijoiden olemusta. 1850pojoo esimerkiksi.
Tuossa olisi myös optiona 1500 pts. + 250 pts. reservi.
Reservin käytön sijaan voisi valita jonkun hassun option pelijärjestäjien taulukosta, jossa olisi vaikka tyyliin:
1. "Tähän alkaa tottumaan". Saat valita yhden tuloksen alaitocin disruptiontaulukosta, kyseiset tulokset poistetaan heittosarjasta, niillä ei ole vaikutusta peliin.
2. "Huano sää". Podit scatteroidaan 4d6.
3. "Ei näissä voi fumblata". Physic powerien käyttö heitetään 3d6:lla ja tulos lasketaan yhteen, vaikka heittoa ei normaalisti tarvittaisikaan.
4. "Ei huvita herra komissaari". Heitä skenaario uusiksi.
5. "Pizzaa kiitos". ...ja Atte noutaa.
6. jne. jne.
Paras tapa taitaa silti olla (tai ainakin lähtökohta), että tuo itse hauskan armeijan ja toivoo peukkua pitäen, että kohtaa samanlaisia. Armeijahan voi olla ihan pelattava ja silti mielenkiintoinen, ei sentään tarvitse mitään pelleilylistoja väsäillä.
-E-
Lähetetty: To 27.01.2005 15:02
Kirjoittaja migsula
Joo tää suomen kieli ei oo mun vahva laji.
Olen siis sitä mieltä, että mikäli kyseessä on ikään kuin perineteinen turnaus, jossa palkitaan voittaja yms. niin kieltäminen ei ole hyvä vaihtoehto, syystä minkä mainitsin.
Jos taas perus Alaitoc ylivoima ketuttaa, Sireeni on tyhmä, ja muutenki ois kiva välillä pitää hauskaa, ni selvä linjanveto ja randomia toimintaa kehiin, palkitaan "siistit jutut", sopivasti "tasoitetaan" pelikenttää tapauskohtaisesti ja keskitytään harrastamiseen... eli enemmänkin jotain Kamppanja viikoloppu nimistä settiä.
Lähetetty: To 27.01.2005 16:13
Kirjoittaja Black scars
perineteinen turnaus... ...Kamppanja viikoloppu
Check. Tuosta olen samaa mieltä, turnaukset on tosiaan aika hankala juttu toteuttaa figupeleissä. "Figuhäpnääki", "kampanjaviikonloppu", tms. antaa tosiaan tapahtumalle heti toisen luonteen ja silloin myös osallistujien tuntuu olevan helpompi hyväksyä poikkeamat GW:n linjasta. Tosin onhan Suomen "turnauksissa" sekin usein hyväksyttyä, että pelataan ilman GW:n figuja ja jopa maalaamattomilla sellaisilla.
Jotenkin vaan toivoi, että "perinteiset turneet" muuttuvat edikan vaihtuessa. Mielestäni se oli realistinen toivomus, sillä onhan siitä olemassa ennakkotapauksia GW:n pelienkin joukossa. Uudet codexit ainakin tuntuivat tukevan tuollaista kehitystä, mitä nyt muutamia suhteellisen kovia yksittäisiä juttuja on päässyt mukaan. Toisaalta peliin on lisätty sääntö: "Molemmilla pitää olla hauskaa". Monille tuo on varmasti turhaa sanahelinää, koska hauskaa ei ole sääntökirjassa määritelty.
Mielenkiintoista on myös se, että aikanaan pelin ollessa selkeästi tasapainoton, oli vastaavasti armeijalistojen tekeminen järkevämpää. Peli ei yksinkertaisesti ollut kivaa, ellei pelaajat käyttäneet "rajoita nyt vähän" säädintä. Nyt kun säännöt antavat näennäistasapainoisen kuvan, on myös pelaamiseen pesiytynyt periaate: "totta kai se on ok, jos se vain on mustaa valkoisella".
Mielenkiintoista nähdä kumpi pääsiäisenä on, turnee vai kampanja.
-E-
Lähetetty: Pe 28.01.2005 13:25
Kirjoittaja shiwan8
Frank kirjoitti:On ilmiselvää, että GW:n säännöistä löytyy ilmeisiä ajatusvirheitä ja näiden korjaamisesta pitäisi tulla jopa turnausjärjestäjien velvollisuus. Helpoimmalla pääsee jos poistaa kaiken epämiellyttävän sallittujen asioiden listalta mutta kuten hyvin tiedämme, ei tällä tavalla tule aina parasta mahdollista tulosta. Kutakin tapausta kannattaisikin tarkastella omana tilanteenaan ja miettiä, että mikä niistä tekee niin epämiellyttävän ja ratkaista ongelma tämän seikan suhteen. Esim. Se, että siren on rikki ei tarkoita, että kaikki minorit pitäisi kieltää.
Disruption table:
Craftworld eldar codex kirjoitettiin "Kolmannella ajalla", jolloin autoilu oli muodissa. Tässä ympäristössä Alaitoc oli hyvä muttei kuitenkaan rikkinäinen. Uudessa ympäristössä tämä ei kuitenkaan toimi. Sen olemme kaikki huomanneet. Idioottimaisinta koko taulukossa on se, että siitä ei tarvitse maksaa mitään ja parilla hyvällä nopan heitolla vastustajan voiton mahdollisuudet on käytännössä tuhottu. Tuurista kiinni...
Joku taisi aiemmin ehdottaa, että tarvittaisiin kaksi yksikköä tuottamaan yhden heiton disruption taulukosta. Oikein hyvä idea, joka saattaisi kiellon puuttessa tarjota tarpeeksi tasapäistystä. Toinen mahdollisuus on laittaa Rangereille ja Pathfindereille unit option tyyliin: "Saat heittää kerran ko. taulukosta jos maksat 30pts. " Tjsp.
FoD
Kirjastosetä, jolla on FoD ei saa deep striketä. Mopolla ajamisen kieltoa kannattaa myös harkita. Tarvitseeko muuta?
Siren
Tämän kieltämistä kannatan itse kaikkein eniten. On hölmöä, että pelissä on vastustajan yksiköitä joille ei voi tehdä mitään. Tarvitseeko muuta sanoa...
Mitäs jos laitetaan samaan rahaan kieltoon holofieldit, tyranidien liikumista nopeuttavat mutaatiot ja vaikka seer council. NÄMÄ on henk koht mun mielestä typeriä kokonaisuuksia. Holofield takaa että tankki ei käytännössä voi tuhoutua. Nidit on lähiksessä viim 3. vuorolla ja kas, ne on muutenkin puoli-ilmaisia joten saa olla aika hyvä joulu jos meinaa yleensäkkään selvitä siitä aallosta hengissä saati sitten voittajana. Edes aavikolla se ei ole todennäköistä. Seer council = reroll invu savet jotka ei muistaakseni ollu nekään mitenkään huonoja (4+?).
Pointti on siinä että kuten jo on sanottu jokaisen armeijan listoista löytyy enemmän tai vähemmän älyttömiä jippoja ja yleensä useampia. Sovitaan että kielletään psyykkiset/deep strike/podit/ordnance/leap/wings/yms. kokonaan ja pakotetaan ihmiset pelaamaan vanilla listoilla niin kellään ei ole kivaa ja ja voidaan alkaa pelaamaan kunnolla jälleen kerran. Ainoa toivo on että GW:n jannut ottavat järjen käteen ja hoitavat homman kotiin niin kuin pitäisi uusien codexien (toivottavasti myös chaos päivitetään uudestaan) myötä.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 13:42
Kirjoittaja Qazza
err.. noi leaping jutut sun muut councilit on siitä helppoja että esim nidit kuolee kuin heinää melkeen millä tahansa aseella ja varsinkin uusilla rapid fire säännöillä iskut pienillä tiimeillä missä on paljon rapidia tappavat niitä. Ongelma juuri esimerkiksi alaitocissa on se että sitä vastaan ei auta oikeestaan mikään muu ku että alkaa pelaamaan AC:lla joka on aika harvassa turnauksessa tietääkseni sallittu.. ideana ois että ois edes pientä mahista ilman että kaikki pelaa AC:lla tai vastaavalla..
Lähetetty: Pe 28.01.2005 14:14
Kirjoittaja Air Defence
Sireni ei olisi niin kauhea pelinpilaaja, jos sitä tulkittaisi niin, että se estää vihollista hyökkäämästä TAI ampumasta sirenittäjää, ei molempia. Sireenin käyttäjä saisi tietenkin päättä kumpi efekti kulloinkin on voimassa käyttämällä voimaa joko vihollisen shooting tai assult pahsen aikana.
Kyllähän tälläkin edelleen saa huomattavan etuuden jotain ääripään ampumis-/mättöarmeijaa vastaa, mutta moinen etu ei välttämättä ole enää 60 pisteen arvoista.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 14:18
Kirjoittaja shiwan8
Qazza kirjoitti:err.. noi leaping jutut sun muut councilit on siitä helppoja että esim nidit kuolee kuin heinää melkeen millä tahansa aseella ja varsinkin uusilla rapid fire säännöillä iskut pienillä tiimeillä missä on paljon rapidia tappavat niitä. Ongelma juuri esimerkiksi alaitocissa on se että sitä vastaan ei auta oikeestaan mikään muu ku että alkaa pelaamaan AC:lla joka on aika harvassa turnauksessa tietääkseni sallittu.. ideana ois että ois edes pientä mahista ilman että kaikki pelaa AC:lla tai vastaavalla..
Joo, muuten kiva mutta rapid fire toimii lähes jos ei aina 12" päähän ja kas, nidit jo pelkästään assaulttaa 12". Se siitä ilosta.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 15:06
Kirjoittaja Qazza
niin mutta kun liikut eka 6" ja sit rapid fireä.. vaikka 20 boltterin kutia kun ammut niin tilastojen mukaan putoaa 7 nidiä siihen. Sitten vielä jos sulla on joku assault squad tai vastaava vaikka furious chargella niin se squadi melkeen onkin siinä.. että ei ne läheskään niin pahoja ole.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 15:46
Kirjoittaja migsula
Black scars kirjoitti:
Jotenkin vaan toivoi, että "perinteiset turneet" muuttuvat edikan vaihtuessa....
-E-
samoin, samoin. Kun koko "sääntökirja" on nyt enemmänkin harrastuseepos, niin kaiken piti olla paremmin

No katellaan nyt miten asiat sutviintuu.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 16:32
Kirjoittaja MakeH
Pointti on siinä että kuten jo on sanottu jokaisen armeijan listoista löytyy enemmän tai vähemmän älyttömiä jippoja ja yleensä useampia.
nojaa, mainitsemasi jutut ovat niin peruskamaa, että en edes ymmärrä pointtiasi. Jos nuo tuottavat ongelmia, en pysty kuvittelemaankaan mitä tapahtuu kun kohtaat jotain oikeesti kovia juttuja.
Lähetetty: Pe 28.01.2005 16:36
Kirjoittaja Qazza
itse asiassa olen huomannut että aika monelle koti pelaajalle on tullut hieman väärä kuva tietyistä armejoista... En tosin itekkään oo turnauksissa pelannut mutta kyllä kumminkin sen verran on tullu seurattua että suurinpiirtein tietää mikä on pahaa ja mikä ei.
Suurimmaksi osaksi on tullu huomattua että juuri esim leaping nidit on kauhean ylivoimaisia joidenkin mielestä tai vastaavasti jotkut krootit
Järkevästi kun ajattelee niin noin heikot jannut ammutaan helposti rapidilla.. eräs tyyppi jonkun aikaa sitten juuri sepusti miten sen 8 kroottia pieksee daemon princen ottamatta juurikaan tappioita

totuuden kumminkin ollessa hieman toinen...
Re: Mitäs turnauksissa kannattaisi kieltää?
Lähetetty: Pe 28.01.2005 17:38
Kirjoittaja Grond
tube kirjoitti:Mitä turnauksissa pitäisi kieltää nykycodexeista (ja miksi)?
Ei mitään! Joku saakelin Grondi jossain nettifoorumilla alkaa itkeä asiasta, ja perimmäinen idea karkaa.
Lähetetty: La 29.01.2005 20:39
Kirjoittaja The Captain
shiwan8 kirjoitti:
Holofield takaa että tankki ei käytännössä voi tuhoutua.
Täh? Jos todennäköisyys, että glancing hit tuhoaa tankin, on 1/12 eikä 1/3, se siis ei mielestäsi voi enää tuhoutua.
Viime keskiviikkona paikallsiessa peli-illassa ropsahti kaksi holo-fieldillistä falconia alas örkkien tulituksessa. Keskimäärin joka toisessa pelissä omakin Haukkani tipahtaa ensimmäiseen glanariin.
Nidit on lähiksessä viim 3. vuorolla ja kas, ne on muutenkin puoli-ilmaisia joten saa olla aika hyvä joulu jos meinaa yleensäkkään selvitä siitä aallosta hengissä saati sitten voittajana.
Kumma 'nidipelaaja se on, jos ei ole lähiksessä vuorolla kaksi. Mikä tahansa armeija pystyy siihen. Milloinkas viimeksi on 'Nideillä voitettu isompi turnaus?
Seer council = reroll invu savet jotka ei muistaakseni ollu nekään mitenkään huonoja (4+?).
Seer council = kestävä yksikkö, joka maksaa helposti yli 300 pistettä, muttei kuitenkaan osaa oikeasti yhtään mitään. Hei - niillä on yksi hyökkäys/naama!
Mikään noista ei ole peliä rikkova ominaisuus. Nopeat gauntit kuolevat kuin kärpäset. Falcon kaikilla mausteilla maksaa 200+ pistettä, Seer council 300+, ja ne ovat kumpikin vain tiettyjä, kestävähköjä yksiköitä. Ne ovat kaikki voitettavissa.
Sen sijaan vastustajalla ei ole mitään mahdollisuutta vahingoittaa sireeniprinssiä, jos tämä ei heitä 11 tai 12 2D6:lla. Onko se nyt reilua? Taivaalta putoavaa kirjastonhoitajaakaan ei voi pysäyttää millään ennen kuin tämä sanoo PÖÖ! FotD olisi vielä siedettävä, jos se ei antaisi hävytöntä miinusta morale-testiin - nykyisellään se vain rikkoo kaiken. (Hmm - tuon kun yhdistäisi Culexus assassiniin...)
Lähetetty: La 29.01.2005 21:05
Kirjoittaja Tanan
The Captain kirjoitti:Sen sijaan vastustajalla ei ole mitään mahdollisuutta vahingoittaa sireeniprinssiä, jos tämä ei heitä 11 tai 12 2D6:lla. Onko se nyt reilua?
Ihme, että ko. voima pääse codexiin. Monenkohan päivän putki Andyllä on ollut takana kun tuollaisen on kehittänyt?
The Captain kirjoitti:
Taivaalta putoavaa kirjastonhoitajaakaan ei voi pysäyttää millään ennen kuin tämä sanoo PÖÖ! FotD olisi vielä siedettävä, jos se ei antaisi hävytöntä miinusta morale-testiin - nykyisellään se vain rikkoo kaiken. (Hmm - tuon kun yhdistäisi Culexus assassiniin...)
Minun täytyy myöntää, että en ole (vielä) yhtään podaavaa FotD kirjastotätiä nähnyt pelikentällä. Tuntuuhan FotD voimakkaalta paperilla, mutta montako kunnon armeijaa se on voittanut? Siis sellaisia, jotka osavat varautua siihen?
Näin äkkiseltään FotD tuntuu todella hyvältä vain jotain IG tai eldar nurmipora-armeijaa vastaan. Librarium Squad podissa maksaa kuitenkin vähintään 200+ pistettä, eikä kestokykyä ole nimeksikään.
Lähetetty: La 29.01.2005 21:18
Kirjoittaja MakeH
Minun täytyy myöntää, että en ole (vielä) yhtään podaavaa FotD kirjastotätiä nähnyt pelikentällä. Tuntuuhan FotD voimakkaalta paperilla, mutta montako kunnon armeijaa se on voittanut? Siis sellaisia, jotka osavat varautua siihen?
Näin äkkiseltään FotD tuntuu todella hyvältä vain jotain IG tai eldar nurmipora-armeijaa vastaan. Librarium Squad podissa maksaa kuitenkin vähintään 200+ pistettä, eikä kestokykyä ole nimeksikään.
se on kova juttu, on vain hyvä ettei sitä käytetä paljoa.
Podi takaa yksikön selviytymisen ja pelottelun jälkeenkin librarian on ihan ok mättäjä. Lisäksi yksikkön saa muokattua tehokkaaksi ottamalla vaikka pari plasmagunia matkaan
Lähetetty: La 29.01.2005 21:54
Kirjoittaja Black scars
Mikään noista ei ole peliä rikkova ominaisuus. Nopeat gauntit kuolevat kuin kärpäset. Falcon kaikilla mausteilla maksaa 200+ pistettä, Seer council 300+, ja ne ovat kumpikin vain tiettyjä, kestävähköjä yksiköitä. Ne ovat kaikki voitettavissa.
Noissa kaikissa on myös se tekijä, että niitä vastaan voi "yrittää tehdä" jotain ja ihan normaalein joka armeijasta löytyvin keinoin. Lisäksi jos sattuu onnistumaan, niin pisteitä ropisee kivasti ja homma tuntuu vaivan arvoiselta.
Falcon, council, tai gauntit harvemmin tuhoaa oman pistearvonsa edestä vihollisjoukkoja pelin aikana, muuta kuin toimimalla yhdessä jonkin toisen yksikön kanssa. Peliteknisen ongelmayksikön tunnistaa siitä, että se pelistä toiseen tuo yksinään enemmän pisteitä kuin mitä sen mukana menettäisi. Siitä johtuen disruptionkin on ongelmallinen, se tuo tuottaa paljon, mutta on täysin poskelleen mennessään vain +/- nolla. Pod hyökkäys maksaa 30 pojoa / yksikkö, mutta siinä saa toki tankin kaupan päälle, suurimpana riskinä on reserviheittojen jakautuminen ei toivotulla tavalla. Armeija tulee alas paloissa 1/3, 1/3, 1/3 ja silloin joutuu kohtaamaan täyspäisen vihollisarmeijan pieninä aaltoina. Tosin yllätysetu on podeilla tasoittavana tekijänä, mutta olennaista on, että podit ovat kuitenkin kaikesta huolimatta suhteellisen epävarmoja käyttää. Librarian + pod on tietysti ihan oma lukunsa.
-E-
Lähetetty: La 29.01.2005 22:31
Kirjoittaja shiwan8
The Captain kirjoitti:shiwan8 kirjoitti:
Holofield takaa että tankki ei käytännössä voi tuhoutua.
Täh? Jos todennäköisyys, että glancing hit tuhoaa tankin, on 1/12 eikä 1/3, se siis ei mielestäsi voi enää tuhoutua.
Viime keskiviikkona paikallsiessa peli-illassa ropsahti kaksi holo-fieldillistä falconia alas örkkien tulituksessa. Keskimäärin joka toisessa pelissä omakin Haukkani tipahtaa ensimmäiseen glanariin.
Totanoin....pitää heittää 2x6 nopista jos meinaa saada sen hengiltä... 1/36 olis varmaan aika lähellä todennäköisyyttä. Siihen nähden että toi maksaa mitä 20 vai 40 pistettä. Käytännössä tekee siitä kertoimilla kestävämmän kuin esim landraiderista. TOSI kivaa.
Mitä counciliin ja vastaaviin tulee niin perus chaos lord maksaa palttiarallaa 200 pistettä eikä ole lähimainkaan yhtä voimakas yksikkö kuin council. Homma tökkii.
Lähetetty: La 29.01.2005 22:45
Kirjoittaja Lassek
shiwan8 kirjoitti:
Totanoin....pitää heittää 2x6 nopista jos meinaa saada sen hengiltä... 1/36 olis varmaan aika lähellä todennäköisyyttä. Siihen nähden että toi maksaa mitä 20 vai 40 pistettä. Käytännössä tekee siitä kertoimilla kestävämmän kuin esim landraiderista. TOSI kivaa.
Mitä counciliin ja vastaaviin tulee niin perus chaos lord maksaa palttiarallaa 200 pistettä eikä ole lähimainkaan yhtä voimakas yksikkö kuin council. Homma tökkii.
Skimmerit kosahtavat myös jos ne immotetaan, joten 1/12 on aivan oikein laskettu.
166 pisteen demoniprinssi dreadaxella ja daemon armourilla pieksee seer councilin silmät sidottuina. Eilissäpäivin tapoin seer councilin kymmenellä tzeentch flamerilla. Eivät mitään ylitsepääsemättömiä nämä tämmöiset, jääkööt vain.
Idea: psychic powereita vastaan muuten voisi pyöräyttää FaBan taikasysteemin reiluun malliin jonkinlaiset dispellaussäännöt. Näin sireeniä, pimeänpelkoa ynnä muita vastaan voisi sittenkin taistella, ja ne eivät enää olisi 'epähauskoja' ja peliä pilaavia.
Re: Mitäs turnauksissa kannattaisi kieltää?
Lähetetty: La 29.01.2005 23:56
Kirjoittaja archon
tube kirjoitti:
Muuta?
Äänestäminen on CB-sääntöjä ajatellen turhaa, mutta argumentointi ei välttämättä.
wh40k:ssa voi Force organisatio kaaviolla saada erilaisuutta aikaa esim seuraavalla tavalla
HQ 0-1
TROOP 4-6
ELITE 0-2
FAST 0-2
HEAVY 0-2
Tai esim että jokaista eliteä kohtaan pitää olla trooppi ja jokaista fastia kohtaan yksi hevi. Näitähän nyt keksii miten nyt tykkää, mutta ainakin pelaajien vakioarmeijalistat menevät suurelta osaltaa uusiksi -> nähdään erilaisia kokoonpanoja. Ilmeisesti tätä kai osaltaan haluttiin.
my 2 c
Re: Mitäs turnauksissa kannattaisi kieltää?
Lähetetty: Su 30.01.2005 00:31
Kirjoittaja MakeH
archon kirjoitti:tube kirjoitti:
Muuta?
Äänestäminen on CB-sääntöjä ajatellen turhaa, mutta argumentointi ei välttämättä.
wh40k:ssa voi Force organisatio kaaviolla saada erilaisuutta aikaa esim seuraavalla tavalla
HQ 0-1
TROOP 4-6
ELITE 0-2
FAST 0-2
HEAVY 0-2
Tai esim että jokaista eliteä kohtaan pitää olla trooppi ja jokaista fastia kohtaan yksi hevi. Näitähän nyt keksii miten nyt tykkää, mutta ainakin pelaajien vakioarmeijalistat menevät suurelta osaltaa uusiksi -> nähdään erilaisia kokoonpanoja. Ilmeisesti tätä kai osaltaan haluttiin.
my 2 c
tuo ei poista mitään "rikkinäiseksi" tuomittua laudalta ja suorastaan lisää keskustelun aloittaneen disruptionin tehoa