Pari huomautusta tähän, lukuunottamatta 2-3 kuukauden jaksoa viime vuoden lopputalvesta moderaattoreilla ei ole oikeutta potkia ketään jäähylle, saatikka foorumilta. Lisäksi moderaattorit eivät ole jumalista seuraava mihinkään suuntaan ja meidänkin tekemisistä voi valittaa Ylläpitäjille eli ensisijaisesti Weekender/Mattin/Matti Niemelä tai hänen koomiselle sidekickille Dolmotille, jotka myös päättävät miten käyttäjiä mahdollisesti rangaistaan. Moderaattorit toki voivat esitellä heille jonkin tapauksen, joka moderaattorin mielestä olisi rangaistuksen tarpeessa.Minorith kirjoitti:Forumin nimi on kyllä osuva, sotaa täällä käydään joka toisessa threadissa. Herra itse piilottelee moderaattori-tittelin takana ja ilmeisesti ärsytät minua niin kauan että menee hermo,räjähdän ja potkit pihalle. Nyt yritän rauhoittua, enkä ota tähän keskusteluun enää kantaa, se kun on edelleen jokaisen oma asia, ja joka turnausvastaavan asia.
Pitäisi eri asiana kopioiko netistä teoksen, kopioiko teoksen kaverilta vai kopioiko 1-2 sivua, mitä tarvitsee. Lisäksi kuten aiemmin totesin, niin oma suhtautumiseni on tiukempi kuin laki eikä mitenkään kuvasta sivuston tai muiden käyttäjien tahi turnausjärjestäjien mielipidettä vaan on oma mielipiteeni.