Sivu 5/10
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Ti 02.09.2008 23:09
Kirjoittaja Pikku
Stardragon vaa pöytää niin ei tarvii paljoa pisteitä miettiä sen jälkee :P
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Ke 03.09.2008 13:34
Kirjoittaja Gilaelin
Hän oli muuttunut, paljon. Kerran valoisat kasvot olivat yhä sileät, mutta silmät olivat käyneet harmaiksi. Liian monta pahaa asiaa, liian monta kyyneltä. Kerran hän oli ollut elävä legenda, nyt hän oli enää legenda. Vuodet olivat kohdelleet häntä hyvin, olihan hän yhä hengissä, mutta silti jokin hänen sisältään oli kuollut. Ehkä se oli ollut nuoren elämän palo, ehkä se oli ollut lapsen sinisilmäisyys, kummin vain. Joskus hän oli kyennyt sanomaan ääneen, että hän tekisi mikä oli oikein, että hän saisi aikaan hyvää. Nyt monet eivät olleet varmoja enää siitä, ei ollut hän itsekään.
Myös tämä paikka oli muuttunut. Oli kulunut lähes kolme vuotta siitä, kun hän ja Fyriendo olivat taistelleet tiensä läpi Swedlandin salojen, etsiessään hänen veljeään, Danielas Pilvimieltä. Silloin hän oli tuntenut olevansa voimakas, silloin hän oli ollut täysi. Kaksi vuotta sitten hän oli menettänyt kaksi rakkainta ystäväänsä - molemmat taisteluissa, joihin hän oli heidät johtanut. Ja hän syytti itseään niistä kuolemista, tietenkin. Hän oli metsästänyt jotain, joka oli ollut tyhjää, jotain, mikä lopulta oli saanut enemmän aikaan pahaa kuin hyvää, vaikka hän olikin ajatellut toisin. Muut olivat kenties antaneet sen anteeksi hänelle, mutta sisällään hän tunsi yhä vihaa itseään kohtaan.
Toki, hän oli päässyt siitä eroon. Hän oli nähnyt, mitä Sielukivi oli saanut aikaan. Hän oli nähnyt sen vievän monta hyvää miestä, tekevän heistä jotain mitä he eivät olleet ja miksi he eivät koskaan halunneet tulla. Niin oli ollut käydä hänellekkin. Hän oli melko varma, että mikäli Ariel ei olisi auttanut häntä taistelemaan hänen päänsä sisällä kasvaneita demoneja vastaan, hän ei olisi nyt tässä - tai kenties olisi, mutta se olisi joku muu.
Hän oli menettänyt tasapainon, rakkauden ja harmonian. Hän etsisi ne takaisin. Hän ei ollut sitä tyyppiä, joka antoi elämän virrata ohitse ja vajoaisi mieluummin sielunsa pimeisiin kaivoihin, kuin taistelisi itsensä ulos. Ei, hän oli sotatanssija. Halusi hän sitä, tai ei, sota oli häntä varten, se oli hänen taiteensa, hänen syntinsä - rakkautensa. Hän ei ollut antanut periksi, hän ei ollut antanut koskaan periksi. Kun hän oli nähnyt, mitä Amaranth oli saanut aikaan, hän ei enää voinut odottaa. Mies, joka oli sisältä rikki, vielä enemmän kuin hän oli vihdoin saanut unelmansa takaisin ja luonut rauhan valtakunnan, Toivon Valtakunnan.
Vuoden hän oli vaeltanut yksin ja etisnyt vastauksia. Ei ulkopuolelta, mutta sisältään. Hän oli taistellut monta taistelua ja voittanut ne kaikki, mutta vielä yksi oli kesken, se jota hän kävi sisällään. Ja silti hän oli palannut, sillä nyt jos koskaan hänen taitojaan tarvittaisiin. Hän ei voinut vain ajatella itseään ja kääntyä sisäsäänpäin. Se mitä oli ulkopuolella, vaikuttaisi ennemmin tai myöhemmin häneenkin.
Se, mitä Amaranth oli luonut, oli nyt vaarassa, enemmän kuin koskaan. Historia toisti jälleen itseään ja kaikki kaunis yritetään tuhota ennemmin tai myöhemmin ja sitä hän ei sallisi.
Viilto.
Örkki kaatuu maahan vihreän veren suihkutessa sen kaulasta.
Piruetti ja pisto.
Toisen pedon vatsa aukeaa ja sisälmykset valuvat maahan.
Tähti katkaisee kolmannen kaulan ja Revontuli pureutuu neljännen selkään. Molemmat miekat tanssivat käyttäjänsä käsissä ja pian kaikkialla on hiljaista. Vain hän seisoo ruumiiden keskellä.
Ei, hän ei antaisi kaiken kauniin kadota. Hän onnistuisi pelastaisi sen, mikä oli hänen käsissään. Hän ei ollut kuten veljensä. Hän oli Tanssii tuulien kanssa.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Ke 03.09.2008 20:49
Kirjoittaja Tas
Laitoin Joonakselle viestiä, ja hän sanoi, että lukion kanssa on niin paljon kiireitä, ettei kerkiä osallistumaankaan. Ota peetu vielä yhteyttä häneen jos haluat tarkemmin keskustella. Tämähän sitten merkitsisis sitä, että meitä on parillinen osallistujamäärä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 04.09.2008 08:46
Kirjoittaja Rune
Tas kirjoitti:Laitoin Joonakselle viestiä, ja hän sanoi, että lukion kanssa on niin paljon kiireitä, ettei kerkiä osallistumaankaan. Ota peetu vielä yhteyttä häneen jos haluat tarkemmin keskustella. Tämähän sitten merkitsisis sitä, että meitä on parillinen osallistujamäärä.
Näin tekisi! Kivaa vaan kun hän ei kerennyt ilmoittelemaan tänne tai suoraan miulle. Olisi helpottanut ehkä hommia vähän. Mutta minkäs teet. Kai nää ekat kierrokset on vähän tällaisia.
Eli eli... Kiitos Topille, ja voitkin sitten ottaa seuraavaksi yhteyttä Hiltusen Villeen. :) Saat sigmariittia edestä ja takaa - vaikka taisteletkin edes etäisesti samalla puolella ja saman päämäärän eteen, Keisarikunnan puuvaranto on joka tapauksessa ehtymässä. Valitettavasti emme vielä pääse kohtaamaan rouvan hippikorvan kanssa kahden kesken, sillä rouvalla Elanorilla ja Grandbeloksen herra Rosentonilla saattaisi olla mahdollisuus päästä jonkinlaiseen yksimielisyyteen erinäisistä asioista. Niin pitkään kuin molemmat ovat samaa mieltä eräästä suurisuisesta ja surullisen raivostuttavasta haltianretaleesta, joka ei näytä tietävän omaa parastaan, ehkä voimme jonkun muun jotain muuta todistaessa muuttaa väliaikaisesti mielipidettämme haltioista. Jos taas on syytä päätyä jälleen samaan lopputulokseen haltioiden perimmäisestä luonnosta, kuin mitä tähän mennessä... no, nähkäämme se myöhemmin.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Pe 05.09.2008 01:09
Kirjoittaja Pikku
Pistäisikö joku ystävälläinen tulostopicinkin pystyyn jossain vaiheessA?
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Pe 05.09.2008 09:22
Kirjoittaja Rune
Pikku kirjoitti:Pistäisikö joku ystävälläinen tulostopicinkin pystyyn jossain vaiheessA?
´Hups... :)
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 06.09.2008 19:04
Kirjoittaja Pikku
ja saisko ton sääntöpaketin linkin tohon alotusviestiin ettei sitä tartte kaivella tuolta viestien joukosta :)
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 06.09.2008 23:22
Kirjoittaja Gilaelin
Tom, kirjoittelin jo tuonne edelliselle sivulle, mutta kävisikö sinulle, että pelaamme pelimme maanantaina klo 15.30 (taisin edellisellä sivulla puhua puoli kolmesta, kun typotin), kun tiistaina taitaa olla liike lasten vallassa. Keskiviikkokin käy neljästä eteenpäin ja torstai klo 14.30 eteenpäin.
Onko listasi jo muuten valmiina?
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Ma 08.09.2008 17:29
Kirjoittaja Aco
Liskot ottivat osumaa ikävästi Peetun mautonta gunlineä vastaan ensimmäisellä kierroksella. Suorittajiksi voidaan lukea ihmisten takalinjaa puhdistaneet tiedustelijaskinkit sekä legendaaristen liskojohtajien rinnalle nousuaan tekevä Kruaqthanxzluetzl, joka viimeisellä vuorolla taktisesti tarrasi kylmiötä jalasta ja pelasti armeijansa suuremmalta tappiolta vielä vakavan haavoittumisen jälkeenkin, mikä on vain odotettavaa OIKEILTA kenraaleilta jotka eivät kuole heti ensimmäiseen hassuun iskuun jättäen joukkojaan yksin.
Yksi parhaista matseista mitä olen ikinä pelannut, ei vain rahkeet riittänyt kääntää tappelua omaksi eduksi. Tykin 2 sivallusta ja salamanterien yksi moattu pannari blastasta käänsivät homman Peetulle kenraalin kuolemasta huolimatta, mutta nopalla matsi ei pelkästään ratkennut. Tiukkaa vääntöä, ihan tyytyväinen saan olla että noinkin monta pistettä lopulta tuli tuliaisiksi viidakkoon. Ensi kierrosta odottelemaan..
Täältä tänään.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 03:33
Kirjoittaja Pikku
Onko tota 2 skenua oikeesti pelitestattu? Siinä ei vaan näin paperilla ole mitään järkeä VARSINKAAN turnausskenaarioksi.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 17:30
Kirjoittaja Aco
Kompataan pikkua, tuo on ihan superjäätävä skenu.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 20:42
Kirjoittaja Hing
Kuulemma perjantai-illan tuotoksia jos Peetuun on uskominen ;D
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 22:42
Kirjoittaja Pikku
Hing kirjoitti:Kuulemma perjantai-illan tuotoksia jos Peetuun on uskominen ;D
No siltä se aika pahasti vaikuttaa, mutta pitikö se tänne ottaa käyttöön? :P
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 23:14
Kirjoittaja Gilaelin
Pikku kirjoitti:Hing kirjoitti:Kuulemma perjantai-illan tuotoksia jos Peetuun on uskominen ;D
No siltä se aika pahasti vaikuttaa, mutta pitikö se tänne ottaa käyttöön? :P
Historiaa tehdään öisin.
Joo, kyllä tuo skenaario minuakin ahdistaa, mutta eteenpäin vaan urheasti. Ei tämä vielä vedä vertoja taannoiselle Last Stand-skenaariolle, joka muodostui jo eläessään legendaksi.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: To 11.09.2008 23:42
Kirjoittaja bluebluesky
Helffit olivat nyt sitten minorin verran serkkujaan etevämpiä. Pelin uusavuttomat&suoriutujat:
+Kotkanoble:Selviytyi haavoittumattomana loppuun asti, teki vanhaan erakkoon vuoron aikana puuttuvat 3 woundia&tappoi viimeisellä vuorolla metsähaltiain kenraalin.
+Kärryn hevonen:Murhasi vauhdikkaan metsähaltiain sankarin, jonka rötöstilillä oli ainakin yhden boltterin miehistö&swordmasterien kuolema.
+Glade guard unitti, joka pitkältä kantamalta ampui 7 woundia swordmaster unittiin, aiheuttaen sen yksikön kuoleman.
-Kärryt in general - 1 räjähti lähestulkoon kuminuoliin, kävi chargaamassa dryadit, tappaen 0&kadoten pois, toisen tilille tuli pelin aikana 1 waywatcher&43 pistettä metsähaltioille, viimeinen pääsikin toisesta dryadiunitista läpi, mutta rysähti metsään&räjähti. Huonolla marssijärjestyksellä ehkä osuutta asiaan.
-Jalkaväki, joka ei pelin aikana saanut juuri aikaan. Tosin, ehkä tämä blokki pultterikukkulaan&muutama raato kenraalin yksiköstä riitti jossain määrin, mutta olisihan ne kiva ollut reilussa combatissa nähdä. Myönnettäköön tosin, jos ne kerrat jolloin suurhaltia suostuu reiluun taistoon, suostuu metsäserkku siihen vielä huomattavasti harvemmin.
Suurhaltiat välittävät syvät surunvalittelunsa - metsänhenkien, vanhan erakon&haltiaserkkujen tappaminen on aina harmillista.
Kiitos, oli mukava pelata.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Pe 12.09.2008 12:30
Kirjoittaja Inquisitor
Aco kirjoitti:Kompataan pikkua, tuo on ihan superjäätävä skenu.
Amen, amen...totisesti näin on. voidaan kuulla vielä monta kirousta suusta jos toisesta...
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: La 13.09.2008 23:12
Kirjoittaja Pecu
Millos ne 2. kierroksen taisteluparit ilmotetaan?
Ja tosiaan 2. skenun muutos ois ihan pop. Vaikka sillä tavoin että ei tartteisi kun toiseen haarakkeeseen laittaa charru.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 14.09.2008 00:02
Kirjoittaja Rune
Swedlandin Perintö
Toinen Kierros, 15.9.- 28.9.
Peliparit:
Ville Hiltunen (20) - Kaarle Tukia (19)
Niko Pakarinen (19) - Peetu Makkonen (13)
Tom Roos (13) - Esa-Matti Smolander (11)
Tino Nyman (11) - Antti Martikainen (11)
Erno Mähönen (11) - Sebastian Schiavone (7)
Olli Kanninen (7) - Pekka Myller (1)
Niklas Lindberg (1) - Topi Paavilainen (0)
- - -
Sunnuntain aikana kirjoittelen pari pientä sääntömuutosta tuohon kakkosskenaan. Päädyimme kollegoitani konsultoituani siihen lopputulokseen, että pientä säätövaraa skenasta toki löytyy. :) Levätkää siis rauhassa, ihmiset hyvät, kyllä tämä tästä.
Ja Tom, valitettavasti ei päästäkään vielä taistelemaan. Pitää ensin hävitä noille vampyyreille. En ajatellut sitä mahdollisuutta, että meidän yläpuolellemme sattuisi pariton pelaajamäärä. Swissi nyt sanoi noin pelien victory pointien takia. Mutta luotetaan nyt siihen, että petoarmada onnistuu siinä huvissa josta minä jään paitsi - suippokorvan surmakarkeloissa. ;) Minä voin sitten paloitella ne pukinretaleet jahka ne ensin siistivät maailman karttaa muinaisjäänteistä.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 14.09.2008 00:06
Kirjoittaja Pecu
Rune kirjoitti:Swedlandin Perintö
Toinen Kierros, 15.9.- 28.9.
Peliparit:
Olli Kanninen (7) - Pekka Myller (1).
Olli, millos sulle kävis peli? Mulla on ma-ke aina neljään asti koulua joten sillon ei mielellään pelailtas, torstaina ja perjantaina koulu loppuukin 12.15 joten sen jälkeen käy vallan mainiosti. Tietty myös lauantait on ihan ok.
Re: Syksy 2008 - Swedlandin Perintö
Lähetetty: Su 14.09.2008 10:27
Kirjoittaja Gilaelin
Rune kirjoitti:
Erno Mähönen (11) - Sebastian Schiavone (7)
Lol, titaanit kohtaavat jälleen. Siitä onkin jo aikaa, kun Tanssii tuulien kanssa pääsi viimeksi opettamaan tapoja naapuripitäjän partaheikeille.