Kuutamolla - Mordheim kampanja kesäksi

[Arhi]

Jep jep, ei tässä mitään. Miulla on kohtuullisen vapaata aikataulua tämä viikko, mutta lauantaina lähden 4 päivän matkalle. Ilmotelkaa vapaita päiviä megabattlelle kuhan tiedätte.

[Pikku]

Millos omat peliparini eli Erno ja Kalle ehtisivät vetää tuota moninpeliä?

[DraSa]

Mies juoksi pientä tietä pitkin, nostattaen hiukan tomua saappaidensa alta. Hänen puolipitkät hiuksensa heilahtelivat tasaisesti kasvojensa ympärillä. Miehellä oli yllään Elmer Mooren kauppa ja suojelu järjestön yksinkertainen miekkamiehen univormu.
Mies saavutti pian määränpäänsä, pienenkylän laitaman, jossa joukko muita miehiä oli seisomassa. He olivat sonnustautuneet, kuten olisivat lähdössä erämaahan kulkemaan.
”Noidan olin paikka on varmistettu. Se on metsässä, täältä koilliseen”, mies sanoi, pysähdyttyään tuuheahiuksisen ja -partaisen miehen eteen, jolla oli koristeellinen, mutta käytännöllinen asu yllään.

Adrian Moore nyökkäsi. Hän oli lähettänyt Simonin, uskollisen miekkamiehensä ja erinomaisen tietojen hankkijan urkkimaan erään noidan olin paikkaa. Sanottiin, että noita oli aikaisemmin johtanut jotain palkkasoturi joukkoa ja etsinyt samaa poikaa kuin he, Henrik Guttmania. Mutta nyt noita oli yksin ja nähtävästi kaipasi pelastusta, tai jotain sinnepäin. Oli miten oli, mutta Adrian oli päättänyt etsiä tämän nuoren noidan ja ottaa selvää mitä tämä tiesi pojasta ja petomiehistä. Eikä noidan apukaan voisi olla täysin turhaa edes taistelu tilanteissa.

”Hienoa. Kunhan Alec tulee Donin ja Johnin kanssa, hankittuaan tarpeelliset muonat ja varusteet, lähdemme liikkeelle” Adrian sanoi tyytyväisenä. Ei kauaa aikaa, kun hän oli ollut jo valmis lähtemään kokonaan pois täältä, mutta nyt hän tunsi itsensä varmaksi. Adrian katsoi poikiaan, jotka puhelivat keskenään jostain. Hän oli ylpeä heistä. Tuntui kuin he olisivat kasvaneet todella huikeasti jo siinä lyhyessä ajassa, jonka heidän ryhmänsä oli viettänyt tässä maankolkassa.

Ei mennyt kauaa, kun Alec Stafler ja kaksi Järjestön palkollista saapui muiden luo, mukanaan vasta hankittuja varusteita ja muona tarvikkeita. Tavarat jaettiin kaikkien kesken. Kaikki olivat valmiina lähtöön.
”Näytä tietä Simon”.
Joukko kulki muodostelmassa pois pienestä kylästä, pitkin kapeaa hiekka tietä.

* * *

Metsä oli tiheä ja täynnä ääniä. Hento tuulenvire kulki puiden vieritse ja toi sieraimiin puiden ja mättäiden tuoksua. Miehiä oli levittäytynyt pienelle alalle metsää ja he kulkivat hitaasti kohti vanhan kappelin raunioita, jossa oli näkynyt aikaisemmin liikettä. Nuori noitakokelas oli siellä.

Adrian Moore piti perää ja tähyili kukkulalta eteensä. Hän näki rauniot ja jonkun liikkuvan siellä, poispäin heistä. Adrian myös kuuli, niin kuin varmasti koko hänen joukkonsa, että heidän vasemmalta sivustaltaan oli tulossa suuri joukko. Keitä he olivat ja mitä he tekivät täällä? Olivatko hekin hakemassa noitaa?

Mooren järjestön uusin työn tekijä, Harold oli Adrianin kanssa kukkulalla. Hän tähyili heidän oikeaa sivustaa. Hän näki läheisen kylän laitaman, joka paljastui puiden takaa. Harold oli tarkka ampuja ja hänen tarkat silmänsä erotti kylän laidalla liikettä, jokin hiipi rakennuksien varjoissa heitä kohti.

Elyas Moore, Adrianin veli ja hänen jälkeensä seuraava arvossa Järjestön hierarkiassa, kulki tasaisen varmasti kärjessä, käyttäen puita hyväkseen kätkien olin paikkansa vihamielisiltä katseilta. Elyaksen oikealla puolen tulivat Robert Moore ja palkollinen John. Hänen vasemmalla puolellaan tulivat Alec Stafler ja miekkamiehet Simon ja Don.
Hiljaisuus oli laskeutunut metsään ja tuntui kuin se olisi pidätellyt hengitystään. Hän katsoi hiukan etäämmällä harhailevaa nuorta tyttöä, jota he olivat tulleet hakemaan. Hän tiesi, että tässä metsässä oli muitakin, luultavasti samalla asialla kuin he. Jännitys kiristyi, aika pysähtyi. Sitten, kuin padottu joki olisi murtunut, metsä ja kaikki siellä heräsi liikkeeseen. Jalkajousen jänne päästi rävähtävän äänen, kun vasama singahti jonnekin Elyaksen takaa. Elyas juoksi kohti raunioita, muut perässään. Nuolia singahteli heitä kohti niin edestä, kuin takaa. Joka puolelta kuului ryminää, oksien katkeilua ja linnun siipien piiskausta ilmaa vasten, niiden lähtiessä pakoon puiden oksilta.

Kuinkahan kauan vanhat rauniot olivat saaneet olla rauhassa täällä metsässä, ennekuin nyt sen ympärille kertyi miehiä aseistautuneina ja valmiina vuodattamaan verta asiansa puolesta. Järjestön miehet juoksivat kohti tyttöä, huutaen hänelle, että tulisi heidän luokseen. Tyttö, joka oli selvästi poissa tolaltaan ja varmasti syystäkin peloissaan, vain kulki heistä poispäin. Järjestön miehiä kohti juoksi palkkasotureita, jotka ilmaantuivat puiden lomasta miekkojaan heiluttaen ja päästäen pistooleistaan ilmaan kuulia, tuli ryöppyjen saattelemana. Sitten metsästä ilmestyi jotain vieläkin pahempaa.

Simon syöksyi muiden mukana kohtaamaan palkkasotureita, jotka olivat niitä samoja, ketkä he olivat kohdanneet vähänaikaa aikaisemminkin. Taistelu näytti sujuvan hyvin heidän kannaltaan ja Simon heilutti miekkaansa vankalla kokemuksella, kunnes hänen kasvonsa kalpenivat säikähdyksestä ja pelosta. Metsästä syöksyi suuri petomies valtavan kirveen kanssa häntä kohti. Kirves halkoi ilmaa, petomiehen eläimellinen naama oli vääntynyt hurmioituneeseen virneeseen. Simon syöksyi kirveen ohi ja ohjasi iskun miekallaan sivuun. Siihen mennessä, kunnes molemmat olivat saavuttaneet tasapainonsa, suuri varjo lankesi Simonin ylle hänen takaansa.

* * *

Adrian avasi silmänsä. Hänen päässään jyskytti. Hän makasi maassa ja takki oli laitettu hänen päänsä alle pehmusteeksi. Elyas oli hänen vierellään ja jakeli ohjeita muille, mutta Adrian ei kiinnittänyt niihin huomiota. Hän sulki silmänsä ja näki ajatuksissaan miten hän seisoi metsässä ja yhtäkkiä raivoisat petomiehet karkasivat hänen kimppuunsa. Hän yritti puolustautua, mutta niitä oli ollut liikaa ja hän oli vaipunut mustuuteen.
”Elyas… Missä ovat poikani… Ovatko he kunnossa”, Adrian sai vaivoin kysyttyä veljeltään, joka kääntyi katsomaan häntä.
”He ovat elossa veljeni, lepää nyt” Elyas vastasi rauhoittavalla äänellä, mutta katsoi ohi Adrianista.
”Mitä on tapahtunut? Salaatko sinä minulta jotain”, Adrian kysyi pelon kirpaistessa pahemmin häntä, kuin fyysiset kipunsa. Elyas irvisti tuskastuneesti ja katsoi nyt veljeään silmiin.
”Anthony on aivan kunnossa, mutta…Robert… Robertille sattui pahemmin”, Elyas puhui varovaisesti, tietämättä oikein mitä sanoja valitsisi.
”Kerro heti mitä tapahtui, selviääkö hän? Minun on saatava tietää”, Adrian jo huusi vaativasti ja yski sen jälkeen, joka vain lisäsi piinaavaa pää kipua.
”Hän ei ole kuolettavasti haavoittunut… mutta hän ei ole aivan kunnossakaan. Hän sai pahan tärskyn päähänsä… Välillä hän vain tuijottaa tyhjästi eteensä. Luulen, että isku vaurioitti hänen päätään sisäpuolelta”, Elyaksen oli vaikea kertoa tällainen uutinen veljelleen tämän pojasta ja katsoi nyt tätä jopa hiukan arasti. Adrian vain katsoi veljeään ja asettui sitten makaamaan katse kohti taivasta, jossa pilven haituvat lipuivat verkkaisesti.
”Kuka aiheutti tämän pojalleni”, Adrian kysyi monotonisella äänellä.
”Se oli haltia soturi, joka ilmestyi raukkamaisesti takaapäin, iskien inhat teränsä Robertiin. En tiedä kuinka sen kävi. viimeksi kun sen näin, olivat petomiehet sen kimpussa”, Elyas selosti, istuutuen samalle Adrian viereen ja antoi katseensa hakeutua Robertiin, joka istui vähän matkan päässä nojaten vasten paksua mäntyä. Pojan katse oli tyhjä.

Illalla Adrian istui joukkoineen nuotiolla. Hänen päätään särki edelleen ja aina kun hän nousi ylös, häntä huimasi. Hän puhui Robertin kanssa, joka keskusteli nyt hitaasti ja oli muutenkin hiukan etäinen, verrattuna entiseen itseensä. Adrian oli kuitenkin onnellinen, hän olisi voinut menettää Robertin.
Ja vaikka Järjestö ei ollutkaan saanut noitakokelasta mukaansa, oli Adrian verrattain tyytyväinen. Kaikki hänen miehensä olivat elossa ja kaksi heistä oli osoittanut erittäin suurta kyvykkyyttä toimia tiukoissa tilanteissa.
Simon, hänen uskollinen miekkamiehensä, oli selvinnyt taistelusta petomiesten johtajaa vastaan ja oli myös kaatanut yhden petomiehen. Eikä vähäisimpänä saavutuksena ollut se, että kun Järjestö oli vetäytynyt taistelusta, oli Simon käytännössä kantanut Alecin ja Anthonyn turvaan vihollisten keskeltä. Myös heidän uusin vahvistuksensa, Harold oli osoittanut kyvykkyytensä, osumalla erittäin tarkasti kohteisiinsa, kuten palkkasoturijoukkion, jotka olivat jotain karkotettuja insinöörejä, johtajaan ja haavoittaen tätä vakavasti. Harold oli myös syöksynyt Robertin ja Johnin avuksi ja taltuttanut yhden haltia soturin lähitaistelussa.

Ei ollut aika lannistua, vaan kulkea eteenpäin. He olivat kohdanneet nyt petomiehet, joita olivat jäljittäneet, eli he olivat lähellä päämääräänsä. Todellinen takaa ajo sai alkaa.

---------------------------------------------------------------------------------

Loistokokas noidan oppilaan pelastus, joka tosin jäi yritykseksi, on nyt ohi.
Taistelu oli hurjaa ja hyvin epäreilua, aivan kaikin puolin =P Alun varovaisen lähestymisen jälkeen, hyökkäsin liiankin uhkarohkeasti keskelle kenttää. (Who was the idiot that said "Fortune favors the audacious" ??)
No teki miun jäbät ees jotain, anakin hencmenit. Uusin marksman tiputti Akin johtajan hyvin suunnatulla vasamallaan ja tikarilla tiputti Seban yhden "mahtavista" haltioista. Miekkamies pudotti yhden petomiehen ja tappeli muuten vaan niin pirun hienosti Peetun petomiesten ja Akin mercenaryjen keskellä.
Mutta kuitenkin, olin ensimmäinen joka feilas routti testin =/
Suuria vammoja ei tullut lössille. Johtaja joutuu missaamaan sauraavan pelin (jäin petojen sorkkien alle) ja toisesta youngbloodista tuli tyhmä (huutaa kostoa suippokorvalle... jos tajuaa ees mitään =P)
Parille herolle tuli stten vähän uutta skillii ja toinen champion sai toisen woundin...kelatkaa... woundi...
Ostelin sitten onnen amuletteja niille joilta ne puuttu ja sitten osti köysiä ja koukkuja ;)
Tämmöstä tällä kertaa... Oli vaan ihan pirun hauska megamättö =D

[xxxxxxx]

Millos omat peliparini eli Erno ja Kalle ehtisivät vetää tuota moninpeliä?

No miulle käy (edelleen) arkisin suunnilleen klo 12-16 aikavälillä. Ja lauantai onnistunee mihin aikaan tahansa. Pitää vielä katsoa saisinko tuon silvanorin kanssa pelattua jossain välissä kakkoskierroksen pelin, mutta periaatteessa käy heti kun teille muillekin.

[Pikku]

Millos omat peliparini eli Erno ja Kalle ehtisivät vetää tuota moninpeliä?

No miulle käy (edelleen) arkisin suunnilleen klo 12-16 aikavälillä. Ja lauantai onnistunee mihin aikaan tahansa. Pitää vielä katsoa saisinko tuon silvanorin kanssa pelattua jossain välissä kakkoskierroksen pelin, mutta periaatteessa käy heti kun teille muillekin.

Itse olen täysin vapaana, joten päättäkää te. Huomenna olen pelaamassa ensimmäisten kierrosten pelini, mutta sen jälkeen kaikki vapaana.

[silvanor]

Ehtiskö kalmari pelata 2. kierroksen maanantaina? Jossain 11 kieppeillä. Voisin käydä varaamassa pöydän.

[xxxxxxx]

Ehtiskö kalmari pelata 2. kierroksen maanantaina? Jossain 11 kieppeillä. Voisin käydä varaamassa pöydän.

Joo, klo 11 kuulostaa hyvältä.

Erno ja Kaarle, pelattaisko sitten moninpeli maanantaina minun ja Tinon pelin jälkeen (eli varmaan n. klo 12)?

[Pikku]

Ehtiskö kalmari pelata 2. kierroksen maanantaina? Jossain 11 kieppeillä. Voisin käydä varaamassa pöydän.

Joo, klo 11 kuulostaa hyvältä.

Erno ja Kaarle, pelattaisko sitten moninpeli maanantaina minun ja Tinon pelin jälkeen (eli varmaan n. klo 12)?

Sopii.

[Der Krieghammer]

Erno ja Kaarle, pelattaisko sitten moninpeli maanantaina minun ja Tinon pelin jälkeen (eli varmaan n. klo 12)?

Sopii miullekin. Yritän heräillä ja silleensä ;)

[xxxxxxx]

Jees, käyn tänään varaamassa pöydän.

[Entrooppi]

Sumu kiteytyi karjuviksi, kohti ryntääviksi hahmoiksi. Niiden kammottava, Kiven koskettama muoto sai aikaan pelon kitkerän myskin syöksähdyksen Snikritin ympäriltä. Ainoastaan noita Vekten näytti rauhalliselta kaapunsa alla. Äkkiä hahmot olivat kimpussa ja Insinööri kirkui joukkojaan taisteluun. Lingon kivet sinkoilivat ympärillä ja toinen raivoavista hahmoista heittäytyi karjaisten kohti Snikritiä itseään, kaataen yhdellä pyyhkäisyllä yhden hänen henkivartijoistaan. Insinööri väisti valtavan, visvaa tihkuvan kouran sivalluksen viiksikarvan erotuksella ja laukaisi molemmat Kaaoskivellä ladatut pistoolinsa olennon rintaa kohti. Vekten messusi selkäkarvoja kihelmöivä kiroustaan ja Snikritin lauma sai kaadettua toisen olennoista. Jäätyään hetkeksi katselemaan tilannetta ympärillään Snikrit näki kauhukseen juuri ampumansa olennon nousevan pystyyn, kuin olisi vain liukastunut. Insinööri havahtui nopeasti hämmennyksestään ja huitaisi hilparillaan olentoa käsivarteen. Veri roiskuten kourastaan olento hyökkäsi vielä maasta kohti Snikritiä, mutta Vektenin miekan isku pysäytti hirviön lopullisesti.

Äkkiä lisää hirviöitä syöksyi sumusta esiin ja jokin, joka muistutti ihmisoliota messusi omaa, Varjoherraa ylistävää loitsuaan taustalla. Snikritn verenvuodatuksesta hullaantunut lauma syöksyi olentoja päin unohtaen täysin edellisen kauhunsa. Hirviöiden koosta tai raivokkuudesta ei ollut apua rottien laumaa vastaan ja uudetkin kauhut lyötiin pian maahan. Suurin osa olennoista onnistui kuitenkin pakenemaan taistelusta käyttäen sumua ja ilmeistä maaston tuntemustaan hyväkseen.

………

Veri valui hitaasti, niin hitaasti. Haistaen oman kuolemansa löyhkän Thirrk yritti kutsua tovereitaan. Hän kuuli jotain olevan vielä tekeillä ja näki verisen hunnun läpi hahmoja syöksyilemässä sinne tänne ja liekkien välähtelevän. Äkkiä hän tunsi jonkun tarttuvan jalkaansa ja kiskovan häntä syrjään taistelun keskeltä. Kauhu valtasi Thirrkin hänen nähdessään noidan, Vektenin, kiskovan häntä erään romahtaneen rakennuksen varjoihin. Hän koetti huutaa uudelleen, mutta hänen kuonostaan purskahti vain verta ja koriseva vikinä. Vekten lausui outoja, jopa kuolevaa pelottavia loitsuja, ja tarttui Thirrkin niskakarvoihin, vetäen veitsensä esiin…

………

Eli siis, pelasimme Kaaren kanssa ne kaksi peliä. Skavenit olivat loistoisan voittoisia, massaa ja kutosia nopista, se riittää.
Yksi Henchmani kaatui, paikkasin sen ja keräilin hienoja skillejä ja linkomiehille strenaa. Jei! Ei mutta, hauskaa oli, vaikkei Possessedeista oikeen ollut vastusta. Tosin välillä näytti pahalta, kun rotilla alko valua pissat pitkin pöksyjä. Onneksi sain pomolle leadershippiä lisää.
Jotain hand injurya ja deep woundia sain jaettua Possessedeille ja joku myytiin kuoppiin. Tosin Pit Fighterista ei ollut vastusta Possessedille ja lisää expaa&kultaa se vaan siitä sai...

Siitä sitten arpomaan sitä päivää isompaa matsia varten, käviskös Ahrimanille ja …silvanorko se oli? torstai tai keskiviikko ensi viikolla?

[Rune]

Ihmisethän pelasivat sen kolminpelin maanantaina, eikö? Mitä siinä kävi? Jotain aftermathin tapaista, ihmiset hei. :)

Toisaalta hyvä minunkaan on sanoa mitään, kun en ole saanut kirjoitettua totuutta viikko sitten sattuneista tapahtumista, joihin liittyi jotenkin epämääräisesti kasa ihmisiä, pari puskassa kompuroivaa, yllättävän äänekästä ja suurisuista haltiaa, ovela ja vahva joukko petomiehiä ja metsään eksynyt pikkutyttö. Teininoidan taikariipus roikkuu nyt suurempia selittelemättä Slakith Suuren kaulassa, ja tyttö porisee iloisesti padassa (taikavoimainen veri purkitetaan myöhempää käyttöä varten ja sopasta voinee saada hyvän aterian). Onnistui flikkarukka kuitenkin vielä ampumaan pienellä tulipallontapaisella toista Bestigorveljeksistä sorkkaan ja hän joutuu valitettavasti jäämään kotiluolaan parantelemaan jalkaansa.

Vai kuoliko tyttö sittenkään? Mitä ihmeellinen valoshow ja yhden petomiehen loukkaantuminen eräänä iltana todella merkitsivätkään? Onko purkitettu veri todella vain marjamehua? Kaikesta tästä saamme kuulla myöhemmin - jos saamme. Stay tuned. Ja ilmoitelkaa kun kolmas kolminpeli on saatu pois alta niin voidaan jatkaa verikekkereitä. :) Huono puoli näin isossa kampanjassa on se, että ihmisillä on vaikeuksia saada aina pelejä tarpeeksi nopeasti pois alta ja muita odotellessa vähän pääsee etääntymään touhusta. Mut ei siinä mitään.

[xxxxxxx]

Kolminpeli niin laajasti kuvattuna kuin vain mahdollista:

Miun nopat kusi. Ernon nopat kusi. Kaarle veti helvetin kovaa turpaan ja sai mielettömän määrän kultaa.

THE END

[Pikku]

Pienten viattomien vuohien uhraus lady fortunalle toi toivottua tulosta ja siirsi Lethin karvaiset kaverit voittojen tielle.

[Der Krieghammer]

Kolminpeli niin laajasti kuvattuna kuin vain mahdollista:

Miun nopat kusi. Ernon nopat kusi. Kaarle veti helvetin kovaa turpaan ja sai mielettömän määrän kultaa.

THE END

Kuvailen pelin kulun lyhyesti:

Kaarlen possesedit katsovat:
Kappas, tuollahan on kaaoksen sirkuslaisia, joilla on hitosti kultaa. Käydääs pätkimässä ne paloiksi!

...

Kappas, tuolla on kääpijöitä. Käydääs pätkimässä ne paloiksi!


Lopulta Kaarlelta ei saatu ainuttakaan modellia alas.

[Gilaelin]

Hei, viimeisen megamätön pelaajat: koittakaas sopia se pelinne aikataulu lukkoon viimeistään tämän viikon sisällä, sillä näin kymmenen ihmisen kampanjassa emme voi pitää seitsemää ihmistä odottamassa loputtomiin. Ikävää, mutta tällaisen, kohtuu realistisen syyn takia joudumme/pääsemme arpomaan ensiviikon alussa uudet parit, olipa viimeinen joukko päättänyt milloin pelaa pelinsä tai ei. Voitte toki pelata megamätön myöhemminkin, mutta aikataulu ei oikein anna periksi enää enempää, jos halutaan päästä vielä pelaamaan pari kierrosta tämän kesän aikana. Nyt on kuitenkin jo heinäkuu ja ihmisiä verottavat tässä kuussa muutenkin jo tapahtumat kuten rokki, joten eiköhän vain paineta suorilla eteenpäin =).

It's up to you.

[Entrooppi]

Pelataan se huomenna, eli siis perjantaina aamusta.

[Arhi]

Mustien pilvien alla raunioituneesta kaupungista kuului taas taistelun ääniä. Raunioiden keskellä Matildan jättimäinen miekka tuhosi rakennuksia ja kaiken pölyn keskeltä ilmoille vöyryö korvia raastava kiljunta.

"Matildalla on jokin vinossa. Se on ollut jo kaksi päivää täysin sekaisin!" Oikea käsi sanoi puuskuttaen juostessaan mestarinsa Methazin kanssa Matildan perässä katsoen kaikkea tuhoa mitä se sai aikaan. He olivat vampyyrin perässä, jota Methaz oli vainonnut jo pitkän aikaa. He olivat jakautuneet kahteen ryhmään koittaen löytää ja tuhota vampyyri.

---

Kaksi koiraa syöksyi Estagan kimppuun, mutta Estaga puraisi toisen koiran pään poikki ja ketjuissa olevat koukut raapivat ja kuristivat toisen koiran hengiltä. Vampyyrin apurit nousivat kiviselle tasanteelle, kuin gladiaattori areenalle, odottamaan Estagan hyökkäystä. Estaga säntäsi kohti vihollisiaan ketjut kolisten perässä. Se raastoi vihollisjoukkoja sellaisella voimalla, että taistelun timmellyksestä saattoi kuulla luiden rusahtelua, ketjujen kolisevaa ääntä ja tuskanhuutoja.

Vampyyrin joukot ryömivät karkuun hahmoa, joka pysähtyi seisomaan keskelle veristä areenaansa. Estagan pitkä sidottu ruumis valui vihollisensa verta ja jonkun epäkuolleen mädäntynyt käsi roikkui vieläkin ketjun päässä olevassa koukussa. Se etsi katseellaan todellista kohdetta. Missä on vampyyri?

---

Matilda sai kiviryöpyn päällensä. Rottien terävät kivet rikkoivat kovaa ihoa voimakkaasti ja saivat haavat valumaan tummaa verta. Matilda kiersi talon toiselle puolelle suojaan ja oksensi päivän vanhan ihmisen sekä omaa vertansa runsaasti. Peto huohotti hetken paikallaan puristaen jättimäistä miekkaa maata vasten. Sitten se keräsi kaiken voimansa ja syöksyi nurkan taakse rottahelvettiin päästäen pelottoman kiljaisun.

---

Methaz käveli etsien Matildaa kaduilta. Hän huomasi miekan jättämän jäljen katukiveyksessä. Methaz nopeutti askeleitaan ja seurasi jälkeä. Se siirtyi talon kulmalle, hävisi, jatkui taas seuraavalla kulmalla. Puoliksi sulanut ruumis maassa, tummaa verta seinillä ja kadulla. Hiki nousi miehen kasvoille ja pahat aavistukset nousivat väistämättä mieleen. Methaz katsoi viimeisen nurkan taaske ja jäi tuijottamaan näkyä.

Jättimäinen miekka lojui kadulla. Matildan liikkumaton ruumis makasi täynnä rottien keihäitä. Ruumis oli lävistelty keihäillä ja ihossa oli joka puolella syviä haavoja. Methaz käveli hitaasti lähemmäs ruumista. Hän tiputti miekkansa kolahtaen maahan ja tuijotti vain ruumista. Mies valahti polvilleen ja antoi itsensä tahriintua ystävänsä vereen. Methaz itki hiljaa vasten elotonta ruumista.

Hänen hartialleen laskeutui Estagan kylmä käsi. Hiljainen ääni, kuin henkäisy sihahti Estagan panssarien välistä: "Soturikin saa itkeä".

---

Taas kerran todistettiin millaisia nuo vampyyrit ovat. Ottavat arkun ja lähtevät itse menemään ja antavat koko muun porukan kuolla.
Rotat osottautuivat yllättävän paskamaisiksi ja menivät kun menivätkin sitten tappamaan Matildan ja siinä sivussa out of actioniin meni kummatkin mutantit sekä Estaga.

Kattoo nyt ostanko enää toista possua mukaan vai ostanko ihan vaan mutantin. Katellaan sitä sitten. Rahaa kyllä riittää. :)

Mahd. nopeasti vaan uutta peliä!

[Entrooppi]

Joo, niinhän siinä kävi jotta rotat vei taas isoja miehiä kun pässejä narusta. Mutta, puoluettoman ja rauhaa rakastavan Zombie-Jürgenin tappajan, eli Silvanorin Dregin nimeltä Gorgonzola, päästä irtoaa nyt sitten 5 gc:n palkkio. Lunastetaan Insinööri Snikritiltä, kyseisen Dregin päätä tai muuta tunnistettavaa ruumiinosaa vastaan.

[Rune]

Jepo, eli nyt viimein ja vihdoin kaikki pelit on pelattu! :) Päästään eteenpäin. Luojan-kiitos-ei-niin-pahassa krapulantapaisessani viskoin noita pareja.

Huhut herttua Guttmannin aarreaittojen äkillisestä hupenemisesta ja selkeät todisteet siitä, että metsiin keskittyneet kahakat olivat siirtyneet jo aivan kylien ydinten tuntumaan saivat herttuakunnan rajojen sisä- ja ulkopuolella asuvan tavallisen kansan melkein sekasorron partaalle. Puolillaan skeä herttua Guttmannin sotilaat, tämän veljen palkolliset ja tätä nykyä aina vain suulaammaksi käyneen paronin miehet saivat tehdä parhaansa järjestyksen ylläpitämiseksi. Ihmiset tahtoivat vastauksia kysymyksiin, jotka painoivat heitä aina yön laskeutuessa - oliko heidän kotinsa ehkä seuraava, jonka lähistöllä verenhimoiset pedot ja ilmeisesti mistään piittaamattomat palkkasoturit aloittivat yhä säännöllisemmiksi käyvät rettelönsä, tai oliko heidän tyttärensä seuraava joka joutuu myrskyn silmään pahaa-aavistamatta metsän siimeksessä. Herra Herttua itse kärsi samalla kun hänen veljensä ja ilkeämielinen paroni Burnwald hymyilivät ilta illan perään hieman leveämmin salassa kansan katseilta.

Frizz Guttmannin siepanneet petomiehet vaikuttivat varjoilta metsissä, hyökäten aina yhtä yllättäen ja kadoten aina saman tien. Petolaumaa jäljittävät ihmiset, maanpakoon ajettu kääpiöprinssi ja Laurelornista paikalle eksyneet haltiaruhtinaat olivat ottaneet yhteen toistensa kanssa kilpaillessaan petomiesten saavuttamisesta, ja yhä uudelleen Slakithin onnistui kadota metsästäjiensä tieltä. Jotkut ovat jo alkaneet miettiä mihin pedot pyrkivät etsiessään esineitä ja henkilöitä käsiinsä ilman selkeää punaista lankaa. Kun metsästäjät ja metsästetyt vaihtoivat rooliaan piilosilla puiden lomassa, varjojen asukit kilpailivat kylien tuntumassa maa-alasta ja voimasta ottaen yhteen vähät välittäen sivullisista ryöstäen ja aiheuttaen yleistä kaaosta. Kaaoottiset ja demoniset kultistijoukot riehuivat keskenään vääntäen kättä metsästäen kultaa ja aarteita. Kaaos ja epäjärjestys olivat saamassa tiukkaakin tiukemman otteen Nordlandin valtakoneiston unohtamassa kolkassa. Vaikka taistelut keskittyivätkin selkeästi kahden päämäärän saavuttamiseen ryhmien kesken, kohtalon virta johti yllättäviin kohtaamisiin tapahtumien edetessä nousujohdanteiselle tielle kliimaksiin - hetkeen, jossa tapahtumat riistäytyisivät täysin käsistä eikä kukaan voisi enää vaikuttaa muuhun kuin omaan selviytymiseensä - jos voimien tasapainoa ei saataisi pian kääntymään järjestyksen eduksi.

Slugger - Silvanor
Der Krieghammer - Rune
Ahriman - Calmari
DraSa - Pikku
Gilaelin - Entrooppi

Hit it, bitches. Tietty nyt on rokkiviikkoa tulossa ja kaikkea, mutta tää ainakin voi pelata ihan mielellään viikolla päivästä. Pitkän tauon jälkeen tosi hyvä saada tämä taas eteenpäin. :)


Runedit\\ Ja vähän myöhästynyttä fluffipätkää siitä nelinpelistä.

Varsijousen vasama viuhahti todella läheltä Slakithin polvitaivetta. Harhalaukaus, joka oli tarkoitettu mäellä pensaisen ja puiden suojissa tähtäilevän tarkka-ampujan otsaan. Petomies murahti. Metsä oli hämärä. Yö oli saapunut, mutta tähän aikaan näin pohjoisessa yö ei ollut koskaan niin pimeä, etteikö olisi nähnyt eteensä. Äänet, huudot ja karjaisut ihmisjoukkojen välillä kajahtelivat aukiolta heidän edessään. Slakithin pedot askelsivat hitaasti ja ääneti raunioita kohti. Heti kun ihmiset ottaisivat yhteen toistensa kanssa, he iskisivät. Hän näki silmäkulmastaan Ga’Throngin hymyilevän julmasti. Slakith virnisti. Hänkin oli nähnyt tytön hahmon hämärässä.

Miekat kalahtivat yhteen. Slakithin kasvot vääntyivät hurjaan virneeseen ja veri sykki hänen ohimoillaan. Käsivarsien lihakset pullistuivat adrenaliinin suhistessa valtavan olennon suonissa. Hänen petonsa vastasivat johtajan sotahuutoon saaden metsän raikumaan ja samassa petomiesten rintama oli jo keskenään taistelevien miesten seassa. Hän näki pelkkää punaista - vihollistensa hurmetta ja taistelun alkukantaista huumaa.

“Tyttö! Se pakenee!” Slakith rekisteröi huudon, ja näki kahden ihmishahmon taluttavan poissaolevaa tyttöä poispäin taistelun melskeestä. Karjaisten hän yritti sysätä tieltään ihmissoturin, mutta joutui samassa väistämään toiselta sivultaan välähtävää miekkaa. Kurja otus. Slakith perääntyi muutaman askelen ja sai välittömästi kätensä täyteen töitä kahden miekkamiehen kanssa. Helvetti, nämä eivät olleet samoja pehmeähipiäisiä raukkoja joita vastaan Slakithin joukot olivat taistelleet jo. Miekkamiesten kasvot olivat tuimat ja päättäväiset hämärässä.

“Tämä on ajanhaaskausta”, Slakith karjaisi, torjui tarkan sivalluksen ja iski nyrkkinsä toisen miehen rintaan saaden tämän pois tasapainostaan väliaikaisesti. “Tappakaa nämä koirat jos ne eivät ymmärrä parastaan.”
“Minä ottaa naaras”, petomies raakkui reikiksi ihmissoturien lähestyessä tätä taas. Toinen miehistä sylkäisi, otti tukevamman asennon ja vaihtoi miekkakättään.
“Et helvetissä, pukki, jos se on meistä kiinni. Simon, nyt!” Toinen miehistä vastasi inhoten, mutta kumpikaan ei kerennyt kuin ottamaan askelen eteenpäin kun molemmilta iskettiin jalat alta takaapäin. Vanhempi, arpisempi miekkamies iskettiin tainnoksiin väittömästi. Slakith karjaisi petonsa takaa-ajoon, ja nosti suunsa avanneen nuoren miehen paidankauluksesta ilmaan. Nuorukainen hengitti raskaasti kauhuissaan, avuttomana ja yritti muodostaa sanoja onnistumatta.
“Se ei taida olla sinä kiinni, lapsi”, Slakith sihahti murtaen jälleen reikiä silmät viiruiksi kavenneina ja kohta nuori ihminen vajosi pimeyteen petomiehen otsan murtaessa tämän kallon kuvottavan rusahduksen saattelemana. Petomies viskasi tajuttoman ja elottoman ruumiin kuin rätin puita päin ja kirveeseensä tarttuen ryntäsi joukkojensa perään.

“Haltia! Täällä on haltia! Saastainen suippokorva”, huudot kantautuivat Slakithin korviin. Varjoista ilmestynyt, kaapuun sonnustautunut haltia oli katkaissut ihmisten paon ja tanssi miesten keskellä miekkoineen kylväen iskuja ja torjuen viiltoja. Kaikki oli ohi hetkissä haltian ymmärtäessä virheensä kuuden petomiehen rynnistäessä joka suuntaan pakenevien ihmisten, teinitytön ja haltian keskelle. Taistelu oli ohi, tyttö lyötiin tainnoksiin, kaapattiin mukaan ja jokainen osapuoli erkani suunnalleen jättäen jälkeensä vain epätodellisen hiljaisuuden aukiolle, joka oli ollut vain viiden minuutin ajan sodan ja raa’an taistelun keskus.

- - -

Noitatyttö kyhjötti luolan kivilattialla tuskin tajuten sitä miten jäätävä sen pinta oli. Petomiehet nauroivat, huusivat toisilleen ja tytölle ja haukkuivat korviasärkevällä voimalla. Marinan kyynelkanavat olivat jo ehtyneet. Hän ei jaksanut edes itkeä enää. Pakokauhu oli väistynyt jättäen jälkeensä epätoivon. Eläimellinen joukko hiljeni taas suurimman niistä astuessa Marinaa päin jälleen. Se nauroi kylmää, haukahtelevaa naurua. Sen reikinmurre oli korviasärkevää.
"Sieniä keräämässä, häh? Sieniä vai rehua? Vai gorinkorvia?!" Peto kysyi raakkuen ja puoliksi huutaen. Se tarttui kourallaan Marinan hiuksiin ja tyttö kiljaisi kivusta.
"Gorinkorvia, arvaan ma! Gorinkorvia! Kuka maksaa, mitä maksaa? Slakith tietää, hyvin tietää, Ga'Throng tietää. Noitasaasta!" Eläin karjui ja paiskasi tytön taas kiveykselle. Nyyhkyttäen Marina vajosi kerälle maahan ja nosti kätensä päänsä päälle suojautuakseen säälittävästi iskulta, jota ei koskaan tullut. Peto sylkäisi tytön päälle ja Marina värisi kauttaaltaan.
Petolauman riemukkaan mylvinnän yli kantautui vakaa ääni, joka mongersi sanoja petojen omalla kielellä. Valtava peto kuunteli, nauroi ja käänsi huomionsa jälleen tytönraunioon. Marina vilkaisi näkyä veristen hiustensa lomasta. Hänen näkökenttänsä heittelehti ja sumeni hetkittäin. Petomiesten rivistön laidalla seisoi vakavan näköinen, nahkaisiin riekaleisiin verhoutunut petomies kädet ristittynä. Ilma sykki äkkiä Marinalle etäisesti tuttua tunnetta - hän muisti opettajansa. Se oli magiaa.
"Nyt, sinä antaa minulle riipus", petomiesten johtaja sanoi. Marina hätkähti. Mitä? Tädin riipus, ei! Miten nuo otukset tiesivät siitä?
"Mitä?" Marina kysyi ääni särkyen. Petojohtaja haukahti kärsimättömästi.
"Riipus! Antaa riipus!"

Jokin hypähti Marinan kurkkuun. Hän ei tiennyt mistä se tuli, mutta äkkiä Marina tunsi veren virtaavan suonissaan. Tytön runneltu ja laiminlyöty ruumis nousi täristen istumaan, kohtaamaan petomiehen.
"En", Marina sanoi epävarmasti. Varoittamatta petomies sysäsi kavionsa musertavalla voimalla Marinan vatsaan ja tyttö kiljaisi kivusta ja lysähti henkeään haukkoen jälleen kiveykselle. Jokin tarrasi hänen hiuksiinsa ja ruumiiseensa ja kohta Marina sylkäisi verta vihreälle nurmelle auringonpaisteessa. Petomies karjaisi jotain kielellään ja yksi suurista olennoista, veren tahrima haarniska yhä päällään, astui eteenpäin ja käänsi Marinan ympäri kovakouraisesti. Riipus luiskahti tytön revenneen paidan kaula-aukosta esille.
"Ei!" Marina kiljui ja raapien ja potkien yritti pitää petomiehen poissa. Bestigor löi tyttöä kasvoihin ja repi riipuksen tytön kaulasta. Marina tusi ketjun raapivan niskansa verille.

Petoshamaani keskusteli hiljaa johtajansa kanssa hetken, ja mitään sanomatta shamaani kaivoi nyyteistään lyhyen, käyrän veitsen ja tyhjän pullon. Marina konttasi taaksepäin kauhun täyttäessä hänen mielensä. Shamaani lausahti lyhyen komennon riipuksen ryöstäneelle pedolle, joka tarrasi kiinni Marinan käsivarteen, repäisi jo valmiiksi riekaleisen paidan hihan irti ja piti kättä kiinni tiukasti. Nyyhkyttäen Marina rukoili jumalia auttamaan. Tästä hän ei enää selviäisi. Shamaani laski pullon suun käsivarren alle ja viilsi tylysti syvän haavan tytön käsivarteen. Marina kiljui hillittömästi ja yritti vääntää itseään vapaaksi, mutta bestigorin ote oli rautainen. Veri virtasi pulloon vuolaasti. Marina tunsi pyörtyvänsä, ja valkoinen valo ja räjähdystä seurannut äänettömyys johtivat tietä tajuttomuuden pimeyteen.

Ga'throng ja Savagreus kavahtivat taaksepäin tytön sätkiessä hallitsemattomasti. Virta hallitsematonta, raakaa magiaa räjähti tytön ympärillä polttaen Savagreuksen ihoa ja paiskaten Ga'throngin selälleen maahan. Tyttö oli kadonnut jäljettömiin, ja maassa tämän paikalla oli vain pieni kuoppa ja sen laitamilla tulta kytevää heinää ja puskia. Multaa ja pikkukiviä ropisi ympäri luolan edustaa. Pedot olivat kuitenkin saaneet mitä tarvitsivat.