Sivu 1/5

Viiden keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 03:07
Kirjoittaja Usermaatra
Ahoy!

Uudenvuoden tunnelmissa tuli lupailtua yhtä sun toista, ja yksi noista lupauksista oli lähteä mukaan kavereiden kanssa tämmöiseen skabaan, jossa ideana on maalata vuoden jokaisena neljänneksenä 600 pistettä jotakin faba -armeijaa niin, että aina tuon 600pts rajapyykin jälkeen otetaan tiettynä päivänä matsi siihen asti kerätyllä joukkiolla. Valitsin itse armeijaksi Tomb Kingit, joka on myös ensimmäinen koskaan aloittamani armeija mutta sittemmin puolitiehen jäänyt projekti. Minua vastassa on Bunkka-Popin Suurhaltiat, ja hyvänen aika, täytyyhän suippokorvien tutista. Mukana on myös örkeillä ja goblineilla osallistuva Mummomikael jonka kunniakkaat soturit valmistautuvat taistelemaan neljännen osallistujan liskomiehiä vastaan.

Sain itse setit hyvin käyntiin, ensimmäinen 600pts lista kuuluu jotakuinkin näin:

Liche Priest

15 skeleton archers

15 skeleton archers

4 skeleton chariots

Screaming skull catapult

-595pts

Tuossa on hyvin päästy alkuun, kaikki vaunut ovat jo valmiina, samoin pappi ja joitakin juosiampujia. Pyrin hakemaan patinoituneen pronssin sävyjä metalleissa, ja muutenkin ehkä hiukan uniikimpaa väriteemaa kuin tomppareilla nyt yleensä on, inspiraationa se kinkkukirjan patina Tomb Guard.

Pari kuvaa kärreistä on nyt huulilla, ja julkaisen ne tähän näin:
Kuva
Kuva

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 03:44
Kirjoittaja Bunkka-pop
Kuten usermaatra alussa mainitsikin olen mukana sivuarmeijaksi hankitulla haltiapoppoolla joka sitten jäi alkuinnostuksen jälkeen taka-alalle. Toivottavasti tämän skaban myötä saisin tarpeeksi motivaatioboostia maalailla haltioistakin ihan pelattava armeija.

Omaan kuuteensataan pisteeseen sain ahdettua:

Noble
14 Archers
10 White lion
pulttis

~~593pts

Kehnohko kuva tulevasta maalaus urakasta, puolet arsuista ja bolttis creweineen on jo käytännössä valmis mutta saatan maalata bolttiksen puuosat uudelleen vaaleammiksi (mielipiteitä? stay or change?). Väriteeman kanssa päädyin usermaatran kanssa asiaa pohdittua beige-vihreään pronssisilla panssareilla. Aikalailla erillainen siis mitä normi suurhaltiat mutta itse olen ollut tyytyväinen kyseisiin värivalintoihin.

Kuva

Kuva on tosiaankin aika heikkolaatuinen, lähinnä vaan näyttämään mitä on tulossa. Yksittäisistä figuista taidan pistää parempia kuvia luonnonvalon ollessa saatavilla.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 13:07
Kirjoittaja mummomikael
Minä taas lähdin mukaan örkkiarmeijallani. Sitä on jo reilut kaksi vuotta tullut maalattua enkä oikeastaan tarvitsisi mitään lisämotivaatiota edes sen maalaukseen.:D Lähdin silti mukaan kun pyydettiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut sivuarmeijaksi aloittamani skavenit, mutta niitä minulla ei lienisi varaa hankkia koko armeijaa:D Örkeiltä sen sijaan voin maalata uudestaan vanhoja yksikköjä. Muutaman uuden yksikön ja characterin saatan kuitenkin hankkia, ja pyrin maalamaan sellaisia asioita jotka ovat lojuneet pöytälaatikossa mahdollisimman pitkään kun en ole loppuun jaksanut maalata.

En ottanut ryhmäkuvaa maalattavasta armeijasta sillä kerkesin jo tämän vuoden puolella aloitella ja osa on melko pitkälle valmista, kun taas toisaalta muuan yksikkö on vielä lähes kokonaan kokoamatta.
Tässä kuitenkin listaa:

Black Orc Big Boss

17 Savage Orcs (additional hand weapons)

21 Night Goblin Arrers + 2 Fanatics

2 Trolls

Rock Lobber, Bully

=598pts.

Luultavasti Night Goblinit valmistuvat ensimmäisenä, aika pian niiden jälkeen rock lobber. Kuvaa tulossa sitten!

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 14:11
Kirjoittaja Runt
Suurhaltioiden väriteema on mukavan erilainen ja kaiken lisäksi toimiva. Muistuttaa väritykseltään pitkälti wood elffejä mutta ei kuitenkaan liikaa. Boltteri myös miellyttää omaa silmää, toki kuvasta ei niin paljoa selvää vielä ota että vakavampaa mielipidettä pystyisi sanomaan.
Tompparit myös näyttävät hyviltä, kun huomioidaan että maalaus on vielä vaiheessa. Jäädään siis odottelemaan että tompparit saavat lisää maalia pintaan.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 16:07
Kirjoittaja Akai_Kashira
Ja tässä viimeinenkin osaanottaja ilmoittautuu, eikä käännä selkäänsä tälle kamalalle uudenvuodenlupaukselle. Seiska edikan alusta asti lissuilla pelaneenna tässä olisi tarkoitus parannella/basettaa/maalata maalamattomia paremmaksi siihen 600p asti ja olla valmiina tuossa ekalla neljänneksellä örkkien maita samoamassa.

Kuvia en laita vielä hetkeen, sillä muutto rumba painaa päälle, figut on vaatehuoneen pimeimmässä nurkassa ja niitä on turha sieltä repiä ennen kuin pääsen asettumaan uuteen osoitteeseen.
Mutta lista näyttäisi suunnilleen:

Saurus Scar-Veteran
20 Saurus Warriors
10 Skink skirmishers
5 chameleon skinks
1 salamander hunting pack

= 599pts

Toivoten muutto sujuu pian ja nopeasti, että pääsen tätä urakkaa aloittamaan ja ehdin tuossa lopputalvi/alkukevät osiolla polttelemaan gobboja salamanderin liekeillä.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 18:34
Kirjoittaja Bunkka-pop
Noin, nyt on parista yksittäisestä figusta duunattu kuvat antamaan vähän parempaa kuvaa siitä miltä haltiat tulevat näyttämään.

Pulttiksen crewiä, ainoat basetetut figut tällä hetkellä.. Itse pultterista sitten en otattanut kuvaa kun Runtin viesti tuli luettua vasta auringo laskun jälkeen = / seuraavalla kerralla sitten

Kuva
Kuva

Arsu

Kuva

"White" lion

Kuva

Ja aina kun kuvien kanssa räpeltää ni huomaa kaikenlaisia virheitä figuissa.. Pulttiksen käärö-operaattorin scalessa on elf fleshiä läntti, eikun korjaamaan..

Kaikenlainen kommentointi seläntaputtelusta sen puukotteluun on täysin tervetullutta. (Myös tuollaisten maalilänttien huomauttelut. Saapahan unta paremmin kun tietää että virheitä on taas vähän vähemmän = D)

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 18:55
Kirjoittaja Runt
Basetuksesta pitänee kysyä, onko ruohon alla hiekkaa vai onko ruoho liimattu suoraan baselle?
Omaan silmään näyttää että ruoho olisi liimattu suoraan baselle. Sen mitä itse olen basetuksia katsellut niin itse en tuosta ruohon suoraan baselle liimaamisesta pidä, tuntuu että ruohot eivät vain toimi sillä tapaa. Mikäli siis ruohot on liimatta suoraan baselle, suosittelen kokeilemaan että hiekoitat basen ensiksi ja vasta hiekan päällä liimailet ruohon.
Tässä joitankin malliesimerkkejä omista tuotoksista missä ruoho on liimattu hiekan päälle http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... =4&t=96421

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 18:58
Kirjoittaja Bunkka-pop
Kiitos nopeasta kommentista!

Kyllä siellä hiekkaa löytyy. aikalailla ruohon yms. kivien ja oksien peittämä vaan. Ehkä pitäisi lisätä hiekanmaalausreseptiin parit vaaleammat drybrushit lisää että se näkyisi sieltä alta paremmin? Muutenkin kun nyt noita katsoo niin tuntuu että olen jättäny hiekan/basen reunan turhan tummiksi.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 19:07
Kirjoittaja Akai_Kashira
No eihän tämä aikuinen mies saanut mielenrauhaa ennen kuin ne vanhat lelut tuli kaivettua ylös. Pistetäämpäs sitten kuva armeija kokoonpanosta, missä näkyy kuinka vähänpaljon on vielä maalattavaa ja figukuva, mihin tähdätään (luultavasti menee tähtäys pieleen näin 1,5 vuoden tauon jälkeen).

Kuva

Kuva

Kritiikkiä saa antaa, en kuuntele sitä kuitenkaan. Maalaan vain nollatakseni pääni ja saadakseni tekemistä käsille. Kaikki on hyvin niin kauan kun omasta mielestä kaikki on pelatavassa kunnossa.

Scar-Veteranista tulee kuvia, kunhan muutto on ohi ja saan maalit elvyytettyä, jos se nyt on enään mahdollista (no sitten ostetaan uusia!).

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 20:51
Kirjoittaja Runt
Bunkka-pop kirjoitti:Kiitos nopeasta kommentista!

Kyllä siellä hiekkaa löytyy. aikalailla ruohon yms. kivien ja oksien peittämä vaan. Ehkä pitäisi lisätä hiekanmaalausreseptiin parit vaaleammat drybrushit lisää että se näkyisi sieltä alta paremmin? Muutenkin kun nyt noita katsoo niin tuntuu että olen jättäny hiekan/basen reunan turhan tummiksi.
Hiekan pinnan vaalennus voisi toimia tai vaihtoehtoisesti basen reunan värin muuttaminen. Tällä tapaa hiekan saisi paremmin "esille", nyt hiekka hukkuu baseen. Kannattaa kuitenkin hiekan ja basejen suhteen tehdä juuri siten miten itse näet sen parhaaksi. Figut kun usein ovat livenä aivan erinäköisiä, toki myös isommat rygmentit näyttävät kokonaisuudessaan erilaiselta kuin yksittäinen miniatyyri.


Lizardmen

Liskoista pitänee mainita että Skinksi toimii omaan silmään todella hyvin tummine sävyineen. Toivotaan vielä että Skinksit saavat saman värisen basen kun vireisellä sauruksella, tuntuu oudolta että olisi baset kahta eri väriä samassa armeijassa... Toki voihan se niinkin olla että saurukset saavat ruskean basen. Toivotaan että loputkin figut saavat Sauruksen tasoisen basetuksen, joka on hyvin sopiva liskoille. Basetus luultavasti toimii paremmin isommassa rygmentissä kuin yksittäisessä miniatyyrissä.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 22:24
Kirjoittaja Bunkka-pop
Goblin green basen reunat... My eyes, they're burning!

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Su 08.01.2012 22:28
Kirjoittaja Akai_Kashira
Empire/High Elf on vaan hiljaa siellä mutaisilla teillään! Me liskot/Wood Elfit eletään sentään metässä!

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ma 09.01.2012 03:46
Kirjoittaja Runt
Bunkka-pop kirjoitti:Goblin green basen reunat... My eyes, they're burning!
Nyt en todellakaan tarkoittanut että helffien baset pitäisi värjätä goblin greenillä, olisiko kenties jokin hieman vaaleampi sävy ruskeaa mitään...

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ma 09.01.2012 09:22
Kirjoittaja Bunkka-pop
Runt kirjoitti:
Bunkka-pop kirjoitti:Goblin green basen reunat... My eyes, they're burning!
Nyt en todellakaan tarkoittanut että helffien baset pitäisi värjätä goblin greenillä, olisiko kenties jokin hieman vaaleampi sävy ruskeaa mitään...
= D Raju väärinkäsitys, jaoin vaan mielipidettä kaverin basen reunan väristä. Beastial brownia ajattelin itse noihin haltioihin testata reunaväriksi.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ke 11.01.2012 10:11
Kirjoittaja mummomikael
Noniin, tässä ensimmäinen yksikkö, 21 nigtht gobboa short boweilla:

Kuva
Kuva
Kuva

Unit filleri. Kärryssä varanuolia ja vieressä uskollinen snotling, joka hakee ammuttuja nuolia takaisin kierrätykseen:D
Kuva

Ja fanaatikot. Kuvissa vähän valotus meni liiaksi..
Kuva
Kuva
Surkeaa kun joutuu näin paljastamaan tulevalle vastustajalle fanaatikkojen määrän..:'(

Väriteemaa ei voi mitenkään omaperäiseksi kyllä haukkua, mutta örkit oli ensimmäinen armeijani enkä silloin ajatellut moiseen kiinnittää huomiota, enkä ole alkanut sitä koko armeijasta muuttamaan. Night gobboja minulla on sitäpaitsi tällä teemalla maalattuna 150 miehen horde, joten ei kauheasti tekisi mieli lähteä teemaa muuttelemaan:D

Muuten kommentteja saa mieluusti esittää!

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ke 11.01.2012 16:31
Kirjoittaja Bunkka-pop
Tulipa nyt tuo armeijan johtohaltia, juustoisen mystinen samoojahahmo maalattua. Base on vielä tekemättä kun en ole oiken vielä keksinyt mitä tarpeeksi eeppistä asentaisin tämän sankrimuksen jalkoihin, ehdotuksia saa heittää.

Mut ne kuvat siis.

Kuva
Kuva
Kuva

Että tommosta. Ite diggaan jälestä ja oon ihan sitä mieltä että onnistuin mukavasti. Kaikenlaisia kommentteja kuitenkin kuuntelee mieluusti.

@tupla-M

Tosi siitei fillereit hei = D

Komiasti onnistunu. vaan eikö squiqqia ole ohjaamassa kukaan? Luulisitko että saisit snotlingin/goblinin istumaan tohon vaunun päälle jonkinnäkösten valjaiden & ruoskan kanssa pistämään squiqqia ryhistykseen? Toki ilman sitäkin on kyllä oikein onnistunut filleri. Mistäs keräsit kaikki nuo nuolet? Viittisitkö ottaa yhden kuvan silleen ylhäältä päin että näkis paremmin tuon vankkurin sisällön paremmin?

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ke 11.01.2012 16:49
Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele
Todella komia tuo Haltia komentaja! Diggailen sun väriteemasta kovasti!

Perhana itellä ois 2,4k Empireä maalattavana... Otattekos vielä yhden kilpailijan lisää karkeloihin ? :)

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: Ke 11.01.2012 17:29
Kirjoittaja mummomikael
Bunkkis: tuo keppi-kilpi- night gobbo on jonkinlaisena ohjaajana squigille. Kuitenkin ideana tuossa on että kärry on niin painava että squigista huolimatta etenee vain kävelyvauhtia.

Kärryssä on vain kolme nuoliviintä sekä muutama nuoli"kimppu". Sieltä Rakkiksen entisestä bitz-laatikostahan ne.:D

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: To 12.01.2012 00:18
Kirjoittaja Bunkka-pop
@Ilkeapikkuperkele

Kiitos positiivisesta palautteesta! Taas vähän enemmän motivaatiota puskea kaiken tämän beigen läpi = D

Tule toki mukaan jos vaan siltä tuntuu, kyllä tähän threadiin taitaa yksi kuvansyytäjä ainakin vielä mahtua = P ainut vaan että et sitten vissiin aina tavotteen päätteeksi pelaa peliä? jos asuisit joko oulun tai turun lähellä niin joku varmaan olisi valmis pelailemaan sua vastaan.

Iskehhän siis 600pts listaa kehiin! Empirepelaajana itse kyllä innolla odotan että millasta settiä sieltä tulee.

Re: Neljän keneraalin skabatsu (faba maalaushaaste)

Lähetetty: To 12.01.2012 01:01
Kirjoittaja Usermaatra
Ahoy! Nyt löytyy kuvaa kolmesta valmiista chariotista, yhdeksästä archerista ja papista. Vielä siis 21 jousimiestä, katapultti ja yksi kärry maalaamatta.

Kuviin siis:

Kuva

Kuva

Kuva

Palautetta hei sit mullekkin!