Sivu 1/12

Ostium XII - 12.-13.5.2012

Lähetetty: Ti 07.02.2012 16:02
Kirjoittaja Rune
"Lippuja!"
"Herra, kaikkialla on lippuja! Niitä on tuhansia, ja ne ovat tulossa tänne päin sanoivat tunnustelijat!"
Herra kenraali nosti päänsä kartoistaan ja seurasi alaisiaan ulos teltasta. Totta se oli. Vihollisen armeija välkkyi tuhansissa väreissä ja tuulessa liehuvissa viireissä.
"Hätä ei ole tämän näköinen, miehet", kenraali sanoi, ja itsevarmasti kääntyi oman armeijansa leirin puoleen. Hän käski trumpetteja soittamaan salaisen käskyn, ja ilma tärähti täyteen musiikkia. Sitä seurasi lipun, viirin ja bannerin kohoaminen toisensa jälkeen. Kohta kenraalin punamustat värit halkoivat taivasta. Hän hymyili. Voitto taisteltaisiin kotiin vaikka se merkitsisi viimeisen vastustajan viirin katkomista.
Hei!

Taas on se aika vuodesta kun on hetki Warhammerille. Cabal Ostium XII järjestetään tänäkin keväänä, aivan kesän kynnyksellä Lauantaina ja Sunnuntaina 12.-13.5.2012. Turnaus on kaksipäiväinen. Molempina päivinä pelataan kaksi peliä.

Pelipaikka on jälleen Joensuussa Niinivaaran Vetrealla (ent. Kuntohovi) Hoviritari ja Hoviparoni kabineteissa. Ilmoittautuminen alkaa perjantaina 6.4. klo 18:00, ja ohjeet annetaan silloin.

Turnaukseen voi tällä kertaa osallistua joko yksin tai parina! Yksin ilmoittautuvat tuovat paikalle 3200 pisteen täysin maalatun armeijan, ja parina ilmoittautuvat pelaajat tuovat kaksi 1600 pisteen armeijaa. Huomatkaa että samat kompit pätevät sekä yhteen isompaan armeijaan että pariin yhtenä kokonaisuutena - jos kompit eivät salli enempää kuin neljää sotakonetta, voi pari yhdessä ottaa vain neljä sotakonetta! Samat säännöt pätevät myös kaikkiin taikesineisiin - sekä armeijakohtaisiin että sääntökirjasta löytyviin. Ei tuplattuja Dispel Scrolleja!

Victory Pointit unohtuvat myös tällä kertaa. Turnauksessa pelataan vain skenaarioita - Blood and Glorya*, moniobjektiivisia skenaarioita joissa vallataan objektiiveja lipuilla, ja eri variantteja VP-skenaarioista joissa kerätään killpointeja vastustajan lipuista ja kenraaleista.

*Huomatkaa jo tässä vaiheessa! Jos armeijan kaikki liput ja kenraali ovat missään vaiheessa vain yhdessä yksikössä tulee Blood and Gloryn breaking point välittömästi vastaan. Armeijoita on siis turha suunnitella munakorimallilla. :)


TURNAUKSEN SÄÄNNÖT JA INFO: click

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen tapahtuu joko sähköpostitse [petrusma {at} student.uef.fi], yksityisviestillä tai turnausketjuun postaamalla. Ilmoittautumisessa tulee näkyä oma nimi. Turnauspaikoille pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Listalla säilyy joko viikon, tai kunnes maksu näkyy tilillämme.
Toni kirjoitti:Ilmoittautumisen jälkeen suoritatte turnausmaksun tilinumeroon 577019-238028 (OP), vastaanottajaksi Toni Kortelainen. Viestikenttään kirjoitetaan joko EI MAJOITUSTA tai MAJOITUS, ja on tärkeää kirjoittaa myös oma nimi maksukenttään mikäli maksu tulee jonkun muun nimissä olevalta tililtä. Ja osallistumismaksuthan olivat 20€ pelkkä osallistuminen ja 55€ majoituksen sekä muiden etujen kanssa. Mikäli turnaus täyttyy ennen aikojaan, osallistujalistalta korvataan maksamattomia nimiä viiden arkipäivän kuluessa jo maksaneilla. Eli hoitakaa se turnausmaksu samalla istunnolla ilmoittautumisen kanssa että ette vahingossa tipu listoilta! Kiitos! :)
Turnaukseen osallistuminen: 20e
Hotellimajoitus osallistumisineen: 55e

Pari ilmoittautuu yhtäaikaa samalla maksulla.


Ilmoittautuneet:
.Teemu Tervalammi
.Mikko Marttila
.Team Drunkenhammer (Juha Sydänmaa, Teemu Salo)
.Miika Remahl
.Pekka Myller
.Julius Castren
.Sakari Tanskanen
.Olli-Pekka Värri
.Team Örkkejä ja Lannistereita (Antti Kaukiainen, Eetu Toiviainen)
.Ilkka Savolainen
.Matti Myllyniemi
.Erno Langinkoski
.Olli Mikkanen
.Joonas Myller
.Juho Pesonen
.Markus Paananen
.Esko Lång
.Team Ikuinen Miekkataistelu (Aleksi Salonen, Olli Turunen)
.
.
.
.


-Peetu

Re: Ostium XII - Tulossa Heinä- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ti 07.02.2012 22:49
Kirjoittaja Mahtipakarat
oujee. Tehkää nyt ajoissa se pdf, niin voi suunnitella. Eihän sielä, täytyy varmaan kaivella nappulat taas esiin ja alkaa väkertelemään. Niin ja mielummin toukokuussa, siellä on kesällä niin saakuli kuuma.

Re: Ostium XII - Tulossa Heinä- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ti 07.02.2012 23:15
Kirjoittaja Pecu
Liekkö Peetulla tullut kämmi ja siellä pitäisi olla huhtikuu tuon heinäkuun sijaan..

Eniwei, Ostium jee! Mukana, nyt vaan pitää ahkerasti rueta sutimaan noita figuja niin saa sen toistasataa jalkaväkinappia pöydälle :).

Re: Ostium XII - Tulossa Heinä- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ke 08.02.2012 09:11
Kirjoittaja Rune
Pecu kirjoitti:Liekkö Peetulla tullut kämmi ja siellä pitäisi olla huhtikuu tuon heinäkuun sijaan..

Eniwei, Ostium jee! Mukana, nyt vaan pitää ahkerasti rueta sutimaan noita figuja niin saa sen toistasataa jalkaväkinappia pöydälle :).
Voi piru, Huhtikuu tietysti... Vielä olevinaan tarkistin että kirjoitin oikein.

Siis akselilla vuoden neljäs ja viides kuukausi. :)

Mitäs jalkaväkinappeja tällä kertaa? Empire ei kuulemma kelvannutkaan. :)

By the way, modet saako stickyksi?

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ke 08.02.2012 11:33
Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele
Huikeutta!!

Päsee leikkimään VC:n isoilla leluilla... Nyt tuleekin vaikeus ottaako Coven Thronen vai Blac...Zombie Dragonin ! :)

Mut mukana ollaan. Jos tällä kertaa ois sunnuntai aamuna ihan oikeassa pelikunnossa :)

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ke 08.02.2012 11:41
Kirjoittaja Juhaaha
jos tällä kertaa ois jo lauantai päivästä pelikunnossa

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ke 08.02.2012 17:06
Kirjoittaja santso
hmmm....jos pitää kattoo, kyl tommosen mega-armeijan peluuttaminen ois siistii.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: Ke 08.02.2012 23:12
Kirjoittaja Morrigan
Jeah, Ostium. Ja jo nyt kuulostaa siistiltä, vaikkei oikeasti mitään infoa ole vielä ulos tullutkaan. ;)

Re: Ostium XII - Tulossa Heinä- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 00:04
Kirjoittaja Pecu
Rune kirjoitti: Mitäs jalkaväkinappeja tällä kertaa? Empire ei kuulemma kelvannutkaan. :)

Jotain tommosia daemonetteja ja seekereitä tossa pöydällä pyörii, katellaan nyt mitä niistä saa aikaseks.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 00:27
Kirjoittaja niblebitzer
Tänne täytyy päästä. Pyörittelin jo edellisen ympärillä, että onko örkit riittävästi maaleissa. Nyt on :-D

W: kompit.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 09:33
Kirjoittaja Rune
Niblebitzer kirjoitti:Tänne täytyy päästä. Pyörittelin jo edellisen ympärillä, että onko örkit riittävästi maaleissa. Nyt on :-D

W: kompit.
Niitä rakennellaan parhaillaan. :) Esim. nuo liittolaissäännöt joutuvat ajattelemaan monia asioita, esimerkiksi mahdollista kääpiöiden ja Empiren dispelsirkusta.

Kannattaa nyt jo alkaa puhua kotopuolessa turnauksesta että mahdollisimman paljon uusiakin pelaajia saataisiin mukaan! Tai, edes sellaisia jotka eivät meillä ole käyneet ennen. ;) Nyt on erinomainen mahdollisuuskin tähän kun käytännössä mitkä tahansa kaksi 1600 pisteen armeijaa voi yhdistää liittoumaksi. 1600 pistettä ei ole järin paha maalattavakaan, varsinkaan jos nyt jo aloittaa.

Jotta sana vaan kiertämään! ~36 armeija/liittoumalle on tilaa.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 10:51
Kirjoittaja Gilaelin
Hmmm hmmm. Tuo liittolaisteema sai miutkin kiinnostumaan. =) Katellaan mitenkä toukokuussa olisi aikaa pelailla, saati sitten maalata fantasianappeja kuntoon, mutta teoriassa olisi siisti tuuppia kentälle joku bretti-welffi-liittoutuma. Halpoja ritareita vain pitäisi saada jostakin ennen sitä ja ehkä myös katapultti. Saa nähdä, mutta hienolta kuulostaa ja onhan Ostium aina Ostium.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 14:14
Kirjoittaja jupu_pupu_mies
Oijoi, vain 1600 pistettä, minähän voisin oikeasta saada sen verta bloodlettereitä maaleihin :D.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 14:29
Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele
Kysympä vielä että voinko tehdä liittoutuman itsekseni? WoC+VC vois olla hauska :)

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 17:01
Kirjoittaja Scumboogie
Ilkeapikkuperkele kirjoitti:Kysympä vielä että voinko tehdä liittoutuman itsekseni?
Samaa kysyisin minäkin. Periaatteessa voisi olla jännää lähteä pelailemaan Ogreilla + Vampyyreilla/O&G:llä, yhden ison Ogrearmeijan rakentaminen voi tehdä tiukkaa. Mukavaa kun on vaihtoehto pelata joko yksin tai kaksin, koska tykkään olla vastuussa koko armeijan ja pelitaktiikan rullaamisesta ja silti pelata isoja pelejä. :)

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 17:04
Kirjoittaja Warchef
Heei eiks tää oo aika törkeet et yhdistelette eri armeijoiden parhaat puolet :)

Tosin taitaa multa jäädä väliin tällä kertaa näin muutenkin :(

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 17:45
Kirjoittaja niblebitzer
Warchef kirjoitti:Heei eiks tää oo aika törkeet et yhdistelette eri armeijoiden parhaat puolet :)

Tosin taitaa multa jäädä väliin tällä kertaa näin muutenkin :(
On se, siksi yleisö vaatii, että liittolaisia kompataan isommalla paistinpannulla :)

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 18:04
Kirjoittaja Rune
Ilkeapikkuperkele kirjoitti:Kysympä vielä että voinko tehdä liittoutuman itsekseni? WoC+VC vois olla hauska :)
Tästä keskustellaan pikapuolin ja vastauksen saanette. :) Oletusarvoisesti kääntymys kellahtanee 'ette saa' puolelle, mutta kassellaa. "Kenraali kuvastaa pelaajaansa" tai toisinpäin on kuitenkin yksi Warhammerin melkoisen kantavia teemoja.

Vaan vieläpä en virka tokhiinsa saati vastaan. Konsultoin kollegiota.

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 18:39
Kirjoittaja Rune
Pikainen on vastaus:

Q: Saako yksi pelaaja tulla kahdella 1600 pisteen armeijalla?
A: Ei saa.

W: Pelaajaa kuvastaa kentällä armeijansa kenraali, eivätkä yhden rodun sotilaat suostu taistelemaan vieraan johtajan alaisuudessa. Armeijat ovat itsenäisiä yksiköitä, jotka voivat liittoutua summittaisesti yhtenäisen määränpään saavuttaakseen, mutta ne eivät kuitenkaan koskaan ole yhdessäkään yksi saumaton yksikkö. Armeijoiden kenraaleilla on aina omat suuntansa ja agendansa, sekä tapansa käydä sotaa. Tätä kuvaamaan tarvitaan aina pelaaja johtamaan yhtä armeijaa.


Eli jos tahdotte tulla liittolaisjoukolla, ottakaa kaveri mukaan! :)

Re: Ostium XII - Tulossa Huhti- ja Toukokuun vaihteessa!

Lähetetty: To 09.02.2012 18:42
Kirjoittaja MakeH
Otetaanko jotenkin kantaa siihen, että kumpikin pelaaja pelaa omaa joukkoaan? Mitä jos toinen tekee kaikki combat reformit ja sitten rokataan kilpaa koska ability on borken?