Sivu 1/59
Re: Smaxxin maalausputki: Siirtyi !
Lähetetty: Ma 09.04.2012 22:25
Kirjoittaja smaxx
Hommasin Black Powderia varten muutaman boksin 30v sodan ruotsalaisia. Eipä ole sitten riittänyt inspiraatio tehdä niistä kokonaista armeijaa, joten kokosin ja maalasin alkajaisiksi niistä 35 keihäsmiehen blokin Empire armeijaan. Haaveissa oli ennen uuden empire -kirjan julkaisua, että empire saisi vaikkapa pikemenejä, tai että keihäät jostain muusta ihmeen syystä muuttuisivat pelattaviksi. No, eivät muuttuneet... Joten pelaan noita sitten Halberdeinä, who cares. Ja ovathan valmiina odottamassa ruotsalaisprojektin jatkumista.
Kokoilin ukkelit Warlord Gamesin boksissa mukana tuleisiin eri kokoisiin alustoihin, mukana on 40mm * 40mm paloja, 20mm * 100mm paloja yms. Alustana on magneettilevy, ja ukkeleiden alle pistin magneetit. Vielä on tekemättä liikutusalustaan tyylikkäät reunat. Ja ukkojen hatut jäi liimaamatta, joten tee ne ehkä joskus myöhemmin. Jollei tule mitään muuta tekemistä väliin... Viimeistelen sitten muutenkin noi napit, nyt ne on tollai vikkelästi kentälle, kahdessä päivässä maalattuja, ja vähän sen näköisiä.
Warlord gamesin ruottalaisia on mukava koota ja maalata, napit ovat A) Halpoja B) Hyviä C) Helppo koota D) Helppo maalata. Näistä tosin puuttuu pääkallot, mutta niitähän voi halutessaan liimailla bitz boksista mukaan halutessaan. Samasta mainiosta paketista sai pussilisen metallisia sankareita, joista olen maalailemassa Empireen Witch Huntereita ja Mestari-insinöörejä. Näitä mainiota bokseja myy Suomessa Pelikaupat ja Fantasiapelit.
Vaan asiaan, yleiskuva neulatyynystä siilipuolustuksessa (tätä katsoessa muistui taas mieleen, että pitääpä tehdä tuonne lippu) :
Osa kepeistä on todella teräviä metallipuikkoja, joten noita kannattaa varoa :) On toi komea kokonaisuus, vielä kun jaksaa joskus ottaa taas sudin käteen ja oikeasi viimeistellä noi. Ainakin pitää joskus ruohottaa beissit. Eturivin kolme keskimmäistä ukkelia on yhdellä alustalla, mikä rajoittaa vähän sankarien asettelua, DOH !
Ukot näppärässä neljän seisottavassa alustassa, joka ukolla on ylipäätään vakiopaikka rykmentissä :
Sivumiehet tukka hulmuten :
Täällä tulossa roomalaisarmeijaa :
Roomalaisista on tulossa Ancient Battlesiin armeija, mutta jahka saan nuo legioonalaiset iskuunsa, ajattelin pelata niitäkin Empiren Halberdeina.
Edit : Täällä on juttua Warlord Gamesin figuista :
http://www.warlordgames.com/?p=8383#more-8383
Ja 124 legioonalaisen roomalais starttiboksi :
http://www.warlordgames.com/5615/new-im ... rter-army/
Re: Empiren keihäsmiehet, Warlord Games (ja roomalaisia)
Lähetetty: La 19.05.2012 18:03
Kirjoittaja smaxx
Ancient Battle turnaus lähestyy, ja roomalaiset valmistautuvat lujaa vauhtia.
Auxiliary cavalry, 12 ukkelia on nyt auttavasti maaleissa. Kaipaisivat kaikenlaista viimeistelyä, mutta nyt jatkan legioonalaisten maalailua.

Re: Maalauksia, uusimpana Warlord Gamesin roomalaisia
Lähetetty: Su 03.06.2012 16:11
Kirjoittaja smaxx
Re: Maalauksia, uusimpana Warlord Gamesin roomalaisia
Lähetetty: Su 03.06.2012 16:23
Kirjoittaja Scumboogie
Tosi asiallisen näköistä settiä! Figut ovat hienoja ja ilmeikkäitä, ja nätin maalauksen kanssa kokonaisuus on aika muikean näköinen. Jalkaväen basein yksinkertaisuus on ainoa silmiinpistävä asia, mutta uskon tämän ongelman häviävän armeijan valmistuessa (koska ratsuväelläkin on baseissa heinää, niin ilmeisesti jalkaväellekin tulee).
Re: Maalauksia, uusimpana Warlord Gamesin roomalaisia
Lähetetty: Su 03.06.2012 17:18
Kirjoittaja smaxx
Joo, tämä on tällanen ekan maalauskierroksen tulos, eli pitää vaan saada ne ensi sunnuntaiksi pelikelpoisiksi. Siksi voi olla että beissaus jää kesken yms. Jalkaväelle tulee beissiin vielä väriä ja ruohotupsuja tottakai.
Oikeastaan joka ukko pitäisi vielä käsitellä kertaalleen highlighteilla yms, mutta ainakin noi pääsee nyt peliin. Seuraavaan historic turnaukseen syksyllä otan sitten urakaksi tehdä noille viimeistelyä, ja samalla hankkia jotain roomalaisten spesiaalihahmoja Warlord Gamesilta, siellä on aika hienon näköisiä kenraaleita yms myynnissä.
Pienenä tekniikkavinkkinä : kokosin kaikki noi napit 20mm prikalle, jolloin ne pysyvät hyvin magneettialustan päällä. Leikkelin GW:n modular movement traysta 5 * 2, 5*1, 4*4, 4*1 kokoisia paloja, ja niihin 3M:n tarramagneettilevyä päälle. Saa helposti tehtyä erilaisia muodostelmia, jotka pysyvät koossa. Noita roomalaisia kannattaa nimittäin WAB:issa ehkä pelata esim 7*2 tai 7*3 muodostelmissa, ehkä kuuden levyisinä, enpä tiedä.
Ihan vähän v*tuttaa, kun on saanut WAB:iin kaksi armeijaa koottua ja maalattua, ja GW päätti lakkauttaa pelin. Onneksi korvaavia systeemejä on olemassa, ja WABiakin tottakai saa edelleen pelata, kirjoja ei vaan ole enää myynnissä. Toivottavasti Hail Cesar tai joku muu osoittautuu hyväksi korvikkeeksi. WAB:issa miellyttää se, että faban seiskaedikkaan nähden uutta sääntöä on opeteltavana aika rajallisesti.
Koko toi armeijakokonaisuus yllä (josta puuttuu vielä 24 maalaamatonta nappia) maksoi uutena alta satasen, toi starttiboksi oli Pelikaupassa aikoinaan jollain vähän päälle kuudellakympillä myynnissä, ja sen päälle ratsut oli Maelstromissa jotain 25€:n paikkeilla ja lingot jotain kympin verran.
Re: Maalauksia, uusimpana Warlord Gamesin roomalaisia
Lähetetty: Ma 09.07.2012 20:48
Kirjoittaja smaxx
Roomalaiset on saaneet kilpiä, tässä ekana Pretorian guard :
Ja tavallisia legioonalaisia :
Beissit kaipaa viimeistelyä, ja ukotkin sieltä ja täältä, mutta on noi jo ihan pahuksen hyvännäköisiä.
Näistä olisi tarkoitus tehdä Hail Caesariin riittävän iso posse, eli kolme divisioonaa legioonalaisia, joka divisioonaan neljä unittia. Seuraavaksi maalattavaksi itäroomalaisia jousimiehiä.
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt kilvillä
Lähetetty: Ke 11.07.2012 23:41
Kirjoittaja smaxx
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: To 12.07.2012 10:21
Kirjoittaja Hammerheart
Suosittelen väritasapainon säätöä kuville. Tämä tehty Irfanviewn autolevelssillä (shift+U) ja oletan, että tämä on lähempänä todellisuutta? Ei vienyt kauan, kun jotain näille kuitenkin joutuu aina tekemään.
Mutta itse napeista, on ne hienoja - sopivalla rakkaudella tehtyjä. Tuo rosoinen tyyli tuo realismia - murjotut kasvot, hikeä ja likaa - hyvää settiä. Kilvet tuovat ihan mielettömästi lisää näihin kyllä.
Mites nuo movement trayt? Ajattelitko tehdä semmoiset reikäiset versiot, nyt kun nuo ovat minusta heikoin osa? Ruohotupsut voisivat myös olla ihan jees, jotain semmoista karua eikä liikaa, mutta antaisivat kummasti eloa. Valusaumojen kanssa voisi olla tarkempi, ainkain tuolla yhdellä pomomiehellä (kentuurio?) alimmassa kuvassa on viitassa ja kädessä aikamoisen järeät saumat. Ja pilumissa kolmanneksi alimmassa kuvassa. Mutta juu, joukossa tosiaan komeita ja se taitaa olla se tarkoituskin.
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: To 12.07.2012 10:31
Kirjoittaja smaxx
Hammerheart kirjoitti:Suosittelen väritasapainon säätöä kuville. Tämä tehty Irfanviewn autolevelssillä (shift+U) ja oletan, että tämä on lähempänä todellisuutta? Ei vienyt kauan, kun jotain näille kuitenkin joutuu aina tekemään.
Täytyypä perehtyä :) Noi on pimeähkössä autotallissa otettuja kuvia, joten valaistus on vähän sekava.
Hammerheart kirjoitti:Mites nuo movement trayt? Ajattelitko tehdä semmoiset reikäiset versiot, nyt kun nuo ovat minusta heikoin osa? Ruohotupsut voisivat myös olla ihan jees, jotain semmoista karua eikä liikaa, mutta antaisivat kummasti eloa.
Noi on metallisille prikoille kasattuja, eli ajatus on koota erilaisia magnetoituja liikutusalustoja. Beisseihin tulee vielä väriä ja ruohoa, ja movement traylle tule reunuksiin hiekkaa, väriä ja ruohoa. Kattoo sitten, tartteeko noiden pyöreiden beissien välejä movement trayssa paikata ruohotupsuilla, luultavasti ei.
Tossa on se hauskuus, että eri peleissä tarttee eri kokoiset liikutusalustat : WAB vaatii neljän levyiset, mutta legioonalaiset luultavasti haluaa olla 4-7 levyisinä, War & Conguestissa leveys on 6 nappia, ja Hail Caesarissa virallisesti 8, käytännössä saatetaan pelata 6 levyistä... Siksi Olen tehnyt eri kokoisia paljaita magneettisia liikutusalustan palasia, joista voi koota eri peleihin sopivia yksiköitä. Aina niitä alustoja on kuitenkin vähän liian vähän, ja osa napeista on sitten oudon kokoisilla alustoilla.
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: Pe 13.07.2012 12:40
Kirjoittaja smaxx
Noniin, projekti jää hetkeksi tauolle, joten otetaanpa pojista ryhmäpotretti. Lingot tosin unohtui tästä samoin kuin apubarbaarit. 20 nappulaa on näköjään maalaamatta, ja sen päälle pukkaa jousimiehiä maalattavaksi...
Täällä ollaan opettamassa Scipion joukkoja egyptin aavikolla :
Vasen flankki :
Oikea laita :
Seuraavaksi operointipöydälle pääsevät itäroomalaiset jousimiehet :
Länsiroomalaisia on tilattuna vastaava posse, vaan ei ole vielä saapunut.
Tällasella setillä mennään syksyn ancient liigaan, Hail Caesareihin ja War & Conguest matseihin.
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: Pe 13.07.2012 12:49
Kirjoittaja Fixu
Varsin näppärän näköisiä, kilvet ja kasvot varsinkin.
Ovatko nämä 28 millin historical mittakaavaa? Detailia ainakin on. Hinta myös näyttää olevan kohdallaan.
Ja onko tuo ryhmäkuvien alusta pelikenttä vai esittelyalusta?
Aiotko pistää myös warhammereista kuvaa, vai onko tämä myös Empire-armeijasi?
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: Pe 13.07.2012 13:22
Kirjoittaja smaxx
Fixu kirjoitti:Varsin näppärän näköisiä, kilvet ja kasvot varsinkin.
Kiitoksia :) Keskenhän nuo on, mutta sata legioonalaista + 16 skirmaria + 12 ratsumiestä ei vaan valmistu hetkessä :) Ja vielä on 20 nappia aloittamatta legioonalaistakin. Tarkoitus on kyllä viimeistellä noi kunnolla, sen verran kivan näköinen armeija on kyseessä.
Fixu kirjoitti:Ovatko nämä 28 millin historical mittakaavaa? Detailia ainakin on. Hinta myös näyttää olevan kohdallaan.
Jeps. Eli ovat hiukan pienempiä kuin GW:n heroic 28mm nappulat. Sen verran, että etenkään ratsuja ei voi ristiin käyttää ollenkaan. Historiallisia barbaareja olen käyttänyt ristiin Empire -armeijassa (free company detachmenteina) ja historic -armeijoissa, ja ylipäänsä jalkajoukkoja voi koon puolesta vähän paremmin sekoittaa.
79€:lla on toi Legioonalaispaketti myynnissä suomalaisissa kaupoissa, siinä tulee 124 jalkaukkoa kilpien siirtokuvineen mukana, hinta/laatusuhde on aivan fantastinen.
Fixu kirjoitti:Ja onko tuo ryhmäkuvien alusta pelikenttä vai esittelyalusta?
Pelikenttä, johon pistin vähän enemmän taustalle noita kukkuloita, ettei autotallin seinä ja muu roju paista niin pahasti. Alla on eurokankaasta ostettu keltainen kangas. Tosta kankaasta ja foaminpaloista tulee ainakin yksi kenttä Ropeconin fabaturnaukseen.
Fixu kirjoitti:Aiotko pistää myös warhammereista kuvaa, vai onko tämä myös Empire-armeijasi?
Tota ei vielä viitsi Empirenä pelaata, jahka saan noita jousimiehiä reilusti lisää kasaan niin sitten voisi. Mutta joo, faba ja 40k -nappuloista tulee kanssa kuvia. Nyt sain neljä Demigriffonia kunnolla viimeisteltyä, joten nekin voisi pistää näytille - pitkästä aikaa jotain oikeasti viimeisteltyä ja valmista :)
Re: Maalauksia, uusimpana roomalaisia - nyt auxiliaryt kilvi
Lähetetty: La 14.07.2012 12:40
Kirjoittaja smaxx
Muutama kuva Demigriffoneista, näköjään tarkemmalla tarkastelulla nämäkin kaipaa pientä hienosäätöä ja viimeistelyä vielä :
Pientä yksityiskohtien viimeistelyä vailla valmiita...
Re: Maalauksia, uusimpana Demigriffonit
Lähetetty: La 14.07.2012 16:09
Kirjoittaja Vegezy
Figut on oikein mukavan näköisiä, mutta onko kaikissa figuissa keltainen vivahde vai johtuuko se mahdollisesti kamerasta/valoistuksesta?
Re: Maalauksia, uusimpana Demigriffonit
Lähetetty: La 14.07.2012 20:31
Kirjoittaja Oberon
Kivoja figuja ja mukavasti maalattu.Hienot poseeraus-kivet ovat myös löytäneet alustoilleen. Varmaan viskot niille ainakin chargevuorolla dangerous terrainia, kun tollaseen louhikkoon voi pulu satuttaa jalkansa?
Re: Maalauksia, uusimpana Demigriffonit
Lähetetty: Ke 01.08.2012 23:14
Kirjoittaja oldschooler
Kaunista. Todella jees.
Kateutta herättää...
Ainoa mitä tulee mieleen, ja sekin johtuu? mahdollisesti kuvista. Eli vaikka sotilaiden kasvoihin on maalattu selvästi "valoa ja varjoa", ne jotenkin kaipaisi "kuraa lärviin". Ehkä joku ruskea pesu. Tulisi vähän vihaa ilmeisiin...
Mutta voihan tuo tosiaan johtua kamerastasikin.
Respect!
O
Re: Maalauksia, uusimpana Demigriffonit
Lähetetty: To 02.08.2012 20:15
Kirjoittaja smaxx
oldschooler kirjoitti:Kaunista. Todella jees.
Kateutta herättää...
Tuo kateus on helppo purkaa : kaupan kautta kotiin ja maalaamaan :) Noi on kuitenkin aika perus käsityötä.
oldschooler kirjoitti:Ainoa mitä tulee mieleen, ja sekin johtuu? mahdollisesti kuvista. Eli vaikka sotilaiden kasvoihin on maalattu selvästi "valoa ja varjoa", ne jotenkin kaipaisi "kuraa lärviin". Ehkä joku ruskea pesu. Tulisi vähän vihaa ilmeisiin...
Itse asiassa niillä ei ole naamassa ( tai missään muuallakaan ) mitään muuta kuin kuraa... Mun maalaustekniikka on ajan suhteen tehokkaaksi viritetty : spreiaan valkoiseksi, ja maalaan kertaalleen hyvin ohuella ja tummalla kuralla. Eli oikeastaan washaan ne valkoisen sprein päälle. Siinä tulee automaattisesti tummennukset ja highlightit, kunhan kuran koostumus on sävyn ja paksuuden osalta kohdillaan. Sitten jos ja kun joskun intoa on, palaan lisä washauksilla ja highlighteilla asiaan. Noi tuppaa jäämään eka maalauskierroksella vähän liian kalvakoiksi, joten lisäkierros on tarpeen, mutta riskinä on, että kun niistä kuitenkin tulee yhdelläkin maalikerroksella ihan pelattavia, niin voi olla että se viimeistely jää ikuisesti tekemättä kun aina uudet projektit vievät. Nyt on kyllä into päällä tehdä roomalaisarmeija kuntoon, voisi sitten pelata sitä myös tyylikkäänä jalkaväki-empirenä. Pitää vaan hommata jotain druideja taikureiksi, ja vähän aitoja roomalaiskoneitakin.
Kiva että napit kiinnostavat ! Nyt on itä-roomalaiset jousimiehet piakkoin valmistumassa.
Re: Maalauksia, uusimpana Demigriffonit
Lähetetty: Pe 03.08.2012 17:46
Kirjoittaja smaxx
Warlord Gamesin Itä-Roomalaiset on saatu pelipöytäkuntoon.
Tässä ryhmäpotretti kahdeksasta hullusta roomalaisesta :
Ja vähän lähikuvaa :
Pahuksen mukavan näköisiä nappuloita, ja maalauskin onnistui ihan OK.
Itäroomalaiset on aika eri näköisiä kuin länsiroomalaiset, jotka on paremmin Asterixista tuttuja ilmestyksiä. Niitä onkin seuraavaksi jo valmiiksi pohjustettuna tuossa operaatiopöydällä väriä odottelemassa. Kohta alkaa roomalais -armeija olemaan jo ihan pelattava. Etenkin kun saan vielä ballistan ja scorpionit koottua ja maalattua.
Re: Maalauksia, uusimpana itäroomalaiset archerit
Lähetetty: Ma 13.08.2012 23:10
Kirjoittaja smaxx
Roomalaisarmeija etenee, maalauspöydällä. Työpöydällä länsiroomalaiset jousimiehet. Ukkelit kaipaa pientä viimeistelyä, sillä ei oikein kovin lähikuvia kehtaa vielä näyttää, pitää keretä vielä vähän hipistelemään noita.
Mutta, ryhmäpotrettia jousimiehistä :
Ja varovaisesti melkein lähikuvaa. Tuotakin joutui vähän retusoimaan, että kehtasi pistää näytille :
Varpaat pitää muistaa janttereille maalata joku päivä, ja pieniä päällemaalauksia pitää tehdä, ja paikkausta sinne ja tänne.
Kyseessä on siis warlord gamesin roomalaisia tinaukkeleita. Noilla olisi tarkoitus pitää skirmish screeniä etenevien legioonien suojana. Ja ottaa tietysti Ancient liigasta voittopokaali kotiin. Kunhan ei tule vastaan mitään voittamattomia gallialaisia.
Re: Maalauksia, uusimpana itäroomalaiset archerit
Lähetetty: Ma 13.08.2012 23:13
Kirjoittaja steamius
Cool! I really like the shield on them, they are painted wunderfull!