Sivu 1/1

Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Pe 15.06.2012 10:40
Kirjoittaja Furinji
Heitetääs tämä tännekin, niin saadaan samalla alueelle muutakin, kuin marsuja ja tyrkkyjä.

Pientä 750 pisteen Dark Eldar -armeijaa olen siis ajatellut koota ihan vain sivuprojektina varsinaisen porukan kyljessä ja ehkä joskus tulevaisuudessa laajentaa se isommaksi Hellion teemaiseksi armeijaksi. Aika paljon siis valinnat perustuvat tyyliin, mutta eipä tällä olla turnauksiin pyrkimässäkään. Varsinainen tulitukihan listasta puuttuu myös, joten ollaan epätasapainossa heti lähtökohtaisesti. Lähinnä tällä kai järkytetään peliporukan tasapainoa, kun ovat tottuneet siihen, että suippokorvani kiertävät ympäri vastustajaa ja ammuskelevat hengiltä, niin nyt vain heitetään kaikki päin ja katsotaan kaatuuko seinä :D

Ja noh harlekiinit täytyisi saada maaleihin, kun mokomia voi käyttää kolmessa eri kirjassa, niin se motivoisi vähän kaikkia projekteja, niin katsotaan josko tämä auttaisi niidenkin edistymiseen.

Olen tätä listaa tuijotellut jo jonkin aikaa, mutta aina siinä vain jokin tuntuu rupeavan ärsyttämään. Wrackeille nyt varsinkin olisi hyvä keksiä jotain järkevämpää tehtävää kuin kökkiä kotona tai laahustaa harlekiinien suojissa kohti vastustajaa.

Noh enivei pureskelkaa aikanne kuluksi. Kaikenlaiset ehdotukset kyllä kelpaavat ajatuksia sekoittamaan, mutta hyvä toki myös pitää mielessä nämä yläpuolen jorinani. Hellionien ja paroni(ttare)n poistamista en luonnollisestikaan kuuntele ;)

#HQ
Baroness Strangelove (Counts As Baron Sathonyx) [105p]
Haemonculus, Liquifier Gun [60]

#Elites
Harlequins x9, Shadowseer, Harlequins Kiss x8 [224p]

#Troop
Hellions x11 [176p]

Wracks x4 [40p]

Wyches x5, Haywire Grenades, Hekatrix, Venom Blade [75]
+ Venom, 2nd Splinter cannon, Grisly trophies

Yhteensä 750 pistettä.

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Pe 15.06.2012 16:34
Kirjoittaja Haizelhoff
Mitä tohon oikeen vois sanoo? Veikkaan et on aika murhaava 750 pojos. Jos näkyy tankkeja ni sit toki joutuu hoiteleen eka tankit combatis (joka kyl varmasti onnistuu) ja olla hieman haavoittuvaisessa asemassa vastahyökkäyksille. Useimmiten tossa koossa kuitenki näkyy infantryy ja toi tulivoima (venomi+hellionit) sekä cc voima on kyl aika riittoisa.

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Su 17.06.2012 00:09
Kirjoittaja Furinji
Kyllä tämä teidän hiljaiseksi vetäminen nyt vähän hiljaiseksi vetää. Ei kai tässä auta muu kuin mennä käsiään hieroen myhäilemään työpöydälle. Kiitokset Haizelhoffille tyhjennyksestä ^^

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Su 17.06.2012 12:12
Kirjoittaja Haizelhoff
750 pisteen listat harvoin kerää kommenttei.

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Su 17.06.2012 14:17
Kirjoittaja Furinji
Mjoo liikkumavaraa on toki kauhean vähän. Noh palaillaan asiaan kun lisään ykkösen tuohon pistehinnan eteen.

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Su 17.06.2012 18:40
Kirjoittaja Brightstar
Hyvältä näyttää mutta yksi juttu olisi varmaan parannus - pisteiden viilaus ja venomi alle myös wrackeille. Tällähetkellä toi yksi on vähän yksinäinen ja kerää tulta takkiinsa varmasti laittoman paljon. Kaksi luo priorisointi ongelmia vastustajalle (ainakin teoriassa) ja tekee tällähetkellä vähän hampaattomista wrackeista huomattavasti pelottavampia.

Re: Dark Eldar 750p - Hellion-pohjustus

Lähetetty: Ma 18.06.2012 13:04
Kirjoittaja Furinji
Voisihan tuota kokeilla, jos/kun tulee toinen Venom hankittua. Ei kauheasti tietysti innostaisi heikentää noita ryhmiä, muttei mitenkään mahdoton ajatus tietenkään kokeiltavaksi.