Sivu 1/1

Farrow Bone Grinder Gatherer

Lähetetty: To 22.11.2012 00:28
Kirjoittaja Javyrus
Kai se oli pakko saada edes yksi figu tämänkin vuoden puolella valmiiksi.

Yleensä tulee maalailtua niin hyvää jälkeä kuin vain siveltimestä irtoaa, mutta tällä kertaa piti kokeilla pelipöytätasoa. Rakkaita ikuisuusprojektejani en moiseen hommaan uskaltanut uhrata, joten piti napata maalauspöydälle yksi kesällä hankkimistani Hordesin sikamiehistä. Väriteemaksi valikoitui taas vaihteeksi hieman realistisempi tyyli ja loppumetreillä alkoikin jo hieman pelottaa, että loppuuko minulta ruskean sävyt kesken ennen kuin saan figun valmiiksi. Enpä tiedä, kokonaisuudesta taisi tulla ehkäpä liiankin rusehtava. Jotkin kohdat figussa jäivät kyllä häiritsevän yksitoikkoisiksi ja fläteiksi, sillä en ole tottunut tekemään liian voimakkaita korostuksia omalla maalaustyylilläni. Se varmaan alkaa luonnistua paremmin kun alkaa olla useampi pelipöytäfigu takana.

Alustan suhteen halusin hieman vaihtelua, sillä omalla kohdallani ne ovat lähinnä fantasiaan ja keskiaikaan keskittyvien figujen mieleen. Koko poppoon alustojen kanssa onkin siis tarkoitus mennä hylätyn romuttamon suuntaan eli niistä tulee löytymään rikkaruohoja ja kaikenlaista jännää romua. Haaveilen jo siitä hetkestä kun pääsen repimään kelloja ja muita teknisiä vempaimia kappaleiksi for the greater good. Tämän figun kohdalla en kuitenkaan vielä jaksanut villiintyä liikaa, koska tällä kertaa tuli vasta testattua sopivaa tyyliä jengille. Alustasta löytyy täten hieman enemmän kasvillisuutta, mutta eiköhän jokaisen verenhimoisen possun tontille yhdet rehutkin mahdu.

Kuvauspuolella oli mukavasti säätämistä, koska koko kalusto tuli päivitettyä kameroineen, lamppuineen ja telttoineen päivineen. Muutama aikaisempaa kuvaussessiota häirinnyttä piinaa tuli ainakin ratkaistua. Saapa myös nähdä miten kuvat näkyy kun vaihdoin kuvapalvelimen ImageShackiin, koska Photobucket on ryhtynyt liian ronkeliksi.

Sitten vaan omia mielipiteitä nakkelemaan sieltä.

Kuva

Re: Farrow Bone Grinder Gatherer

Lähetetty: Pe 23.11.2012 10:58
Kirjoittaja Late M
Itse figu kieltämättä melko rusehtava, mutta alusta tasapainottaa hyvin, eikä värisävyissä kokonaisuuden kannalta ole mitään ongelmaa. Lihaklimpit ja luu toimivat hyvinä väriläiskinä ja tuovat muuten yksiväriseen figuun karua tunnelmaa.

Alusta on tosiaan laadukkaasti toteutettu! Mitä eri materiaaleja olet siinä käyttänyt?

Re: Farrow Bone Grinder Gatherer

Lähetetty: La 24.11.2012 22:34
Kirjoittaja Javyrus
Tattis! Pitää yrittää hieman säätää värisävyjä sitten kun maalailen karjulle kollegoita.

Alustalla olevat metalliromut ovat plasticardia ja green stuffia, paitsi etualalla oleva iso kappale taitaa olla C-kasetin sisuksista. Puskat ovat Woodland Scenicsin oliivinvihreää puskahöttöä ja pitkät heinät ovat saman valmistajan Field Grassia. Nurmikko on GF9:n Winter/Dead Static Grassia, jonka alta löytyy hiekkaa. Kivet ovat yksinkertaisesti vaan korkkia ja lehdet oreganoa.