Skarsnak maalaa taas
Lähetetty: Ma 05.08.2013 15:04
Hiio hoi Sotavasara!
- Äiti, mitä toi hassun näköinen setä tekee?
- Se maalaa miniatyyreja, ne on sellasia pikku-ukkoja joilla voi leikkiä
Hetkinen, kelataanpas vähän aikaa taakse.
Elinolosuhteeni muuttuivat, paikkakunta vaihtui, vanhat harrastukset jäivät. Oli kaksi vaihtoehtoa, aloittaa kokonaan uusia tai kaivaa naftaliinista vielä vanhempia. Ja mikäpä olisi sen jalompi harrastus kuin figuilu. Lopullisesti kipinän leiskautti liekkiin Coni-uutisointi. Pakkohan tähän oli palata. Ensivuoden koniin maalaan ainakin joka kategoriaan showcase-napin ja osallistun johonkin turnaukseen! Noh, tavoitteeni olkoon kaksi showcase-nappia ja yksi pelattava armeija kasaan vuoden kuluessa.
Paluu skeneen alkoi varustehankinnoilla. Olin päättänyt rajoittaa harrastusbudjettiani kuukausittaiseen kolmeenkymppiin. Tiukka budjetti ehkäisisi aiempaa buy 'em now, paint 'em later -käyttäytymistäni. Kolmenkympin ylitykset sallittaisiin perustelluissa tapauksissa. Visa-kortin vingutuksen ensimmäinen vaihe oli W%N-sivellinsetti Ken Bromleylta. W&N 0, 1, 2 ja 3 sopivat kokojensa puolesta mainiosti. Aiemmin ainakin maalasin mielellään isommalla siveltimellä johon mahtuu maalipesään vähän enemmän väriä. Huippusiveltimien kanssa ei joudu edes tinkimään kärjen terävyydestä. Tai siis näin ainakin teoriassa. Setin isoin, no 3, oli luokaton. Heti paketistaan tullessa se oli pörheä, vedellä kokeiltuna sivellin haarautui kahtia. Reklamaatio vetämään ja onneksi kolmella muulla pääsi sivelemään.
Seuraava vaihe oli maalien hankinta. Kehitys on kehittynyt, entiset luottotoimittajat lopettaneet verkkokauppansa ja oli etsittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Päädyin tilaamaan Combat modelsilta Italeria ja LifeColouria. Italerin kerrottiin olevan Vallejoa sisältä ja LifeColouria suosivat pienoismallipiirit. Pian tilauksen jälkeen vihjepuhelimeni pirahti (tai siis Sotavasarassa vinkattiin), Lahden PKP:stä löytyy Vallejon Model Colouria! Oi ilon päivä. Tanssin pienen voitontanssin ja suuntasin verkko-ostoksille tilaamaan kaipaamiani perusvärejä. Tähän mennessä päättämästäni 30e:n kuukausibudjetista oli kulutettu n. 80e eli karkeasti arvioiden 250%. Budjetin ylitys ei jättänyt tilaa itse figuostoksille. Oli siis turvauduttava kaivamaan naftaliinista ennen toista maailmansotaa showcase-ajatuksella hankkimiani sekalaisia Reapereita, Rackhameita ja Privateer Pressejä.
Pakettien tipahdellessa peräkkäisinä päivinä postiluukusta alkoivat tiukat hallitusneuvottelut, "Mites se sun kolmenkympinsääntö?" "No mutku mutku. Nii kato ku mä ehdin tilata nää ennen ku mä kuulin et tuolta sää noita", mutisin vastaukseksi ja konsensus saavutettiin melko nopeasti. Jokaisessa harrastuksessa on tehtävä oma alkupanostuksensa, paha on maastopyöräillä ilman fillaria, tai maalailla ilman maaleja. Lupasin pyhästi tarkentaa projektini resurssien allokointia jatkossa.
Intoa tihkuen tartuin siveltimen varteen. Taivutin varovasti vedellä liukastamiani harjaksia ja riipaisin ensimmäisen vedon varovasti talouspaperiin. Tätä olin kaivannut. Akryylimaalien suloista tuoksua, vähitellen peittyvää pohjamaalia ja loputtomia kerroksia glasetusta täydellistä blendiä metsästäessä.
Maalasin edellisen kerran muistaakseni kevättalvella 2006. Siihen asti oli jo tapahtunut hidasta kuolemaa. Harrastuksesta oli tullut osittain työtä. Olin muka hyvä maalari, enkä vahvasti itsekriittisenä henkilönä enää kelpuuttanut tekeleitäni. Jokainen epäonnistunut siveltimenveto tuotti tuskaa. Taiteilijan blokki oli vakava ja akuutti. Tasohan pysyi vähintään yhtä hyvänä, mutta kehittyminen olisi vaatinut nöyrää työskentelyä. Omalle maalaamiselle sokeutui, se muuttui ahdistavaksi.
Pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä, taidot ovat umpiruosteessa, mutta into on kova. Olen kasvanut, kypsynyt ja aikuistunut. Ymmärrän nyt että Shakespearkin teki tusinoittain bulkkikamaa, josta sitten nousi esille helmiä. Vain kova työ kantaa hedelmää. Aikuistumisen myötä ongelmaksi muodostuu harrastamisen mahdollistavien tuntien hupeneminen. Sitä yritän taklata säännöllisyydellä. Maalausaika on maalausaikaa. Tavoitteena on vaan maalata ja maalata, löytää tuntuma uudelleen tuottamalla liuta nappeja. Osa heikompia, osa ehkä parempia, mutta tekemisen kautta löytää tuntuma uudelleen. Projekti on vahvassa alussa, Coni 2014 here we come!
Tällaisia kaivoin maalattavaksi:
GW:n HE-tonttu(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Reaperin tonttutyttö(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine Caster (kilpikäsi oma lisäys kun oikea käsi puuttui: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
GW:n jokin ratsastava LoTR dude: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine, jokin taistelujaska: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Rackahm, Duelisti(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Ja uusia nappejahan ei osteta ennen kuin nämä ovat maaleissa. Treeniä treeniä, perhana.
- Miks sedällä on noin hassun mallisia beissejä?
- Koska sedän bits-boksi on entisten muuttojen ja nappivihamielisten tyttöystävien takia kadonnut historian hämärään. Metalliset aarteet ja pari armeijaa oli sentään säilynyt, heikossa hapessa tosin. Nämä sedän neliskanttiset baset kuuluivat melkein maaleihin asti (lue kuttaperkka paistaa puolista yksiköistä) päässeelle RAF-Bretonnialle.
- No miks setä käyttää mustaa pohjamaalia, kun sillon ennen se käytti valkoista?
- Koska valkoinen on ammattilaisille. Se kirkastaa värejä, mutta korostaa virheitä. Setä joutuu aloittamaan ihan alusta ja opettelemaan kaiken uudestaan.
- Entäs nää kuvat, näähän on ihan p*skoja? Ei näistä napeista nää mitään?
- Noh noh, pidäpäs se kielenkäyttö kurissa! Setä virittelee studion vasta valmiille malleille. Siihen saakka kännykkälaatu kelvatkoon. Tämä on lähinnä tällaien työlista.
Kohti ääretöntä ja sen yli! Eikun siis kohti Conia 2014 ja maalaamaan mars.
- Äiti, mitä toi hassun näköinen setä tekee?
- Se maalaa miniatyyreja, ne on sellasia pikku-ukkoja joilla voi leikkiä
Hetkinen, kelataanpas vähän aikaa taakse.
Elinolosuhteeni muuttuivat, paikkakunta vaihtui, vanhat harrastukset jäivät. Oli kaksi vaihtoehtoa, aloittaa kokonaan uusia tai kaivaa naftaliinista vielä vanhempia. Ja mikäpä olisi sen jalompi harrastus kuin figuilu. Lopullisesti kipinän leiskautti liekkiin Coni-uutisointi. Pakkohan tähän oli palata. Ensivuoden koniin maalaan ainakin joka kategoriaan showcase-napin ja osallistun johonkin turnaukseen! Noh, tavoitteeni olkoon kaksi showcase-nappia ja yksi pelattava armeija kasaan vuoden kuluessa.
Paluu skeneen alkoi varustehankinnoilla. Olin päättänyt rajoittaa harrastusbudjettiani kuukausittaiseen kolmeenkymppiin. Tiukka budjetti ehkäisisi aiempaa buy 'em now, paint 'em later -käyttäytymistäni. Kolmenkympin ylitykset sallittaisiin perustelluissa tapauksissa. Visa-kortin vingutuksen ensimmäinen vaihe oli W%N-sivellinsetti Ken Bromleylta. W&N 0, 1, 2 ja 3 sopivat kokojensa puolesta mainiosti. Aiemmin ainakin maalasin mielellään isommalla siveltimellä johon mahtuu maalipesään vähän enemmän väriä. Huippusiveltimien kanssa ei joudu edes tinkimään kärjen terävyydestä. Tai siis näin ainakin teoriassa. Setin isoin, no 3, oli luokaton. Heti paketistaan tullessa se oli pörheä, vedellä kokeiltuna sivellin haarautui kahtia. Reklamaatio vetämään ja onneksi kolmella muulla pääsi sivelemään.
Seuraava vaihe oli maalien hankinta. Kehitys on kehittynyt, entiset luottotoimittajat lopettaneet verkkokauppansa ja oli etsittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Päädyin tilaamaan Combat modelsilta Italeria ja LifeColouria. Italerin kerrottiin olevan Vallejoa sisältä ja LifeColouria suosivat pienoismallipiirit. Pian tilauksen jälkeen vihjepuhelimeni pirahti (tai siis Sotavasarassa vinkattiin), Lahden PKP:stä löytyy Vallejon Model Colouria! Oi ilon päivä. Tanssin pienen voitontanssin ja suuntasin verkko-ostoksille tilaamaan kaipaamiani perusvärejä. Tähän mennessä päättämästäni 30e:n kuukausibudjetista oli kulutettu n. 80e eli karkeasti arvioiden 250%. Budjetin ylitys ei jättänyt tilaa itse figuostoksille. Oli siis turvauduttava kaivamaan naftaliinista ennen toista maailmansotaa showcase-ajatuksella hankkimiani sekalaisia Reapereita, Rackhameita ja Privateer Pressejä.
Pakettien tipahdellessa peräkkäisinä päivinä postiluukusta alkoivat tiukat hallitusneuvottelut, "Mites se sun kolmenkympinsääntö?" "No mutku mutku. Nii kato ku mä ehdin tilata nää ennen ku mä kuulin et tuolta sää noita", mutisin vastaukseksi ja konsensus saavutettiin melko nopeasti. Jokaisessa harrastuksessa on tehtävä oma alkupanostuksensa, paha on maastopyöräillä ilman fillaria, tai maalailla ilman maaleja. Lupasin pyhästi tarkentaa projektini resurssien allokointia jatkossa.
Intoa tihkuen tartuin siveltimen varteen. Taivutin varovasti vedellä liukastamiani harjaksia ja riipaisin ensimmäisen vedon varovasti talouspaperiin. Tätä olin kaivannut. Akryylimaalien suloista tuoksua, vähitellen peittyvää pohjamaalia ja loputtomia kerroksia glasetusta täydellistä blendiä metsästäessä.
Maalasin edellisen kerran muistaakseni kevättalvella 2006. Siihen asti oli jo tapahtunut hidasta kuolemaa. Harrastuksesta oli tullut osittain työtä. Olin muka hyvä maalari, enkä vahvasti itsekriittisenä henkilönä enää kelpuuttanut tekeleitäni. Jokainen epäonnistunut siveltimenveto tuotti tuskaa. Taiteilijan blokki oli vakava ja akuutti. Tasohan pysyi vähintään yhtä hyvänä, mutta kehittyminen olisi vaatinut nöyrää työskentelyä. Omalle maalaamiselle sokeutui, se muuttui ahdistavaksi.
Pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä, taidot ovat umpiruosteessa, mutta into on kova. Olen kasvanut, kypsynyt ja aikuistunut. Ymmärrän nyt että Shakespearkin teki tusinoittain bulkkikamaa, josta sitten nousi esille helmiä. Vain kova työ kantaa hedelmää. Aikuistumisen myötä ongelmaksi muodostuu harrastamisen mahdollistavien tuntien hupeneminen. Sitä yritän taklata säännöllisyydellä. Maalausaika on maalausaikaa. Tavoitteena on vaan maalata ja maalata, löytää tuntuma uudelleen tuottamalla liuta nappeja. Osa heikompia, osa ehkä parempia, mutta tekemisen kautta löytää tuntuma uudelleen. Projekti on vahvassa alussa, Coni 2014 here we come!
Tällaisia kaivoin maalattavaksi:
GW:n HE-tonttu(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Reaperin tonttutyttö(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine Caster (kilpikäsi oma lisäys kun oikea käsi puuttui: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
GW:n jokin ratsastava LoTR dude: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine, jokin taistelujaska: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Rackahm, Duelisti(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Ja uusia nappejahan ei osteta ennen kuin nämä ovat maaleissa. Treeniä treeniä, perhana.
- Miks sedällä on noin hassun mallisia beissejä?
- Koska sedän bits-boksi on entisten muuttojen ja nappivihamielisten tyttöystävien takia kadonnut historian hämärään. Metalliset aarteet ja pari armeijaa oli sentään säilynyt, heikossa hapessa tosin. Nämä sedän neliskanttiset baset kuuluivat melkein maaleihin asti (lue kuttaperkka paistaa puolista yksiköistä) päässeelle RAF-Bretonnialle.
- No miks setä käyttää mustaa pohjamaalia, kun sillon ennen se käytti valkoista?
- Koska valkoinen on ammattilaisille. Se kirkastaa värejä, mutta korostaa virheitä. Setä joutuu aloittamaan ihan alusta ja opettelemaan kaiken uudestaan.
- Entäs nää kuvat, näähän on ihan p*skoja? Ei näistä napeista nää mitään?
- Noh noh, pidäpäs se kielenkäyttö kurissa! Setä virittelee studion vasta valmiille malleille. Siihen saakka kännykkälaatu kelvatkoon. Tämä on lähinnä tällaien työlista.
Kohti ääretöntä ja sen yli! Eikun siis kohti Conia 2014 ja maalaamaan mars.
