Sivu 1/1

Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 01:27
Kirjoittaja Runt
Tälläistä tänään (tai siis oikeastaan eilen).
Sillä meiningillä lähdin kirjoittelemaan tätä tänne foorumille jos joku on kiinnostunut kyseisestä pelistä niin nyt on mahdollisuus päästä katselemaan pelejä ja mahdollisesti toki myös kokeilemaan itse kyseistä peliä. Mikään mestari en ole esittely tekstejä kirjoittamaan mutta koitetaan avata pelin saloja hieman.

Kuva

Tosiaan kolmeen mieheen aloitimme kyseisen korttipelin pelailun ja ensimmäinen testipeli tuli pelatuksi Empire vs Dwarfs matsilla, tiukkaa vääntöä nähtiin ~1,5h sääntöjä sivussa tarkastellen ja opetellen pelin sääntöjä. Matsin voittajalla nyt ei ole väliä joten antaa sen olla tällä kertaa, pää pointti on että säännöt ovat kutakuinkin hallussa. Sääntöteknisesti peli ei siis ole kovinkaan monimutkainen mutta mahdollistaa yhtä sun toista tästä huolimatta.
Kyseessä whfb:hen keskittyvä kortti peli, jossa yksinkertaisuudessaan tarkoituksena tuhota vastapuolen linnakkeesta 2/3 osasta. Jokaisella linnakkeen osiolla on puolestaan eri merkitys pelissä (Kindgom=tuotetaan resursseja, Quest=korttien nosto ja Batlefieelfd=hyökkäykseen kykynevät joukot).
Pelistä löytyy 6.kpl "pää" rotuaja: Helf, Empire, Dwarfs, Chaos, Delf ja Orcs. Myös muita faban rotuja ollaan muistettu (ikään kuin liittolaisenina[mikään ei estä pelaamasta pakalla joka on koottu vaikkapa VC:n korteista pelkästään]) kuten esim welffejä, liskoja, vc, skaven yms...
Fabasta tuttuja nimiä korteista löytyy lähä päin (perus jantterista lordeihin ja ittemeihin), mainittakoon nyt muutamat: Grimron Ironhide, Steam stank, Star dragon, Bloodthirster, Demon prince, Troll slayer, Squig...
Peli itsessään muistuttaa hieman MTG:tä mutta loppupeleissä taas on hyvin kaukana tästä (onneksi). Monipuolisuus on ehdottomasto tämän pelin parasta antia (fabaan pohjautumisen lisäksi), taktiikkoja pystyy luomaan yhdelle rodulle useita joten yhden taktiikan ihmeeseen ei tarvitse tuudittautua jos ei halua. Myös rotujen sekoittaminen hyvisten kesken onnistuu kuten myös pahisten kesken, jolloin saadaan lisää taktisia osa-alueita peliin halutessa. Taktisesti rodut hieman jakautuvat toki toisistaan kuten fabassakin, siinä missä Chaos corruptoi vastustajan unittelja, Empire taktikoi, Dwarffit luottavat kovaan haarniskaan ja Örkit turvautuvat habaansa...
Tarkennetaan viellä:Kyseessä ei ole keräilykorttipeli!

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 09:08
Kirjoittaja Furinji
Vaikuttaa toki heti ihan jännältä ja voisihan tuohon joskus lähemminkin tutustua. Millaisissa seteissä muuten tuota peliä sitten ostetaan? Onko siinä joku valtava aloituslaatikko vai onko joka rodulla oma pakkansa minkä voi ostaa vaivai?

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 09:43
Kirjoittaja harkkari
Kalliilta näyttää, vaikka keräilypeli olekaan. Lisäosia on ihan kipeesti ja ne on aika kalliilta. Olisi hauska silti testata.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 10:21
Kirjoittaja Runt
Keltanokka itsekkin kun tässä pelissä olen niin kaikki tieto ei ole viellä ehtinyt matkanvarrella tarttumaan. 100% Factaa en siis lupaa kertoa mutta yritän parhaani.

Core box = Aloitusboxi missä tulee kortit neljälle rodulle (Orcs, Chaos, Empire, Dwarfs[viisi korttia myös helffeille/Delffeille]), sääntö vihko ja toukkenit kustantaa 40€. Kortteja laatikossa tulee kaiken kaikkiaan 220.kpl. Boxin korteista saa rakenneltua jo ihan pelikelpoisia pakkoja aikaiseksi, mille tahansa neljästä rodusta. Aloitus laatikko ei ole pakollinen hankinta mutta hintaansa nähden ihan järkevä ostos kun katsoo korttimäärää ja itse korttien tehoa.

Cyclet=Lisäkorttisarjoja jotka koostuvat 6:sta lisä pakasta, hintaa näillä on 10-15€/pakka eli koko cyclellä 60-90€. Jokainen pakka sisältää pääosin kortteja kaikille roduille, mutta pääpaino yhdessä pakassa on tietylle rodulle. Ostamalla koko cyclen tasapainon pitäisi säilyä hyvin eri rotujen välillä.

Meillä on nyt ostettuna tuo core setti ja 5/6 Capital cycleä. Tällä setillä ainakin neljä päärotua sai sen verran kortteja kasaan että on hieman varaa valita mitä sinne pakkaan laittaan, kolmeen mieheen kun ostettiin niin hintaa hankinnalle tuli hieman alle 40€/hlö. Toki korttisuojat sitten viellä päälle jos ei ennestään tälläisiä omista maksaa siinä 2-10€ väliin hieman laadusta riippuen, 5-6€ pintaan saa 100.kpl ihan laadukkaita korttisuojia jo, jotka riittävät hyvin yhteen pakkaan (pakan minimi koko 50 korttia).

Jatkan kertomusta myöhemmin, nyt hieman kiire... Eli pakoista ja niiden koostumuksista lisää myöhemmin...

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 12:39
Kirjoittaja Runt
Jatkoa edelliseen
Pakoissa tosiaan tulee kaikille roduille kortteja sekaisin, pakasta hieman riippuen joku tietty rotu saattaa saada enemmän kortteja kuin toinen rotu. Kokonainen cycle puolestaan pitää korttimäärät tasaisena eri rotujen välillä (käsittääkseni ainakin).
Kortteja itsessään on rotukohtaisia kortteja, yleisiä kortteja (joita jokainen armeija voi käyttää) ja hyvis/pahis kortteja (joita vain hyvikset/pahikset voivat käyttää). Pääsääntöisesti ainakin nämä cyclejen pakat pitävät sisällään 20 erillaista korttia joita jokaista on 3.kpl (pakassa saa olla max 3 samaa korttia). Pakat eivät sisällä random kortteja lainkaan (kuten MTG:ssä boostereista tulee vain random kortteja). Tietty pakka sisällään aina tietyt kortit jolloin kahta samaa pakkaa ei tarvitse/kannata ostaa (ellei pakka sitten sisällä 1 jotain todella hyvää korttia, jolloin pitäisi ostaa 3 pakkaa saadakseen kaikki 3 korttia pakkaansa. Onneksi meillä on Ebay jos joku haluaa rahansa uhrata saadakseen paremman pakan kuin muilla. Hintaa irtokorteilla taitaa olla se 1-2€ myyjästä/kortista hieman riippuen).

Kolmeen mieheen/naiseen pakat on siis helppo jakaa (jokaiselle yksi kortti kutakin yleistä korttia, rodut sen mukaan ketä kerää mitäkin rotua ja hyvis/pahis kortit kortti/armeijaa kohden). Toki tämä tarkoittaa myös sitä että jos pakka sisältää hyvän kortin jota on se 3.kpl niin jokainen pelaaja joutuu tyytymään yhteen, itse en tuota koe ongelmana koska pääasia mielestäni on pakkojen tasapainon säilyminen ainakin näil alkuun kun kortteja on suhteellisen vähän käytettävissä pakan rakentamiseen. Korttimäärien kasvaessa irtokortti ostokset eivät enään heilauta tasapainoa niin suuresti (koska kanssa pelaajilta löytyy myös kovia kortteja taskustaan).
Tuossa aloitus setissä taisi olla 3 yksittäistä korttia joita ei pystynyt tasan, joten suuria tappeluita ei joudu käymään tuon setin osalta ainakaan jos 3 pelaajaa päättää setin yhteistuumin ostaa. Capital cycle pakkojen osalta jako taisikin sitten mennä täysin tasan.

Loppuun hieman linkkejä:
Opastusta pelin pelaamiseen http://www.youtube.com/watch?v=2uggyRBVRAY kannattaa katsoa kaikki 5 pätkää niin saa todella hyvän käsityksen pelin perus periaatteesta.
Pelin säännöt ja tutoriaalit löytyy täältä http://www.fantasyflightgames.com/edge_ ... =85&esem=4
Sotun puolella yleinen keskustelu KO pelistä viewtopic.php?f=12&t=89614 täältä löytyy nyt ainakin pääpiirteittäin jotain yleistä, tosin melkein samat asiat on nyt täällä porin osiossa käyty läpi mutta vilkaiskaa kuitenkin muidenkin näkemyksiä pelistä.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 14:56
Kirjoittaja Furinji
Miten hyvin tossa toimii mirror-matsit että olis vaikka kääpiöt vastaan kääpiöt vai onko se edes lainkaan mahdollista?

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 18:33
Kirjoittaja Runt
Täysin mahdollista pelata samalla rodulla samaa rotua vastaan.
Toimivuus teoriassa ainakin pitäisi olla ihan kohdallaan (kuten missä muussa tahansa matsissa). Mikäli pakat sisältävät samat kortit niin esille tulee pelaajien taitotasot jolloin parempi voittaa, tuurilla toki on osuutta asiaan mitä kortteja pakasta nousee oikealla hetkellä. Matsit saattaa toki mennä todella tasaisiksi ja täten venyä ajallisesti, mutta kyllä se korttipakka jommalta kummalta loppuu ennemmin tai myöhemmin ;) Toki onhan noita "Taktiikka" kortteja olemassa jotka oikealla hetkellä pelattuna tekevät rumaa jälkeä ja yleensä heilauttavat pelin jomman kumman eduksi, vuoron tai kahden päästä sitten löytyykin voittaja ellei vastapuolelta löydy jotain countteria sillä hetkellä.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 19:15
Kirjoittaja Furinji
Jees no sitten kuulostaa ihan hyvältä. Aloituslaatikko ei ollenkaan pahan oloinen hinta-määrä-suhteeltaan, mutta noi bikecyclet vähän ihmetyttää, mutta on niitä kalliimpiakin pelejä tosiaan.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 20:57
Kirjoittaja smaxx
Musta noi lisäosat toimii mukavasti. Eli kannattaa pelata vaikka alotusboksin korteilla ensin sen aikaa kun huvittaa, sitten kun alkaa tuntua että kortit ja kikat on nähty, hommaa porukalla yhden kokonaisen cyclen, ja taas on kaikilla kivaa aikansa. Ne vähän isommat 30€:n laajennusboksit on kanssa kustannustehokkaita lisäyksiä. Vähän noi voimatasot silti laajennellessa heilahtelee, mä hävisin ainakin 10 peliä putkeen Empirellä Kaaosta vastaan, vaan sitten hommasin jutun x, ja nyt on taas Empire kukkulan kuningas :) Örkit ja Kaaos on ollu nöyrää poikaa parissa viime matseissa...

Kaiken kaikkiaan musta tässä pelissä on saavutettu rotujen ominainen henki tosi hyvin. Empire tuntuu Empireltä ja Örkit Örkeiltä ja Haltiat Haltioilta.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 21:06
Kirjoittaja syrja
No mut pojjaat järjestää demopelin. Esim pikasuttauskisan jälkeen tai miitissä.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 22:14
Kirjoittaja Runt
Pikasuttaus/miitti jää varmaan omalta osaltani väliin kun on ipanan synttärit tuona vkl:nä.
Mutta ajattelin kun saadaan kolmannenkin pelaajan invasion neitsyys vietyä niin voisi ihan pelikaupalla lähteä pelailemaan jollain aikaa, saa väki sitten tulla tölläämään ja kokeilemaan peliä paikanpäälle.
Onhan tuossa toki itselläni sen verran Empire/High elf kortteja että niistäkin saa pakat aikaiseksi joilla voi matsata toisiaan vastaan. Tosin hieman suppeaksi jää kortti valikoima tuolloin koska helffejä on aikas lailla se mini määrä tällä hetkellä, mutta eipä tuokaan menoa haittaa kun tiputtaa empireltä muutamat kovemmat kortit pois.

Olisiko syrjä lähdössä myös katselemaan millainen peli on kyseessä? Ajattelin että tietää sitten hieman kun demoa järkkäilee niin keneltä tarvitsee aikatauluja kysellä...

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ti 06.08.2013 23:18
Kirjoittaja syrja
Niin, kyllä sitä voi aina hommaa kattelemaan lähtee. Eriasia sit innostuuko. Mut aikatauluista. Älä vaan rupee kyselee koska sopis ja kenelle...se homma tiedetään :D Lyötte vaan jonnekin päivän lukkoon ja kiinnostuneet sit ilmaantuu

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ke 07.08.2013 00:23
Kirjoittaja harkkari
Joo, itseä hieman kiinnostaa kyllä. Helffit olisi varmaan se meitsin factio mieluiten. Pitääpä katsoa, jos tyypit saa järkättyä ja pääsee tsiigaan/kokeileen.

Re: Warhammer Invasion

Lähetetty: Ke 07.08.2013 11:10
Kirjoittaja rauhanmies-
Ja kappas kummaa kun tuolta pelikaupan kauttahan sitä sitten olisi mahdollista saada tuohon 40 €.

Toi vois olla toimiva demotus peli 31.8 tulevaan lautapelilauantaihin.