Sivu 1/1

Skenaarioaihioita

Lähetetty: Ke 08.01.2014 20:28
Kirjoittaja jamovoima
Kopsaan suoraan juuri kirjoittamani blogitekstin tähän, koska harvempi siihen varmaan siellä törmää:


Koska sääntökirjan perusskenut ei ole kovin kaksisisa ja sitäkin puhkipelatumpia ja aina ennen peliä arvotaan ja mietitään skenua, niin ajattelin listata hyviä perusskenuja, joita on matkan varrella tarttuneut mukaan ja kehitelty. Listaankin tähän läjän primääri- ja sekundääritehtäviä, sekä muutamia muita ideoita.

Primääritehtäviä:

Breaktrough
Jokaisesta yksiköstä yli puolen kentän pelin lopussa saa pisteen. (Toimii myös sekundaarina, kummalla on enemmän)

3 reliikkiä
Kuin sääntökirjan relic, mutta reliikkejä on kolme. Hyvänä lisäsääntönä voisi kieltää myös mopojen turbobuustaamisen ja assaultvaiheen jetpack yms. Liikkeet.

Search and hold
Edellisen kampanjapäivän "suosikki". Viisi objektiivia, joista kolme sattumanvaraista on oikeita objektiiveja ja kaksi tyhjiä. Lisäpiristyksenä voi laittaa osaan ansoja ja esim. Ottaa tyhjien kohteiden hallitsemisen tiebreakeriksi.

Take and protect
Pariton määrä objektiiveja, joista saa pisteet normaalisti pidettynä, mutta ne voidaan myös tuhota. Objektiivit esim. av12 möykkyjä, joilla yksi hull point. objektiivin tuhoamisesta saa kuitenkin yhden miinuspisteen.

Salvage and Sabotage
Kuin relic (kannattanee olla useampi kohde), jossa kohteen mukana rahtaamisen sijaan koitetaan kerätä informaatiota ja tuhota ne. Yksikön täytyy viettää täysi vuoro (oman vuoron lopusta oman vuoron loppuun) kiinni objektiiviissa ilman häiriöitä, jotta saa tiedot ja voi tuhota sen. Tämän jälkeen siitä saa pisteet ja ne voi saada vain kerran. Objektiivin voi räjäyttää aikaisintaan kolmannen vuoron lopussa. Tähän sopii hyvin sekundaaritehtäväksi objektiivin normaali hallinta,

Search and destroy
Kill point matsi pienellä tweakkauksella. Kill pointteja 1 jokaisesta sadasta pisteestä yksikön hinnasta (eli alle sadan pisteen yksiköistä nolla, alle kahden sadan 1, jne.). Tai eri yksikkötyypeistä eri pistesaldo. Vanhat victory pointitkin on oikeasti ihan toimva systeemi.

Sekundaaritehtäviä:

Hostages
Tuhoamalla tai ajamalla pakoon yksikön lähitaistelusta saa panttivangin, kummalla on enemmän panttivankeja suorittaa tehtävän.

First strike
Tuhoamlla yksikön pelaajan ekalla vuorolla, saa pisteen (tämä siis mahdollista kummallekin)

Last blood
Kumpi tuhoaa pelin viimeisen yksikön saa pisteen.

Lesser artifacts
Kentällä yksi tai useampia reliikkejä normaalitehtävän ohesaa, jotka toimii sekundaariobjektiivina (ja ehkä antavat jotain bonareita?).

Assassination
Ilmoitetaan vastustajan armeijasta vapaavalintainen yksikkö (ehkä jollain pisterajalla) joka pitää tuhota. Tai vaihtoehtoisesti character (siis myös squad leader) tai vaikkapa vastustajan kallein yksikkö.

Cut the recon
Kummalla on pelin lopussa enemmän yli 6" perusliikkeellä varustettuja juttuja (myös jetpackit lasketaan) suorittaa tehtävän.

Secure the area
Kummalla on pelin lopussa enemmän yksiköitä 12" sisällä pöydän keskipisteestä (tai enemmän neljänneksiä joilla on vain omia joukkoja, tai enemmän joukkoja vastustajan puolella pöytää) suorittaa tehtävän.

High ground
Kummalla on pelin lopussa figu korkeammalla pöydän pinnasta (maaston, ei esim. Flyer kepin, takia) suorittaa tehtävän.

Tvistejä lähinnä perus objektiivimatseihin:

Molemmat asettaa yhtä monta objektiiveja ja vaina vastustajan asettamista saa pisteitä. Eri puolten objektiiveille ei eräisyysrajaa. Kiistää voi myös itseasetettuja. Suositellaan reilua minimiasetteluetäisyyttä pöydän laidoilta...

Objektiiveista saa pisteitä aina jokaisen vastustajan vuoron lopuksi, paitsi pelin viimeisellä vuorolla viimeisen pelaajan vuoron lopuksi. Voi olla hyvä, jos pisteitä saa pelin loppuvuoroilla enemmän kuin alussa.

Mysterious objektiivien ohella myös archeotect artifacteista (tai mysterious terrainista) saa kivaa lisäjännitystä objektiiveihin. Myös ennalta sovitut jutut voivat olla jänniä. Esim. Toimiva quad gun tai ammo dump objektiivina.

Objektiivit voivat olla oikeita maastonkappaleita. Joko isompia maastonpalasia tai pienempiä, ehkä jopa varta vasten tehtyjä, objektiiveja.

Objektiivit asetetaan ennaltamäärättyihin paikkoihin, esim. Keskiviivalle tai neljännesten keskelle ja sitten scatteroidaan esim. 2d6".

Päivitän jatkossa lisää tehtäviä sitä mukaa kun niitä tulee mieleen tai keksitään uusia tuonne: http://lepralegioona.blogspot.fi/2014/0 ... ankki.html . Palautetta saa myös antaa skenujen toiminnasta ja parannusehdotuksia. Ja tietty listata kaikki omat hyvät skenaariot muidenkin iloksi.

JarkAira kirjoitti:Puhtaan King of the Hillin voisi lisätä tuonne ihan omaksikin, eli:

Hammer and Anvil depotus, keskelle kenttää kukkula, jonka halkaisija on 24" (tai muu pelin kokoon sopiva määrä).

Pelin lopussa katsotaan, kummalla on enemmän joukkoja kukkulalla ja jokaista vastustajan yksikkömäärän ylittävää yksikköä kohti kolme pistettä.

Tätä voi muokata oman maun mukaan siten, että lasketaaan vain troopit tai non-vehiclet.

Vaihtoehtoisesti voidaan pelata killpointeista, jolloin pisteitä saa ainoastaan silloin, kun tappo on tapahtunut kukkulalla, eli lähistelyssä riittää jos osa läjästä on kukkulalla ja ammunnassa ampuvasta yksiköstä täytyy pääosa olla kukkulalla, jotta saisi kill pointin.

Take and protect kuulostaa aika samalta kuin skenaario, jota peluutin syksyllä kampanjassa ja mukana on noita twistejäkin:

Kohti tulimyrskyä

Joukkonne ovat aloittaneet tiedustelun Culumnathin asuinalueella. Planeetalla riehunut radiomyrsky esti laajakaistaisen viestinnän ja luotauksen, joten joukot ovat joutuneet tulemaan alueelle lähes sokkona ja ensimmäisenä tavoitteena on löytää hyvä pystytyspaikka radiolähettimelle, jotta kapeakaistainen salattu yhteys saadaan luotua planeetan pinnan ja kiertoradalla olevien alusten välille.

Keskellä taistelukenttää näyttäisi olevan rakennus, jonka katolla on hyvä sijainti satelliittilinkille korkeuden ja sähkönsaannin kannalta, mutta myös kaksi muuta taistelukentän rakennusta kelpaisivat välttävästi.

Skenaario pelataan seuraavasti:

Pelaajan Deployment Zone on 24" omasta päädystä (lyhyt pöydänreuna) kohti vastustajan päätyä.

Kentällä tulee olla pariton määrä (mielellään kolme) mahdollisimman ehjiä rakennuksia. Asettakaa rakennukset vuorotellen haluamiinne paikkoihin vähintään 12" päästä pelaajien päädyistä ja vähintään 8" päähän toisista rakennuksista. Viimeisimpänä laitettava rakennus tulee asettaa mahdollisimman lähelle kentän keskipistettä.

Rakennukset toimivat objektiiveina sekä rakennuksina sääntökirjan Buildings kohdan mukaisesti (AV12). Jos rakennus tuhoutuu, toimii se silti objektiivina ja tilalle laitetaan kraateri tai raunio.

Rakennusten asettamisen jälkeen ratkaistaan Deployment Zone ja aloittaminen normaalisti noppaa heittämällä. Ostetut rakennukset, eli esm. Aegis Line laitetaan tässä vaiheessa ja Deplon lopuksi Seize the Initiative tavallisesti.

Vuorojen kaksi, kolme ja neljä alkaessa pyydetään Fantsun työntekijältä (Figuvaraushyllystä) kyseiseen vuoroon liittyvä tapahtumakortti, katsotaan kortin sisältö ja toimitaan sen mukaisesti.

Voitto ratkeaa pisteillä seuraavasti:
Rakennuksina toimivien Objektiivien hallussapito, 3 pistettä per objektiivi, jos rakennus on pystyssä, rauniosta 2 pistettä.

Kentän keskimmäisestä rakennuksesta saa sen hallussapitäjä edellämainitun lisäksi kolme pistettä lisää (yhteensä 6) jos se on pystyssä, raunioituneesta yhden lisäpisteen (yhteensä 3)

Rakennusta pidetään hallussa, jos sen katolla, sisällä tai pääasiassa kolmen tuuman päässä etupuolella (vastustajan Deployment Zonen puolella) on Scoring yksikkö, eikä kolmen tuuman päässä ole vastustajan yksiköitä (pl. Lenturit ja Flying Monstrous Creaturet).

Kentälle ei voi tulla lisää objektiiveja minkään lisäsäännön myötä.

Jos yhtään objektiivia ei ole hallussa pelin loputtua, ratkaistaan taistelun lopputulos killpointeilla. Yhdestä yksiköstä saa yhden killpointin, ylipäälliköstä ja veteraaniyksiköstä lisäksi yhden killpointin.


VIP Protect/Assail on myös ihan mielenkiintoista vaihtelua:

Toisella osapuolella on VIP henkilö, jota täytyy suojella tai kuljettaa ennaltamäärättyyn paikkaan.

VIPpiä kuljettava valitsee kolme jalkaväki tai transport -yksikköä ja merkitsee paperille, missä näistä kolmesta yksiköstä VIP on.

Vastustajalle ilmoitetaan nuo kolme mahdollista yksikköä ja vasta kun vastustaja saa oman yksikkönsä 12" päähän näistä kolmesta yksiköstä, ilmoitetaan onko VIP yksikkö siellä. Ainoastaan jalkaväki voi varmistaa VIPin kuoleman, joten jos joku näistä yksiköistä tuhoutuu ennen VIPin paljastumista, jätetään paikalle merkki ja pisteitä mahdollisesta taposta saa vasta kun se on varmistettu laittamalla vähintään 12" päähän jalkaväkeä.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: To 09.01.2014 03:12
Kirjoittaja shiwan
Vaikuttaa asialliselta.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: To 09.01.2014 12:36
Kirjoittaja Wishmaster
Cheers! Näistä voisi saada kivaa piristystä peruspeleihin.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: To 09.01.2014 16:45
Kirjoittaja Hammerheart
jamovoima kirjoitti:Koska sääntökirjan perusskenut ei ole kovin kaksisisa ja sitäkin puhkipelatumpia ja aina ennen peliä arvotaan ja mietitään skenua, niin ajattelin listata hyviä perusskenuja, joita on matkan varrella tarttuneut mukaan ja kehitelty. Listaankin tähän läjän primääri- ja sekundääritehtäviä, sekä muutamia muita ideoita.
Milloinkas järkkäsitkään turnausta seuraavan kerran? Hienoa settiä kyllä!

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: To 09.01.2014 21:51
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Voisin käyttää jatkossa joitakin näitä omissa turnauksissa.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 02:16
Kirjoittaja JarkAira
Puhtaan King of the Hillin voisi lisätä tuonne ihan omaksikin, eli:

Hammer and Anvil depotus, keskelle kenttää kukkula, jonka halkaisija on 24" (tai muu pelin kokoon sopiva määrä).

Pelin lopussa katsotaan, kummalla on enemmän joukkoja kukkulalla ja jokaista vastustajan yksikkömäärän ylittävää yksikköä kohti kolme pistettä.

Tätä voi muokata oman maun mukaan siten, että lasketaaan vain troopit tai non-vehiclet.

Vaihtoehtoisesti voidaan pelata killpointeista, jolloin pisteitä saa ainoastaan silloin, kun tappo on tapahtunut kukkulalla, eli lähistelyssä riittää jos osa läjästä on kukkulalla ja ammunnassa ampuvasta yksiköstä täytyy pääosa olla kukkulalla, jotta saisi kill pointin.

Take and protect kuulostaa aika samalta kuin skenaario, jota peluutin syksyllä kampanjassa ja mukana on noita twistejäkin:
Kohti tulimyrskyä

Joukkonne ovat aloittaneet tiedustelun Culumnathin asuinalueella. Planeetalla riehunut radiomyrsky esti laajakaistaisen viestinnän ja luotauksen, joten joukot ovat joutuneet tulemaan alueelle lähes sokkona ja ensimmäisenä tavoitteena on löytää hyvä pystytyspaikka radiolähettimelle, jotta kapeakaistainen salattu yhteys saadaan luotua planeetan pinnan ja kiertoradalla olevien alusten välille.

Keskellä taistelukenttää näyttäisi olevan rakennus, jonka katolla on hyvä sijainti satelliittilinkille korkeuden ja sähkönsaannin kannalta, mutta myös kaksi muuta taistelukentän rakennusta kelpaisivat välttävästi.

Skenaario pelataan seuraavasti:

Pelaajan Deployment Zone on 24" omasta päädystä (lyhyt pöydänreuna) kohti vastustajan päätyä.

Kentällä tulee olla pariton määrä (mielellään kolme) mahdollisimman ehjiä rakennuksia. Asettakaa rakennukset vuorotellen haluamiinne paikkoihin vähintään 12" päästä pelaajien päädyistä ja vähintään 8" päähän toisista rakennuksista. Viimeisimpänä laitettava rakennus tulee asettaa mahdollisimman lähelle kentän keskipistettä.

Rakennukset toimivat objektiiveina sekä rakennuksina sääntökirjan Buildings kohdan mukaisesti (AV12). Jos rakennus tuhoutuu, toimii se silti objektiivina ja tilalle laitetaan kraateri tai raunio.

Rakennusten asettamisen jälkeen ratkaistaan Deployment Zone ja aloittaminen normaalisti noppaa heittämällä. Ostetut rakennukset, eli esm. Aegis Line laitetaan tässä vaiheessa ja Deplon lopuksi Seize the Initiative tavallisesti.

Vuorojen kaksi, kolme ja neljä alkaessa pyydetään Fantsun työntekijältä (Figuvaraushyllystä) kyseiseen vuoroon liittyvä tapahtumakortti, katsotaan kortin sisältö ja toimitaan sen mukaisesti.

Voitto ratkeaa pisteillä seuraavasti:
Rakennuksina toimivien Objektiivien hallussapito, 3 pistettä per objektiivi, jos rakennus on pystyssä, rauniosta 2 pistettä.

Kentän keskimmäisestä rakennuksesta saa sen hallussapitäjä edellämainitun lisäksi kolme pistettä lisää (yhteensä 6) jos se on pystyssä, raunioituneesta yhden lisäpisteen (yhteensä 3)

Rakennusta pidetään hallussa, jos sen katolla, sisällä tai pääasiassa kolmen tuuman päässä etupuolella (vastustajan Deployment Zonen puolella) on Scoring yksikkö, eikä kolmen tuuman päässä ole vastustajan yksiköitä (pl. Lenturit ja Flying Monstrous Creaturet).

Kentälle ei voi tulla lisää objektiiveja minkään lisäsäännön myötä.

Jos yhtään objektiivia ei ole hallussa pelin loputtua, ratkaistaan taistelun lopputulos killpointeilla. Yhdestä yksiköstä saa yhden killpointin, ylipäälliköstä ja veteraaniyksiköstä lisäksi yhden killpointin.
VIP Protect/Assail on myös ihan mielenkiintoista vaihtelua:

Toisella osapuolella on VIP henkilö, jota täytyy suojella tai kuljettaa ennaltamäärättyyn paikkaan.

VIPpiä kuljettava valitsee kolme jalkaväki tai transport -yksikköä ja merkitsee paperille, missä näistä kolmesta yksiköstä VIP on.

Vastustajalle ilmoitetaan nuo kolme mahdollista yksikköä ja vasta kun vastustaja saa oman yksikkönsä 12" päähän näistä kolmesta yksiköstä, ilmoitetaan onko VIP yksikkö siellä. Ainoastaan jalkaväki voi varmistaa VIPin kuoleman, joten jos joku näistä yksiköistä tuhoutuu ennen VIPin paljastumista, jätetään paikalle merkki ja pisteitä mahdollisesta taposta saa vasta kun se on varmistettu laittamalla vähintään 12" päähän jalkaväkeä.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 11:34
Kirjoittaja jamovoima
Hyvää settiä nämäkin, lisään ne tuohon ensimmäisen viestin perään.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 11:41
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
jamovoima kirjoitti:Hyvää settiä nämäkin, lisään ne tuohon ensimmäisen viestin perään.
Löytyy kaikki yhestä kohdasta =)

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 18:31
Kirjoittaja JarkAira
Objektiivipeleistä saa tosiaan kiinnostavampia kun käyttää jotain muuta kuin objektiivicountteria merkkaamaan sitä ja erityisesti silloin, kun yhdessä tai useammassa objektiivista on jotain hyötyä pelaajille.

Lisäksi puolueettoman henkilön asettama maasto ja objektiivit tuovat eri meininkiä peliin, kun ei pysty suunnittelemaan kaikkea etukäteen.

Usein pelaajien itsensä laittamissa objektiiveissa ei ole minkäänlaista immersiota, sillä ne asetellaan siten, että ne on itse helppo pitää ja vastustajan taas vaikea saada, jolloin ne eivät ole millään tapaa loogisesti aseteltuina sodankäynnin kannalta.

Kolmella obiskalla saa jo helposti järkevän pelin aikaiseksi, jolloin pelaajien depoalueella on molemmissa yksi objektiivi, esimerkiksi vallihauta tai muuri, jossa on ammusloota (re-rollii ykköset to-hitissä) tai vaikka ensiapuloota (6+ FNP) ja keskellä sitten joku isompi rakennus/linnoitus, jossa on vaikka jonkinsortin tykki.

Muo toimivat turnausympäristössäkin hyvin, kunhan huomio, etteivät edut suosi liikaa yksittäistä armeijaa / buildia.

Myös sellaiset skenaariot, joissa toinen osapuoli on hyökkäävä ja toinen puolustava, toimivat turnauksissa, kunhan jokainen pelaaja pääsee pelaamaan yhden pelin sekä hyökkääjänä, että puolustajana. Muutenkin kannattaa välillä kokeilla kehittää skenaarioita, joissa molemmilla osapuolilla on kokonaan tai osittain eriävät tavoitteet.

Enitenhän näistä saa irti, jos jossain muussa kuin turnausympäristössä pelaa.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 19:00
Kirjoittaja jamovoima
Pitäisi kyllä kehitellä enemmänkin juuri tuollaisia skenaarioita, joisa molemmilla on eri tavoitteet. Olen pelannut (liian) vähän Tomorrow's waria, jossa kirjan esimerkkiskenaariot on juuri tuollaisia. Parasta erilaisissaskenaarioissa on myös se, että eri tehtäviin sopii erilaiset yksiköt, jolloin saa enemmän iloa irti niistä joukoista joista ei välttämättä tulisi pelattua niissä perus all comers turnauslistassa.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 19:45
Kirjoittaja JarkAira
Kampanjamuotoisiin turnauksiin noilla saa eloa ja juurikin tuota listojen vaihtuvuutta, kun aina ei voi voittaa istumalla itseään lähimmillä objektiiveilla ja törkkäämällä tavalla x yksikkö kiistämään vastustajan objektiivia vikalla vuorolla.

Lähistelystäkin saa ihan kannattavaa siinä vaiheessa, jos objektiivi on iso promethium-säiliö, josta vuotaa ulos höyryjä, jotka syttyvät ammuttaessa ja aiheuttavat ampujan ympärillä pikku blastin S5 AP4:llä :)

Depoalueilla kikkailemalla saa myös vaihtelua, esm. toisen pelaajan depoalue on halkaisijaltaan 24" kokoinen ympyrä ja toinen saa aloittaa X" päästä ympyrästä maaston koosta riippuen.

Tuohon Breakthrough skenaarioon taas sopisi hyvin depotus siten, että kentän ylitse yrittämistä pääsevä aloittaa lyhyestä päädystä ja edtävä pelaaja taas aloittaa keskeltä sopivan pituiselta kaistaleelta.

Näihin sitten lisää vaihtelua erilaisilla lisäjipoilla, kuten sään tai jonkun muun tekijän takia pieleen menneellä kiertoradalta laskeutumisella, jolloin puolet yksiköistä joutuvat aloittamaan reserveistä ja jokainen reserveistä tuleva yksikkö tulee sattumanvaraisesti jostakin kentän päädystä.

Näissä tulee hyvin esille eri armeijoiden luonteet ja joutuu käyttämään enemmän taktiikkaa itse pelissä, eikä listan kasaaminen enää olekaan se tärkein asia.

Itse olen pitänyt noita sääntiksen skenaarioita lähinnä esimerkkeinä, joista voi sitten lähteä kehittelemään omia skenaarioita ja välillä kyllä ihmetyttää, miksi jokainen turnaus pitää käydä sääntiksen skenaarioilla. Onneksi välillä tulee esille suunnannäyttäjiä, jotka viitsivät ja uskaltavat kokeilla jotain uutta kilpailullisissakin turnauksissa.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: La 11.01.2014 19:50
Kirjoittaja jamovoima
Juu, samoilla linjoilla ollaan selvästi. Vanhoja sääntökirjojakin kannattaa silloin tällöin kaivella esiin. Kolmos ja nelosedikan kirjoista löytyy paljon mielenkiintoisia skenuja (tosin ei välttämättä aina kovin tasapainoisia molemmille). Sabotage on aina ollut oma suosikki skenaarioni.

Kutosedikan sääntökirjan loppusivuiltaki. Löytyy kaikkea jännää, esim. Battlefield traitit tuo ihan hauskoja uusia elementtejä.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: Su 12.01.2014 09:58
Kirjoittaja JarkAira
Pistätkö jamovoima pahaksesi jos tätä laajentaisi myös kampanja-aihioilla ja yleisillä ideoilla kampanjoiden järjestämiseksi? Voisin kaivella aikaisempien kampanjoiden sääntölärpäkkeet ja laittaa niiden tekstisisällön tänne.

Re: Skenaarioaihioita

Lähetetty: Su 12.01.2014 13:06
Kirjoittaja Wishmaster
JarkAira kirjoitti:Pistätkö jamovoima pahaksesi jos tätä laajentaisi myös kampanja-aihioilla ja yleisillä ideoilla kampanjoiden järjestämiseksi? Voisin kaivella aikaisempien kampanjoiden sääntölärpäkkeet ja laittaa niiden tekstisisällön tänne.
Kenties oma ketju näille? Mutta kiva olisi päästä lukemaan!