Sivu 1/4
Re: Empun satunnaiset päivitykset. (30.1. Alliances armeija)
Lähetetty: Ke 26.03.2014 18:31
Kirjoittaja emniemi
Heips,
Olen nyt vajaan vuoden verran ollut aktiivisemmin mukana figuilun parissa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Eniten on tullut käytyä pelailemassa Poromagiassa järjestetyissä Fight Club tilaisuuksissa, mistä jotkut saattavat mut ja mun nappulat tunnistaakin. Muutaman turnauksenkin ehdin viime vuonna käydä pelailemassa vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimmän turnauksen jälkeen iski inspis vaihtaa sen hetkinen Tau Empire lössi kokonaan Farsighting väreihin ja olen siitä lähtien pikkuhiljaa poistellut maaleja vanhoista ja maalaillut lisää punaista. Tarkotus olis tässä ruveta tännekkin postailemaan keskeneräistä ja valmista figua sitä mukaa kun on jotain lisättävää.
Nyt työn alla on lisätä pieni porukka Eldareita(3 mopoa ja Eldrad) listaan mukaan tulevaa Triad turnausta varten puolentoista kuukauden päästä. Vähän aikaa mietittyä tulin siihen lopputulokseen, että haluan kuitenkin pitää armeijan mahdollisimman yhtenäisen näköisenä ja päädyin ideaan, että konvertoisin Krootteja ajamaan jet bikejä ja tekisin jonkin sortin shaper/shamaani yhdistelmän korvaamaan Eldradin.
Sinänsä mielenkiintoista, että en ole koskaan ennen ollut missään tekemisissä green stuffin kanssa. Onnenkantamoisesti sattui tälle päivälle vapaapäivä niin pääsi sitten pakertamaan oikein urakalla.
Aseena läjä youtube videoita ja silkkaa jääräpäisyyttä sain kuin sainkin väsättyä ensimmäisen Kroot mopoilijan valmiiksi. Tulihan siitä aika mutantin näköinen loppupeleissä, mutta silti olen ihan tyytyväinen ensimmäiseen yritykseen green stuffailla mitään.
http://imgur.com/pL2B7ho
http://imgur.com/SJ6ghSP
Pistin kuvat vielä vain linkkeinä, ei meinanut oikein näkyä kunnolla muuten. Kuvaamista pitää vielä kanssa harjoitella enemmän :)
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Pe 28.03.2014 20:36
Kirjoittaja emniemi
Tässä yhteiskuva kolmesta, beissit kahdelle ja pikkaisen yksityiskohtia vielä lisää niin on nuokin sitten valmiina. Seuraavaksi luvassa Kindred Seer (Ainakin näin alkupeleissä tulee olemaan count as Eldrad) mille mulla on jo muutama idea toteutettavaksi. Katsotaan sitten riittääkö rahkeet.
Luultavammin saan kuitenkin senkin ensiviikon Fight Clubiin valmiiksi niin pääsee sitten testailemaan O'Vesaa Eldradilla höystettynä.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Ma 31.03.2014 20:44
Kirjoittaja emniemi
Kroottinäkijä jäi kyllä hyvin kauas siitä mitä hain, luultavasti aika riittää siihen, että kun saan loput mitä tarvitsen maaleihin tuota 3.5 olevaa Triad turnausta varten niin yritän rakentaa kokonaan uuden ja uljaamman sinne.
Sivupäivityksenä sain beissejä vaille valmiiksi O'Vesan dronet.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 06.04.2014 17:12
Kirjoittaja emniemi
Vähän tahti hidastunut, mutta sain tänään valmiiksi toisen Skyrayn. Nyt enää kaksi kroottia ja on koko armeija valmiina Triad-turnausta varten.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 06.04.2014 18:16
Kirjoittaja Routasydän
Ihan siisti värimaailma ja nuo Kroottimopoilijat on oikein hauskoja tapauksia :D
Lisää kuvia vaan koko armeijasta tulemaan!
-Routa
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 13.04.2014 11:22
Kirjoittaja emniemi
Yritän saada vähän enemmän kuvia tänään koko armeijasta kun käyn pelaamassa. Maalasin muutaman missile dronen valmiiksi ja päätin, lähinnä Frenzyn kommenttien pohjalta, kokeilla laittaa weatheringiä kehiin myös. Tämmönen tuli ensiyrittämällä:
En oo ihan varma onko tuo tumman ruskea se oikea väri millä tehdä tuota, mutta kyllä siitä nyt kauempaa katsottaessa näyttäis siltä, että se on taistelussa käynyt.
Kommenttia, ehdotuksia?
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 13.04.2014 16:24
Kirjoittaja emniemi
Ja tässä vähän samanlaista käsittelyä saaneet kriisiryhmä ja Farsight

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 13.04.2014 18:07
Kirjoittaja Dr. Icchan
Kokeiles maalata pienet täplät metallia niihen ruostetäplien sisään.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 13.04.2014 18:16
Kirjoittaja emniemi
Noiden vaalean harmaiden oli tarkoitus olla sitä materiaalia, mistä ne suitit on tehty. Se kyllä jäi vähän hölmön näköiseksi, mutta sain mielestäni pelastettua tilanteen ihan hyvin. Tein siitä metallinsävyistä ja lisäsin ihmeaineeksikin kutsuttua mustaa washia ja sain heti paljon paremman näköistä jälkeä. Idea on siis, että punaisen/harmaan alla on ruskea 'pohjamaali' ja tuo vaaleanharmaametalli on se itse panssasrin värin. Ajattelin, että en rupee yrittää mitään ruosteen tapaista väsäämään kun itselläni on ainakin semmonen käsitys, että tuo Taun teknologia ja materiaali on sen verta edistynyttä, että se ei ruostu.
Mutta tässä uutta kuvaa Farsightista.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Ma 14.04.2014 19:02
Kirjoittaja emniemi
Jesh, alkaa olla koko poppoolla nyt taistelun merkkejä pinnassa, tässä vielä viimeisimmät
Broadside:
Riptide:

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Pe 18.04.2014 16:26
Kirjoittaja emniemi
Tässä vähän WIP-kuvaa viimeisimmästä Broadsidestä. Vähän yksityiskohtia vielä, highlighteja ja weathering ni tuokin valmistuu. Eiköhän tuo tiistain fight clubiin viimeistään valmistu. Seuraavaks onkin vanhoista maaleista poistumassa se uudempi finecast komentaja.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: La 19.04.2014 21:05
Kirjoittaja emniemi
Ei tullut tänään pahemmin maalailtua, mutta jotain tuli tehtyä kuitenkin.
Vaimo on pidemmän aikaa vihjaillut, että tuolle harrastepöydän siivolle pitäis tehdä jotain. Käytiin sitten tekemässä nopea ekskursio Clasulle ja sieltä tarttui työkaluille tarkoitettu säilytyslaatikkoa. Muutama tunti siinä meni, kun napsi kaikki palaset irsti sprueista mutta lopputulos oli kyllä hyvä.
Tässä kun on tullut käytyä nyt päälle vuoden verran pelailemassa Poromagiassa ja muualla olen tuntenut itseni aina toisen asteen kansalaiseksi, kun en omista päheetä noppapussia. Tälle asiallle piti saada muutos ja sainkin värvättyä paremman puoliskon hoitamaan ompelut yms. itse keskittyen enemmän selän takana seisoskeluun ja tarkkailuun. Nyt sitten kehtaa lähteä ensi kerralla pelailemaan.
Kyllä mä myös jotain figujenkin kanssa tein. Aloittelin uuden komentajan rakentelua, maalit sain pois ja ukon beissille. Kiitos luoja lämpimistä keleistä, pääsee vihdoinkin sprayaamaan pohjamaalit!

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 20.04.2014 11:48
Kirjoittaja emniemi
Sain vielä tässä ennen perhetoimintoja aamulla väsättyä tuon Broadside Shas'vren valmiiksi! Seuraavaksi yksi SMS tankille, laatikoiden siivouksen yhteydessä löytyi se yksi, minkä luulin jo hukanneeni :)

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 20.04.2014 16:36
Kirjoittaja Routasydän
Riptide on oikein erityisen hieno :)
Iteki kaipais jotain tollasta vetolaatikostoa, ehkä.. Tosin sit en kyl tiiä mille porukalle tollasen tekis, mullan kun on joku 8 eri armeijaa työn alla enempi vähempi. Ite ostellu sellasia suht matalia pienehköjä muovilaatikoita ja sit on pari tollasta lokeroitua ruuvilaatikkoa tai millä lie nimellä nuo kulkeekaan. Hyvin on neki toiminu mut tollanen kunnon nimikoitu setti olis siisti.
Tuon vimosen postis Broadside näyttää toki hyvältä, mut noita linssejä vois päästä ehkä hieman viilata, oikeanpuoleisessa asekädessä näyttää sit taas aika täydelliseltä omaan silmään nuo 'heijastukset' miksi niitä sit sanoiskaan. Pädi ei kuvan oikeaa laitaa suostu mäyttämäänkään :D
-Routa
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 20.04.2014 18:23
Kirjoittaja emniemi
Tuo linssin alareuna vai ne pisteet siin ylhäällä? Ehkä vähän turhan suureksi jäänyt tuo kirkkain väri todellakin. Pitää yrittää muistaa palata kuhan muilta kiireiltä kerkiää. Kyllä noissa tuppaa aina muutenkin ajan mittaa huomaamaan erinnäkösiä virheit, mutta oon ainakin vielä onnistunut pitämään katseen tiukasti etiäppäin. Ensin kaikki valmiiksi, sit sen jälkeen voi palata korjailemaan.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Su 20.04.2014 22:42
Kirjoittaja Routasydän
Joo toi pään vaalein vihreä :) ei sillä et huonolta näyttäis mut aseessa tosiaan selkeesti hifistellympi.
-Routa
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Ke 23.04.2014 19:55
Kirjoittaja emniemi
Tässä kuvaa melkein valmiista komentajasta. Viimeset 5 peliä on kyllä Farsight ollut niin väsynyt, että ehkä on aika vaihtaa vähän uudempaa verta kehiin kokeilemaan onneaan. Missile podit vaatii vielä vähän työtä ja target lock on vielä maaleitta, mutta muuten alkaa olla valmista.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: Pe 25.04.2014 19:52
Kirjoittaja emniemi
Kolmas Riptide pääsi hyvin vauhtiin tänään vapaapäivän voimin. Jos saan huomenna jostain kaivettua muutaman tunnin vielä, niin saan tuon varmaan valmiiksi silloin. Pyssy, alusta ja tilpehööri puuttuu vielä.
Sitten on jäljellä enää 6 dronea, muutama missile podi. Eiköhän nämä valmistu Triadiin mennessä :)

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: La 26.04.2014 17:01
Kirjoittaja emniemi
Ja valmista pukkaa. Huomenna ehtii varmaan valmistaa sen toisen bursterin jo valmiille Riptidelle ja sit ei jääkkään ensi viikolle kuin 6 marker dronea. Hauskana sivuhuomiona on jännä nähdä, kuinka alkaa itse kehittyä nopeuden saralla tässä, kun on tullut vähän intensiivisemmin maalailtua. Ensimmäinen Riptide, mitä koskaan maalasin kesti varmaan lähemmäs kuukauden. Tämä valmistui kolmessa päivässä.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Lähetetty: La 26.04.2014 21:41
Kirjoittaja Kharon
Tulipa tämäkin blogi luettua läpi, hyvännäköistä settiä. Pienet kulumat ja taisteluvahinko tekee paljon hyvää yleisilmeelle. Napppaa ihmeessä armeijakuva kun on projekti sopivassa vaiheessa.