Sivu 1/2

[FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 19:03
Kirjoittaja Rune
Hellou ja hallou!

Toukokuu on tuloillaan ja Vappu yllättää kaikki jälleen. Mihinkä meni se talvi, ja sitten se kevät, ja mihin tulee katoamaan kesä? Näin flunssaisen mietteitä aurinkoisena päivänä sisällä möllättäessä.

Warhammeriin, ehkäpä! Kiitos Eskun, on Joensuussa lähtenyt ihan uudet kipinät taas käyntiin! Ostiumin poikien kesken ollaan puhuttu syksyn isoista turnauksista ja uudesta liigasta heti syyskuun iskiessä hampaansa kesän päätökseen. Ei ole parempaa aikaa nörtteillä kuin syksy.

Uusiakin tyyppejä on näkynyt; tai siis Juhaan en ollut törmännyt aiemmin edes 40k:n merkeissä (kappas mistähän johtuisi?) ja arvon henkilöt Rueve ja Traurente ovat pistämässä armeijoitaan vasta alkuun. Salsa-Aleksilla on Empirearmeija ollut tekeillä jo liian pitkään ilman maalin tippaakaan, ja väärin ei olisi huudella nuorempia Fantsulandian asiakkaitakin meisinkeihin.

Mitä siis puuhattaisiin kesällä? Miun ainakin pitäisi maalata, ja varmaan muidenkin. Syksyn liigat voisi saada käyntiin jo puoliksi maalatulla armeijalla jonka saisi sitten kokonaan maaleihin marraskuun Ostiumiin. Tiukka Joensuu-edustus olisi hyvinkin tervetullut.

Ideoita? Miniliigaa, kollektiivisia maalauspäiviä, moninpelejä, tales-of-wtf-playersia? Jokin pienemmän porukan puumuotoinen kampanja? Todella pienen skaalan karttakampanja? 500-pisteen peleistä 1750 tai 2000 pisteeseen 250 pisteen välein? Ihan vaan one-offeja?

Ysiedikka kun on tulossa niin sellainen armeijanrakennus/maalauspainotteinen lähestyminen voisi olla fiksumpi kuin turnajaistreeni. Olettaen siis että se ysiedikka todellakin tulee kesällä. Mitä se sitten tuokaan mukanaan.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 19:13
Kirjoittaja Salsa
Rune kirjoitti:
Salsa-Aleksilla on Empirearmeija ollut tekeillä jo liian pitkään ilman maalin tippaakaan, ja väärin ei olisi huudella nuorempia Fantsulandian asiakkaitakin meisinkeihin.

Mitä siis puuhattaisiin kesällä? Miun ainakin pitäisi maalata, ja varmaan muidenkin. Syksyn liigat voisi saada käyntiin jo puoliksi maalatulla armeijalla jonka saisi sitten kokonaan maaleihin marraskuun Ostiumiin. Tiukka Joensuu-edustus olisi hyvinkin tervetullut.

kollektiivisia maalauspäiviä,
Voisi kelvata, kun kerran itselläni on aina hankala saada itsestäni kiinni ja maalata. :P

Mutta figut täyteen 3000 pisteeseen on! Niin... tosiaan jos saisi saatettua Ostermarkin väreihin vielä joskus.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 19:37
Kirjoittaja Lorindel
Aivan, meiningin on jatkuttava! Syksyksi puuhataan varmasti uutta liigaa ja tuossa suunniteltiin sellaista muotoa, jossa yksi kierros liigan puolivälissä olisi hieman muita pidempi, koska sen keskelle sijoittuu Ostiumin turnaus. Turnauksen pelaamisesta saisi mahdollisesti liigaan jonkun pienen bonuksen (taikaesineen, palkkasotureita, lisäpisteitä, etuja skenaarioihin, tai jotankin vastaavaa). Miltäs kuulostaisi?

Itse olen kesällä vaihtelevasti paikkakunnalla, töiden takia joudun viettämään aikaa myös muualla, mutta lomaviikot tulen varmasti viettämään Joensuussa ja pelaaminen taatusti maistuu silloinkin. Hyvältä idealta tuntuu jotenkin valmistautua myös siihen yhdeksännen edikan saapumiseen, kesällä se kuitenkin pamahtaa pöytään. Ja heti edikan vaihtumisen jälkeen seuraa sitten aikamoinen pelitestaus syksyn turnausta silmällä pitäen, voitaisiin Ostiumin puolesta järjestää vaikka tilat, pöydät ja maastot viikonlopuksi johonkin päin Joensuuta ja testailla sitten isolla porukalla uutta edikkaa tulevaa turnausta varten, paljon pelejä, ruokaa ja erilaisia armeijoita ja vastustajia parin päivän aikana ei kuulosta ainakaan omaan korvaan ollenkaan pahalta!

Suunnitteilla on myös kuvailla pieni teaseri Ostiumin tulevaa turnausta varten, juuri sain käsikirjoituksenkin viimeisteltyä! Kaikenlaista on siis luvassa! Toivottavasti kesä tuo tullessaan yhä lisää ja lisää pelejä, uusia naamoja harrastuksen pariin ja kaikenlaista puuhaa figujen parissa. Ja kuten Peetu kirjoittelikin, marraskuussa olisi hienoa nähdä vahva edustus kotipaikkakunnalta Ostiumin turnauksessa!

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 19:46
Kirjoittaja Rune
Lorindel kirjoitti: Itse olen kesällä vaihtelevasti paikkakunnalla, töiden takia joudun viettämään aikaa myös muualla, mutta lomaviikot tulen varmasti viettämään Joensuussa ja pelaaminen taatusti maistuu silloinkin. Hyvältä idealta tuntuu jotenkin valmistautua myös siihen yhdeksännen edikan saapumiseen, kesällä se kuitenkin pamahtaa pöytään. Ja heti edikan vaihtumisen jälkeen seuraa sitten aikamoinen pelitestaus syksyn turnausta silmällä pitäen, voitaisiin Ostiumin puolesta järjestää vaikka tilat, pöydät ja maastot viikonlopuksi johonkin päin Joensuuta ja testailla sitten isolla porukalla uutta edikkaa tulevaa turnausta varten, paljon pelejä, ruokaa ja erilaisia armeijoita ja vastustajia parin päivän aikana ei kuulosta ainakaan omaan korvaan ollenkaan pahalta!
Itelläkin tulee ehkä olemaan vähän kiirusta, mutta varmaan suhteessa vähemmän kuin mitä aiemmin. Ainakin näin toivon tässä vaiheessa. Tietty kaiken saa aina buukattua täyteen kun oikein yrittää...

Viikonloppupelailut ja harrastelijaistamiset ainakin olis tosi hauskat. Joko loppukesästä tai alkusyksystä. Mutta se sitten aikanaan. Ihmisten halutessa tietty aiemminkin. :D

Mie kun olin jo siutakin miettinyt mahdollisessa eskalaatiossa kesällä... :D Mure olis saanut aikataulun maalailla siun tontut kuosiin! Jokin peli ~2 viikossa, 1000->1200->1400->1600 ja siinähän se kesä menikin. Ja random mätsejä silloin tällöin.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 20:53
Kirjoittaja Varapalmus
Storm of Magicia ja Triumph & Treacheryä sun muuta joukkopelailua olisi hauska vetää, isomman porukan pelejä ei ole koskaan liikaa.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 21:13
Kirjoittaja Lorindel
Rune kirjoitti:Mie kun olin jo siutakin miettinyt mahdollisessa eskalaatiossa kesällä... :D Mure olis saanut aikataulun maalailla siun tontut kuosiin! Jokin peli ~2 viikossa, 1000->1200->1400->1600 ja siinähän se kesä menikin. Ja random mätsejä silloin tällöin.
Hitto kun hovimaalari taitaa pitää sapattivapaata kesän, mutta jos kunnolla voitelis, niin eihän sitä koskaan tiedä vaikka muutama maalattu haltiarykmenttikin löytäisi tiensä pelipöydälle!

Ja noita yli kahden pelaajan pelejä olen oikein kiinnostunut myös pelaamaan, se edellinen Rankakylässä väännetty joukkoselkäänpuukotus kun jäi ikävästi väliin!

Pääasia varmaankin on se, että pidetään yhdessä huolta skenestä, vaikka jatkuvasti ei asioita tapahtuisikaan. Joensuussa kun on harvinaisen aktiivinen peliporukka jälleen olemassa, sitä kannattaa vaalia!

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 26.04.2014 23:54
Kirjoittaja Gilaelin
Nyt kun uusi welffikirja on tuloillaan, niin fiilis pelata Fabaakin on taas ottanut tuulta alleen. Kaikki kinkerit kelpaavat itselleni mutta ehket joku perinteisen liigan tapainen (ilman suurempia komppeja ja hämmentäviä skenaanrioita kiitos) voisi olla jepa. Tämä meneillään oleva kamppis on ollut miellyttävä kokemus sekä komppien, skenaarioiden, että pelaajien puolesta ja näyttänyt kivasti että ihmiset eivät pelaa täysin sikamaisilla jutuilla, vaikka kompitus olisikin kevyempi. Liiga myös antaisi kivasti mahdollisuuden testailla uusia metsähaltioita perinpohjaisemmin. Mutta toki mikä vain kinkeri kelpaa. Tale of gamers voisi myös olla jepa, varsinkin jos messissä on uusia pelaajia.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ma 28.04.2014 01:15
Kirjoittaja Sör-Skaven
Greetings from Scotland!

Heissan, ajattelin itekkin antaa itsestäni elonmerkkejä näin pienen hiljaiselon jälkeen.
Ite oon palailemassa 19.5. takas Suomeen. Noin 4 kuukauden faba-paaston jälkeen tämän Vampyyri kreivin verenhimo on kiihtynyt.
Olis mageeta pelailla taas vähän isompaa pelia isommalla porukalla! Vaikkapa Tag pelejä, tai kiva keskikokoinen megamatsi. Samalla tulis nähtyy pitkästäaikaa tuttuja kasvoja ja vaihdettua kuulumisia! :)


-Joonas

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ma 28.04.2014 09:22
Kirjoittaja Rune
Sör-Skaven kirjoitti:Greetings from Scotland!

Heissan, ajattelin itekkin antaa itsestäni elonmerkkejä näin pienen hiljaiselon jälkeen.
Ite oon palailemassa 19.5. takas Suomeen. Noin 4 kuukauden faba-paaston jälkeen tämän Vampyyri kreivin verenhimo on kiihtynyt.
Olis mageeta pelailla taas vähän isompaa pelia isommalla porukalla! Vaikkapa Tag pelejä, tai kiva keskikokoinen megamatsi. Samalla tulis nähtyy pitkästäaikaa tuttuja kasvoja ja vaihdettua kuulumisia! :)


-Joonas
Triumph and Treatchery havaittiin kyllä veikeäksi moninpelimuodoksi! Siihen megeen tulet!

T&T:tä voisi kyllä pelata parit matsit jo alkukesästä. :)

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ma 28.04.2014 12:19
Kirjoittaja Trauerente
Hmmm. Tuleva syksy vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja sen voisikin ottaa omalle armeijalle päätavoitteeksi :)

Kesä ja ensi talvi menee Etelä-Savossa töissä, mutta kesälläkin arkipäiville osuvia ykkösvapaita voisi hyvin mielellään käyttää pelireissujen tekemiseen, kuitenkaan tunnin matkaa kauempana ole. Kesäkuun puolella toisaalta on paljon fiksumpi sanomaan yhtään mitään aikataulujen puolesta. Syksyn Ostium... kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta uskaltaa sinne tulla ottamaan turnaustulikasteensa :P

Miusta on hienoa, jos toimintaa on olemassa laaja-alaisesti, kun ainakin itselle tää harrastus on ollut hieno yhdistelmä kaappinörtin vanhoja harrastuksia: pienoismallailua, fantasiaa/scifiä, seurapelaamista, kirjoittelua ja hyviä juttuja ihmisten parissa. AInakin vuoden 'kytkootekemisen puolelta on sellainen fiilis jäänyt, että mitä laajemmin pääsee tekemään eri osa-alueita porukalla, niin sitä enemmän säilyy mielenkiinto siihen.

Tällaisia haja-ajatelmia ja gradulusmuamista.
- Antti

P.S. Siistiä, Cabal Ostiumilla on taas kotisivu :)

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ma 28.04.2014 17:31
Kirjoittaja Sör-Skaven
Rune kirjoitti:
Sör-Skaven kirjoitti:Greetings from Scotland!

Heissan, ajattelin itekkin antaa itsestäni elonmerkkejä näin pienen hiljaiselon jälkeen.
Ite oon palailemassa 19.5. takas Suomeen. Noin 4 kuukauden faba-paaston jälkeen tämän Vampyyri kreivin verenhimo on kiihtynyt.
Olis mageeta pelailla taas vähän isompaa pelia isommalla porukalla! Vaikkapa Tag pelejä, tai kiva keskikokoinen megamatsi. Samalla tulis nähtyy pitkästäaikaa tuttuja kasvoja ja vaihdettua kuulumisia! :)


-Joonas
Triumph and Treatchery havaittiin kyllä veikeäksi moninpelimuodoksi! Siihen megeen tulet!

T&T:tä voisi kyllä pelata parit matsit jo alkukesästä. :)
Sounds good!

Tota T&T:tä olis ihan kiva päästä kokeilemaan vaikka isompana moninpelinä ehdottomasti! :)

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ti 29.04.2014 18:12
Kirjoittaja Lorindel
Trauerente kirjoitti:Syksyn Ostium... kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta uskaltaa sinne tulla ottamaan turnaustulikasteensa :P
Sinne vaan! Kovasti tervetuloa! Olemme oikein otettuja jos valitset ottaa tulikasteen juuri Ostiumin turnauksessa!

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ti 29.04.2014 19:15
Kirjoittaja Pecu
Pariin vuoteen ei oo tullu fabaa pelailtua, mutta nyt kesän aikana oli tarkotus palailla pelin pariin ja tulla syksyllä sit Ostiumiin taas pitkästä aikaa. Joten kaikenlainen pelailu/kampanjat/liigat ym. kiinnostaa.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Ke 30.04.2014 10:27
Kirjoittaja Rune
Pecu kirjoitti:Pariin vuoteen ei oo tullu fabaa pelailtua, mutta nyt kesän aikana oli tarkotus palailla pelin pariin ja tulla syksyllä sit Ostiumiin taas pitkästä aikaa. Joten kaikenlainen pelailu/kampanjat/liigat ym. kiinnostaa.
Oh yeah! \o/

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Pe 09.05.2014 02:38
Kirjoittaja Gilaelin
Onko hei kesärientoihin tulossa jotain konsensusta vai jäikö tää heittelyksi?

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Pe 09.05.2014 07:31
Kirjoittaja Lorindel
Itse toivoisin että testipelipäivät nasautettaisiin sinne heinäkuun alkupuolelle, silloin minullakin olisi joku mahdollisuus päästä mukaan karkeloihin. Täytyy tietysti odottaa se uusi edikka ulos ensin. Kesäkuun alussa on myös lomaa, silloin olisi mukava puuhata jotakin! Ehdotuksia pöytään, minkälaista settiä ruvetaan valmistelemaan? Vai mennäänkö ihan fiilispohjalta?

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Pe 09.05.2014 08:53
Kirjoittaja Rune
Uskon että mennään fiilispohjalta ellei jollekulle tule mieletöntä tarvetta päästä rakentamaan jotain meininkiä isommalle yleisölle. Muutoin varmaan sovitaan erikseen maalauspäiviä ja random pelejä. Kunhan ysiedikasta tulee jotain tarkempaa tietoa niin tahtoisin pitää ysiedikkajaiset jonain viikonloppuna isommalla porukalla esim. Kuntsilla. Kaksi päivää hyvää meininkiä, porukalla olemista ja ysiedikan pelaamista, maalaamista ja mitä keksiikään. Ei olis huono.

Ei nyt ehkä huuteluksi, mutta menee varmaan siihen että sovitaan kesälle mitä sovitaankaan kesän mittaa. :) Toivottavasti porukka vaan tarkastelee sotua tarpeeksi usein huomatakseen ilmoitukset ja pelitoiveet. Uskon kyllä.

Ite meinaan pelailla ja päivitellä varmaan blogiin jotain peliraportteja.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Pe 09.05.2014 19:15
Kirjoittaja Lorindel
Aivan, tuskin nyt heti liigan jälkeen kannattaakaan mitään tiukkoja aikatauluja lähteä rakentamaan. Fiilispohjalta pelejä silloin tällöin kuulostaa mukavalta. Ilmoittelen aina kun olen maisemissa, josko pääsisin itsekin pelailemaan!

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: La 24.05.2014 21:43
Kirjoittaja Rune
Helou!

Nyt kun oon pelannut pari peliä liigan jälkeen niin huomasin että esim. skenaariopaketti on aika jeba. Myös house rulet. Kirjoitinkin niitä vielä vähän uusiksi ja muutaman unohdetun lisäsin, ja tein näppärääkin näppärämmän .pdf:n.

Lisättiin vielä Blood and Glory tuonne skenaarioihin. Nyt pelin alussa voi heittää d6 että mitä matsia soditaankaan.

http://speedy.sh/VwFSW/Joensuun-kesapelit-2014.pdf

It's great.

Huikkailkaa jos jotain tuntuu unohtuneen.

Re: [FB] Kesän 2014 meisingit

Lähetetty: Su 25.05.2014 11:40
Kirjoittaja Sutenööri
"Rajoitetaan magiaa sen verran, että taikomiseen saa käyttää maksimissaan 5 (viittä) noppaa per loitsu. Lore of Shadows ja Lore of Death -loitsuja saa taikoa korkeintaan 4 (neljällä) nopalla. Vastustajan loitsuja saa koittaa kumota korkeintaan 6 (kuudella) nopalla."

Shadowia ja deathia oli vähän enempi rajoitettu vielä tuossa kesäpaketissa (Mikä on ihan ok) Tosin shadowista se okkami taitaa olla se ainoa hirmu julma spelli.

-Juha-