Sivu 1/1

Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: Su 28.09.2014 22:11
Kirjoittaja PunkedPunker
Tuossapa tämän kuukauden tuotos. Samalla pirteällä teemalla jatketaan että ei käy syksy liian masentavaksi. Kyllä tuossa muutama työtunti vierähti. :)

Mutta sitten itse maalaukseen. Kädet maalasin erikseen hahmosta ja jälki onkin niissä paljon onnistuneempaa kuin ruhossa. Siivethän tuossa paketissa tuli myös mukana mutta ihan kokemattomuuttani en uskaltanut niitä figuun iskeä. Lähinnä suurien pinta-alojen maalaus jännitti ja en halunnut nidieni HQ:tä käyttää treenaamiseen. Jo pelkän selän panssarien kanssa tuli ongelmia lähinnä maalipinnan ja maalinpaksuuden kanssa niin miten sitä olisi siipien kanssa käynyt(?). Selässä siis huomaa joistakin kohti että maali on paakkuuntunutta. Samoin kävi rintakehän "panssarien". Ne jopa jouduin pesemään ja maalaamaan uudestaan koska jälki oli todella paakkuista ja epätasaista. Noh, pääsin pesun jälkeen tyydyttävään lopputulokseen.

Onnituneimpana pidän Lash whip:a. (lassoa), koska onnistuin mielestäni hyvin värin vaihdoksessa oranssista violetin siniseen.

Basesta piti alun perin tulla tumman ruskea mutta ajattelin harmaan näyttävän paremmalta keltaisen hahmon ohella. Mielestäni onnistuin kohtalaisesti. :)

Laittakaahan kommenttia ja vinkkejäkin saa toki heitellä. Eri asia otanko niistä opikseni. ;)

PunkedPunker


Sitten niistä kuvia:
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: Ti 30.09.2014 13:25
Kirjoittaja ookkeri
Jossen muuta niin ainakin osaan olla ärsyttävä.

Valujäljet!?!?!? Mikäli tahdot palautetta figustasi niin valujäljistä tullaan yleensä huomauttamaan jo aikaisessa vaiheessa. Mikäli kyseessä olisi perusgauntti tjsp, en välttämättä jaksaisi valittaa, mutta nyt kun kyseessä on HQ-nappi, on asia aivan toinen. Miten kehtaat jättää noin paljon noin selvästi näkyviä valujälkiä esille? Nehän suorastaan paistavat kuvista kuin kesäinen, kirkkaimmillaan oleva aurinko konsanaan.

Toinen asia on raot. Osta purkillinen liquid green stuffia tai käytä normi GS:ää tukkiaksesi rakoset, jotka laiskahko liimaus on luonut. Kannattaa suuret kappaleet neppailla useasta kohdasta pienillä liimatilkoilla ja puristaa joka kohdasta tasasesti, niin niitä ilmaantuu paljon vähemmän. Paha alkaa arvostelemaan figuja kun liimaussaumat irvailevat kuin nuoren kersan hymy, kun etuhampaiden välissä on noin kolmen sentin rakonen. Nousee ihan karvat pystyyn ja selkäpiitä karmii.

En ole varma mitä olet selkäkarapaasissa tehnyt, mutta maalipinnan paksuuden vuoksi tulee kaksi varianttia mieleen: 1) kuivaharjaat aivan liian paksulla maalilla (drybrushissakin voi maalia hiukan ohennella) 2) olet tehnyt sen layeroinnilla, mutta et ole ohentanut maalia yhtään.

Anna keltaisille alueille kevyt shade ja pienet lisäkorostukset, niin tulee näyttämään paljon paremmalta. Tee itseasiassa sama vielä joillekin luuosille. Vihreä on sävyjen ja korostusten suhteen ihan hyvä.

Tarkoitus ei ole mollata, annan vain ärsyttävää kritiikkiä :P

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: Ti 30.09.2014 14:00
Kirjoittaja PunkedPunker
Valusaumoja yritin kyllä parhaani mukaan hioa pois. Nähtävästi niitä on vielä jäljelle jäänyt. Rakoset harmittavat itseäni myös. Mutta koska en omista tätä ns. Green stuffia niin en niitä valitettavasti voinut peittää. Hampaitten rako tosiaan häiritsi ja häiritsee vieläkin itseäni.
Maali myös jäi isoissa pinta aloissa kökkäreiksi joka johtunee liiallisesta maalista, mutta ensi kerralla ollaan viisampia. :)

Kiitos kuitenkin palautteesta. Kritiikki ei ole koskaan pahasta vain niitten kautta voi oppia

PunkedPunker

EDIT: Figuilijana olen myös sellainen että tykkään kasata figuja ns. "suoraan boksista". Eli en mitään muokkauksia tai korjauksia yleensä tee. Tämä on tietenkin huono jos osat ovat kieroja ja yhteensopimattomia. Mutta jotenkin tämmöinen toiminta malli on iskostunut mieleen.

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: Ke 01.10.2014 10:48
Kirjoittaja Sykerö
Muutama ehdotus myös itseltäni.

Keltainen on aina aika uhkarohkea väri lähteä työstämään. En oikein tiedä miten vihreä kuitenkaan sopii keltaisen kanssa. Itse ehkä olisin lähtenyt jonkun tummemman värin kanssa. Ehkä jopa mustan. Kelta-musta kombo on kuitenkin sellainen mitä luonnossa näkee hyvinkin paljon. Toinen vaihtoehto voisi olla laittaa oranssit highlightit keltaisen päälle, jolloin figu saisi ruskan väritystä.

Valuista jo ehdittiinkin sanomaan, mutta jos GS:ää ei löydy, voi noita jotain välejä paikata ihan maalillakin, kunhan tarpeeksi monta kertaa sitä siihen tunkee.

Basesta sen verran että kannattaa hiekoittaa koko base, ja laittaa nuo ruohotupsut sitten hiekan päälle. kaikki tasainen pinta loistaa muuten noiden muutaman kivikasan läpi aika pahasti.

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: Ke 01.10.2014 13:51
Kirjoittaja PunkedPunker
Sykerö kirjoitti: Basesta sen verran että kannattaa hiekoittaa koko base, ja laittaa nuo ruohotupsut sitten hiekan päälle. kaikki tasainen pinta loistaa muuten noiden muutaman kivikasan läpi aika pahasti.
Tätä mietin myös itse. Joten todennäköisesti tuo menee seuraavaksi "tee se"- listalle. :)

Kiitos myös muistakin kommenteista ja vinkeistä!


PunkedPunker

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: To 02.10.2014 13:58
Kirjoittaja marke
Värivalinnat ovat minusta oikein onnistuneet ja itse maalauksessa on paljon hyvää. Onko nappi tarkoitettu pelikentälle vai esiteltäväksi? Toki molempiin käyttökohteisiin parannettavaa löytyy, mutta arvaan, että tuo näyttää pelin katseluetäisyydeltä jopa upealta.

Monet puhuvat aina ohuista maaleista, mutta itsessään maalin ohuus ei tee autuaaksi. Eli: homman juju tässä tilanteessa on maalin tekstuurissa, ei varsinaisesti paksuudessa. Yhden maalikerroksen ei tarvitse peittää, mutta sen pitää olla tasainen. Maalia paletille joka ohennetaan. Sitten siveltimeen ja sutaistaan ylimääräinen pois. Sen jälkeen pinnaltaan tasainen kerros ja jos ei peitä, sama juttu toistetaan. Vaikka 10 kertaa, mutta kökköä ei saa tulla. Homma on erittäin yksinkertaista eikä vaadi taitoa sen kummemmin.. ainoastaan malttia. Jos rakojen paikkailu ja ohuilla maaleilla maalaaminen tuntuu työläältä, ajattele näin; käytät figuun vain ekstra päivän, mutta jälki huimasti parempi. Joka tapauksessa joudut katselemaan sitä vuoden päivät, niin yksi lisäpäivä sinne tänne ei tunnu missään. :)

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: To 02.10.2014 15:16
Kirjoittaja PunkedPunker
marke kirjoitti:Onko nappi tarkoitettu pelikentälle vai esiteltäväksi? Toki molempiin käyttökohteisiin parannettavaa löytyy, mutta arvaan, että tuo näyttää pelin katseluetäisyydeltä jopa upealta.

Pelikentälle olisi tarkoitus tuo tunkea. Ja kiitoksia vain vinkeistä ja kommenteista. Tulipa taas muutama uusi vinkki joita täytyy ihan käytännössä sitten uusiin figuihin kokeilla! :)

PunkedPunker

Re: Hive Tyrantti, pirteää väriä pimeään syksyyn

Lähetetty: La 04.10.2014 12:44
Kirjoittaja Routasydän
Ite en tossa niinkään mitää valujälkiä huomaa mut noi kolot osien välillä on paikoitellen ikävät. Hoituvat muoviliimallakin oikein hyvin GSsän puutteessa ( ite liimailen aina kolot umpeen ).
Toi vihreekeltainen väritys on mun mielestä oikein hieno :) ehkä kirkkautta tai syvyyttä ja varjoja kaipaisi.
Vihreisiin carapace levyihin noihin väleihin vois vaikka vihreetä washia harkita.
Mut joo, tyylikäs se on pelipöydälle, ei siitä mihkä pääse mut kuten sanottukin jo, pienellä vaivalla joitain asioita sais vielä hienommaksi :)

-Routa