Sotavasara.net

Tuli törmättyä yhteen keskusteluun 40k – puolella, jonka kommentit ovat mietityttäneet minua jo pidemmän aikaa kaikkien figupelien suhteen:

Squirreli kirjoitti:Itse en aio aktiivisesti perehtyä FW:n yksikkötarjontaan enkä vaatia niitä mukaan turnauksiin. En koe tarvitsevani niitä. Jos kuitenkin FW tulee yleisesti käyttöön, lähden varmaan pay-2-win skabaan mukaan myös noiden osalta ja ostan sieltä ne rikkinäisimmät yksiköt itselle.

Squirreli kirjoitti:Rautalangasta vääntäen: On. Se on minulta pois. Joudun opettelemaan rutkasti enemmän sääntöjä, pelit kestävät todennäköisesti enemmän kun säännöt eivät opettelusta huolimatta ole tuttuja ja joudun lisäksi vielä ostamaan nykyistä kalliimpia figuja pysyäkseni metan ja turnauskärjen perässä. Oman käsitykseni mukaan haitat voittavat hyödyt selkeästi.

Tämä ei ilmiönä ole mitenkään 40k – rajoitteinen, vaan on myös yhteistä Faballe, specialist gameseille, pikkuskirmisheille ja aika pitkälti kaikille figupeleille. Infinitykin minua jossain määrin kiinnosti, kunnes luin siitä vuodenvaihteessa sotuketjuja, jotka painottuivat taas pitkälti siihen mitä kannattaa tai ei kannata pelata. Tästä tulikin mieleeni sitten aika paljon kysymyksiä:

Miksi ne rikkinäisimmät yksiköt on pakko ostaa?
Mikseivät siistinnäköiset yksiköt kelpaa?
Miksi kaikkien yksiköiden säännöt pitää tietää täysin, eikö riitä että vastustaja kertoo ne noin suunnilleen?
Eikö vastapelaajaan voi luottaa tässä asiassa? Miksei? Voisiko itseesi? Miksi?
Täytyykö kaikkeen pystyä varautumaan? Miksi?
Täytyykö metan ja turnauskärjen perässä pysyä? Miksi?
Onko voittaminen jokin itseisarvo? Miksi?
Onko voittamisen pääsyynä jokin figupiiripeniksen kasvattaminen vai jokin muu? Mikä? Miksi?
Tuoko figupiireissä enemmän voittoja omaaminen jonkinlaista asiantuntijuutta, luotettavuutta, tai muuta statusta? Miksi? Entä pitkäaikaisemmalle harrastajalle/maalajalle/dioraamojen tekijälle/sääntöjen lukijalle joka ei käy turneissa, mutta saattaa pelata kotosalla?
Täytyykö kummallakin pelaajalla skenaarion, maaston ja listojen puitteissa olla sama mahdollisuus voittaa? Miksi?
Miksi kaiken figutoiminnan täytyy pyöriä turneiden ympärillä?

Onko voittaminen tärkeämpää kuin hauskanpito? Mitä jos vastapuolella ei ole hauskaa? Miksei vastapuolella olisi hauskaa? Onko tällä asialla väliä?
Vaikuttaako nyky-yhteiskunnan lisääntynyt kiireellisyys ja suorituspaineet myös harrastuksiin siinä määrin, että tästä on vaikea päästää irti?
Onko yksilöllisyyden, kilpailuvietin ja paremmuudentavoittelun voimistunut merkitys muuttanut ihmisten asenteet myös harrastuksiin lapsuusvuosista asti? Miksi? Onko tämänlainen kehitys hyvästä?

Onko tarina tärkeää pelille? Miksi?
Onko armeijan kersanttien nimillä ja persoonallisuuspiirteillä väliä? Pitäisikö niillä olla? Miksi?
Onko figupeleillä enemmän yhteistä shakin kuin roolipelin kanssa? Miksi?
Jos kaksi pelaajaa vastasi eri tavalla edelliseen kysymykseen, pystyvätkö he tulemaan toimeen harrastuksen parissa? Onko heillä hauskaa yhdessä? Miksi?
Haittaako jos vastapelaaja kehittelee eri firmoilta ostamilleen figuille omia sääntöjä? Miksi? Voiko tämän sovittaa mitenkään yhteen turneepelaamisen mentaliteetin kanssa?
Onko nykyfigupelaamisesta täysin hävinnyt tee-se-itse asenne? Mitä asialle voi tehdä?
Voivatko epäyhtenevät odotukset pelin suhteen ja niistä jatkuva väittely/niiden ilmeneminen pelikentällä luoda turhaa stressiä harrastusympäristöön? Onko tämä hyvästä? Pystyykö asiaa jotenkin ratkaisemaan?

Ei sillä että noihin kysymyksiin olisi olemassa oikeaa vastausta, enkä odota että kukaan niihin kaikkiin vastaisi. Tärkeintä on ehkä vähän pohtia omia asenteitaan ja syitä niiden takana. Täytyy itsekin pistää tovi niiden miettimiseen, sillä kilpailullinen pelaaminen vs. ei-kilpailullinen pelaaminen on ollut jo kauan itseni mielessä. Ja pahoittelut jos osa kysymyksistä on hieman johdattelevia, ei tämä mikään gradu ole. :)

Mutta mikä olisi vaihtoehto? Ehkä semmoinen roolipelimäinen narratiivipelailu. Jossa peli itsessään on tärkeä, eikä voittajaa välttämättä ole lainkaan. Tai toisella pelaajalla ei välttämättä ole mahdollisuutta ”voittaa” sellaisena kuin kilpailullinen pelaaminen sen käsittää. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole kovin kaukana perinteisestä figupelaamisesta, sillä ensimmäinen 40k:n skenaario piti sisällään noin 400p puolustusasemissa olevia mariineja vastaan noin 200p avoimella eteneviä örkkejä. Lisäksi kummallakin pelaajilla oli omat objektiivinsa ja piilotetut yksikkönsä, jotka hoidettiin pelinjohtajan avulla. Hyvin lähempänä perinteistä roolipeliä kuin nykyistä figupeliä, siis. Eipä silti, roolipelithän ovat kehittyneet figupeleistä.

Mutta onko tällaiselle pelaamiselle nykyään sijaa? Mitä se vaatisi ja tukevatko nykypelit tällaista? Olisiko pelin pelaaminen ja järjestely muutenkin enemmän roolipeliä lähentelevää kuin mitään perusfigupeliä? Kiinnostaako tällainen yleensä ketään? Vai ovatko ne ihmiset jossain ihan muilla foorumeilla?

Ennen kuin tästä keskustelusta tulee madonreikä:

Makuasioista on kiva kiistellä. Varsinkin ihmisten kanssa, joilla on eri maku. Siinä voi olla itse sitten niin oikeassa ja pönkittää omaa makuaan.

Kannattaa rakentaa aiheesta kysely, jos haluaa vaikka tilastoida, miten tällä foorumilla käyvät ihmiset yleensä kokevat pelaamisen/rakentelun.


Sitten mun mielipiteitäni:

Tärkeintä on pystyä puhumaan asiat puhki. Esim. sanomaan, että on turnauspelaaja ja ei halua mitään löllöjä listoja, tarinointia, kaljaa ja 6 tunnin venynyttä pelailua. Tai että haluaa juuri sitä, eikä halua turnauspelimeininkiä. Tässä mielessä nettikeskusteluissa on kaksi tyypillistä helmasyntiä: 1) Ensimmäisen viestin kirjoittaja/kysyjä ei kerro kyllin selkeästi, mitkä hänen lähtökohtansa ovat, 2) Vastaajat eivät lue viestejä, vaan vaahtovat jotain omaansa varsinaisesti välittämättä siitä, vastataanko heille vai ei.

Tässä harrastuksessa on tilaa kaikelle, eikä mitään pahaa mieltä syntyisi, jos ihmiset ymmärtäisivät toisiaan ja ajattelisivat toisiaan. Netissä eripuraisuus on helpompaa, koska kasvokkain tajuaa paljon helpommin pienemmistäkin vihjeistä, onko toisella mukavaa vai ei. Mulla ei koskaan ole ollut epäselvyyttä kasvokkain pelatessa siitä, millä tyylillä kulloinkin pelataan. Ja nettikeskustelussa sillä ei tavallaan ole väliä, koska metailuahan se vain on jos ei kateta figuja oikeasti pöydälle.

Mä olen roolipelaaja enemmän kuin figupelaaja, mutta ei pelin voittohakuinen pelaaminen "tasapainoisilla" armeijoilla ole mulle mitenkään vierasta. Kyllä se luo jännitystä, ja kyllä se jännitys on "parempaa", jos ymmärtää säännöt, joilla ainakin omaa armeijaansa pelaa. Mieluiten myös vastustajan säännöt. Ja jos kerran pitää olla jotkut säännöt, kannattaa yleensä olla ne kaikkein yleisimmin jaetut ja ymmärretyt säännöt, mikä yleensä tarkoittaa viimeisimmän edikan sääntöjä. Jos ja kun tästä poiketaan, siitä kannattaa mainita. Silti mun mielestäni parhautta on pelinjohtajan valvomat listat, joilla pelataan jokin skenu, jonka tuloksella ainakin metamielessä on jotakin merkitystä myös pisteenlaskun jälkeen pelimaailmassa. Vähän niinkuin historiallisessa pelaamisessa.

Voitontavoittelua on tässä kulttuurissamme ollut aina, ja vaikka se ehkä nyt on enemmän esillä puheen tasolla, en usko, että tässä kokonaiset sukupolvet on "menetetty" egoistiselle voitontavoittelulle. En vastaa erikseen muihin kysymyksiin, koska kaikkiin voi vastata todella monelta kantilta, eikä mikään yksittäinen vastaus ole mielipidettä arvokkaampi. Suomen roolipelifoorumit ovat kutistuneet ja yksipuolistuneet, eivät ne tarinankertojat ainakaan siellä ole.

Haddock, tule Helsingissä käydessäsi pelaamaan meidän roolipelikampanjan taustataphtumia, johon voidaan ottaa figut mukaan taistelukohtauksissa. Hahmoilla on omia armeijoita, joten ei ole mitään D&D:tä, vaan ihan perinteistä figusotaa tarinallis-simulatiivisessa hengessä.

-ile

Paljon pohdintaa. En nyt ala liikaa analyseeraamaan, mutta jos noihin kysymyksiin vastaan kuitenkin.

Miksi ne rikkinäisimmät yksiköt on pakko ostaa? - Ei tarvi
Mikseivät siistinnäköiset yksiköt kelpaa? - Figuurin ja yksikön ulkonäkö ratkaisee kaiken. Rumia ukkoja en halua.
Miksi kaikkien yksiköiden säännöt pitää tietää täysin, eikö riitä että vastustaja kertoo ne noin suunnilleen? - Toki riittää. Minulla on pari simppeliä sääntöä. Jos vihollisella on iso ruma pyssy, niin juokse suojassa. Jos sillä on iso ruma miekka, niin ammu sitä. Usein en kyllä tuotakaan sääntöä muista, vaan reagoin millon mitenkin.
Eikö vastapelaajaan voi luottaa tässä asiassa? Miksei? Voisiko itseesi? Miksi? - Tietenkin voi. Muutenhan se olisi epärehellisyyttä ja eihän kukaan sellainen tietenkään ole.
Täytyykö kaikkeen pystyä varautumaan? Miksi? - öö?
Täytyykö metan ja turnauskärjen perässä pysyä? Miksi? - toinen öö?
Onko voittaminen jokin itseisarvo? Miksi? - Onhan se yksi pelin tavoitteista. Säännöissä ei kyllä useinkaan kerrota, että miksi pitää yrittää voittaa. Tästähän saisi kokonaisen väitöskirjan aikaan. Se on varmaan osa ihmisen olemusta. Vaikka eihän oikeasti kukaan voi voittaa. Jokainen keikahtaa jossain vaiheessa.
Onko voittamisen pääsyynä jokin figupiiripeniksen kasvattaminen vai jokin muu? Mikä? Miksi? Joskus meinasin ostaa niitä munasillaan hilppiviä viikinkejä.
Tuoko figupiireissä enemmän voittoja omaaminen jonkinlaista asiantuntijuutta, luotettavuutta, tai muuta statusta? Miksi? Entä pitkäaikaisemmalle harrastajalle/maalajalle/dioraamojen tekijälle/sääntöjen lukijalle joka ei käy turneissa, mutta saattaa pelata kotosalla? - Liian monimutkainen kysymys. Tottahan kokemusta karttuu kun harrastaa.
Täytyykö kummallakin pelaajalla skenaarion, maaston ja listojen puitteissa olla sama mahdollisuus voittaa? Miksi? - Ei tietenkään. Tai listojen puitteissa joo, mutta skenaario saa joskus suosia jotain tiettyä. Tulee jännempää kun joutuu muuttamaan totuttua taktiikkaa.
Miksi kaiken figutoiminnan täytyy pyöriä turneiden ympärillä? - Ei tarvi. Kaikenlaiset maalausiltamat ja sensellaiset olisivat kivoja. Onhan noita maastotalkoita ollutkin, mutta ne on aika satunnaisia.

edit. Tuosta tarinasta. En useinkaan mieti nimiä ukoille, mutta on niillä jonkinlainen persoonallisuus. Tai kun liikuttaa lemppariunittia, niin siihen liittyy muutakin kuin se pelkkä pelaaminen. Muuten itse tarina on todella tärkeässä asemassa. Ei kuitenkaan välttämättä virallinen fluffi. Parempi jos kaikkea ei olisikaan kirjoitettu viralliseksi, vaan olisi paljon tyhjää vapaata tilaa temmeltää. Että virallisessa fluffissa olisi vain pääjuoni, mutta kaiken muun saisi keksiä itse. Niin teen kyllä nytkin ja jos joku ei passaa vaikka Geeween linjaan, niin olkoon passaamatta. Minun ukoilla on minun kirjoittama tarina. Keskimaasta tykkään ehkä eniten kaikista figupelien maailmoista. Siihenkin mahtuu paljon vapaata tulkintaa. Kääpiöiden ja örkkien kohtaaminen on aikalailla sellaista kun kuningas Arthurille ranskalaiset sotilaat illistelivät linnan muurilta. Vakavamielisyys roskiin ja kieli poskeen. Se on minun periaate.

Kieltämättä tällaisia ajatuksia on itsekin joutunut paljon miettimään lähiaikoina, lähinnä tapahtumajärjestäjän näkökulmasta. Itselle tämän harrastuksen hobby-puoli on aina vedonnut paljon ja tykkään tarinoista ja oheiskirjallisuudesta. Vaikka olen itsekin pelannut peliä ns. veren maku suussa ja hyvällä menestyksellä, ei se ole koskaan ole oikein ollut hauskaa tai se harrastuksen ydin.

Nyt kun itse on pitkälti vastuussa millaisia tapahtumia kotipaikkakunnallani järjestetään, olen koittanut hinata niitä enemmänkin sallivampaan ja hauskanpitävään suuntaan. Viimeisin Ropeconin Horus Heresy -turnaus oli osa tätä suuntausta ja vaikka sen itse "voitinkin" niin jäi harmittamaan kun peluutin kovaa listaa, vaikka vain lähinnä voittaakseni vastapuolen knightiarmeijan. Nyt onneksi suunnitteilla on siihenkin peliin epäoptimimpi lista. Pointtina oli siis että kaikki pelaa uusia listoja vastaan, pitää hauskaa ja on kivoja palkintoja. Siinä toivottavasti jotenkin onnistuttiin.

40k:ssa ainakin omasta mielestä turnauspelaaminen keskittyy omiin mieltymyksiini liiaksi voiton tavoitteluun, pelin viihdyttävyydenkin kustannuksella. Olen sitten varmaan "olutta ja maggaraa" -tyylinen pelaaja, mutta kyllä ne hauskimmat figutapahtumat onkin sitten olleet viikonlopun yli vuokratulla mökillä hyvässä porukassa figujen äärellä. Meikäläisen tapahtumiin saa ja voi ehdottaa omia sääntöjä ja figuja yms. ja lähes kaikki käy, mutta välimatka Kuopioon tuntuu olevan monelle harmillisen ylitsepääsemätön.

Samanlaisia murheita tuumaillessani olen siis päätynyt järkkäämään omat tapahtumat ja nyt keskitynkin pitkälti Horus Heresy -expansionin pyörittämiseen, jossa on makeemmat figut ja tasapainoisemmat säännöt, sekä narratiivi on suuressa osassa mukana. Väistämätön Primarch-duel tulevaisuudessa antanee varmasti enemmän kuin pay-2-win mentaliteetillä optimoitu nelkkariarmeijan kohtaaminen. Tälläkin hetkellä on Zone Mortalis -pöytä maalauksessa, josko kesällä voisi vihdoin pyörittää Zone Mortalis -expansionin kampanjaa paikallisille, sekä 40k että 30k allowed.

Parasta harrastuksessa nykyään on kuitenkin se, että kaikki figukaverit hengaavat päivittäin meidän harrastetilassa Bunkkerilla, joka on keskeisellä paikalla Kuopion keskustassa. Vaikka siellä puhutaan enemmän paskaa kuin pelataan, niin silti kaikki on meiningissä mukana ja aina siellä osa porukasta iltaisin maalailee ja/tai pelailee yhdessä.

Figuilu on siitä jännä harrastus, että yhteen harrastukseen itseasiassa sisältyy aika monta harrastusta (tai ainakin tyyliä harrastaa). Osa saa parhaat kicksit kersantti Esa-Petterin viiksikarvojen maalaamisesta viidettä tuntia putkeen, osa Rhinon äänien päristelystä pelin aikana, osa hiki otsalla juustosikalistoilla vääntämisellä, ja osa muitten tyylien kannattajien kiusaamisesta foorumilla. Jokaiselle jotain, mutta tärkeää onkin löytää se oma lemppariosuus (tai osuudet), sekä hyvä porukka millä siitä nauttii.

Ite väännän käytännössä aina rikkinäisimmillä yksiköillä kovaa peliä ja yritän voittaa vastustajan, koska saan siitä parhaat kicksit. Mut jokaselle jotakin, ei oo multa pois jos joku muu haluaa priorisoida harrastuksen muita aspekteja.

Ongelmia tosin juuri tästä syystä tuleekin silloin kuin kaikki kalat laitetaan samaan lammikkoon. En yhtään kadehdi turnaus/tapahtuma/peliseurajärjestäjiä jos tarkoituksena on järjestää hauskanpitoturnaus ja paikalle tulee kissakala voitto-onlymentaliteetillä.

Toisaalta kalat viihtyy parhaiten kaltaistensa parvessa joten ehkä mietin turhaan.

Sitten on myös pelejä jotka on tehty vain ja ainoastaan voittamista varten, kuten warmahorders. Niiden kanssa on varmaan helpompi olla kun pelaajia on vaan yhdenlaisia.

Hyvä että tämä aihe saatiin viimein tänne yleiselle puolellekin, kun kyseessä on universaali asia.

Itsekin olen paljon aihetta tuumaillut. Lähinnä tosiaan vastakkainasettelu on tosiaan figufoorumien ominaisuus. Reaalielämässä yleensä ei tarvitse vastakkainasetella, kun eri porukat eivät niin sekoitu. Se miksi ehkä turnaukset nousevat keskiöön, on juuri sama syy, eli esim. Ropecon on tapahtumana sellainen, että se vetää puoleensa myös laajemman kattauksen erilaisia pelaajatyyppejä, jotka eivät ehkä muutoin kohtaisi. Ja kun harvemmin oikein on muitakaan figutapahtumia kuin turnauksia, niin mielellään sitä kuitenkin niihinkin osallistuu tapaamaan samasta aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Olkoonkin, että heillä voi olla erilainen lähestymistapa itse peliin.
Harrastuksenahan tämä tosiaan tarjoaa erittäin paljon erilaisia mahdollisuuksia. Voi keskittyä tarinankerrontaan, figuihin, maaston askartelemiseen, itse peliin, listojen optimointiin jne. Pelejäkin löytyy nykyään ihan jokaiseen makuun ja teemaan. Itselleni juuri tarttui fantsuvisiitiltä mukaan Ospreyn Of gods and mortals, jossa jytistellään antiikin jumalilla toisia vastaan. Saa nähdä tuleeko koskaan pelattua, todennäköisesti ei ainakaan kovin montaa peliä, mutta toisaalta maksoipa tuo puolet vähemmän kuin Gw:n codexit.

Itse olen ollut joskus hyvinkin aktiivinen turnauskävijä, mutta painotuksen siirryttä entistä enemmän voitosta pelaamiseen ja optimointiin, on jäänyt vähemmälle. Infinityä tulee sentään pelailtua turnauksissa, kun listojen optimoinnilla ei ole siinä pelissä niin valtava rooli. Vaikka toki merkitystä onkin. Päähoukuttimena on kuitenkin aina se, että pääsee pelaamaan useamman pelin putkeen eri vastustajia vastaan. Sen sijaan itselleni on kyllä viimevuosien merkittävin juttu figurintamalla ollut Helsinkiin muutto ja Nopat ja Taktiikkaan liittyminen. Nyt vähän marginaalisemmillekin peleille löytyy pelitovereita ja mikä parasta, huikeita tarinallisia skenaarioita ja kampanjoita. Kampanjamuotoinen pelaaminen on muutenkin kaikkein eniten sydäntä lähellä, kun on pelannut roolipelejä yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
Itseasiassa aika vähän tulee nykyään edes pelattua. Figujen maalaaminen ja erilaisten projektien parissa puuhastelu on varastanut kokonaan pääosan omassa harrastamisessani (toki joku sopivateemainen kampanja on hyvä motivaattori saada jotain valmiiksikin). Kun projektit on supistuneet kokonaisista 2000 pisteen faba-armeijoista 10-40 ukon skirmishporukoiksi, niin riittää oikeastaan, että pääsee edes pari kertaa pelaamaan valmiilla porukalla. Itse pelin sääntöjen osa on jäänyt siihen, että ne tarjoavat mielenkiintoisen kehyksen päästä liikuttelemaan itse figuja. Mitä yksinkertaisemmat säännöt, sitä parempi. Tämä tosin on myös johtanut siihen, että projekteja on yhtäaikaa käynnissä aika hulppea määrä. Tälläkin hetkellä taitaa olla noin kymmenen keskeneräistä projektia: Saga arabit, infinity skotit, 40k:hon thousand sonit ja Raven guard IG-palkkasoturivahvistuksilla, läjä 15mm sci-fi joukkoja, eden jokerit, Dropzone commander, Firestorm armada, Mordheim beastmanit otherworldin D&D pahiksista, geneerinen 28mm sci-fi porukka erinäisistä randomfiguista ja pari muuta ideatasolla plus tietty muutama erilainen pelipöytäprojekti.

Koetetaan vastata.

Miksi ne rikkinäisimmät yksiköt on pakko ostaa? Ei tarvitse. Peliä rikkovia figuureja voi jopa välttää.
Mikseivät siistinnäköiset yksiköt kelpaa? Kyllä kelpaavat. Hankintapäätöksessä ainakin minulla molemmat painavat vaakakupissa. Hieno figuuri tasapainoisilla säännöillä on paras, mutta joskus tulee ostettua myös keskinkertaisempaa tavaraa peliteknisistä syistä.
Miksi kaikkien yksiköiden säännöt pitää tietää täysin, eikö riitä että vastustaja kertoo ne noin suunnilleen? Tämä riippuu pitkälti pelistä. Synergioihin nojaavissa systeemeissä vastustajan figuurien sääntöjen ainakin pintapuolinen tunteminen on aika keskeinen vaatimus mielekkääseen peliin, simppelimmissä säännöstöissä saattaa riittää pelkkä roolin tietäminen (tuo ampuu kovaa, älä mene lyömään tuota, tuo suorittaa skenaariota)
Eikö vastapelaajaan voi luottaa tässä asiassa? Miksei? Voisiko itseesi? Miksi? Jos ei voi luottaa, ei kannata pelata, ennen kuin voi (niin huijarin kuin pekka paranoidin). Jatkuva epäilykin syö pelikokemusta ja kokemattomuudesta johtuva virheellinen pelaaminen ei ansaitse kovistelua vaan kärsivällisyyttä. Kaikilla ei kuitenkaan ole aikaa eikä intohimoa sääntöjen ulkoa opiskeluun.
Täytyykö kaikkeen pystyä varautumaan? Miksi? Kaikkeen pitää pystyä varautumaan, mutta aina ei tarvitse. Yhden tempun minmaxit pitäisi pytyä countteroimaan niin helposti, että niitä ei kannata juuri pelata.
Täytyykö metan ja turnauskärjen perässä pysyä? Miksi? Siitä metasta, jossa itse pelaa, kannattaa olla tietoinen. Pelaako paikallinen remmi ainoastaan sitä kovinta nettilistaa, vai hirveän taikapohjaista peliä? Vai pelaako pääasiassa kansallisen tason turnauksissa. Jos haluaa rakentaa paperilla huonosti omassa metassa pärjäävää listaa syystä tai toisesta, niin ainakin tietää, mitä on luvassa.
Onko voittaminen jokin itseisarvo? Miksi? Voittaminen on yleisin pelinsisäinen tavoite figupeleissä. Siksi sitä ei voi kasuaaleinkaan pelaaja kokonaan sivuuttaa. Tietenkin pelaaja voi asettaa itselleen omia tavoitteita, tai pelaamisella oi olla jokin syy, miksi varsinainen voittaminen merkitsee normaalia vähemmän, kuten peliin tutustuminen, mutta varsinaisen skenaarion kokonaan unohtaminen voi jopa loukata vastustajaa.
Onko voittamisen pääsyynä jokin figupiiripeniksen kasvattaminen vai jokin muu? Mikä? Miksi? Ööh? Pääsyy voi olla vaikka mitä, vaikka turnauspalkinnon kärkkyminen. Itse en ainakaan pidä tarkkaa kirjaa satunnaisen pelailun tuloksista. Voittoprosentti on loppujen lopuksi aika pieni osa siitä paletista, mistä "kokenut pelaaja" muodostuu.
Tuoko figupiireissä enemmän voittoja omaaminen jonkinlaista asiantuntijuutta, luotettavuutta, tai muuta statusta? Miksi? Entä pitkäaikaisemmalle harrastajalle/maalajalle/dioraamojen tekijälle/sääntöjen lukijalle joka ei käy turneissa, mutta saattaa pelata kotosalla? Nimenomaan. Kokemusta on monenlaista, ja mestarimaalaaja voi esimerkiksi olla "huono" pelaaja, mutta mukava pelikumppani, mutta huono voittamaan.
Täytyykö kummallakin pelaajalla skenaarion, maaston ja listojen puitteissa olla sama mahdollisuus voittaa? Miksi? Täysi 50/50 mahikset taitaaa olla mahdotonta. Tietoisesti asymmetriset skenaariot taitavat olla vielä hankalampia tasapainottaa, mutta kyllä niissäkin pitäisi olla jokin mahdollisuus kummallakin osapuolella. Puhuisin " siedettävästä epätasapainosta". 90/10 mahiksiin kuitenkin kyllästyy ennen pitkään molemmat osapuolet, ellei saa sitten kiksejä juuri pelkästä voittamisesta/häviämisestä.
Miksi kaiken figutoiminnan täytyy pyöriä turneiden ympärillä? Ei se pyöri? Turneet ovat kuitenkin näkyvin ja näyttävin pelaamisen muoto. Kotipelaaminen jää usein täysin pimentoon peliryhmän ulkopuolella.

Infinitykin minua jossain määrin kiinnosti, kunnes luin siitä vuodenvaihteessa sotuketjuja, jotka painottuivat taas pitkälti siihen mitä kannattaa tai ei kannata pelata.

Mahdoton sanoa tietämättä ketjua, mutta kai minun tähän jotenkin pitää vastata. Yleensä, jos aloitteleva pelaajakysyy, mitä kannatta ottaa, neuvotaan ottamaan tietynlaisia yksikköjä ja välttämään ehkä jotain toista. Tähän voi olla useita perusteluaj, usein kuitenkin tavoitteenaon saada hyvä pohja kokoelmalle, joka on kohtuu simppeli, tarpeeksi monipuolinen, muttei kuitenkaan liian monimutkainen. Skenaariot tuovat omat vaatmuksensa listanrakennukseen, jos vain lääkäri osaa tehdä jotain, kannattaa sellainen siihen listaan ottaa.

warhamer116 kirjoitti: Sitten on myös pelejä jotka on tehty vain ja ainoastaan voittamista varten, kuten warmahorders. Niiden kanssa on varmaan helpompi olla kun pelaajia on vaan yhdenlaisia.

Unlimited baitworks.

Morze kirjoitti:

warhamer116 kirjoitti: Sitten on myös pelejä jotka on tehty vain ja ainoastaan voittamista varten, kuten warmahorders. Niiden kanssa on varmaan helpompi olla kun pelaajia on vaan yhdenlaisia.

Unlimite baitworks.

Warmachine Prime MK2 sivu 5 kohta 2. Ihan sääntö että pelaa niin kovaa kun vaan osaat.
plussapisteet fate-referenssistä.

Samaa mieltä siun viestin kanssa tho.

warhamer116 kirjoitti: Sitten on myös pelejä jotka on tehty vain ja ainoastaan voittamista varten, kuten warmahorders. Niiden kanssa on varmaan helpompi olla kun pelaajia on vaan yhdenlaisia.

Itteäkin on aika useesti harmittanut WMH piireissä se, että peli-illat ja turnaustapahtumat keskittyy vaan pelin voittamiseen eikä ollenkaan hauskanpitoon muiden pelaajien kanssa. Meidän peli-iltoihin on ainakin ihan turha tulla jos ei ole huippuunsa hiottua turnauslistaa mukana tai joutuu vaan nauretuks ulos, kerran yritin pelaa heikompaa faktiota (Trollbloods) ja sit samantien tuli WAAC Minions pelaajat dissaamaan.
Kerran turnauksessa kuulin kun joku yritti puhua jotain maalauksesta niin samantien kaveri bännättiin tulevista tapahtumista.

GreenMeanie kirjoitti: Itteäkin on aika useesti harmittanut WMH piireissä se, että peli-illat ja turnaustapahtumat keskittyy vaan pelin voittamiseen eikä ollenkaan hauskanpitoon muiden pelaajien kanssa. Meidän peli-iltoihin on ainakin ihan turha tulla jos ei ole huippuunsa hiottua turnauslistaa mukana tai joutuu vaan nauretuks ulos, kerran yritin pelaa heikompaa faktiota (Trollbloods) ja sit samantien tuli WAAC Minions pelaajat dissaamaan.
Kerran turnauksessa kuulin kun joku yritti puhua jotain maalauksesta niin samantien kaveri bännättiin tulevista tapahtumista.

Niin siinä käy kun jättää ne OP powergaming factiot ja alkaa pelaa trollei.

GreenMeanie kirjoitti: Itteäkin on aika useesti harmittanut WMH piireissä se, että peli-illat ja turnaustapahtumat keskittyy vaan pelin voittamiseen eikä ollenkaan hauskanpitoon muiden pelaajien kanssa. Meidän peli-iltoihin on ainakin ihan turha tulla jos ei ole huippuunsa hiottua turnauslistaa mukana tai joutuu vaan nauretuks ulos, kerran yritin pelaa heikompaa faktiota (Trollbloods) ja sit samantien tuli WAAC Minions pelaajat dissaamaan.
Kerran turnauksessa kuulin kun joku yritti puhua jotain maalauksesta niin samantien kaveri bännättiin tulevista tapahtumista.

Tämän olen kyllä itsekkin havainnut ikäväksi piirteeksi wamahordessa. Ehdotin kerran että pelattaisi fluffipeliä menothin hyökkäyksestä khaldoriin chariot-severin johdolla ja viereinen liike tuli valittamaan melusta. No ei ihan mutta aika lähelle.
Olisin lopettanut heti alkujaan harrastuksen jos en olisi löytänyt yhtä toista aloittelijaa (ja siten ei tarvitsisi opetella pelaamaan pelaten niitä kovimpia WAAC-turnauslistoja vastaan.)

Hyvä ketju. Vastataan.

Miksi ne rikkinäisimmät yksiköt on pakko ostaa? Jos ne on hienoja figuja, niin sitten ne haluaa ostaa.
Mikseivät siistinnäköiset yksiköt kelpaa? Kelpaa, mulla on hyllyssä oop metal slaanesh demoniarmeija, ihan tuubaa se on pelissä, mutta se on hieno.
Miksi kaikkien yksiköiden säännöt pitää tietää täysin, eikö riitä että vastustaja kertoo ne noin suunnilleen? Ei mun muisti ainakaan riitä kaikkien yksiköiden sääntöjen muistamiseen, niin ihan sama.
Eikö vastapelaajaan voi luottaa tässä asiassa? Miksei? Voisiko itseesi? Miksi? Huijaamisesta on tapana jäädä kiinni.
Täytyykö kaikkeen pystyä varautumaan? Miksi? Jos ei varaudu johonkin mitä voi vastaan tulla, niin se on aika lailla oma vika. Voi tietty kysyä etukäteen.
Täytyykö metan ja turnauskärjen perässä pysyä? Miksi? Jos haluaa kehittyä & voittaa niin on se ihan hyvä joku haju asioista olla.
Onko voittaminen jokin itseisarvo? Miksi? Voittamisella ei ole väliä, kehittymisellä on väliä, voitto on kehityksen sivutuote.
Onko voittamisen pääsyynä jokin figupiiripeniksen kasvattaminen vai jokin muu? Mikä? Miksi? 715517, mikään ei ole niin tärkeää kuin figu715517.
Tuoko figupiireissä enemmän voittoja omaaminen jonkinlaista asiantuntijuutta, luotettavuutta, tai muuta statusta? Miksi? Entä pitkäaikaisemmalle harrastajalle/maalajalle/dioraamojen tekijälle/sääntöjen lukijalle joka ei käy turneissa, mutta saattaa pelata kotosalla? En mää tähän osaa sanoa mitään.
Täytyykö kummallakin pelaajalla skenaarion, maaston ja listojen puitteissa olla sama mahdollisuus voittaa? Miksi? On se kurja pelata jos ei ole mahdollisuuksia voittaa. Yleensä nää tilanteet vaan on seurausta jomman kumman tai molempien yksipuolisesta armeijanrakennuksesta. Liian vähän maastoa on taas jo sääntökirjaa vastaan.
Miksi kaiken figutoiminnan täytyy pyöriä turneiden ympärillä? Ei tarvii, turneet on silti kivoja joskus.

Onko voittaminen tärkeämpää kuin hauskanpito? Mitä jos vastapuolella ei ole hauskaa? Miksei vastapuolella olisi hauskaa? Onko tällä asialla väliä?
99% ajasta mulla on hauskaa kävi miten kävi.
Vaikuttaako nyky-yhteiskunnan lisääntynyt kiireellisyys ja suorituspaineet myös harrastuksiin siinä määrin, että tästä on vaikea päästää irti?
Kilpailu arvostuksesta, rahasta jne. on osa elämää, myös harrastuksia. Jos fluffi/maalaus yms. olisi arvostetumpaa kuin turnausvoitot, niin sitten kilpailtaisiin siitä kuka kirjoittaa parhaan fluffin, tekee hienoimman teema-armeijan yms. Toiset arvostavat hyvää pelaamista/listanrakentamista enemmän kuin fluffia/maalaamista. Kilpailua on aina, kysymys on vaan mistä kilpaillaan.
Onko yksilöllisyyden, kilpailuvietin ja paremmuudentavoittelun voimistunut merkitys muuttanut ihmisten asenteet myös harrastuksiin lapsuusvuosista asti? Miksi? Onko tämänlainen kehitys hyvästä?
KS. edellinen

Onko tarina tärkeää pelille? Miksi? Jos se on jonkun mielestä, niin sitten se on.
Onko armeijan kersanttien nimillä ja persoonallisuuspiirteillä väliä? Pitäisikö niillä olla? Miksi? KS. edellinen
Onko figupeleillä enemmän yhteistä shakin kuin roolipelin kanssa? Miksi? Figupelit on shakkia jossa sulla voi olla monta kuningatarta ja siihen päälle nopat. Shakkiinkin voi keksiä narratiivin jos haluu.
Jos kaksi pelaajaa vastasi eri tavalla edelliseen kysymykseen, pystyvätkö he tulemaan toimeen harrastuksen parissa? Onko heillä hauskaa yhdessä? Miksi? Riippuu pelaajista itsestään. Miksi eivät voisi.
Haittaako jos vastapelaaja kehittelee eri firmoilta ostamilleen figuille omia sääntöjä? Miksi? Voiko tämän sovittaa mitenkään yhteen turneepelaamisen mentaliteetin kanssa? Miksi ei voisi. Yleensä vaan kukaan ei kehittele omia sääntöjä. ETC-komppi fabassa on parin tyypin kehittämä houserule.
Onko nykyfigupelaamisesta täysin hävinnyt tee-se-itse asenne? Mitä asialle voi tehdä? Harrastuksessa jossa figut kasataan ja maalataan itse tuskin koskaan katoaa tee-se-itse asenne, homma aika lailla perustuu sille.
Voivatko epäyhtenevät odotukset pelin suhteen ja niistä jatkuva väittely/niiden ilmeneminen pelikentällä luoda turhaa stressiä harrastusympäristöön? Onko tämä hyvästä? Pystyykö asiaa jotenkin ratkaisemaan?
Stressi on usein hyvästä. Ilman kipua ja ahdistusta ei ole tuloksia. Konfliktit joko erottaa ihmisiä tai saa ihmiset paremmin ymmärtään toisiaan.

Hyvä aihe, mutta liikaa kysymyksiä ja tekstiä :) Ei jaksa lukea noin pitkää vuodatusta...

Vastaus on kuitenkin : kumpaakin tulee harrastettua. Historic peleissä se historiallinen narratiivi, fiktiivisissä tavoitteena on voitto. Ihan päällimmäisenä on kuitenkin makeet figut ja niillä leikkiminen, ynnä sellaisella armeijalla pelaaminen millä huvittaa pelata. Joskus se on pörrölista, joskus yrittää olla tuunattu.

Turnausten lisäksi yleiset kampanjat ovat näkyvää toimintaa, kannattaa osallistua. Kerholla alkaa syksyllä Mare Nostrum kamppis Hail Caesariin, ja Fabaan jotain kevyempää kun kevät on pelattu vähän isompaa Mighty Empires -kampanjaa. Bolt Actioniin järjestettiin joku kuukausi sitten skenaario pelipäivä, jossa oli valmiit pöydät, armeijat ja skenaariot sekä pelinjohtaja, eli paikalle tartti vaan ilmestyä. Niissähän oli pääosassa ihan vaan rento ja tarinallinen korkkarimeininki. Sellanen järjestetään taas syksyllä, terve tuloa.

Lusikka soppaan. Syvemmälle siis.

Miksi ne rikkinäisimmät yksiköt on pakko ostaa? Tässä on hiukkasen tilannekysymys. Usein ilman rikkinäisempiäkin yksikköjä pärjää, mutta toki jos sellainen sopii pelityyliin ja silmään niin kyllä niitä tulee ostettua. Kuitenkin prioriteettinä figu jolla säännöt kuin säännöt jolla figu. Ja siltikkin kannattaa aina muistaa kohtuus kaikessa ennen kuin ostaa 600€'lla 9 sentry pylonia.

Mikseivät siistinnäköiset yksiköt kelpaa? Hankala kysymys koska siistin näköisyys on aika lailla mielipidekysymys. Itse tykkään esim centurioneiden ulkonäöstä mutta ilmeisesti jotkut ei tykkää. Samoin on hienoja_figuja kuten thunderbolt ja silloin tällöin niitäkin ulkoilutan.

Miksi kaikkien yksiköiden säännöt pitää tietää täysin, eikö riitä että vastustaja kertoo ne noin suunnilleen? Suurinpiirteinen tietämys on ihan riittävä jos se on hyvin kerrottu. Ongelmia syntyy jos ei ole ja ilmenee että se unitti x tekeekin asiaa y joka unohtui kertoa alussa. Tällaisia on tullut vastaan parikin kertaa. Ulkoa ei voi kaikkea opetella järkevyyden nimissä (itse olen opetellut, mutta miulla ei olekkaan elämää niin ei lasketa). Parhaiten asiat selviää kun laittaa kirjan vastustajan käteen ja käy vaikka limpparin ostamassa kun kaveri lukee niitä ko. sääntöjä.

Eikö vastapelaajaan voi luottaa tässä asiassa? Miksei? Voisiko itseesi? Miksi? Pyrkimys on että pelataan rehdisti ja sääntöjen mukaan. Aina se ei toteudu joko unohtelujen tai sääntöjen väärinpeluun takia (esim itse pelasin aika pitkään sillä oletuksella että vuorolla 1 ei voi assaultoida tai että centurionit voi ampua overwatchia). Tärkeää on kuitenkin että jos huomaa tällaista joko itsessä tai vastustajassa niin asiasta ilmoittaa ja muuttaa toimintaansa jos on itse ollut kyseessä.

Täytyykö kaikkeen pystyä varautumaan? Miksi? Kaikkeen ei aina pysty varautumaan, mutta on ihan kiva pystyttävä reagoimaan. Improvisointi ja sovellus on työkalut menestykseen.

Täytyykö metan ja turnauskärjen perässä pysyä? Miksi? Oman metan kanssa on hyvä pysyä mukana. Turnauskärjen mukana on hyvä pysyä vaan jos niissä pelailee, muuten ei kannata koska tulee ikävä ja tarpeeton kilpa-asettelu peliporukan sisällä.

Onko voittaminen jokin itseisarvo? Miksi? Voittaminen on tavoite. Se voi joko ilmetä hyvänä pelinä (lautapeli kun on ainoa peli jossa hävitessään voi voittaa: hyvin pelattu peli ,vaikka häviökin, on voitto) tai hyvänä voittona (vastustajalla meni kanssa ihan hyvin ja kivaa oli. Tässä olen nyt pari kertaa failannut)

Onko voittamisen pääsyynä jokin figupiiripeniksen kasvattaminen vai jokin muu? Mikä? Miksi? Se kiva euforian tunne hyvästä pelistä ja yhteenkuuluvuuden tunne peliporukassa. Kavereitten kanssa on kiva olla.

Tuoko figupiireissä enemmän voittoja omaaminen jonkinlaista asiantuntijuutta, luotettavuutta, tai muuta statusta? Miksi? Entä pitkäaikaisemmalle harrastajalle/maalajalle/dioraamojen tekijälle/sääntöjen lukijalle joka ei käy turneissa, mutta saattaa pelata kotosalla? No, jos hakee statistisia arvoja niin varmaan kustannustehokkaampaa olisi hakata exeliin numeroita. Pitkäaikaisemmat harrastajat/maalaajat/diodramaajat sitten varmaan ei "voittojen määrästä" niin välitä.

Täytyykö kummallakin pelaajalla skenaarion, maaston ja listojen puitteissa olla sama mahdollisuus voittaa? Miksi? Tilanteesta riippuva. Jos pelataan turnauspeliä logiikalla "vesikauhuvaahto suusta tippuen ja juustonlemu kainaloista löyhkäten" niin kiva olisi että skenaario ja maasto on symmentristä. Mutta sitten jos pelataan kamppanjaa ja kaartin pataljoonalla on hyökkäys mennyt vähän reisille niin vastahyökkäyksen voisi olettaa sattuvan. Silloin on ihan hyvä että skenaario on kaartia vastaan eikä käy niin että epätoivoinen last stand motitetulta kaartiyksiköltä muutuu yksipuoliseksi motittajan teurastamiseksi.

Miksi kaiken figutoiminnan täytyy pyöriä turneiden ympärillä? Turnaukset on vaan murto-osa harrastusta, mutta tekee eniten ääntä. Jos sadan ihmisen joukossa 99 on hiljaa ja yksi hakkaa 2 kattilan kantta yhteen, ketä kuuntelija kuulee?

Onko voittaminen tärkeämpää kuin hauskanpito? Mitä jos vastapuolella ei ole hauskaa? Miksei vastapuolella olisi hauskaa? Onko tällä asialla väliä?Paska voitto on aina huonompi kuin hyvä häviö. Ei edes harmittanut kun failaan chargen ja skitarii voittaa 8-7 victory pointilla.

Onko yksilöllisyyden, kilpailuvietin ja paremmuudentavoittelun voimistunut merkitys muuttanut ihmisten asenteet myös harrastuksiin lapsuusvuosista asti? Miksi? Onko tämänlainen kehitys hyvästä?Epäilen että netin vaikutus näkyy tässä. Ks 99 ihmistä esimerkki: kun foorumeille esim tullaan kysymään neuvoa, niin täällä on enimmäkseen äänessä WAAC-sankarit jotka sitten vaikuttaa siihen kysyjän mentaliteettiin.

Onko tarina tärkeää pelille? Miksi? Jos pelaa figuja joilla on säännöt, kyllä. Jos pelaa sääntöjä, joilla on figu, ei.

Onko armeijan kersanttien nimillä ja persoonallisuuspiirteillä väliä? Pitäisikö niillä olla? Miksi? ainakin johtajilla :C

Onko figupeleillä enemmän yhteistä shakin kuin roolipelin kanssa? Miksi? Riippuu kummalla mentaliteetillä lähtee leikkimään, ks yllä.

Jos kaksi pelaajaa vastasi eri tavalla edelliseen kysymykseen, pystyvätkö he tulemaan toimeen harrastuksen parissa? Onko heillä hauskaa yhdessä? Miksi? Jos pelaajat sopivat keskenään kummalla samalla mentaliteetillä molemmat pelaavat niin kyllä. Kuitenkin jos toinen pelaa toisella ja toinen toisella niin tulos on jotakuinkin 2 heteroseksuaalin homo-orgiat. Kumpikaan ei tule nauttimaan kokemuksesta. Toisella on ruskea pikkupekka ja kuvottava olo, ja toisella on kirjaimellinen peppukipeys.

Haittaako jos vastapelaaja kehittelee eri firmoilta ostamilleen figuille omia sääntöjä? Miksi? Voiko tämän sovittaa mitenkään yhteen turneepelaamisen mentaliteetin kanssa? Mikä ettei. Turneepelimentaliteettiin soveltaminen riippuu turneejärkkäristä ja millä mentaliteetillä sitä pelataan. Periaatteessa kaikki kompit ja relic-missionit on omia sääntöjä ja figuja.

Onko nykyfigupelaamisesta täysin hävinnyt tee-se-itse asenne? Mitä asialle voi tehdä? Omatekemiä figuja tulee itsellä ihan myyntiin asti. So far on tehty titaanista dreadnoughtiin ja selkäreppuun. Ota toki yhteyttä jos haluat omasi. Tällä hetkellä rakennuksessa 4 thunderbolttia.

Voivatko epäyhtenevät odotukset pelin suhteen ja niistä jatkuva väittely/niiden ilmeneminen pelikentällä luoda turhaa stressiä harrastusympäristöön? Onko tämä hyvästä? Pystyykö asiaa jotenkin ratkaisemaan? Väittely kertoo vaan siitä että ihmiset arvostaa harrastustaan sen verran että viitsii käyttää aikaa ja energiaa siitä kamppanjoimiseen. Se on hyvä asia. Pelin odotukset on toki subjektiivisia, mutta jos odotukset eivät kohtaa peliä niin usein aloitteleva pelaaja jättää leikin sikseen heti alussa.

warhamer116 kirjoitti: Warmachine Prime MK2 sivu 5 kohta 2. Ihan sääntö että pelaa niin kovaa kun vaan osaat.

Kannattaa ehkä lukea se sivu kokonaan eikä poimia sieltä asiayhteydestään irrotettuja palasia. Sivu 5:n viesti on ennen kaikkea "kunnioita vastustajaasi", mihin sisältyy myös se ajatus, että kumpikin pelaaja antaa täyden panoksensa pelille eikä rupea lällyilemään, saati sitten luovuta heti, kun peli rupeaa menemään huonosti. Valitettavan suuri osa ihmisistä on sisältölukutaidottomia, minkä takia Sivua 5 yritetään usein käyttää lyömäaseena oman agendan pönkittämiseen. (Sinänsä ironista, että Sivun 5 kohta 5 sanoo kirjaimellisesti "Page 5 is not an excuse. - - Page 5 is not a permission to be a jackass in the name of competition." Minun on vaikea nähdä, miten yksikään normaaliälyinen, peruskoulun käynyt ihminen voi tulkita tuota väärin muutoin kuin tahallaan.)

Voittaminen on pelin tavoite. Se ikään kuin sisältyy pelin määritelmään. Muuten kyseessä on leikki. Normaaliolosuhteissa jokainen pelaaja pyrkii voittamaan. Eroavaisuuksia tulee siitä, kuinka paljon vaivaa on valmis näkemään voittonsa eteen. Jotkut pelaavat ns. tosissaan ja optimoivat jokaisen siirtonsa, luultavasti jopa miettivät strategioita muulloinkin kuin pelatessaan. Toiset taas pelaavat vähän sinnepäin, koska eivät osaa tai jaksa opetella optimoimaan. Kumpikin on täysin validi lähestymistapa pelaamiseen, koska pelin tarkoitus on pitää hauskaa.

Toistan: Pelin tavoite on voittaminen. Pelin tarkoitus on pitää hauskaa. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia aspekteja, ja väittäisin jopa, että tietty määrä molempia on välttämätöntä hyvän pelikokemuksen aikaansaamiseksi. Ei ainakaan minun pelikokemustani paranna, jos vastustaja ei edes yritä voittaa, ja pidän suorastaan potentiaalisesti loukkaavana, jos vastustaja pyrkii aktiivisesti häviämään. Minä, vastustajana, ansaitsen tulla kohdelluksi varteenotettavana kilpakumppanina (vaikka olisinkin paska pelaaja).

Näissä keskusteluissa on yleensä aina jossain kohtaa aiheellista muistuttaa, että kilpailuhenkisyys ja kusipäisyys ovat kaksi eri asiaa. On ihmisiä, joiden kanssa vain ei ole kiva pelata, eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka taitavasti ne pelaavat. Useimpien pelien säännöissä ei erikseen sanota, että ei saa olla mulkku. Kuitenkin mielestäni on hyväksyttävä ennakko-odotus, että tiettyjä yleisiä sosiaalisia normeja noudatetaan pelilaudan ääressä, oli kyse mistä pelistä hyvänsä. Kaikille vain tämä sosiaalisten normien hahmottaminen ei ole yhtä selkeää, eikä mikään viitossivu pysty sitä heille opettamaan.

Eri ihmisillä on erilaiset preferenssit ja painotukset siinä, mitä he pelikokemukseltaan kaipaavat. Ile sanoikin jo tämän ketjun tärkeimmän asian: ihmisten pitäisi pystyä kommunikoimaan toisilleen, mitä he haluavat pelikokemukselta, mielellään ennen kuin ristiriitaiset tavoitteet törmäävät. Toki myös konteksti on otettava huomioon - turnaukseen lähtijän sopii olettaa, että kilpailullisessa tapahtumassa silkkihansikkaat on jätetty kotiin ja ihmiset pelaavat voitosta. Ei jääkiekon MM-kaukaloonkaan varmaan kukaan mene vähän lätkimään kiekkoa ja ottamaan kaljaa. Organisoidun tapahtuman ulkopuolella sen sijaan normit riippuvat pelaajista itsestään - jos peliporukalla on tapana pelata vahvasti tarinavetoista settiä, voi uusinta turnausjyrälistaansa varoittamatta pelitestaamaan tuleva pelaaja saada viileämmän vastaanoton kuin olisi kenties ansainnut. Tämäkin ratkeaa yleensä sillä, että kysyy etukäteen, että "hei, haluaisin testata tämän Finnish Masters -turnauslistani, haluaako joku ottaa harjoitusmatsin?"

Kommunikoikaa, hyvät ihmiset. Tiedän, että se on monelle suomalaiselle vaikeaa, mutta kommunikaatio ennen peliä, pelin aikana ja pelin jälkeen ehkäisee monia ongelmia, jotka johtuvat erilaisista lähestymistavoista yhteiseen kiinnostuksenkohteeseen.

The Captain kirjoitti: Kannattaa ehkä lukea se sivu kokonaan eikä poimia sieltä asiayhteydestään irrotettuja palasia. Sivu 5:n viesti on ennen kaikkea "kunnioita vastustajaasi", mihin sisältyy myös se ajatus, että kumpikin pelaaja antaa täyden panoksensa pelille eikä rupea lällyilemään, saati sitten luovuta heti, kun peli rupeaa menemään huonosti. Valitettavan suuri osa ihmisistä on sisältölukutaidottomia, minkä takia Sivua 5 yritetään usein käyttää lyömäaseena oman agendan pönkittämiseen. (Sinänsä ironista, että Sivun 5 kohta 5 sanoo kirjaimellisesti "Page 5 is not an excuse. - - Page 5 is not a permission to be a jackass in the name of competition." Minun on vaikea nähdä, miten yksikään normaaliälyinen, peruskoulun käynyt ihminen voi tulkita tuota väärin muutoin kuin tahallaan.)

Tuolla tarkoittaa siis juuri sitä, että lällyilemään ei lähdetä ja armoa ei anneta. En sanonut että pitää epäkunnioittaa vastustajaa, vaan että warmachine-pelit turnauksessa on melkein poikkeuksetta kilpailullisia. Se, että pelaa voittaakseen niin kuin pelin tekijät on tarkoittanut ei ole omelettinaamaisuutta.

Tämä tekee tapahtumista ja turnauksista tässä ko figupelissä helpompia järjestää kuin esim. 40k'ssa jossa pitää miettiä tulevatko pelaajat pelaamaan fluffia vai voittomentaliteettiä.

warhamer116 kirjoitti: Tuolla tarkoittaa siis juuri sitä, että lällyilemään ei lähdetä ja armoa ei anneta. En sanonut että pitää epäkunnioittaa vastustajaa, vaan että warmachine-pelit turnauksessa on melkein poikkeuksetta kilpailullisia. Se, että pelaa voittaakseen niin kuin pelin tekijät on tarkoittanut ei ole omelettinaamaisuutta.

Tämä tekee tapahtumista ja turnauksista tässä ko figupelissä helpompia järjestää kuin esim. 40k'ssa jossa pitää miettiä tulevatko pelaajat pelaamaan fluffia vai voittomentaliteettiä.

Sinänsä hassu kommentti, koska turnaushan on jo ajatuksenakin aina ollut kilpailullinen tapahtuma, pelistä tai lajista riippumatta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Turnaus

Fluffitapahtumat, kampanjaviikonloput ja viikonloppupelailut mökeillä tai muualla pitäisi suoraan erottaa turnauspelaamisesta ihmisten ajatusmaailmassa.

Tuplaposti, voi poistaa...

Tällainen tuli vielä mieleen tuosta voittomahiksesta skenaariossa. Armeijassa joku kouluttaja sanoi, että hyökkääjiä pitää olla 3 kertaa puolustajien määrä, että ollaan suurinpiirtein tasoissa. Tämä siis perinteisessä sotimisessa, jos jätetään kaikki erikoisuudet pois. Kuinkahan tuo toteutuu figupeleissä? Joissakin varmaan hyvin ja toisissa ei niin hyvin.