Ekaa maailmansotaa Through the Mud and the Blood -sääntiksellä
Lähetetty: Su 20.09.2015 15:29
Too Fat Lardiesin Through the Mud and the Blood -sääntis on roikkunut hyllyssä jo muutaman vuoden ja kun menivät sitten julkaisemaan WWI-skenukirjan Stout Hearts and Iron Troopers ja kun kerta noita figujakin vähän jo löytyi, pitihän tätä nyt kokeilla. Säännöt sinänsä ovat ehkä epäselvimmästä päästä mitä olen ikinä lukenut, josta johtuu myös, että pelin aikana myös osa säännöistä selvästi unohtui, joka johti osaltaan ranskalaisten surkeaan suoritukseen, kun eivät saaneet käytännössä juuri mitään aikaiseksi.
Kyseessä siis soolopeli skenukirjan ekasta skenusta - "An Attack on Strongpoint". Hieman tosin kirjan skenusta poiketen korvasin britit ranskalaisilla, mutta muutos oli käytännössä pelkästään kosmeettinen. Hieman mietitytti soolopelaaminen noiden blind-sääntöjen kanssa, mutta kun saksalaiset nyt vain dumpattiin tuonne juoksuhautaan, oli niiden käskyttäminen aika suoraviivaista ja oma sydän oli enemmän ranskalaisten puolella.

Tilanne pelin alussa. Saksalaiset ovat ryhmittäytyneet juoksuhautaan ja ranskalaiset lähtevät etenemään tavoitteena vallata juoksuhauta. Komennot ranskalaisille ovat seuraavat (skenukirjan suosituksen perusteella): KK-osasto siirtyy kukkuloiden väliin turvaamaan muun hyökkäysyksikön koukkaus vasemmalta.

Ensimmäisen vuoron lopussa saksalaiset huomasivat ranskalaisten etenemisen ja spottivat Lewis-konekiväärillä varustetun ranskalaisyksikön.

Toisen vuoron lopussa ranskalaiset saavuttivat jo asemansa, mutta joutuivat saksalaisten tulen alle, ottivat merkittäviä miestappioita ja runsaasti shockia (itse asiassa tässä vaiheessa laskin tappiot/shockin väärin, kun ampumissäännöt eivät olleet vielä niin selvät).

Kolmannen vuoron lopussa ranskalaisten kivääriyksikkö havaittiin ja samalla saksalaiset paljastivat asemansa ja avasivat tulen kiväärimiehiä kohtaan. Tässä vaiheessa pari vuoroa meni siinä, että vuoro ehti päättyä ennen kuin ranskalaiset saivat liikkua ja unohdin säännön, joka salli ampumisen vuoron päättymiskortilla. Tämä olisi todennäköisesti verottanut hieman myös saksalaisten joukkoja, joskin tuskin mitenkään vielä erityisen vahvasti huomioiden ranskalaisten abysmaalisen surkean noppatuurin osumisessa.

KK-osasto on ottanut reippaasti miestappioita ja kun shockia on kertynyt 6, joutuu se jatkossa peräytymään 2 tuumaa per miesmäärän ylittävä shockki.

Ranskalaiset jatkavat kuitenkin koukkaustaan ja nyt hiljalleen alkavat saada joukkojansa asemiinkin. Edessä oli kranaatein varustettu joukkio, joka pääsi asemiin, joskin se rei-itettiin nopeasti saksalaisten kivääritulella ja konekivääreillä seulaksi. Pääsi se tosin heittämään kranaattejaankin, joskin ongelmana tässä oli se, että unohdin, että kranaatit tiputtavat coveria yhdellä tasolla alemmaksi, jolloin saksalaisiin olisi ehkä saatu tappioitakin aikaiseksi. Lisäksi ranskalaisten kiväärikranaattiryhmästä jäi noin kolmannes tulivoimasta hyödyntämättä, koska unohdin, että lataajat tuovat myös tulivoimaa (paitsi ekalla kertaa vain puolet), enkä taaskaan muistanut coveritason pienentämistä. Loppujen lopuksi taisivat ranskalaiset aiheuttaa yhden pinnan shockia ja 2 miestappiota vasempaan laitaan saksalaisia.

Lopputilanteessa kentällä ranskalaisilla oli vain HQ ja kiväärikranaattiryhmä (jota nyt figujen puutteessa proxyttää konepistooliryhmä) ja tässä vaiheessa totesin, että ranskalaisilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia vallata juoksuhautaa ja päätin pelin.
..
Loppupäätelmät: Ranskalaiset eivät onnistuneet hyökkäyksessään osin sen vuoksi, että sääntöjen osaamattomuuteni vuoksi heiltä vietiin tulivoimasta vähintään puolet pois. Toisaalta Lewisryhmä olisi pitänyt pitää suojassa siihen asti, kun sitä tarvitaan, ettei nyt syntynyttä avoin vs. suoja -asetelmaa olisi päässyt syntymään. Käskytys tosin olisi pitänyt olla aika mielenkiintoinen (joukot ovat sidottuja kuitenkin käskyihinsä ja sellaista komentoa ei voi oikein antaa, joka edellyttäisi yli-inhimillistä hahmotusta taistelutantereesta). Toisaalta tässäkin huomasi sen kuinka käsittämättömän tuhoisaa konekiväärituli oli puolustetusta asemasta ammuttuna ja kuinka itsemurhamaista oli yrittää hyökätä vihollisen juoksuhautoihin ilman tykistötulen tuomaa suojaa.
Pitää kokeilla myöhemmin samaa skenua uudestaan ja katsoa miten sääntöjen parempi hahmotus vaikuttaa tulokseen.