Sivu 1/1

Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Plaguebearers)

Lähetetty: Ke 03.02.2016 22:44
Kirjoittaja sillipiru
Terve vaan kaikille!

Kävipä tässä jälleen kerran niin että aikani netin ihmeellisessä maailmassa maalausinspiraatiota etsittyäni heräsin karmaisevaan todellisuuteen, jossa suuri osa jopa ihan perustason maalausohjeista oli liian aikaavieviä minulle.
Jos minulle tavallisesti tarjoutuu maalausaikaa 1-2 tuntia yhteen soittoon (johon pitää laskea mukaan alkuvalmistelut ja loppusiivoukset koska ns. dedicated maalausaluetta ei ole), on jokseenkin turhauttavaa tuhertaa yhtä rivimiestä ja huomata lopulta senkin jäävän kesken. Niinpä päätin siis itse tarttua härkää sarvista ja ryhtyä tässä aikani kuluksi kirjoittelemaan perustason maalausohjeita eri armeijoille.
Koska foorumilla on jo useampi erittäin hyvä postaus eri tekniikoista, en aio niihin sen syvällisemmin mennä vaan johtaa esimerkillä ja esitellä aikaansaannoksiani. Toivottavasti nämä inspiroivat muitakin pistämään nappinsa paraatikuntoon ja jos joku haluaa osallistua omalla panoksellaan niin saa ison peukun. Mikäli intoa löytyy voidaan myös threadin nimi muuttaa myös sopivammaksi. Muutenkin kaikenlainen kommentointi on enemmän kuin tervetullutta.

Ja kun en sitten oikein osannut päättää mihin tämä threadi parhaiten sopisi joten lykkäsin tänne, "valmiita" kun ovat.

Eli se olisi sitten aika päästää hämmästyttävän tehokas alter egoni valloilleen ja aloittaa Pensselisedän tuherrustuokion. Sarjan ensimmäisessä osassa (joka toki voi meikäläisen tahdilla hyvin olla myös viimeinen) harjoitellaan maalaaman örkki, tuo tähteinvälisten nakkikioskijonojen kiusallinen öykkäri.Kuten aikaisemmin mainitsin, nyt tehdään pelipöytätasoista porukkaa ja maksimaaliset tehot saavuttaakseen on suositeltavaa maalata isompia satseja kerralla. Maalausalustana käytettiin tavallista A4-paperiarkkia, muut työvälineet olivat pari pensseliä, vesikuppi ja pala talouspaperia. Kaikki maalit Citadelia, muut valmistajat sulkeissa.


Käytetyt värit:

Perus:
Steel Legion Drab
Karak Stone
Death World Forest
Nurgling Green
Brassy Brass (Vallejo)
Gunmetal Metal (Vallejo)
Soft Tone (Army Painter)

Lisäksi:
Averland Sunset
Flash Gitz Yellow
Khorne Red
Wazdakka Red
Tau Light Ochre

Kuva
Yrmyt kerääntymässä.

Alright, kaikki valmiina ja se on ready, set, go!

1) Urakka aloitetaan sutimalla vihernahkainen oranki kauttaaltaan Steel Legion Drabilla, jonka kuivattua drybrushataan Karak Stonella. Homma suoritetaan isolla pensselillä ajan säästämiseksi. Itse käytin tank brushia, jota maalipurkkiin kastamisen jälkeen sivellään hetki maalausalustaan ylimääräisen maalin poistamiseksi harjaksista. Näin vältetään kauhistuttava blob of paint -efekti, joka saa hienoimmankin miniatyyrin näyttämään 80-luvun kulttisankari Toxic Avengerilta.

2) Aseet ja isommat panssarinpalaset tuhritaan Brassy Brassilla ja päälle tökitään sinne tänne vähän Gunmetal Metalia. Tässä työvaiheessa ei haittaa pätkääkään vaikka ruskea pohja jäisi pilkistelemään sieltä täältä, sillä lopputuloksen on tarkoituskin jäädä hieman laikukkaaksi. Paras pensseli on sellainen vähän rupisempi jota ei pelkää runnoa ja rypistellä.


Kuva
Pohjamaalattu ja pari vaiheen 3 örkkiä odottamassa nahkaan highlighteja.

3) Seuraavaksi käsitellään nahka nätisti ja tasaisesti Death World Forestilla ja highlightina käytetään Nurgling Greeniä.

4) Lopuksi hampaat sivellään Karak Stonella, jotta saadaan naamaankin jotain pientä eloa.


Kuva
Vasemmalla hampaita ja washia vaille valmiita boyzeja, oikealla valmis.

5) Jos olet tekemässä ihan geneerisiä boyzeja, onnittelut ovat paikallaan, sillä olet yhden reippaan Soft Tone washin päässä valmiista. Jos kuitenkin haluat klaanilaisia (ei sellaisia kun se yksi Lahden humoristi), jätä washi vielä hetkeksi sivuun ja tee seuraavasti:

Paidat (voit tietysti maalata myös panssarit jos se miellyttää enemmän):
Bad Moonit: Averland Sunset, highlightit Flash Gitz Yellowlla.
Evil Sunz: Khorne Red ja highlightit Wazdakka Redillä.

Nämä ovat varmasti aikaavievin osuus ja varsinkin keltaisiin paitoihin joutuu usein vetämään useamman ohuen maalikerroksen. Kun paidat on saatu maaleihin on aika kaivaa Soft Tone esiin ja antaa palaa. Washia saa käyttää runsaasti, toki varoen liian suurten lammikoiden muodostumista.

Hifistelynä paitoihin voi tehdä highlightit klaanista riippuen joko Flash Gitzillä tai Wazdakkalla ja jos aivan överiksi heittää, vielä ihan pienet Tau Light Ochret punaisten paitojen reunoihin.


Perusboy on nyt valmis liittymään tovereittensa seuraan, mutta mikään ei estä myöhemmin lisäämästä yksityiskohtia: silmiä, vöitä jne., highlightaamasta esim. hampaita vaaleammaksi tai maalaamasta vanhaa kunnon ruutukuviota paikat täyteen. Tälläisten lisäysten jälkeen kannattaa varovasti sivellä hiukan Soft Tonea korjattuun kohtaan.

Lisänä vielä: kuvissa näkyvät Deathskullit on tehty samalla kaavalla, paitsi nahan Death World Forest on korvattu Warboss Greenillä (highlight Nurgling Greenillä) ja sotamaalit tehty Kantor Bluella joka highlightattu Calgar Bluella.

Lisää kuvia: http://s1083.photobucket.com/user/silli ... nsseliseta

Kuvan miniarmeijaan meni parisen viikkoa, epäsäännöllisen säännöllisesti maalaten.

Noni, se oli siinä. Pikaörkin ollessa käsitelty on aika pakata vankkurit ja suunnata takaisin kohti erämaata odottelemaan koska avautuu seuraava mahdollisuus jatkaa sutimista.
Seuraavassa jaksossa maalaamme Imperi... anteeksi, Astra Militarumin tykinruokaa tai Tyranid Hormagauntin. Tai Grave guardin. Tai ehkä jotain ihan muuta. Näitä projekteja taitaa olla jokunen... Niin tai näin, viimeinen työvaihe sisältää kuitenkin suurella todennäköisyydellä Soft Tonea.


PS. Jälkeenpäin harmittaa etten tajunnut ottaa jokaisesta työvaiheesta kunnon kuvaa, vaan ehkäpä örkkien jälleen tullessa maalausvuoroon päivitän kuvat asiallisemmiksi.

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa

Lähetetty: To 04.02.2016 21:54
Kirjoittaja Hank
Hyvä ketju, peukut tälle idealle! Turhan yleistä on ahdistua hyllyssä vuodesta toiseen pyörivistä napeista, jotka saisi hyvinkin pienellä vaivalla miellyttävän näköiseksi armeijaksi, kuten näkyy. Eikä maalaamiseen tarvita myöskään mitään erityisiä tekniikoita, joita ei päivässä oppisi. Beissien merkitystä kyllä korostaisin tällaisessakin työssä, kelvollisella beissillä saa jo pohjamaalatunkin figun näyttämään lähes hyväksyttävältä.

Jos saa esittää toiveita, niin kuvia olisi kivempi katella tekstin seassa, eikä oman linkin takana. Ja itse maalaamiseen sellainen lisähuomio kiireisille, että vielä voi säästää lisää aikaa, kun pystyy välttämään laajojen alueiden värittämisen erikseen. Esim. örkkien tapauksessa voisi halutessaan drybrushata ihon ja vaatteet tumman pohjamaalin tai washatun pinnan päälle.

Usein näkee figuja, joissa on tunnollisesti maalattu housut, aseet, naamat jne. omilla väreillään, ja sitten jätetty työ kesken liian aikaavievänä. Ketjussa esitetyllä tyylillä saa napin valmiiksi alle siinä ajassa kun pohjavärit olisivat paikallaan, ja lopputulos on elävyydeltään aivan eri tasoa.

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa

Lähetetty: Pe 05.02.2016 11:37
Kirjoittaja sillipiru
Kiitti kommenteista, Hank! Päivitin viestiä parannusehdotustesi mukaan ja tosiaan rikkoi mukavasti sitä hirveetä tekstimuuria lisätä kuvat väliin.

Tosiaan tässä esimerkissä kaikki ylimääräinen näpertely aina spraypohjamaaleista asti on jätetty pois ja keskitytty siihen että aloittelijakin pystyisi mahdollisimman pienellä panostuksella aloittamaan hommat. Meikäläiselläkin on niin, että jos nappula herää päiväunilta, on tavarat saatava siivottua parissa minuutissa turvaan tai ne ovat entisiä. :)

Niistä baseista olisi tosiaan pitänyt mainita että järki-ihminen tekee ne ensin eikä jälkeenpäin kuten minä. Näiden alustat on jätetty tyhjäksi siitä syystä että teemapöydän rakentaminen on vielä kesken eikä olla broidin kanssa vielä päätetty tehdäänkö punainen marsilaisaavikko vai perinteinen.
Esim. örkkien tapauksessa voisi halutessaan drybrushata ihon ja vaatteet tumman pohjamaalin tai washatun pinnan päälle.
Tämä on totta. Kuitenkin omien kokemusteni mukaan varsinkin heikommat maalaajat hyötyvät oikein valitun washin jättämisestä viimeiseksi sen sitoessa värit nätisti yhteen. Loppupeleissä varmaan ihan mieltymyskysymys, uskon.
Usein näkee figuja, joissa on tunnollisesti maalattu housut, aseet, naamat jne. omilla väreillään, ja sitten jätetty työ kesken liian aikaavievänä. Ketjussa esitetyllä tyylillä saa napin valmiiksi alle siinä ajassa kun pohjavärit olisivat paikallaan, ja lopputulos on elävyydeltään aivan eri tasoa.
Nimenomaan. Valitsemalla pohjavärin hyvin ja lisäämällä päälle sopivat yksityiskohdat saa usein ihan nättiä tulosta, jota voi helposti parannella myöhemmin jos siltä tuntuu. Itse ainakin tykkäsin että örkkien vyöt ja muut pikkujutut näyttää ihan hyvältä pelkässä ruskeassa pohjamaalissa kun päälle suttaa vähän washia.

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa

Lähetetty: Ma 21.11.2016 10:10
Kirjoittaja sillipiru
Hahaa!

On aika polkaista käyntiin sarjan toinen osa. Tällä kertaa näytillä on Tomb Kings/Empire of Dust -armeijan alku, jonka suttasin viime talvena. Tämän yksinkertaisemmaksi alkaa olla jo vaikea pistää, mutta lopputulos on mielestäni varsin miellyttävä.

Maalit:

Ceramite White/Valkoinen Spray
Karak Stone
Auric Armour Gold
Zamesi Desert
Soft Tone

Mitä tehdään?

Koko nappi maalataan valkoiseksi, poimitaan yksityiskohdat Auric Armour Goldilla (aseet/metalliosat) ja Karak Stonella/Zamesi Desertillä (rievut ja vaatteet). Lisätään reippaasti Soft Tonea. Valmis.

Kuva

Kuva


Minä jätin omani tähän vaiheeseen, mutta on jos haluaa nätimpää jälkeä niin ei muuta kuin highlightia pintaan ja joku mukava spot colour.


Kuva

Kuva

Kuva

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Tomb Kings)

Lähetetty: Ma 21.11.2016 14:13
Kirjoittaja Dethos
Jep todellakin hyvä ketju! Itsekin suosin periaatetta -> Ensin kaikki pelipöytätasolle ja sitten lisädetaileja valittuihin figuihin. Aikaa ei tosiaan välttämättä aina ole tarpeeksi että jopa useampaan sataan miniatyyriin ei todellakaan ehdi tekemään useaa työvaihetta.
Lisää vain!

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Tomb Kings)

Lähetetty: Ma 28.11.2016 23:09
Kirjoittaja Marraskuu
Erittäin kiva pikamaalausresepti isolle määrälle luurankoja! Hyvältä näyttää.

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Tomb Kings)

Lähetetty: Ti 29.11.2016 13:46
Kirjoittaja sillipiru
Hupsista! Huomasin että edelliseen reseptiin oli lipsahtanut virhe. Kulta on Auric Armour Goldia, ei Gehennaa. Korjattu. Ja kiitos palautteesta!

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Plaguebearers)

Lähetetty: Pe 09.12.2016 15:10
Kirjoittaja sillipiru
Päiviä! Kolmannessa osassa läiskytellään washia oikein kunnolla ja uhrina toimii Papa Nurglen Plaguebearerit.

Maalit:

Ceramite White
Nurgling Green
Carronburg Crimson
Coelian Greenshade
Nurgling green
Underhive Ash
Soft tone
Stegadon Scale Green/Incubi Darkness
Nuln Oil

Toimimme seuraavasti: Pohjamaalaamme ruttoläjän Ceramite Whitella, washaamme sen ohennetulla Nurgling Greenillä, paitsi pahasti tulehtuneet kohdat ja repsottavat sisäelimet, joihin läiskimme reippaasti Carronburg Crimsonia. Jahka nahka on kuivannut, syvennämme väriä Coelian Greenshade -täsmäiskuilla (tai oikeammin mattopommituksilla).
Seuraavassa vaiheessa drybrushaamme ensin Nurgling Greenillä ja lopuksi Underhive Ashillä. Carronburg Crimsonia voi tässä vaiheessa lisätä kerran tai kaksi, kunnes saavutetaan haluttu efekti. Silmät, hampaat ja sarven kärki korjataan Ceramite Whitella. Sitten voidaankin viimeistellä käymällä koko yksisilmäinen mätäpaise läpi Soft Tonella.

Ase maalataan Stegadon Scale Greenillä tai Incubi Darknessilla ja washataan Nuln Oililla. Peukku pystyyn, kävelevät tautipesäkkeesi ovat valmiita levittämään ilosanomaansa Kuolevaisten valtakunnissa ja/tai neljäkytätuhatluvulla.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Re: Pensselisetä opastaa pelipöytätason pikatuherruksissa (päivitetty Plaguebearers)

Lähetetty: Pe 09.12.2016 20:17
Kirjoittaja Dethos
Hyvän näköistä settiä taas tehokkaasti toteutettuna!