Kazad Chuf ja sen asukkaiden seikkailut
Lähetetty: Ti 01.07.2003 23:08
Jo kaksi kuukautta oli kulunut siitä kun retkikunta oli lähtenyt Karak Azulista etsimään arvokkaita mineraaleja tunneleista.
Mutta ei tunneleissa mitään kultaa tai hopeaa löytynyt. Ainoa metalli mitä kääpiöit saivat nähdä päivästä toiseen oli maahisten keihään kärjen ruostunut rauta.
Retkikunnan yrittäessä palata kotiin tyhjin käsin heidän tielleen oli tullut tuhansia mustiamaahisia keihäineen. Retkikunta ei pääsyt palaamaan kotiin joten he jatkoivat pako matkaa tunneleita pitkin tuntemattomaan.
"Kuole sinä peikon äp...!!" Huuto hukkui metallin paukkeeseen. Peikon surma kohotti kirveensä uuteen iskuun joka löysi tiensä maahisen kilven läpi olennon päähän. "Pidätelkää niitä vielä hetki" Kuului huuto luolan takaa. Maahiset olivat saaneet ahdistettua kääpiöt sortuneeseen luolaan. Luolan suuta "varioivat" Peikon Surmat ja Raudanrikkojat. Ovaali luola oli kuin luotu pulustukseen sen noustessa luolan suulta loivasti ylöspäin tehden tasanteita joihin oli loistavat sijoittaa Ukkosentuojat tai vaikkapa Urkutykykkejä.
"Päät alas!" kuului huuto tasanteelta joka tällä kertaa noterattiin heti tärkeäksi käskyksi.
Kaikki luolan suuta vartioivat kääpiöt vetäytyivät nopeasti pois tieltä.
Samassa luola kaikui sadoista eri laukauksista. Kaikkien luolan kääpiöitten korvat pamahtivat lukkoon laukausten voimasta mutta se oli vain pikkuseikka ottaen huomioon montako maahista kuoli luoteihin. Peikon Surmaajat syöksyivät takaisin luolan suulle tappaen siltä sisään pyrkivät maahiset.
"Hakatkaa nopeammin" huusi Flint Tulikirves mainareille jotka hakkasit reikkää sortuneeseen luolan "kattoon". Ei heitä oikeastaan voisi moittia hitaudesta sillä Mainarit olivat kaksi päivää putkeen yrittäneet saada reikää mutta seinä oli osoittautunut kääpiöitäkin sitkeämäksi. Flint katsoi epätoivoisesti ympärilleen etsin pakotietä luolasta tietäen ettei löytäisi mitään uutta. Hän veti syvään henkeä ja irrotti riimukirveensä selästään. Retkimuonat alkoivat olemaan lopussa ja mikä pahinta olut oli loppumassa joten jouduttaisiin juomaan vettä. Ennemmin kuolema Flint päätti ja antoi käskyn henkivartioilleen ja Pitkäparroille että olisi nyt olisi aika. Ruuti oli loppu ja veden juomisen ajatteleminen pelkästään pisti oksentamaan. Pitkäparrat marssivat taistelun sekaan torvi soiden merkiksi siitä että viimeinen hyökkäys oli alkamassa. Jos kääpiöt kuolisivat tänne he veisivät hautaan niin monta maahista kuin pystyivät. Flint lähti marssimaan hekivartioineen alas tasanteelta kohti taistelua.
He olivat päässeet puoleen väliin luolaa kun Flint kuuli huudon takaansa. "Me saatiin tehtyä reikä siihen sir." Flint kääntyi ja juoksi reijän luokse innostuneena se oli parin kääpiön levyinen aukko. Innostus lopahti heti ylös päästyään "Valyan nimeen kuka teistä on mätänee? Ei tämä niin tiukka tilanne ole että tarvii laskea allensa!. "Sir se haju tulee tuolta luolasta ei meistä." mainari änkytti.
"Niinhän ne kaikki sanoo" Flint tokaisi syyttävästi. "Maahiset vetäytyvät!!!" kuului huuto.
"Mitä vit...?" Flint kääntyi katsomaan maahisten räpellystä kun ne yrittivät vetäytyä silmät vuotaen hajusta. "Hakatkaa ne maahan ennen kuin ne pääsevät karkuun!!" Flint huusi sotilaille mutta ne olivatkin jo lähteneet perään ennen kuin Flint antoi käskyn. "Nopeasti. Tutkikaa luolan toinen puoli!" käsky kävi mainareille jotka jouksivat reijästä sisään.
Raudanrikkojat ja sotilaat palasivat tullelista Pitkäpartojen vartioidessa luolan suuta.
"Peikon surmaajat juoksevat vielä maahisten perässä." Rautaparta ilmoitti Flintille hymyillen kypäränsä alla "Niistä ei jää mitään jäljelle jos Peikon Surmat saavat ne kiinni mutta veikkaan että Surmat väsyvät ensin ja palaavat takaisin."Hän jatkoi.
"Loistavaa!! Mitä luolan toisen puolella on?" Kysyi Flint mainareilta. "Luola laajenee huomattavasti. Eikä sinne pääse muuta kautta kuin tästä. Ja ..." "Riittää!" Flint keskeytti mainareitten Valvojan "Viekää Urkutykit ja haavoittuneet luolaan ja pitäkää päivä lepoa sillä huomenna aloitamme kaivuut ja puolustuksen rakentamisen."
Kaivuut venyivät viikosta satoihin vuosiin (kiitos ison gromril suonen)
ja puolustusvarustukseta kasvoi linnoitus.Lopulta kääpiöt jäivät asumaan tähän haisevaan linnoitukseen jonka he ristivät Kazad Chuffiksi. Hyökkäjistä ei ollut pelkoa kun luolan outo haju karkoitti kaikki tunkeilijat (paitsi skavenit). Kääpiöt eivät olleet moksiskaan hajusta sillä se muistutti lähes Kääpiöpirtua ..........
Palautetta kiitos.