Sivu 1/3

Malifaux-ITC

Lähetetty: Ma 31.07.2017 12:12
Kirjoittaja Hammerheart
ITC, eli Malifaux International Team Championship järjestetään helatorstain jälkeisenä viikonloppuna 26.-27.5. Englannissa Stockportissa, Manchesterin kupeessa.

Viime keväänä keikka oli ihan hemmetin hieno ja tarkoitus olisi saada joukkue kasaan ensi vuodellekin. Tai ehkäpä jopa kaksi joukkuetta?

Varmoja lähtijöitä ovat ainakin viime vuoden sankarit eli minä, Aleksi, Myyrä ja Klas. Lisäksi Juho, Joonas ja Niko ovat ainakin alustavasti ilmaisseet kiinnostuksensa. Lisäksi viime vuonna meillä oli mukana vahvistus naapurivaltakunnasta, eli Ludvig, joka myös on ilmaissut kiinnostuksensa.

Yhtä faktiota saa tiimissä olla yksi (joskin periaatteessa ilmeisesti tiimin pelaajat voivat päittäin vaihdella faktioitansa).

Joukkuelippu kustantaa 125 puntaa ja ne tulevat myyntiin "8th September at 8pm" ja tuolloin jonkun kannattaa olla kärppänä nappaamassa lipun tai kaksi, koska mennevät nopeaan.

Elikkästä elikkästä - pitäisi lyödä lukkoon tiimi/tiimit ja faktiot.

Tässä kuvitelmiani faktiopreferensseistä about siinä preferenssijärjestyksessä

Myyrä (team kiukku - Guild): Kilta tai ihan mikä vaan muukin
Minä (team kiukku - Neverborn): Gremlinit, Neverbornit, Resserit, Arcanistit
Aleksi (team kiukku - TT): Resserit, TT, Outcastit
Juho (team kiukku - Gremlins): Gremlinit
Klas (team kiukku - Resurrectionists): Resserit, Ten Thunderit
Joonas (team kiukku): Resserit

NorjanPaavi (team leppoisa): Resserit, Neverbornit, Gremlinit
Shield85 (team leppoisa): Gremlinit tai mikä vaan

Onko muita lähtijöitä?

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 10:58
Kirjoittaja Fiend_
En ihan hirveän mielelläni ota noita Outcasteja kyllä. Arcanistit käy, Resserit käy, Gremlinit käy myös.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 11:16
Kirjoittaja Nikodemus
Vuodenvaihteen paikkeilla osaan tarkemmin ennustaa mahdollistaako talous ulkomaanreissailun.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 12:12
Kirjoittaja Hammerheart
Nikodemus kirjoitti: Ti 01.08.2017 11:16 Vuodenvaihteen paikkeilla osaan tarkemmin ennustaa mahdollistaako talous ulkomaanreissailun.
Niin, tuo on tosiaan siitä haastava, että tässä periaatteessa tarvittaisiin sitova päätös tuohon syyskuun lipunmyyntiin mennessä. Joka on tietenkin vähän mälsää, myönnän.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 12:21
Kirjoittaja Hammerheart
Fiend_ kirjoitti: Ti 01.08.2017 10:58 En ihan hirveän mielelläni ota noita Outcasteja kyllä. Arcanistit käy, Resserit käy, Gremlinit käy myös.
Ah, mä luulin, että sä harkitsit sitä Hamelinia. Mutta korvataan siis listalle Gremlineillä.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 18:17
Kirjoittaja Ookami_Tez
Kuten joku aika sitten Turussa mumistiin niin kiinnostusta löytyisi, mutta tietäen omat kulutus tapani ja muutenkin alhaiset tulot niin en kyllä usko pystyväni sitoutumaan, ehkä jos työtilanne muuttuu ennen syyskuuta, mutta en pidättelisi henkeä.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 20:02
Kirjoittaja NorjanPaavi
Kiinnostusta olisi, tosin aika ja taito taitavat olla se pahin puute. Kyseisen tapahtuman saisi varmaan hyvin kalenteriin, mutta se sitten millä ajalla tonne harjoitellaan ja onko minusta muuten kilpailulliseen pelaamiseen on täysin toinen juttu.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 01.08.2017 20:31
Kirjoittaja Fiend_
NorjanPaavi kirjoitti: Ti 01.08.2017 20:02 Kiinnostusta olisi, tosin aika ja taito taitavat olla se pahin puute. Kyseisen tapahtuman saisi varmaan hyvin kalenteriin, mutta se sitten millä ajalla tonne harjoitellaan ja onko minusta muuten kilpailulliseen pelaamiseen on täysin toinen juttu.
Mukaan vaan, äijä on niin mahtavaa seuraa että olisi harmi jos jäät pois sen takia ettet muka osaisi pelata. Sitä paitsi jos tiimejä tulee kaksi niin voihan sinne ottaa ne jotka haluaa pelaa kovaa oman ja sit toinen höntsä tiimi. Me vedettiin viimeksi aika höntsällä ja hauskaa oli.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ke 02.08.2017 16:19
Kirjoittaja Hammerheart
Fiend_ kirjoitti: Ti 01.08.2017 20:31
NorjanPaavi kirjoitti: Ti 01.08.2017 20:02 Kiinnostusta olisi, tosin aika ja taito taitavat olla se pahin puute. Kyseisen tapahtuman saisi varmaan hyvin kalenteriin, mutta se sitten millä ajalla tonne harjoitellaan ja onko minusta muuten kilpailulliseen pelaamiseen on täysin toinen juttu.
Mukaan vaan, äijä on niin mahtavaa seuraa että olisi harmi jos jäät pois sen takia ettet muka osaisi pelata. Sitä paitsi jos tiimejä tulee kaksi niin voihan sinne ottaa ne jotka haluaa pelaa kovaa oman ja sit toinen höntsä tiimi. Me vedettiin viimeksi aika höntsällä ja hauskaa oli.
Ihan samaa mieltä Fiend_in kanssa. Eikä se taso siellä minusta niin mitenkään ihmeellisen ihmeellinen ollut.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ke 02.08.2017 22:37
Kirjoittaja Myyra
Hammerheart kirjoitti: Ke 02.08.2017 16:19
Fiend_ kirjoitti: Ti 01.08.2017 20:31
NorjanPaavi kirjoitti: Ti 01.08.2017 20:02 Kiinnostusta olisi, tosin aika ja taito taitavat olla se pahin puute. Kyseisen tapahtuman saisi varmaan hyvin kalenteriin, mutta se sitten millä ajalla tonne harjoitellaan ja onko minusta muuten kilpailulliseen pelaamiseen on täysin toinen juttu.
Mukaan vaan, äijä on niin mahtavaa seuraa että olisi harmi jos jäät pois sen takia ettet muka osaisi pelata. Sitä paitsi jos tiimejä tulee kaksi niin voihan sinne ottaa ne jotka haluaa pelaa kovaa oman ja sit toinen höntsä tiimi. Me vedettiin viimeksi aika höntsällä ja hauskaa oli.
Ihan samaa mieltä Fiend_in kanssa. Eikä se taso siellä minusta niin mitenkään ihmeellisen ihmeellinen ollut.
Oli ja ei. Keskikastin ja sitä alempia joukkueita vastaan NorjanPaavi voisi aivan realistisesti saada voittoja. Koko häppeningin voitto ei sen sijaan olisi mitenkään helppo, vaikka laitettaisiin viisi kopiota musta pelaamaan joukkueena.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: To 03.08.2017 09:08
Kirjoittaja Hammerheart
Myyra kirjoitti: Ke 02.08.2017 22:37Oli ja ei. Keskikastin ja sitä alempia joukkueita vastaan NorjanPaavi voisi aivan realistisesti saada voittoja. Koko häppeningin voitto ei sen sijaan olisi mitenkään helppo, vaikka laitettaisiin viisi kopiota musta pelaamaan joukkueena.
Joo, just tuota siis meinasin, että ei NorjanPaavin tarvitsisi sinne lähteä varmana viidestä tappiosta.

Tietenkin tuommoisen tapahtuman voittaminen on aina erittäin vaikeaa, kun käytännössä pelataan 25 matsia, joista kuitenkin pitäisi aina käydä voittamassa joka kierroksella ainakin kolme viidestä. Siinä vaaditaan aikamoisen konsistenttia suoritusta koko joukkueelta ja huonon tuurinkin pitää ajoittua sillai, että yhdellä kierroksella ei monelle saa käydä mitään abysmaalisen fataalia.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ma 07.08.2017 20:27
Kirjoittaja Spyrer
Kuva

Pitäiskö hankkii tiimipaidat? Ehdotan ylläolevan tyyppistä

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ma 07.08.2017 20:58
Kirjoittaja Hammerheart
Tuo on kyllä klassisen tyylikäs!

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 08.08.2017 13:35
Kirjoittaja Shield85
Pääseekö mukaan vain harvat ja valitut?
Pelailin conissa gremlineillä turnauksessa.
Kovasti mukaan haluaisin jos vähäsen reenailisi ennen.
-Janne Kilpi

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 08.08.2017 13:37
Kirjoittaja Myyra
Mukaan pääsee 5 ihmistä per joukkue, mutta joukkueiden määrä ei sinänsä ole rajattu, jos ollaan ajoissa ostamassa lippuja.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 08.08.2017 14:08
Kirjoittaja Shield85
No siinä tapauksessa ilmottaudun mukaan. Luulisi että kaksi joukkuetta saisi kyhättyä kasaan. Kukas liput ostaa? Tuun sellasella factiolla mukaan mitä tarvitaan.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Pe 11.08.2017 16:37
Kirjoittaja JiimK
Meitsi sanoo kyllä. Mielellään mahdollisimman täysiä turnailevaan tiimiin.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ti 15.08.2017 10:35
Kirjoittaja Fiend_
Koska nää faktiot saa huutaa? Jos meinaan saada mitään aikaan niin pitäis alkaa jo työstää. Resserit ois toive.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ke 16.08.2017 09:17
Kirjoittaja Hammerheart
Olen päivitellyt listaa sitä mukaa kun infoa on tullut ja nyt olisi kymmenen nimeä kasassa, joista kuusi ilman kysymysmerkkejä.

Kymmenenhän tarkoittaisi kahta joukkuetta, jolloin tarvittaisiin joku jakoperuste. Itse ehdottaisi jakoa niihin, jotka haluavat pelata kilpaa ja niihin, joille voitto ei ole niin oleellinen juttu. Vaihtoehtoisia jakoperusteita voisivat olla paikkakunnat (team länsi ja team etelä tms.) tai sitten jako siten, että mahdollisimman moni pääsee pelaamaan ykkösvaihtoehtoaan.

Sitten kun tuo jako on tehty, voisi kumpikin joukkue katsoa faction-kokoonpanonsa.

Jos jako tehdään voitontahdon mukaan, voisin itse ilmoittautua kireämpään poppooseen.

Re: Malifaux-ITC

Lähetetty: Ke 16.08.2017 13:27
Kirjoittaja Fiend_
Joo mä ilmoittaudun kans siihen kovempaa pelaavaan porukkaan.