Turnausta Kuopioon
Lähetetty: Ma 09.10.2017 15:01
Minulle esitettiin toive järkkäillä Kuopioon WMH turnausta ja katsastelin tuosta, että Fanatic järjestetään lokakuulle. Marraskuun 4. ja 5. päivä näyttäisivät kuitenkin tyhjiltä ja alustavasti turneeta voisi olla tuona ajankohtana. Kyselenkin nyt täällä alustavasti, että olisiko ihmisille enemmän mieleen kaksi päiväinen la-su turnaus vai yhden päivän 4 kierroksinen turnaus? Jos yksi päiväinen turnaus, niin olisiko toive ajankohtana mielummin lauantai vai sunnuntai?
Alustavasti paikkoja turneeseen olisi 20kpl ja odotettavissa olisi Kuopiolaisista yksin ainakin 12+ hengen turnausta. Tavoitteena oli kuitenkin sekoittaa vähän pakkaa ja saada mukaan ulkopaikkakuntalaisiakin, joten kyselen nyt millaista kiinnostusta olisi lähteä tänne Kuopion suunnalle pelailemaan marraskuun puolella?