Viimeinen puolustus osa: I
Lähetetty: Su 07.09.2003 20:26
Viimeinen puolustus
Cadian joukkojen partio oli lähtenyt liikkeelle jo aamuyöllä, heidän pari päivää sitten rakentamasta
Pienestä joukkotuki leiristään etsimään kadonnutta pataljoonaansa.
Oli sateinen päivä. Partio oli kylmissään ja vihoissaan siitä että juuri heidät pitää aina lähettää tutkimaan vaarallisimpia alueita.
Vesi pisarat kolisivat heidän nurmikon vihreisiin kypäriin kovasti, ja äänekkäästi.
Maa oli mutaista ja hankalaa kävellä. Heidän 20 hengen partio kompuroi mutaisessa maastossa jo neljättä tuntia.
’ Miksi me täällä tallotaan! Eihän täällä ole mitään erikoista edes koskaan tapahtunut!’ Sotilas huudahti raivoissaan.
’ Hiljaa jos et halua päästä hengestäsi’ Kersantti tokaisi vihaisena, mutta hiljaisella äänellä. Heti tuon sotilaan huudon jälkeen kuului viheltäviä ääniä neljä viisi peräkkäin, ja maa tärisi kuin maanjäristyksen jäljiltä.
Heidän onnekseen keskitys meni ohi n. 10 metriä, ja ketään ei loukkaantunut. ’ Huuda vielä vähän kovempaa’ Heidän välitys laitteiston kantaja valitti äkäisesti. ’ Meille on tiedotettu mahdollisesta örkkien leiristä tällä alueella, mutta emme tietenkään ole varmoja missä täällä se on, ja meidät on lähetetty tutkimaan missä meidän pataljoonamme on joten pitäkää päänne kiinni jos ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa tai jos ette kenties halua hengestänne !’.
He jatkoivat ärsyttävän hankalan maaston kävelyä, kunnes he olivat kävelleet noin puoli kilometriä he huomasivat että heidän edestään oli hävinnyt vihertävä maa, ja se täyttyi heidän omien rykmenttiensä verisiin, ja silvottuihin ruumiisiin.
Heidän ryhmä alkoi mennä paniikkiin, ja monet ehdottelivat kääntymistä takaisin jotta he voisivat informoida tapahtuneesta.
’ Ei! Me emme käänny kesken kaiken takaisin meidän on löydettävä leiri jossa Örkit valmistelevat hyökkäystä tukileiriimme’. Kersantti tokaisi
’ Mutta eihän se ole edes meidän tehtävä ´ sotilas sanoi hätääntyneenä takertuen tiukasti kivääriinsä itkukurkussa.
’ Vain niin...... meidän tehtävä on voittaa ja lopettaa sota’
Kaikki olivat hiljaisia kun he kävelivät rankkasateessa univormut läpimärkinä eteenpäin. Sade rupesi loppujenlopuksi jo lakkaamaan ja päivä alkoi kirkastua. Yhtäkkiä kersantti käski heidän pysähtyä.
Hän katsoi kiikareilla eteenpäin ja huomasi vihreitä otuksia kävelevän siellä. Hän käski joukkojen käydä maahan. Ja juuri kun hän kävi maahan alkoi kaukaa kuulua korvia raastava ja kova tulitus heitä kohti.
’Suojautukaa! Kuului terävä käsky kaikki hyppäsivät mahalleen ja yrittivät etsiä suojaa jota ei hirveästi tasaisessa pommeista ja luodeista mustuneessa maassa ollut.
’ Vastatkaa tuleen!’ Kersantti huusi vihaisena. Hän meni välitys laitteiston kantajan luokse ja käski häntä ottamaan yhteyttä leiriin ja pyytää lisäjoukkoja. Hän rupesi hätäisenä kädet täristen puhumaan puhelimeensa ’ Tiedustelen lisä joukkoja olemme ras...... silloin luoti singahti suoraan hänen selkänsä, ja laitteiston läpi rasahtavan luita murskaavan äänen kera. Hän kaatui maahan korahtaen, ja veri alkoi tirsuta hänen suustaan ja mahasta.
’Paskat! Siinä meni yhteydet..... Lääkintämies!’ Kersantti karjaisi. Maassa ryömi sotilas hänen luokseen joka yritti vaivaisesti lievittää sotilaan tuskaa hän antoi sotilaalle kipu lääkettä joka turruttaisi hänen kipuhermoja.
Sotilas korahteli vielä vähäisen jonka jälkeen hän valahti valkoiseksi ja äänettömäksi.
Lääkintämies! Lääkintämies! Sana kajahteli heidän joukkueessa. Kersantti huomasi että jo kuusi hänen joukkueestaan makasi verissä pyörien ja tuskaisia korahduksia päästäen sateen aiheuttamassa mutaisessa liejussa.
Raskas tulitus jatkui yhä heitä kohti luodit vingahtelivat heidän päidensä yli ja sotilaat tulittivat sinne mistä örkkien luodit lentelivät.
Tuli pieni hiljainen kohta, jolloin kersantti katsoi örkkien leiriin ja huomasi että kaikki kaivelivat taskuistaan uusia lippaita aseisiinsa.
Kersantti karjaisi terävän käskyn jolloin sotilaat lähtivät juoksemaan nopeaa vauhtia lähellä olevien talon raunioiden suojiin.
Örkit saivat lippaansa vaihdettua ja korviin koskeva tulitus jatkui jälleen heidän juostessa, kolme sotilasta lisää kaatui maahan.
Loput kaksitoista sotilasta pääsivät raunioiden suojiin. Kaikki olivat pelosta jäykkinä eivätkä osanneet tehdä mitään ennen kuin Kersantti karjaisi ’ Nyt kaikki kuulolle!’.
Saman tien uusi tykistö keskitys pamahti raunioiden lähelle, jonka kovasta räjähdyksestä tarkk’ampujan silmään lensi terävä pieni kivi.
’ Aai saakuli!’ hän huusi jolloin lääkintämies kipaisi hänen luokseen, ja alkoi leikata silmää.
Kovat aseiden luodit kimpoili ja inahteli osuessaan kiveen.
’Meidän on nyt lähdettävä juoksemaan tuohon kaukana näkyvään metsään tuon pellon takana!. ’ minä voin antaa tulitukea..... todennäköisesti tässä kuitenkin kuolisin juostessani puolisokeana’ tarkk’ampuja sanoi. ’ Selvä.... kersantti tokaisi. ’ Antakaa hänelle meidän raskaskonekivääri, ja asettakaa se hyvälle paikalle josta hän voi ampua örkkejen aivot pellolle’.
Cadianien puolikuollut, ja väsynyt partio alkoi väsätä konekiväärille vaivaisesti tukialustaa raskaan tulituksen alla. Kohta kuului taas kaksi uutta kilahdusta kun panokset lensivät sotilaiden päähän.’ Meitä on enää kymmenen!’ Jokin heidän sotilaistaan rääkäisi paniikin vallassa.
’Kunnes sanon sinun on aloitettava tulitus’ Kersantti sanoi nopeasti. ’ Nyt!’. Kovaääninen tulitus alkoi kuulua konekivääristä, ja sotilaat juoksivat niin kovaa kuin ikinä pääsivät pellolle.
Heinät kahisivat korvissa kun he talloivat, ja kompuroivat pellon keskellä. Kunnes he olivat selvinneet pellon puoleen väliin kuului vaimea karjaisu raunioista, jolloin sotilaat tiesivät että heidän tarkk’ampujansa oli kuollut.
’Juoskaa juoskaa!’ Kersantti huusi kireällä äänellä. He kuulivat vaimeita auton käynnistys yritys ääniä kaukaa. Kohta he huomasivat pöllyävän pölypilven lähenevän heitä.
Se hyppäsi pellolle ja lähti heidän perään.
Miehet juoksivat pellolla henkihieverissä, juoksu oli melkein muuttunut kävelyksi väsymyksen johdosta. Heinät kahisivat ja murskaantuivat kun nopea ruhjoontunut ja rujo kulkuneuvo huristeli kovaa vauhtia heidän perässään eteni. Se oli katoton telaketjuilla varustettu pieni örkkejen ’tulituki’
auto, joka aloitti villin tulituksen heitä kohti. Hylsyt lentelivät ympäriinsä nopeaa vauhtia, ja kaksi suurta tikarin muotoista tulivanaa välkkyi konekiväärin kärjessä.
Örkki joka tulitti aseella oli jännittynyt ja täynnä raivoa. Örkin suonet pullistelivat sen suurista käsilihaksista samalla kun se vauhkona yritti pitää tähtäystä kohdallaan.
Väsynyt ja henkensä edestä juokseva puoliksi tuhoutunut partio oli kohta saavuttanut metsän. Jälleen heidän sotilaitaan kaatui yllättäen pari, jolloin kersantti katsoi nopeasti taakseen ja huomasi että heidän takanaan oli raivoava örkki tulittamassa suurella konekiväärillä.
’Juoskaa Nyt ja kovaa! olemme kohta metsässä, tuo ei pääse metsään hajoamatta’ Kersantti huusi.
Romun näköinen ajoneuvo edelleen saavutti heitä ja oli heidän kannoillaan.
Kunnes he saapuivat metsän laitaan örkkejen ajoneuvo törmäsi suureen kiveen, ja lensi katolleen sen jälkeen kuului korvia raastavan kova räjähdys joka lennätti sotilaita puoli metriä eteenpäin.
Rautaisia ja teräviä metallin palasia lenteli pellolla tehden muutamia pinta naarmuja sotilaille. Onnettomasti yksi tulesta hehkuva punainen sirpale lensi suoraan kersantin jalkaan.
’Aii juma!! Missä on meidän lääkintämies kun sitä tarvitaan! Tuokaa hänet tänne nopeasti!’ kersantti huusi tuskaisella ja väsyneellä äänellä.
’Meidän lääkintämies kaatui pellolla.....’ Sanoi sotilas vaisusti. ’ Voi helvetti! Tämä voi johtaa minun kuiviinvalumiseen... Emme voi muuta kuin jatkaa metsiin. Metsä on lyhyt oikopolku takaisin leiriimme. Meidän on parasta päästä sinne ja nopeasti ennen örkkejä, jotta he tietävät varautua.
’Meidän on edettävä nopeasti, ja hiljaisesti joka ei tule onnistumaan minulta joten aion tulla perässänne ja huutaa jos örkkejen joukot ovat kannoillamme’.
Väsynyt partio kompuroi, kaatuili juuriin ja vaikersi oloaan. ’ Millo ollaa perillä?’, sanoi yksi kävelyvauhtia hölkkäävä sotilas toiselle. ’ Sitä ei moni tiedä eikä myö kyllä siun valitustakaa aleta kuuntelemaan!’. ’ Hiljaa typerykset nyt äkkiä sinne leiriin ilman riitelyä’ tokaisi heidän alikersantti.
Partion rippeet onnistuivat pääsemään metsän läpi aukiolle, josta jo kiikareilla katsomalla pystyi heidän leirin näkemään.’ Enää muutama kilometri ja perillä ollaan, nopeaa hölkkää!’ käskyt kajahtelivat alikersantin suusta.
He saavuttivat tukikohtaansa, mutta myös örkit saavutti heitä, joten sotilaat riensivät.
aika lyhyt ja varmaan aika surkea..
kommenteja kiitos.
Cadian joukkojen partio oli lähtenyt liikkeelle jo aamuyöllä, heidän pari päivää sitten rakentamasta
Pienestä joukkotuki leiristään etsimään kadonnutta pataljoonaansa.
Oli sateinen päivä. Partio oli kylmissään ja vihoissaan siitä että juuri heidät pitää aina lähettää tutkimaan vaarallisimpia alueita.
Vesi pisarat kolisivat heidän nurmikon vihreisiin kypäriin kovasti, ja äänekkäästi.
Maa oli mutaista ja hankalaa kävellä. Heidän 20 hengen partio kompuroi mutaisessa maastossa jo neljättä tuntia.
’ Miksi me täällä tallotaan! Eihän täällä ole mitään erikoista edes koskaan tapahtunut!’ Sotilas huudahti raivoissaan.
’ Hiljaa jos et halua päästä hengestäsi’ Kersantti tokaisi vihaisena, mutta hiljaisella äänellä. Heti tuon sotilaan huudon jälkeen kuului viheltäviä ääniä neljä viisi peräkkäin, ja maa tärisi kuin maanjäristyksen jäljiltä.
Heidän onnekseen keskitys meni ohi n. 10 metriä, ja ketään ei loukkaantunut. ’ Huuda vielä vähän kovempaa’ Heidän välitys laitteiston kantaja valitti äkäisesti. ’ Meille on tiedotettu mahdollisesta örkkien leiristä tällä alueella, mutta emme tietenkään ole varmoja missä täällä se on, ja meidät on lähetetty tutkimaan missä meidän pataljoonamme on joten pitäkää päänne kiinni jos ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa tai jos ette kenties halua hengestänne !’.
He jatkoivat ärsyttävän hankalan maaston kävelyä, kunnes he olivat kävelleet noin puoli kilometriä he huomasivat että heidän edestään oli hävinnyt vihertävä maa, ja se täyttyi heidän omien rykmenttiensä verisiin, ja silvottuihin ruumiisiin.
Heidän ryhmä alkoi mennä paniikkiin, ja monet ehdottelivat kääntymistä takaisin jotta he voisivat informoida tapahtuneesta.
’ Ei! Me emme käänny kesken kaiken takaisin meidän on löydettävä leiri jossa Örkit valmistelevat hyökkäystä tukileiriimme’. Kersantti tokaisi
’ Mutta eihän se ole edes meidän tehtävä ´ sotilas sanoi hätääntyneenä takertuen tiukasti kivääriinsä itkukurkussa.
’ Vain niin...... meidän tehtävä on voittaa ja lopettaa sota’
Kaikki olivat hiljaisia kun he kävelivät rankkasateessa univormut läpimärkinä eteenpäin. Sade rupesi loppujenlopuksi jo lakkaamaan ja päivä alkoi kirkastua. Yhtäkkiä kersantti käski heidän pysähtyä.
Hän katsoi kiikareilla eteenpäin ja huomasi vihreitä otuksia kävelevän siellä. Hän käski joukkojen käydä maahan. Ja juuri kun hän kävi maahan alkoi kaukaa kuulua korvia raastava ja kova tulitus heitä kohti.
’Suojautukaa! Kuului terävä käsky kaikki hyppäsivät mahalleen ja yrittivät etsiä suojaa jota ei hirveästi tasaisessa pommeista ja luodeista mustuneessa maassa ollut.
’ Vastatkaa tuleen!’ Kersantti huusi vihaisena. Hän meni välitys laitteiston kantajan luokse ja käski häntä ottamaan yhteyttä leiriin ja pyytää lisäjoukkoja. Hän rupesi hätäisenä kädet täristen puhumaan puhelimeensa ’ Tiedustelen lisä joukkoja olemme ras...... silloin luoti singahti suoraan hänen selkänsä, ja laitteiston läpi rasahtavan luita murskaavan äänen kera. Hän kaatui maahan korahtaen, ja veri alkoi tirsuta hänen suustaan ja mahasta.
’Paskat! Siinä meni yhteydet..... Lääkintämies!’ Kersantti karjaisi. Maassa ryömi sotilas hänen luokseen joka yritti vaivaisesti lievittää sotilaan tuskaa hän antoi sotilaalle kipu lääkettä joka turruttaisi hänen kipuhermoja.
Sotilas korahteli vielä vähäisen jonka jälkeen hän valahti valkoiseksi ja äänettömäksi.
Lääkintämies! Lääkintämies! Sana kajahteli heidän joukkueessa. Kersantti huomasi että jo kuusi hänen joukkueestaan makasi verissä pyörien ja tuskaisia korahduksia päästäen sateen aiheuttamassa mutaisessa liejussa.
Raskas tulitus jatkui yhä heitä kohti luodit vingahtelivat heidän päidensä yli ja sotilaat tulittivat sinne mistä örkkien luodit lentelivät.
Tuli pieni hiljainen kohta, jolloin kersantti katsoi örkkien leiriin ja huomasi että kaikki kaivelivat taskuistaan uusia lippaita aseisiinsa.
Kersantti karjaisi terävän käskyn jolloin sotilaat lähtivät juoksemaan nopeaa vauhtia lähellä olevien talon raunioiden suojiin.
Örkit saivat lippaansa vaihdettua ja korviin koskeva tulitus jatkui jälleen heidän juostessa, kolme sotilasta lisää kaatui maahan.
Loput kaksitoista sotilasta pääsivät raunioiden suojiin. Kaikki olivat pelosta jäykkinä eivätkä osanneet tehdä mitään ennen kuin Kersantti karjaisi ’ Nyt kaikki kuulolle!’.
Saman tien uusi tykistö keskitys pamahti raunioiden lähelle, jonka kovasta räjähdyksestä tarkk’ampujan silmään lensi terävä pieni kivi.
’ Aai saakuli!’ hän huusi jolloin lääkintämies kipaisi hänen luokseen, ja alkoi leikata silmää.
Kovat aseiden luodit kimpoili ja inahteli osuessaan kiveen.
’Meidän on nyt lähdettävä juoksemaan tuohon kaukana näkyvään metsään tuon pellon takana!. ’ minä voin antaa tulitukea..... todennäköisesti tässä kuitenkin kuolisin juostessani puolisokeana’ tarkk’ampuja sanoi. ’ Selvä.... kersantti tokaisi. ’ Antakaa hänelle meidän raskaskonekivääri, ja asettakaa se hyvälle paikalle josta hän voi ampua örkkejen aivot pellolle’.
Cadianien puolikuollut, ja väsynyt partio alkoi väsätä konekiväärille vaivaisesti tukialustaa raskaan tulituksen alla. Kohta kuului taas kaksi uutta kilahdusta kun panokset lensivät sotilaiden päähän.’ Meitä on enää kymmenen!’ Jokin heidän sotilaistaan rääkäisi paniikin vallassa.
’Kunnes sanon sinun on aloitettava tulitus’ Kersantti sanoi nopeasti. ’ Nyt!’. Kovaääninen tulitus alkoi kuulua konekivääristä, ja sotilaat juoksivat niin kovaa kuin ikinä pääsivät pellolle.
Heinät kahisivat korvissa kun he talloivat, ja kompuroivat pellon keskellä. Kunnes he olivat selvinneet pellon puoleen väliin kuului vaimea karjaisu raunioista, jolloin sotilaat tiesivät että heidän tarkk’ampujansa oli kuollut.
’Juoskaa juoskaa!’ Kersantti huusi kireällä äänellä. He kuulivat vaimeita auton käynnistys yritys ääniä kaukaa. Kohta he huomasivat pöllyävän pölypilven lähenevän heitä.
Se hyppäsi pellolle ja lähti heidän perään.
Miehet juoksivat pellolla henkihieverissä, juoksu oli melkein muuttunut kävelyksi väsymyksen johdosta. Heinät kahisivat ja murskaantuivat kun nopea ruhjoontunut ja rujo kulkuneuvo huristeli kovaa vauhtia heidän perässään eteni. Se oli katoton telaketjuilla varustettu pieni örkkejen ’tulituki’
auto, joka aloitti villin tulituksen heitä kohti. Hylsyt lentelivät ympäriinsä nopeaa vauhtia, ja kaksi suurta tikarin muotoista tulivanaa välkkyi konekiväärin kärjessä.
Örkki joka tulitti aseella oli jännittynyt ja täynnä raivoa. Örkin suonet pullistelivat sen suurista käsilihaksista samalla kun se vauhkona yritti pitää tähtäystä kohdallaan.
Väsynyt ja henkensä edestä juokseva puoliksi tuhoutunut partio oli kohta saavuttanut metsän. Jälleen heidän sotilaitaan kaatui yllättäen pari, jolloin kersantti katsoi nopeasti taakseen ja huomasi että heidän takanaan oli raivoava örkki tulittamassa suurella konekiväärillä.
’Juoskaa Nyt ja kovaa! olemme kohta metsässä, tuo ei pääse metsään hajoamatta’ Kersantti huusi.
Romun näköinen ajoneuvo edelleen saavutti heitä ja oli heidän kannoillaan.
Kunnes he saapuivat metsän laitaan örkkejen ajoneuvo törmäsi suureen kiveen, ja lensi katolleen sen jälkeen kuului korvia raastavan kova räjähdys joka lennätti sotilaita puoli metriä eteenpäin.
Rautaisia ja teräviä metallin palasia lenteli pellolla tehden muutamia pinta naarmuja sotilaille. Onnettomasti yksi tulesta hehkuva punainen sirpale lensi suoraan kersantin jalkaan.
’Aii juma!! Missä on meidän lääkintämies kun sitä tarvitaan! Tuokaa hänet tänne nopeasti!’ kersantti huusi tuskaisella ja väsyneellä äänellä.
’Meidän lääkintämies kaatui pellolla.....’ Sanoi sotilas vaisusti. ’ Voi helvetti! Tämä voi johtaa minun kuiviinvalumiseen... Emme voi muuta kuin jatkaa metsiin. Metsä on lyhyt oikopolku takaisin leiriimme. Meidän on parasta päästä sinne ja nopeasti ennen örkkejä, jotta he tietävät varautua.
’Meidän on edettävä nopeasti, ja hiljaisesti joka ei tule onnistumaan minulta joten aion tulla perässänne ja huutaa jos örkkejen joukot ovat kannoillamme’.
Väsynyt partio kompuroi, kaatuili juuriin ja vaikersi oloaan. ’ Millo ollaa perillä?’, sanoi yksi kävelyvauhtia hölkkäävä sotilas toiselle. ’ Sitä ei moni tiedä eikä myö kyllä siun valitustakaa aleta kuuntelemaan!’. ’ Hiljaa typerykset nyt äkkiä sinne leiriin ilman riitelyä’ tokaisi heidän alikersantti.
Partion rippeet onnistuivat pääsemään metsän läpi aukiolle, josta jo kiikareilla katsomalla pystyi heidän leirin näkemään.’ Enää muutama kilometri ja perillä ollaan, nopeaa hölkkää!’ käskyt kajahtelivat alikersantin suusta.
He saavuttivat tukikohtaansa, mutta myös örkit saavutti heitä, joten sotilaat riensivät.
aika lyhyt ja varmaan aika surkea..
kommenteja kiitos.
